”Anna menneisyyden kuolla, tapa se, jos on pakko”. Aivan näin radikaaleihin toimenpiteisiin ei ole ryhtynyt Sonyn omistama Santa Monica Studio uusimman God Of War -pelinsä kanssa, vaikka uudistuksen poluille onkin rohkeasti lähdetty menestyksen jälkeen.
Sarjan ensimmäisessä osassa vuonna 2005 pelaajat tutustutettiin lihaksikkaaseen spartalaiseen nimeltä Kratos. Muutaman mutkan kautta soturista tuli lopulta uusi sodan jumala. Aseinaan käsiin kettingein pultatut kaaosterät, lähes valkoisen värinen Kratos pisti haisemaan kreikkalaisen mytologian parissa useamman pelin ajan. Käsikonsolille julkaistuja sivuseikkailuita lukuun ottamatta Kratos laittoi tuplaterillään nippuun ja silpuksi trilogian sekä yhden esiosan verran porukkaa.
Muutama vuosi sitten God of War III julkaistiin remasteroituna PS4:lle – eikä sattumalta.
Nyt vuorossa on sarjan uunituore osa; God Of War. Uusi peli on nimestään päätellen nykyaikojen suosima ”uusintastartti” – ja osaltaan onkin – mutta tärkeintä ei ole unohdettu: Kratos on edelleen pelin keskeinen hahmo ja pelaajan käskytettävissä.
Kreikkalainen mytologia on vaihtunut välimerellisistä maisemista pohjoisen hyisiin miljöisiin, kun spartalainen Sodan jumala Kratos (ja pelaaja) löytää itsensä norjalaisen mytologian keskeltä Midgardista (oikeammin Midgård tai Miðgarðr). Riimut eli runet kuin myös perusmääritelmältään draugr-viholliset (epäkuolleet) tulevat hyvin tutuiksi pelin aikana.
Peli potkaistaan käyntiin heti mielenkiintoisesti. Kratos nähdään suomalaisille hyvin tutunoloisen metsämaiseman keskellä vakavana, lumisissa maisemissa. Lumi ja pakkanen ei kuitenkaan ole ne asiat, mitkä ovat Kratoksen saaneet suupieli alasäpäin.
Mukanaan Kratoksella on hänen nuori poikansa, Atreus. Pian olisi jo jätettävä kotikontu ja Midgard (keskimaa) taakse ja lähteä kiipeämään kohti korkeimman vuoren huippua yhdessä erittäin oppimishaluisen ja innokkaan, jousella ja nuolilla varustautuneen poikansa kanssa.
Tarinan perusasetelma on varsin yksinkertainen, mutta silti siitä on osattu tehdä hyvin kiehtova. Kratoksen ja Atreuksen yhteinen matka kohti vuorta vyöryttää ruudulle pelin keston verran yhteistä isä-poika -aikaa, jossa Kratos taistelee vaikeuksia ja vihollisia vastaan yhdessä jälkeläisensä kanssa. Siinä sivussa selvitellään pulmallisista tilanteita yhteistyön avulla. Esimerkkinä pienikokoinen Atreus osaa pujahtaa sisään koloista ja kiivetä paikkoihin, minne isukki ei pääse.
Uusittu mytologia tuo mukanaan vaihtelua sarjan faneille, pelin silti säilyttäessä suurimman viehätyksensä. Kratoksella saattaa olla nyt julmetun tuuhea ja iso parta ja mies muistuttaa ehkä hieman enemmän viikinkiä, kuin spartalaista, mutta tutut kasvot silti pilkottavat kaiken sen karvan alta. Myös tutut punaiset tatuoinnit ihossa koristavat edelleen sodan jumalan paljasta yläruumista.
God Of War III -pelin lopussa menetetyt kaaosterät eivät ole enää Kratoksen suojana, vaan nyt raivoisan soturin matkassa kulkee paremmin uuteen mytologiaan istuva jättimäinen taikakirves, Leviathan. Kirveellä on hyvä hakata draugreja ja muita vastaan tulevia poikki ja pinoon, minkä lisäksi kirvestä voi heittää pitkin poikin. Taikansa ansiosta kauaskin heitetty kirves palautuu Kratoksen käteen kolmionäppäintä painettaessa.
