GRID Legends arvostelussa

Kun on arvostellut pelejä päälle parikymmentä vuotta kutakuinkin taukoamatta, alkaa osa läpikäydyistä julkaisuista väkisinkin unohtumaan. Näin kävi itselläni, kun sain arvosteluun GRID – Legendsin. Kyseessä on pelkkiä ajopelejä nykyisin tehtailevan Codemastersin tuorein ajopeli, joka samalla on EA:n sateenvarjon alla järjestyksessään toinen pelijulkaisu viime kauden F1-pelin jälkeen.

Muistin oitis, että olin arvostellut aikoinaan pelin GRID 2, josta tykkäsinkin aika lailla, mutta jostain syystä sen jälkeen tullut simulaatiomaisempi GRID Autosport oli hetkellisesti päässyt unohtumaan kokonaan – keskinkertaisuutensa vuoksi. Mietin myös, että pelasinko edes koskaan ensimmäistä GRID-peliä, mutta kaivelun jälkeen selvisi, että kyllähän sekin tuli arvosteltua. Pelisarjan käynnistänyt ensiosa kantoi tuolloin hieman erilaista nimeä, Race Driver: GRID, joten se oli syynä unohdukseeni.

Race Driver: GRID oli ilmestyessään ensimmäinen autopeli, joka käytännössä loi taaksepäin kelaamisen, flashbackin, jota kaikki Codemastersin pelit tänäkin päivänä käyttävät, mutta myös esimerkiksi Forza Motorsport ja Forza Horizon -sarjan pelit ovat sittemmin matkineet ominaisuuden.

Vuonna 2019 GRID-pelisarja käynnistettiin uudelleen pelillä GRID – lieneekö tähän syynä ollut Autosportin saama vaihteleva vastaanotto, mene ja tiedä, mutta reboottauksen kokenut GRID jäi allekirjoittaneelta välistä kokonaan.

Periaatteessa GRID-sarjankin synnyttänyt TOCA Race Driver (sekä sen kaksi seuraajaa) olivat aikoinaan mullistavia pelejä siinä mielessä, että niistä löytyi tarinallinen uramoodi, jota siivitettiin pelin moottorilla tehtyjen välianimaatioiden avulla eteenpäin kisaamisten välissä. Race Driver: GRID hylkäsi edeltäjiensä konseptin kokonaan ja pikakelattuna ajassa eteenpäin Codemastersin tarina-ajelemiset välipätkineen tekivät paluun vasta peleissä F1 2019 ja F1 2021.

GRID Legends on ensimmäinen oman sarjansa peli, joka tuo tarinalliset kuviot nyt takaisin myös autoilupuolen peleihin. Paketissa tarjolla on tarinamoodi lisäksi uramoodi, nettipeli, sekä race creator, joista viimeksi mainitun avulla käytännössä voidaan luoda kustomoituja kisoja ajettavaksi, joko yksinpelinä tekoälyä vastaan tai vaihtoehtoisesti kisa voidaan asettaa myös julkiseksi, tarkoittaen oman nettisession luomista omilla kustomoiduilla asetuksilla, johon muut saavat liittyä.

Pelattavaa on sinänsä ihan kiitettävä määrä: uramoodista löytyvät rookie, semi-pro, pro ja gauntlet-luokat, joiden alla sitten on erilaisia kisatapahtumia ajoluokkineen. Käytännössä kaikkia ajoluokkia ja pääsee kokeilemaan ja kauppaan ostettavaksi autoja aukeaa yleensä jonkin eventin läpäisyn myötä. Erilaisia autoja löytyy kaikkiaan 112 kappaletta ja ne on jaettu seitsemään kategoriaan, kuten GT, driftaus, rekat, formulat, hyperautot ja tuning-autot. Ratavalikoiman osalta tarjolla on 22 erilaista lokaatiota. Osa on kisarataa, kuten Indianapolista, Suzukaa ja Red Bull Ringiä, kun taas osassa ajellaan muun muassa Pariisin, Chicagon, Lontoon ja Shanghain keskustassa. Jokaisesta lokaatiosta on tarjolla vaihteleva määrä variaatioita. Keskimäärin niitä on noin kuusi per lokaatio, eli kaikkiaan päälle 130 kisareittiä – muun muassa peilikuvana ajelemista. Siinä mielessä erilaisten kisareittien määrä on hyvällä mallilla. Erilaisia kisamoodeja on perinteisen kierroskisaamisen lisäksi muun muassa driftaaminen, time trial, time attack, kaksinkamppailu head to head sekä elimination, joista viimeksi mainitussa viimeisenä ajava putoaa aina tietyn väliajoin kisasta pois.

