Peliarvostelu

Growbot

Pelin nimi: Growbot
Lajityyppi: Seikkailupelit
Alusta: PC
Kehittäjä: Wabisabi Play
< >
Avaa pelin lisätiedot
User profile picture Teksti: Petteri Hemmilä, 4.11.2021 Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia
Arvostelun Growbot kansikuva

Klassiset hiirivetoiset seikkailupelit tuntuvat olevan tätä nykyä lähes yksinomaan indiemarkkinoiden erikoisuus. Vähääkään isommista julkaisuista tulee mieleen lähinnä neljän vuoden takainen Thimbleweed Park, mutta muutoin yrittäjät ovat olleet pieniä ja vieläkin pienempiä. Wabisabi Playn scifiseikkailu, Growbot, istuu tiukasti “vieläkin pienempien” kategoriaan, sillä nimen takaa paljastuva lämminhenkinen scifiseikkailu on käytännössä brittiläisen kuvataiteilja-pelisuunnittelijan, Lisa Evansin käsialaa. Lopputulos tuntuu henkilökohtaiselta ja samalla tapaa kotikutoiselta kuin kaverin bändin levy.

Ensimmäinen asia, joka Growbotista kiinnittää huomion, on sen omintakeinen visuaalinen tyyli. Käsin piirretty ja animoitu peli tuo mieleen satukirjat, eikä tarinakaan jää kauas. Pelimaailman lähin referenssi olisi varmaankin tsekkiläisen Amanita Designin Machinarium. Pelaaja on pikkuinen kukkienhuolintarobotti, Nara, joka joutuu vaikeaan paikkaan heti ensimmäisenä koulutuspäivänään. Robottinuorukaisen kotiasemalla tapahtuu mystinen kristalli-invaasio, joka lamaannuttaa sekä aseman että miehistön. Sotkun selvittäminen jää luonnollisesti Naran harteille, mikä tarkoittaa käytännössä reilun parin tunnin klikkailua ja verrattain abstraktien aivopähkinöiden selvittelyä.

Growbot rakentuu kuin entisaikojen hiirivetoinen seikkailupeli, mutta varsinaiset ongelmat ovat lainaa pikemminkin puzzlepeleistå. Maailmaa tutkitaan kulkemalla huoneesta toiseen ja klikkailemalla erinäisiä kiintopisteitä. Nara kommentoi näkemäänsä, poimii esineet loputtomiin taskuihinsa ja juttelee vastaantulijoiden kanssa kuin seikkailupelissä konsanaan. Seikkailupelimäiset hidastavat ongelmat ovat kuitenkin suoraviivaisia, eikä varsinaista jumiin jäämisen riskiä käytännössä ole. Ratkaisut löytyvät usein samasta huoneesta ja peli antaa myös selviä vihjeitä, mitä tehdä ja minne mennä. Varsinaiset ongelmat on puettu erillisiksi puzzleiksi, joita peli nakkelee toisinaan vähän mielivaltaisestikin. Esimerkkinä vaikkapa sieltä täältä ponnahtelevat kristallisinetit, jotka puretaan järjestelemällä kukkien tuottamia melodioita pelin haluamaan järjestykseen, tai sokkelopuzzlet, joissa ohjataan aseman pikkuruisia valohaamuja uloskäynnille. Puzzlesuunnittelu on vaihtelevaa ja paria yksittäistä poikkeusta lukuun ottamatta varsin onnistunutta. Vaikeustaso tuntui sopivalta: se ei rasittane pahimpia sudokuaivoja, mutta tokaluokkalaisen esikoiseni peliseurassa taso tuntui aika sopivalta. Ylivoimaisesti parasta antia olivat pelin toistuvat musiikkipuzzlet, jotka toivat mieleen muinaisen Lucasfilm Gamesin Loomin.

Tarinan, maailman ja kerronnan osalta Growbot jätti ristiriitaisen olon. Satukirjamainen scifimiljöö ja siirappisen söpöt hahmot kumpuavat selvästi tekijänsä rakkaudesta, mutta kukkiin ja taikuuteen perustuva maailma tuntui auttamatta vähän liian abstraktilta temmatakseen aidosti mukaansa. Koin hankalaksi samaistua Naran tavoitteisiin, kun jotakuinkin kaikki ratkaisut kulminoituivat joko taikuuteen tai mekanismeihin, jotka tiesin toimiviksi vain koska peli kertoi minulle niin. Tarina olisi voinut ehkä viritellä myös pieniä jännitteitä – muut hahmot eivät olleet kristallihyökkäyksestä moksiskaan, eikä avaruusaseman yllä häämöttävä uhka tuntunut konkreettiselta kuin vasta loppumetreillä. Ehkäpä kritiikkini on pelkkää tylsäpäisen aikuisen kyvyttömyyttä eläytyä satuun, mutta tosiasia on myöskin se, ettei tarina napannut otteeseensa kuin vasta lopussa. Hahmosuunnittelu on sen sijaan kekseliästä ja pisteitä voi antaa myös pelin hyväntuulisesta huumorista. Maskottiainekseksi erottuivat ainakin aseman turvallisuudesta turvallisuudesta vastaava piskuinen “Wee Teddy” sekä generaattorina toimiva hologrammi-jeti “Starbelly”.

Growbot on yllättävän viimeistelty ollakseen pienimmän mahdollisen kaliiperin indiepeli. Punainen lanka johdattelee pelaajan tarinan alusta loppuun katkeamatta, eikä yksikään puzzle tuntunut liian vaikealta, helpolta tai muuten vaan rikkinäiseltä. Ehdin jo hetken pohtia, kuinka pelin musiikkipulmat mahtavat soveltua sävelkorvattomalle tai jopa aidosti kuulovammaiselle, mutta mukana on myöskin saavutettavuustila, joka visualisoi audiopuzzlet väreiksi. Loppupuoliskolle ympätty sokkelokohtaus oli aika hankala ohjattava hiirellä ja tarinan päätös tuntui rahtusen kiirehdityltä, mutta Muutoin Growbot vaikutti harvinaisen harkitulta ja hyvin suunnitellulta seikkailupeliltä. Erityismaininnan voisi antaa grafiikoiden ohella myös Jessica Fichotin mainioille musiikeille, jotka ovat omiaan vahvistamaan pelin satumaista tunnelmaa.

Naran seikkailusta ei ole oikeastaan juuri enempää kerrottavaa. Reilun parin tunnin kesto taittuu yhdeltä istumalta varsinkin, jos veri vetää ongelmanratkonnan tai satumaisten tarinoiden puoleen. Vaikkei kyse ole varsinaisesta lastenpelistä, huomasin nauttivani Growbotista kaikkein eniten jälkikasvun seurassa. Mukavaa löytää peli, joka tuo liki kadonneen genren näin luontevasti myös nuorempien ulottuville.

Yhteenveto

Keskivertotasoa parempi

Hyvää

  • - Growbot on Lisa Evansin suunnittelema ja kuvittama satukirjamainen seikkailupeli. Pelaaja on Nara – pieni robotti, joka joutuu pelastamaan kotiasemansa mystiseltä kristallihyökkäykseltä.
  • - Hyvin suunnitellut puzzlet
  • - Toimi erinomaisesti yhteispelinä jälkikasvun kanssa

Huonoa

  • - Tarina pääsee vauhtiin vasta ihan lopussa
  • - Maailman suunnittelu paikoin turhankin abstraktia