Vaikka sisälläni asuu pieni nousevan auringon suuntaan kumarteleva japanofiili, täytyy myöntää, että ainakin yksi idän vahvoista genreistä tehdään tätä nykyä paremmin lännessä: kolmiulotteiset hack ‘n slash -pelit. Etenkin vuosi 2010 on ollut läntisten verieeposten juhlaa. Miekkaa on heiluteltu niin Danten helvetissä, kuin Darksidersissakin ja nyt hattutempun kruunaa Sonyn Santa Monica Studion odotettu God of War III.
God of War III alkaa siitä mihin edellinen osa päättyi. Kuolevaiseksi alennettu sodan jumala, Kratos, kohoaa titaanien kyydittämänä kohti Olympos-vuoren huippua, tähtäimessään itse ukko ylijumala, Zeus. Muinaisen Kreikan jumalhahmot eivät olleet sitä sorttia, jotka kääntävät lyötäessä toisen posken, vaan vuoren varaherrat, Hades, Hermes, Helios ja Poseidon käyvät hurjaan vastarintaan kohoavaa titaanijoukkoa vastaan. Samalla syntyvät puitteet pelihistorian kenties eeppisimmälle aloitustaistelulle, joka kulminoituu Kratoksen ja Poseidonin näyttävään yhteenottoon maan äidin, Gaian, selässä. Hyvästä yrityksestä huolimatta, Kratoksen kostoretki karahtaa kiville ja eipä aikaakaan, kun mies löytää itsensä pulikoimasta manalan Styx-joesta. Raivoisalle antisankarillemme tuonpuoleinen on pelkkä hidaste ja sakkokierroksen maksumiehiksi joutuvat Olympoksen jumalat.
Matka manalan syövereistä Zeuksen kotiovelle on aiempien God of Warien veteraaneille tuttu. Pelaaminen koostuu 90-prosenttisesti verisestä hack?n?slashista, jota rytmitetään kevyillä ongelmanratkonta- sekä tasohyppelyosioilla. Peruspelattavuus ei juuri edellisistä osista eroa: Kratos hyppii, kiipeilee ja juoksentelee pelaajan pillin mukaan juuri niin responsiivisesti, kuin modernilta toimintapeliltä odottaisikin ja vastaan rynnistäville tarustojen hirviöille annetaan pataan parin lyöntinapin, plus heittopainikkeen voimin. Tiukan paikan tullen tehdään väistöliikkeitä tai kyykytetään koko lähitienoota maagisin hyökkäyksin. Perustarpeet, kuten terveys, magiapisteet sekä aseistuksen paranteluun käytettävät kokemuspisteet kerätään arkuista sekä verimössöksi muunnettujen vihollisten jäämistöistä.
God of Warin suola piilee taistelussa. Kratoksen ranteista roikkuvat yhä elastisten taikaketjujen varaan kiinnitetyt kaaosterät, joilla kukistuvat niin epäkuolleet soturit, tarustojen muinaishirviöt, kuin Olympoksen jumalat. Lyöntinappien rämpyttely kääntyy ruudulla hillittömän näyttäväksi veribaletiksi, jossa Kratoksen liekehtivät terät iskevät kuin valtavat tuliruoskat. Voimakkaimmat sivallukset paiskaavat ilmaan parhaimmillaan koko huoneellisen vihollisia. Liikkeet ovat juuri sopivan voimakkaita välittääkseen pelaajalle jumalaisen raivon tuntua, mutta riittävän tasapainoisia ollakseen tärvelemättä pelin tarkoin säädettyä vaikeustasoa. Kratoksen arsenaaliin kuuluu tällä kertaa myös kolme muuta lyömäasetta, sekä tulinuolia laukova jousipyssy, mikä on ihan kiva juttu jos pitää vaihtelusta. Itse olisin pärjännyt ihan perusarsenaalillakin, ellei lisukeaseiden käyttöä suorastaan vaadittaisi tiettyjen vihollistyyppien kanssa.