Onkin sinänsä ikävää, että hyvistä lähtöasetelmistaan huolimatta Grid Legends töpeksii niinkin monella keskinkertaisuuden osa-alueella. Suurin ongelma on oikeastaan se, että kun eri kategorian autovalikoimaa on niin paljon, jää autojen tuntuma sellaiselle tasolle, että ne kaikki tuntuvat enemmän tai vähemmän samalta ajokokemukselta.

Vaikka valikoista kuinka säätäisi asetukset simulaation suuntaan ja ajoavut pois, pysyy esimerkiksi vaurionmallinnuskin silti epärealistisen sorttisena ja ajotuntuma pääosin arcademaisena. Joskus kolistelu tuottaa puoltavan ohjauksen ja vähän moottoriongelmaa, joskus ei. Joskus kolarointi kaiteeseen nappaa auton kaidepuolen renkaista kumit irti, joskus ei. Formuloiden perä on puoliksi liimattu rataan kiinni, vaikka luistonestot olisi poissa, kun taas hitaalla rekalla ajaminen tuntuu melkein samalta kun hitaalla Mini Cooperilla ajaminen – eroa on vain siinä, että ohjaamokuvakulmasta käsin pelattuna rekkaa ajetaan korkeammalta ja se on hiukan kankeampi kääntymään mutkissa.

Hyppyrikisoja ja kolistelua

Nettipelisessioita löytyy lähes aina, kun serverilista ruudulle haetaan, mutta Grid Legendsin oltua tätä kirjoittaessa päälle kuukauden ulkona, ei nettiyhteisön tulevaisuus vaikuta kovinkaan ruusuiselta. Haussa tarjolla olevat – yleensä parikymmentä sessiota, ovat peliaulojensa osalta yleensä 1-3 pelaajan kansoittamia, vaikka tilaa olisi 22 pelaajalle.

Kun aulaan liitytään, ei peli aikaile käynnistää sessiota vain muutaman pelaajankin voimin, sillä itse kisassa pelaajien puute ratkotaan siten, että tyhjät slotit täytetään tekoälyautoilla. Pelaajat voivat liittyä kesken olevaan sessioon, jolloin tekoälyautoja putoilee pois sitä mukaa, mitä uusia pelaajia liittyy. Ratkaisuna hieman kyseenalainen, sillä alkaneeseen kisaan mukaan liittyvä pelaaja saattaa päästä ajelemaan heti paremmille sijoille, samaan aikaan, kun jo lähtöruudukosta mukana ollut pelaaja kamppailee alemmilla sijoilla. Useimmiten kisat eivät täyty ja sessiot ajetaan viiden tai kuuden ihmispelaajan voimin. Kaikki ihmiskuskit ovat yleensä maalissa ensimmäisinä, helpon tekoälyn suoriutuessa sijoille kuusi ja siitä alaspäin.

