Gran Turismo Sport arvostelussa

Gran Turismo on kärsinyt jo jonkin aikaa hienoisesta identiteettikriisistä. Muinoin konsoliautoilujen sisältökuninkaana pidetty sarja on menettänyt suvereniteettiaan Xboxin lippulaivana tunnetulle Forzalle, joka on takonut vastaavanlaajuista sisältöä kaksin-, paikoin jopa kolminkertaisella tahdilla. Gran Turismo on kuuautoiluine sekä valikkojazzeineen pitänyt pintansa parivaljakon persoonallisempana osapuolena, mutta koska tyylipisteillä ei korvata verkkaista tahtia, on Kazunori Yamauchin tiimeineen ollut pakko kehitellä nykyiselle konsolisukupolvelle jotain ihan muuta. Verkkopeliin ja siistiin ajokokemukseen panostava Gran Turismo Sport on Polyphonic Digitalin selkein yritys pyristellä eroon vanhasta konseptista.

Gran Turismo Sport on huomattavasti totuttua kompaktimpi paketti, joka rakentuu pääosin verkossa pelattavan moninpelin ympärille. Autovalikoima on pudonnut nelinumeroisista lukemista reiluun puoleentoista sataan, ratoja on 17 ja yksinpeli keskittyy pääosin erilaisiin harjoituksiin sekä kouralliseen irtonaisia arcade-pelimoodeja. Internetin irvileuat ovat ehtineet verrata sitä jo demo-julkaisuja muistuttaviin GT: Prologeihin, mutta todellisuudessa kyse on selkeästi laajemmasta julkaisusta. 70-luvun Escortit ja kahdeksaakymppiä köröttelevät kauppakassit loistavat poissaolollaan, mutta ylitsevuotavat historiikit ja visuaalinen design hohkaavat sitä intoa ja rakkautta lajiin, jota Gran Turismoilta on totuttu odottamaan.

Paikallisesti pelattuna Gran Turismo Sport jakautuu karkeasti kahteen osioon. Arcade-tilassa taitetaan aika-ajoista ja muusta turhuudesta riisuttuja kilpailuja joko kelloa tai helpohkoa tekoälyä vastaan. Rallicross, driftailu sekä PlayStation VR -laitteen omistajille suunnattu VR Tour tarjoavat lyhytikäistä vaihtelua ja löytyypä sohvaturnauksia varten myös jaetun ruudun kaksinpelikin. Ainoa oikeasti tavoitteellinen arcadepelimuoto, on kuitenkin yrittää kahmia yksittäiskisojen mitaleja. Uramoodia korvaava Challenge on puolestaan pitkähkö, monivaiheinen autokoulu, jossa opetellaan ensin hallitsemaan auto ja sitten radat. Vaikka täydellisten ajolinjojen tai optimaalisen jarruttelun tavoite ei kuulosta järin jännittävältä, on tekemistä reippaasti ja vaikeustasokin juuri passeli herättelemään suorastaan pakkomielteiseen kultamitalien tavoitteluun. Rakenne on pelillisesti onnistunut, sillä siinä missä Project Cars 2:n ja muiden huippurealististen simulaattorien “tuunaa itse oma haasteesi” -lähestyminen pelottaa muut kuin harrastuneimmat matkoihinsa, tarjoilee Gran Turismo Sport onnistumisen kokemuksia jo aikaisin. Ensimmäisellä oppitunnilla ajetaan suoraan, seuraavalla vähän jarrutellaan ja eipä aikaakaan kun ollaan opettelemassa ratoja mutka mutkalta, kullan sekä uusien palkintoautojen kiilto silmissä.

Todellinen pihvi Gran Turismo Sportissa on sen nettipeli, joka mahdollistaa ihmisvastusten haastamisen niin oman hostauksen kuin ajastettujen tapahtumienkin kautta. Yamauchi on tiimeineen ottanut kunnianhimoiseksi tavoitteekseen pitää verkkopelikokemus kaikin puolin kohteliaana ja homma nytkähtääkin liikkeelle pakollisella etikettivideolla, jossa varoitellaan törttöilystä radalla sekä tönimisestä. Ajovirheistä ja törmäilystä jaellaan aikasakkoja, kun taas pahimmat kolhut muuttavat auton hetkeksi läpikuultavaksi kummitusautoksi. Pitkässä juoksussa ajotapa näkyy myös verkkopeliprofiilissa: Sportsmanship-arvosana kertoo pelaajan onnettomuusalttiudesta ja sen avulla päätyy ennen pitkää myös arvoiseensa peliseuraan. Systeemi ei ole tosin aivan aukoton ja esimerkiksi peräänajon uhrit ovat valitelleet omankin arvosanansa heikentymistä. Itse en kokenut tätä ongelmaksi, sillä pahimmat romurallikuskit jäivät pääsääntöisesti pitämään perää jo aika-ajoista lähtien. Suoranaista sabotaasia en todistanut kertaakaan, mutta varovaista ruuhka-ajoa sitäkin useammin. Ehkä systeemi toimii tai minulla kävi vain hyvä tuuri, mene ja tiedä.