Pelattavuudeltaan ja yleiseltä mekaniikaltaan melkein kaikki on säilynyt ennallaan. Kratos hakkaa vihollisia, ratkoo kevyitä puzzleja vipuja väännellen ja kohtaa tietyin väliajoin myös vähän isompiakin vihollisia, jotka täyttävät osan peliruudusta. Apunaan Kratoksella on kirveensä ja varsin avuliaan poikansa ohella myös kilpi, jolla oikea-aikaisesti ei pelkästään torjuta vihollisen iskuja, vaan myös saadaan mahdollisuus tehokkaaseen vastaiskuun. Kilpeä käytetään L1-nappulalla, kun taas kirvestä heilutellaan R1- ja R2-nappuloilla.
Kratos eli pelaaja voi myös käskyttää poikaansa ampumaan nuolilla tiettyjä kohteita suuntaamalla tai lukitsemalla tähtäimen tietyn vihollisen päälle ja painamalla neliötä. Käskemättäkin poika avustaa taistelussa, mutta jos haluaa pojan keskittyvän useammasta kohteesta tiettyyn, on neliö tarpeen. Tolkutonta määrää nuolia pieni poika ei kuitenkaan voi räiskiä putkeen, vaan Atreuksella on oma cool down -aikansa nuolien kanssa – samaan tapaan kuin Kratoksella on omien tiettyjen kykyjensä, kuten hitusen terveyttä palauttavan regen-ominaisuuden kanssa.
Cool downia kuin muitakin ominaisuuksia on kuitenkin mahdollista pelin aikana kehittää. Pelin maailmassa asustavat riitaantuneet veljekset, jotka ovat rakentaneet muun muassa Kratoksen käyttämän Leviathanin. Niinpä veljekset (omissa pajoissaan) antavat isä-poika -parivaljakolle mahdollisuuden päivitellä kirveen ohella myös muun muassa Atreuksen välineitä, sekä Kratoksen suojapanssareita ynnä muuta. Parempien varusteiden ohella vihollisten tappamisesta kerätty XP kelpaa maksuvaluuttana, kun halutaan pelin valikon aikana parannella ja hankkia uusia erikoisliikkeitä.
Varusteiden päivittely sen sijaan maksaa hopeaa, jota löytyy pussukoista sieltä täältä, kuten aarre-arkuista sekä isommista kirstuista. Puzzlemaisesti ratkottavia, riimuin lukittuja kirstujakin löytyy. Nämä lukitut kirstut ovat hieman vaikeampia avata, sillä ensin pitää paikantaa kolme riimukirjainta ja sen jälkeen yleensä nopeasti kirveellä heitellä jokaista riimukelloa, ennen kuin jo kolautetut ehtivät nollautua. Kaikki kolme pitäisi saada sammumaan kirstun lukosta, jotta kirstu aukeaa. Kaikki päivittely, kirstujen availu ynnä muu kuitenkin on varsin mukavaa puuhaa, sillä se pitää pelaamisen mielenkiintoisena – vaikka itse hitaasti etenevä tarinakin sitä jo osaltaan tuo mukanaan.
Taisteluiden ja pieksemisen väliin ujutetaan tarinaa, joka kuljettaa Kratosta ja Atreusta näyttävissä maisemissa – etenkin Midgardin kauniit talviset metsät näyttävät oikeasti todella kylmiltä ja aidonoloisilta. Aurinkoisempiakin, vihreän ruohon täyttämiä maisemia päästään onneksi ihailemaan, eivätkä pelimaisemat pääse toistamaan itseään. Vihollisten osalta pätee sama – aina välillä kohdataan uuden tyyppisiä, aiempia haastavampia viholllisia, jotka voivat viedä jopa Sodan jumalan hengen.