Nettisessioiden mielekkyyskään ei sinänsä päätä huimaa. Sessiot kun luodaan race creatorin kautta, niin pelaajat voivat päättää kaiken ajoneuvoluokista säätilaan. Eipä siinä mitään, mutta kun lähes järjestäen muut pelaajat tuppasivat laittamaan päälle asetuksen, joka otti kisoihin mukaan jousitettuihin maasturikisoihin tarkoitetut hyppyrit. Niistä ei kuitenkaan ole liiemmin tarkoitettu ajaa tuunatuilla muskeliautoilla tai supernopeilla vakioautoilla. Ilmalento ei yleensä pääty hyvin, tai ainakin auto ottaa siinä sivussa vahinkoa, mikäli tasaisesti tullaan alas. Fiksumpi osaa kiertää lähes radan leveydellä vastaan tulevan hyppyrin, mutta välillä peli hoksaa valittaa ”oikomisesta” ja että ”tuomaristo saattaa antaa rangaistuksen tempauksesta.” Välillä uhkailu toteutuu ja todella tarkoittaa sitä, että kisan päättyessä hyppyrin väistänyt pelaaja saa aikasakkoa ja sijoitukset putoavat.

Nettiseuran laatukaan ei Grid Legendsissä päätä huimaa. Mutkissa tullaan kylkeen ja pusketaan törkeästi ulos radalta, mutta tätä samaa harrastetaan myös isoilla leveillä suorilla – tilaa olisi kahdelle tai jopa kolmelle kuskille, mutta kun kaveri haluaa tulla vauhdilla kylkeen ja yrittää puskea ulos radalta. Hienoa. En voi sanoa liiemmin nauttineeni Grid Legendsin moninpelistä, eikä peliä sen vuoksi missään nimessä kannatakaan hommata. Ainoa hyvä seikka lienee moninpelin crossplay-tuki.

Persoonaton tarina

Jaetun ruudun pelailua ei ole tarjolla, joten vastuu viihtymiselle jääkin pitkälti siis tarinatilan ja uramoodin harteille. Tarinamoodi on sinänsä uniikkia sorttia, että ensimmäistä kertaa kisojen välillä tarinaan liittyviä hahmoja esitellään oikeiden näyttelijöiden voimin. Tähän on varmasti osasyyllinen F1-sarjan dramatisoitu ja suosittu Drive to Survive -sarja Netflixissä. Pelin tarinan asetelma on jälleen kerran kutakuinkin tuttu Codemastersin F1-peleistä. Löytyy ”hyvisten talli”, Seneca Racing, kun taas pahin ja ilkeilevä kilpakumppani ajaa mustissa ajohaalareissaan Ravenwestin väreissä. Tällä kertaa Ravenwestin riveissä on enemmän ilkeitä tyyppejä. Kirosanat eivät kuitenkaan lennä, eikä keskisormi nouse pystyyn varikolla, vaan lähinnä näytetään nyrpeää naamaa ja irvistellään.

Tarinamoodin ongelma on se, että se ei kiinnosta millään tasolla. Videonpätkillä esiintyvät B-luokan näyttelijät ovat niin huononhyviä, että touhusta paistaa näytteleminen läpi. Näytellään kisakuskia, näytellään kisainsinööriä tai tallipäällikköä. Näyttelijä näyttelemässä, sen sijaan, että ruudulla olisi näyttelijän esittelemä fiktiivinen ja uskottava hahmo, joka esittäisi moottoriurheilun parissa työskentelevää yksilöä. Missään vaiheessa ei tunnu siltä, että näyttelijä olisi muuta kuin rooliaan suorittava näyttelijä.

Tarinan aikana ajetaan kaikkia mahdollisia ajoluokkia, joita peli tarjoaa ja niitä riittääkin GRID ja Dirt-pelien tavoin ihan kivasti. Ajoluokka vaihtuu jokaisen episodin myötä, kuten vaihtuu myös kisamoodikin. Kussakin episodissa ajetaan useampi yksittäinen kisa, ennen kuin nähdään uusi välipätkä – jos nähdään, sillä vaatimuksena on yleensä tietty loppusijoitus tai muuten on pelattava joku episodin kisa uusiksi.