Ajomalliltaan ja realismiltaan Gran Turismo Sport tuntuu aikalailla edeltäjiensä kaltaiselta. Se on periaatteessa varsin uskottava, mutta selvästi esimerkiksi taannoin arvostelemaani Project Cars 2:a lähestyttävämpi ja anteeksiantavampi. Kaasun ja jarrun käyttö ei vaatinut läheskään samanlaista herkkyyttä kuin Project Carsissa. Tahattomat luisut sai pääsääntöisesti oiottua, kunhan pyörät pysyivät asfaltilla ja nopeudet tolkullisina. Analogiohjaimen suppea liikerata ei vaatinut erityistä ohjainherkkyyden tuunausta tai kompensaatiota ajoapuja aktivoimalla. Maallikon näkökulmasta on vaikea sanoa, mikä tarkalleen ottaen on realistista ja mikä ei, mutta Gran Turismon parissa oli helppo viihtyä silloinkin kun ei jaksanut uhrata pelaamiselle aivan 110% keskittymisestään. Ratin ja ajokypärän omistajat saattavat pitää Gran Turismoa liian videopelimäisenä, mutta aloittelijoille ja mukavuuspelaajille Sport on sisäänheittotuote parhaasta päästä.

Gran Turismo pursuilee tapansa mukaan aika jännittäviä yksityiskohtia lähtien reaaliaikaisesti bensankulutuksen optimoinnista autovalmistajien historiikkeihin ja tallisponsorointeihin, mutta muutamat ilmeiset ominaisuudet loistavat poissaolollaan. Säätila on vuorokaudenaikaan katsomatta sateeton, visuaalinen vahinkomallinnus rajoittuu pintanaarmuihin, eikä autojen upeasti mallinnettujen sisätilojen pällistelyyn tarjota mitään kunnollista moodia. Olisi ollut kenties kiva myös pystyä tallentamaan parhaista ajosuorituksista nauhoitetut ghost car -presentaatiot myöhempää käyttöä tai kavereille jakamista varten, sekä säätää virtuaaliohjaamon katselukorkeutta. Esteetikoille löytyy kyllä rutkasti silmänruokaa kahdenkin erilaisen valokuvatilan ja poikkeuksellisen luonnollisten uusintojen ihmettelyssä, mutta jo GT 6:sta löytyvän dynaamisen säätilan puute tuntui aidosti taantumukselliselta. En tosin ihmettelisi, jos tilanne muuttuisi myöhempien päivitysten myötä.

Visuaalisesti Gran Turismot ovat olleet perinteisesti konsolisukupolvensa kärkituotteita ja niin myös Sport. Edellisversiosta periytyville automalleille on näytetty tällä kertaa tylysti ovea ja uudet ovat kevyesti yksityiskohtaisimpia koskaan näkemiäni. Itse ajossa eroa vaikkapa viimeisimpään Forzaan on vaikea nähdä, mutta valokuvamoodissa Polyphonic Digitalin estoton polygonijuhla pääsee oikeuksiinsa. Lähietäisyys paljastaa, että tekstuurit voisivat olla tarkempiakin, mutta kokonaisuuksia katsoessa huomio kiinnittyy arkirealistiseen valaistukseen ja yleisasuun. Uusinnat erottaa televisiolähetyksestä ainoastaan liiallinen tarkkuus, ruudunpäivitysnopeus ja hienoinen kliinisyys. Jälki on joka tapauksessa todella häkellyttävää. 

Kutistunut sisältö ja moninpelifokus pois lukien, Gran Turismo Sport tuntuu kaikin puolin tutulta ja turvalliselta Gran Turismolta. Kokonaisuus on audiovisuaalisesti juuri niin tyylikäs kuin odottaisikin ja valikot hirvittävän sokkeloiset, mutta itse ajaminen pitää otteessaan. Valehtelisin jos väittäisin, ettei ajettavien autojen lukumäärän romahtaminen harmittaisi hieman, sillä oman virtuaalisen autotallin kerääminen on ollut aina yksi Gran Turismon kutkuttavimmista ominaisuuksista. Autoja ja ratoja on luvattu tosin lisää myöhemmin ladattavien päivitysten kautta, eikä julkaisuversiotakaan voi tarkalleen ottaen sisältököyhäksi väittää. Gran Turismo Sportin hienoin saavutus oli kuitenkin yllättävä: se onnistuu olemaan yhtäaikaisesti jotakuinkin realistinen ja siinä määrin aloittelijaystävällinen, että jopa kaltaiseni nollatason rata-autoilija pystyi treenaamaan itsensä verkkopelikelpoiseksi parissa illassa. Siihen ei kovin moni autopeli pysty.