Niin sujuvia kuin taistelut ovatkin, on hienoa ettei God of War III myöskään ylikäytä valttejaan. Turhia täytetaisteluita ei ole ja kaikkein geneerisimpiäkin yhteenottoja väritetään usein kentaureilla, kykloopeilla ja muilla Kratosta kookkaammilla ilmestyksillä, joiden kuolemaa mehustavat juhlavan väkivaltaiset Quick Time Eventit. Tylsyys ei pääse iskemään taistelujen ulkopuolellakaan, sillä puzzle-osiot ovat hyvin mietittyjä ja tasohyppelykulissitkin ovat siinä määrin komeat, etteivät edes kuilujen pohjalla häämöttävä äkkikuolema haittaa. Mikä tärkeintä, God of War ei venytä pelikokemusta keinotekoisesti, vaan juonikäänteet ja loppuvastustajat luuhaavat usein ihan parin kivenheiton päässä. Kolikon kääntöpuolena, tarinan vääntää alusta lopputeksteihin alle kymmenessä tunnissa, mutta kuten Final Fantasy XIII opetti ? mieluummin kymmenen tuntia laatuaikaa, kuin kolmin verroin tyhjänpäiväistä jaarittelua.
En enää nykyisin jaksa tehdä kovin suurta numeroa kauniista grafiikasta, sillä näyttävät pelit ovat moderneilla konsoleilla enemmän sääntö kuin poikkeus. God of War III on kuitenkin teknisenä ja visuaalisena taidonnäytteenä niin omaa luokkaansa, ettei aihetta voi olan kohautuksella ohittaa. Homma on hoidettu taidokkaasti lähtien tasoarkkitehtuurista, joka on sopivalla tavalla mahtipontista ja kontekstiinsa nähden uskottavaa. Myös tekniikka vakuuttaa: graafisia filttereitä sekä tehosteita käytetään tyylikkäästi ja pelikoneisto tuntuu hanskaavan suuret piirtoetäisyydet sekä kerrostalon kokoiset animoidut objektit ilman näkyviä vaikutuksia ruudunpäivitysnopeuteen. Ei liene siis sattumaa, että pelimaailma on täynnä valtavia halleja ja toinen toistaan eeppisempiä loppuvastustajia, joista ikimuistoisimpia lienevät eduskuntatalon kokoiset titaanit. Äänipuolella jälki on juuri niin laadukasta kuin miljoonabudjetin omaavalta peliltä odottaisikin, joskin välianimaatioissa äänentoisto hyppäsi selittämättömästi surround-tilasta oudosti vaimennettuun stereoulostuloon. Pieni Googlettelu paljasti ettei kyseessä ollut testilaitteiston anomalia vaan silkka bugi, joten toivo päivityksestä elää.
Ei ole epäilystäkään, etteikö God of War III olisi paras pelaamani hack?n?slash ?peli vuosikausiin, mutta mikään ei ole täydellistä. Raivon ja vihan välillä tasapainotteleva Kratos on hahmona kovin yksiulotteinen ja niin käpertynyt jumalaiseen raivoonsa, ettei hänen motiiveihinsa ole helppo samaistua. Juoni yrittää vielä viime metreillä vakuutella, että syy Kratosin veriseen ristiretkeen piilee viimekädessä vallanhimoisissa jumalissa eikä luonnevikaisessa päähenkilössä, mutta itseeni moinen selittely ei purrut. Melkoinen tyylirikko on myös peliin ympätty korni seksikohtaus, joka on surullinen testamentti sille, etteivät ?pelit? ja ?kypsä suhtautuminen seksiin? mahdu samaan lauseeseen vaikka kannessa paistattelisi muutoin hyvin ansaittu K-18 -leima. Myönnettäköön että tällaisista vioista valittaminen on vähän pikkumaista, sillä sama kritiikki pätee hieman eri nyansseilla noin 99,9 prosenttiin tämän päivän videopeleistä. Toisaalta mitä lähemmäs täydellisyyttä päästään, sen pahemmin pienetkin viat tuppaavat harmittamaan. Näillä perusteilla ei kuitenkaan kannata jättää God of War III:a pölyttymään kauppojen hyllyille, sillä kyseessä on erittäin hieno toimintapeli ja genrensä selkeä klassikko.