Koska tarinamoodi haluaa olla dramaattinen, ei riitä, että kisojen taustalla soi dramaattinen musiikki. Draaman pitää näkyä myös radallakin. Tämä on kuitenkin hoidettu sen verran skriptatusti, että jatkuvat tekoälyautojen ”yllättävät” pyörähdykset, liiankin satunnaiset moottoririkot ja muu kolarointi tuntuu niin teennäiseltä, että se vie ajamisesta melkeinpä kaiken ilon.

Välillä tekoäly hidastelee ja ohi pääsee painamaan surutta, kun taas välillä tuntuu että tyypit saavat yllättävän lisäboostin ja tulevatkin ryminällä ohitse – koska tarina vaatii draamankaarta. Pelaajalla on tiimissään myös tallikaveri, jota voi myös muutamalla yksinkertaisella komennolla yrittää käskyttääkin, mutta itse en kokenut moista ominaisuutta juurikaan tarvitsevani.

Tarinamoodi kokonaisuudessaan on kuin uramoodi, mutta yhdentekevillä videonpätkillä. Tarinamoodin 36 episodista pelasin läpi kaksikymmentä ja lopetin siihen, sillä Grid Legendsiä (ainakin arvosteluversiota) vaivasi jokin perustavanlaatuinen bugi.

Sen lisäksi, että peli satunnaisesti kaatuili Xboxin työpöydälle pariinkin otteeseen, eikä tykännyt videontallentamisesta lainkaan (siksi arvostelussa ei ole nyt allekirjoittaneelta videokuvaa) näki peli parhaakseen jopa kokonaisuudessaan sammutella Xboxiani kesken pelaamisen.

Tuosta vaan kysymättä, Xbox kiinni! Kyse ei ollut mistään konsolin ylikuumenemisesta – heti perään kokeiltu Forza Horizon 5 antoi pelata kiltisti. Sen jälkeen kun tätä sammutuspelleilyä oli nimenomaan Legendsin tarinamoodia pelatessa tapahtunut jo yhteensä kolme kertaa, luovutin. En halunnut rikkoa konsoliani, joita on muutenkin vaikea kaupoista saada.

Kummallista kyllä, Xbox ei ”yllätyssammunut” kertaakaan uramoodin tai nettipelin parissa. F1 2021 -pelistä löytyi samankaltainen vika viime vuonna: arvostellessani peliä, tarinamoodi kaatui noin puolivälin paikkeilla, enkä saanut sitä enää koskaan toimimaan. Liekö Grid Legendsin sammuttelubugi samaa sarjaa, kun kerran kaikki Codemastersin ajopelit pusketaan saman, vanhenevan EGO-enginen kautta ulos.

Kokemusta, kahisevaa ja kilsoja

Ajetuista kisoista, niin nettipeli, ura- kuin tarinatilassakin saadaan ajajatasoa nostattavaa XP:tä, mutta myös rahaa sekä ajokilometrejä autoille. XP nostaa ajajatasoa, joka taasen avaa ostettavaksi erilaisia tiimi- ja mekaanikkopäivityksiä. Ajetuilla kilometreillä saadaan auki autojen päivityspuita. Kukin auto vaatii X määrän kilometrejä, jotta ensimmäinen päivityspuu aukeaa ja voi ostella tehokkaampaa osaa moottoriin ja niin edelleen. Tämän jälkeen vaaditaan uusi setti kilometrejä, jotta puu numero 2 aukeaa ja sitä rataa.

Päivittelyn avautuminen on vähän keinotekoisesti hidastettua, eikä päivityksetkään lopulta tuo autoihin yleensä kuin minimalistisia parannuksia, mikä ei näy juuri missään ajettujen kisojen aikana – tekoäly pysyttelee pelaajan vauhdissa. Käytännössä päivittely on tylsää. Rahaa päivityksistä osataan kuitenkin nyhtää, eikä tienestiäkään saa useimmiten kovin isoja summia kisoista kerätä.