Pelaajan on mahdollista ostella kauppiasveljiltä elvytyskiviä, joita Atreus voi sitten käyttää isänsä pelastamiseen taistelun aikana. Kivet jos loppuvat, joutuu pelaaja kokeilemaan uudemman kerran viimeisimmältä checkpointilta. Kauas taakse ei kuitenkaan sentään joudu, vaan peli tallentaa etenemistä pelaajaystävällisesti. Uusi mahdollisuus on aina uusi hetki loistaa ja seuraavalla yrityksellä Kratos voi vaikkapa täyttää raivomittarinsa pallukoilla sekä vihollisten pieksemisellä ja sen jälkeen tatteja klikkaamalla antaa spartalaisen raivon piestä viholliset nyrkein mössöksi.
Kokonaisuutena uusi God Of War näyttää paikoin jumalaisen hienolta. Kratos itsessään on varsin hienosti visualisoitu muunnos aiemmasta, pienin eroavaisuuksin ja kaiken kaikkiaan niin isän kuin pojankin liikeanimointi on hienoa ja sulavaa katsottavaa.
Kauneudella on hintansa ja vaikka peli pyörii koko ajan täysin sulavasti jopa peruspleikkarilla, sain ainakin jokaisella pelikerralla omani huutamaan kuin täysillä pauhaava pölynimuri.
Eipä se toisaalta aivan huonokaan asia ollut – muutamaan otteeseen kuulokkeilla peliä pelatessani äänen peittääkseni, pääsi allekirjoittanut kokemaan paljon rikkaampaa äänimaailmaa ja etenkin Christopher ”Teal’c” Judgen möreä bassomainen ääni Kratoksen roolissa pääsee eittämättä parhaiten oikeuksiinsa kuulokkeilla. Judge on totta kai tunnettu parhaiten klassisesta TV-sarjasta Stargate SG-1.
Kaikki aiemmat pelit Kratoksen osalta äänteli TC Carson, mutta miehen sopimusta ei syystä tai toisesta enää uusittu. Sarjan vannoutuneimmat fanit saattavat pitää tätä suurena pettymyksenä, mutta omasta mielestäni Judge hoitaa hommansa hienosti. Judgen faneille tiedoksi mainittakoon, että miehen työ Stargaten parissa ei ole jäänyt huomiotta. SE kuuluisin lausahdus kuullaan ainakin kerran ja kaiken kukkuraksi Midgardin ja muiden ympäröivien maailmojen väliä kuljetaan portaalin läpi, joka muistuttaa kovasti vaakatasossa makaavaa tähtiporttia…
Atreuksen äänityöskentelijä ei hänkään ole lainkaan hassumpi. Tämä on erittäin hyvä asia, sillä isän ja pojan välistä dialogia ja välillä jopa pientä keskinäistä naljailua ja huumoria on melko paljon. Paikoin yli-innokas poika saa isänsä paikoin raivon partaalle, eikä Kratos lämpene poikansa huumorille – ainakaan ulkoisesti.
Kaiken kaikkiaan uusi God Of War on erittäin toimiva ja maistuva eepos, joka on kääritty näyttävään karkkipaperiin. Se tuo mukanaan uutta, kuitenkin säilyttäen sen perusmaun.
Aivan täydellinen peli ei kuitenkaan ole ja pientä nipottamisen aihetta voisi mainita esimerkiksi ”löysistä” hetkistä, joita pelissä jonkin verran on. Toki on tunnelmallista soudella puisella veneellä mystisten maisemien ympäröimänä, mutta esimerkiksi kaikenlaisten jättiovien availua sekä hetkiä, joissa Kratos ja poika vain kävelevät kohteeseensa on ehkä hieman liikaa. Tarina on myös melko lineaarinen ja koska taisteluiden välille mahtuu paljon rauhallisia hetkiä, joissa kävellään ja jutellaan, on peli ehkä aavistuksen tavallista toimintapeliä kertakäyttöisempää hupia. On silti mainittava, että erilaisella varustelulla sekä Kratoksen ja pojan päivittelyllä saadaan vaihtelevaa strategiaa ja toimintaa aikaan.
Niin uusille kuin vanhoillekin faneille God Of War on kokemisen arvoinen ja tiukka paketti hyvällä pelimekaniikalla ja kiehtovalla tarinalla kuorrutettua toimintaa. Harvemmin vastaan tulee toimintapelejä, puhumattakaan hack ‘n’ slash -genren pelejä, joissa koko matkan saisi kulkea yhdessä toisen hahmon kanssa.