Sama juttu autojen ostamisen kanssa, kaarat maksavat paljon siihen nähden kuinka heikolla vauhdilla pelaaja onnistuu rahaa tienaamaan. Onneksi pelissä on sentään ominaisuus, joka antaa lainata autoa kuin autoa kisaa varten, jolloin tosin menettää puolet kisatienestistä lainaajalle takaisinmaksun muodossa.

Tienestin suuruuteen ei auta edes ajoapujen poistaminen ja tekoälytason maksimointi. Vaikeimmalla legend-vaikeustasolla ajaminenkaan ei nosta tienestien määrää. Rahan nyhtämistä voidaan helpottaa menemällä valikossa mekaanikon juttusille, joka jostain syystä vastaa talouspuolestakin. Mekaanikkovalikossa, kun rahalla voidaan ostaa päivityksiä, jotka pudottavat esimerkiksi kisanjälkeisen peltivaurion korjaamisen sekä autojen päivityksien vaatimia summia muutamilla prosenteilla tai vastaavasti nostavat kisoista saatavaa rahasummaa parilla prosentilla. Erillinen valikkonsa on tiimivalikko, josta niin ikään voidaan ostaa päivityksiä. Tiimikaveri vetää joka kisasta itselleen palkkaa, joten tätä voidaan alentaa ja vastaavasti tiimikaverin kykyä peitellä vastustajia voidaan kasvattaa, kuin myös tiimikaverin kykyä tehdä vähemmän ajovirheitä ajon aikana. Skriptattua siis.

Älytön tuuliviiri

Mitä tulee pelin tekoälyyn yleisellä tasolla, on toteutus kummallisen epätasaista sorttia. Tarinamoodia voi melkeinpä surutta ajaa koko ajan vaikeimmalla legend-tasolla, eikä kisat siltikään haasta riittävästi, paitsi jos peli päättää antaa boostia kuskeille tarinan merkeissä.

Uratilassa legend-tasolla pelaaminen tuottaa ajoittain vaikeuksia, mutta sekin riippuu missä ajoluokassa kulloinkin kisaa. Jotkin luokat tuntuvat olevan helppoja legendillä, kun taas formuloiden ratissa ei aina meinaa pärjätä edes expertilläkään, vaikka ajaisi virheettömästi – on pudotettava taso hardin tai expertin kohdalle, jotka taas ovat hieman liian helppoja – hard etenkin. Maaliin ennättää hard-asetuksella monesti ensimmäisenä, kymmenen sekunnin kaulalla kakkoseen. Hardia alemmilla tasoilla pelatessa loppukaula kakkoseen onkin sitten jo puolen minuutin luokkaa.

Kaikkiaan uratilan rookie-luokassa ajetaan 56 kisaa, mutta avatakseen semi-pron on ensin voitettava ”vain” 16 kisaa ja esimerkiksi semi-pro -luokassa onkin voitettava jo 30 kisaa, jotta pro aukeaa ja niin edelleen. Yksittäisiä kisoja uratilassa on siis runsaasti, vaikka varsinaisia erilaisia lokaatioita onkin vain 22. Pidemmän päälle pelaaminen meneekin paljolti samojen ratojen hinkkaamiseksi ja variaatioiden määrästä huolimatta samoissa maisemissa puljaaminen samanlaisina toistuvien kisojen parissa alkaa tuntua puulta.

EGO maisemien tiellä

Maisemista puheen ollen Grid Legends näyttää uusimman sukupolven peliltä oikeastaan vain tiettyinä hetkinä. Totta kai väsymätön ja puhdas kuudenkymmenen kuvan päivitystahti ihan sutjakalla grafiikalla kertoo tästä, mutta jos peli pyörisi 30 kuvan vauhtia, en välttämättä olisi osannut sanoa, pyöriikö peli Xbox Onella vaiko XSX:llä.

Kuten mainittua, kaikki Codemastersin pelit pyörivät ja ovat pyörineet jo kaksitoista vuotta samalla EGO-enginellä, joka saa kaikki Codemastersin pelit – Legendsinkin – näyttämään enemmän tai vähemmän samalta. Moottori kun ei ole uusi, ovat parhainta antia pääasiassa kisat sadekelillä sekä eritoten yökisat sadekelillä.

Päiväsaikaan ajetut kuivan sään aurinkoiset kisat ovat visuaalisesti tasoa ok, mutta ei peli mielestäni maisemiensa kuin oikeastaan autojensakaan osalta ole mikään silmiä hivelevä kokemus. Koska kisaaminen tapahtuu formulapeleistä poiketen enemmän erinäisten kaupunkien rajatuilla kisa-alueilla ja muissa, enemmän suljettua kisarataa enemmän yksityiskohtia tarjoavilla alueilla, kiinnittää silmä herkemmin huomiota ympäröiviin objekteihin, kuten rakennuksiin – ne eivät näytä erikoiselta, vaan pikemminkin tekstuurit ovat turhan lättänää sorttia.

Visuaalisen osaston puolelta on kuitenkin aina muistettava kehua useampaa pelikuvakulmaa, sekä Grid Legendsin tarjoamaa useampaa erilaista ohjaamokuvakulmaakin. Sadekelillä ohjaamosta käsin tunne on hyvinkin intensiivinen – kunpa itse ajotuntuma ja tekoälykin olisivat sitä. Positiivisena asiana on nykypäivänä mainittava myös autojen teippausten vapaa vaihteleminen ja aika lailla niihin liittyvä vapaa väriteemojen muuntelu – tämäkin kun saattaisi jossain pelissä olla maksullista kosmeettista hömppää. Äänimaailmansa osalta Grid Legends ajaa asiansa, mutta pääosan ajasta etenkin ne oleelliset, moottoriäänet, ovat silti turhan vaisuja ja autot kuulostavat toistensa kopioilta. Jopa formulat kuulostavat liikaa muilta autoilta, rekoissa ei ole riittävää munaa ja niin edelleen. Dramatisoitu musiikki soi taustalla niin, että sen juuri ja juuri kuulee – eipä tarvinnut ainakaan kytkeä sitä pois päältä erikseen.

Jotta koko arvostelu ei menisi negatiivisessa mielessä, on todettava, että ei Grid Legends aivan surkea peli ole – kyllä tätä mieluummin ainakin inhimillisemmän tekoälyn osalta pelasi, kuin kuminauha-extremeä nimeltä Dirt 5. Autojen ja ratojen määrä on myös ihan kiitettävällä tasolla, vaikka innoittavaa eroa autoluokkien väliltä ei tarpeeksi löydykään. Paljon on asioita, joita Codemasters olisi voinut tehdä paremmin – tällaisenaan Grid Legends vaikuttaa peliltä, joita pusketaan ulos totutusti ilman sen kummempaa innovaatiota. Seuraavaksi liukuhihnalle pääsee mitä ilmeisemmin Dirt Rally -sarjan korvaava WRC.

Loppusanat

GRID Legends on Codemastersin tuorein ajopeli, joka yrittää tunkea saman katon alle mahdollisimman monet ajoluokat kuorrutettuna tarinapohjaisella ajamisella. Lopputuloksena on peli, joka ei oikein kunnolla onnistu missään. Autot tuntuvat monin paikoin samanlaisilta luokasta riippumatta, tarinamoodin tarina on tylsä, eikä grafiikkakaan liiemmin vakuuta vauhdintunnetta lukuun ottamatta. Nettipeli on pelaajakunnaltaan vajaa ja uramoodi käy tylsäksi liian epätasaisen (ja usein helpon) tekoälyn vuoksi. Kirsikkana kakun päällä peli bugailee ja sammuttelee Xboxia. Ilman bugia, peli saisi allekirjoitaneelta 3 tähteä.