Telltalen Guardians Of The Galaxy jatkuu jälleen suoraan siitä, mihin kolmas osa loppui Nebulan pelastettua täpärästi siskonsa hengen Halan kynsistä.
Thanoksen jälkeen uuden pääpahiksen rooliin noussut Hala edustaa Kree-rotua ja on niin ikään tuttu hahmo Marvelin sarjakuvien sivuilta – ei siis mikään Telltalen oma keksintö. Poikkeuksellisesti arvostelen nyt neljännen episodin yhteydessä myös viidennen ja viimeisen episodin.
Episodi neljä, nimeltään Who Needs You heittää sankariviisikon jälleen uusien haasteiden eteen. Hala yritti herättää henkiin kuolleen poikansa Eternity Forgen avulla, mutta homma menikin pieleen ja artifaktin voimat imeytyvät Halan sisuksiin tehden hänestä paljon voimakkaamman, mutta myös hitaasti kuolevan. Vartijat saavat hetimmiten selkäänsä voimakkaammalta Halalta.
Lopulta päädytään tilanteeseen, joka muistuttaa hieman Star Wars -elokuvista tuttua hetkeä, jossa Han Solo ja kumppanit joutuivat tukalaan tilanteeseen paettuaan Imperiumin joukkoja suoraan jättimäisen avaruusetanan, exogorthin sisuksiin.
Guardians Of The Galaxy -pelin neljäs episodi keskittyykin pääasiassa valtaosan kestonsa ajasta (episodi ei ole kovin pitkä) vähän samankaltaisen avaruusmadon sisuksiin viisikon yrittäessä etsiä poispääsyä.
Tuttuun tapaan tarjolla on dialogia ja muutamia valintoja, mutta myös QTE:täkin. Pariin otteeseen päästään siihen kivaan puzzlenratkontaan ja rakettibuutsien käyttämiseen, jota on nähty aiemmissakin osissa.
Harmillisesti puzzleissa ei kuitenkaan ole oikein mitään yritystä – peli kun käytännössä kertoo mitä pitää tehdä minkäkin ongelman kohdalla, eikä näitä puzzleja ole edes kovin montaa. Mitään pohdittavaa ei juurikaan jää pelaajalle. Etanan sisuksissa, pikemminkin luolastomaisia maisemia muistuttavassa paikassa navigointi ja löytäminen oikeaan paikkaan eräässä kohtauksessa oli omasta mielestäni vaikeampaa, kuin perillä itse puzzlen ratkaiseminen.
Neljännessä episodissa varsinaista pelaamista on mielestäni vähennetty entisestään ja suurimmaksi osaksi pelaaja katseleekin peliä ja hahmojen jutustelua ja väliin saa itse vaikuttaa. Kaikki toiminta ja tapahtumat ruudulla ovat QTE:tä totutusti. Varsinaisen tarinan lomassa tarjoillaan pari takautumaa – yksi Star-Lordille sekä yksi Draxille, joista jälkimmäisessä päästään viettämään hetki Draxin ja tämän tyttären seurassa.
Tarinan osalta näin muuten Who Needs You tarjoaa kovin vähän, eikä madon sisuksissa seikkaileminen ole niin jännää, kuin olisi voinut kuvitella. Dialogi päähahmojen välillä on jälleen sujuvaa ja hahmojen välistä toimivaa kemiaa on aina yhtä hauska seurata, mutta enemmän lihaa luiden ympärillä olisi voinut olla. Muutama yllätys juonenkäänteiden osalta tarjoillaan, mutta sen enempää neljäs episodi ei oikeastaan pidä sisällään ja juonenkäänteistä toinenkin kumoutuu jo seuraavan episodin alussa.
Viides ja kauden päättävä episodi, Don’t Stop Believin’ on episodina kenties jonkin verran parempi ja pidempikin episodi – onhan kyseessä kuitenkin päätösjakso. Tarinaa jatketaan nelosepisodin lopusta, jossa Galaksin Vartijoiden sukset menevät sen tarkemmin mainitsematta vähän ristiin ja Star-Lordin pitäisikin ensi töikseen saada posse takaisin kasaan, jotta mitään voitaisiin tehdä Halan ja galaksin pelastamisen suhteen.
Kiusankappale Hala nousee jälleen estradille oltuaan oikeastaan koko neljännen episodin alkutaistelua lukuun ottamatta poissa kuvioista. Pelaaja pääsee tekemään useampia valintoja putkeen jutellessaan empaattisen Mantiksen kanssa eräänlaisessa päänsisäisessä maailmassa, kun yritetään paikantaa, minne muut Vartija-kaverit ovat kukin lähteneet.
Kun tuntemukset on käyty läpi vahvasti tuntevan Mantiksen kanssa ja sitä kautta jonkinlaiset ”tunneside-sillat” yhdistetty kunkin hahmon luokse, voidaan kavereita lähteä noutamaan takaisin.
Jos madon sisällä seikkaileminen oli vähän tylsänpuoleista neljännessä jaksossa, on tunteiden tutkaileminen ja käytännössä useiden yksinkertaisten tekstivalintojen tekeminen ja kivisiltojen rakentuminen välianimaatioina vielä puuduttavampaa tuijotettavaa – koko kohtaus valinnoista siltojen rakentamiseen kun kestää turhan kauan siihen nähden mitä se lopulta antaa vastineeksi.
Kun posse on viimein kasassa ja Vartijoiden romualuksen tiloissa, ratkotaan jälleen yksi tai kaksi yliyksinkertaista puzzlea ennen kuin päästään viimein loppuhuipennukseen ja pelastetaan galaksi, jälleen kerran.
Lopputaistelu pahaa Halaa vastaan on kuitenkin jotenkin kamalan ponneton QTE-rämpytys ja pelin loppu jättää muutenkin mielestäni pienen pettymyksen maun suuhun. Tässäkö tämä mahtava seikkailu nyt oli? Osittain mielestäni episodin loppujaksoja laimentaa sekin fakta, että Hala, vaikka sarjakuvista tuttu ”aito” hahmo onkin, on ainakin omasta mielestäni Telltalen pelissä niin kovin tylsä uhka. Kyllä mörisevä jättimäinen Thanos voittaa Halan mennen tullen.
Parasta antia viidennessä episodissa ovat viisikon välinen naljaileva kemia, muutamat musiikkipätkät sekä muutamat valinnat, jotka vaikuttavat asioihin. Jotain lopun vaisuudesta kertoo sekin, että lopputekstien jälkeen nähtävä lyhyt cliffhanger -kohtaus on oikeastaan jännittävämpi ja mielenkiintoisempi kuin se varsinainen lopetus.
Jatkoa epäilemättä seuraakin, mutta kyllä Telltale saisi enemmän lihaa luiden ympärille alkaa jo pikkuhiljaa kehittämään, sillä näiden pelien tuottaminen samalla kaavalla alkaa olla jo aika nähty juttu ja monesti se ”kaava” myös ehkä jopa rajaa joitain elementtejä pois siitä mitä tämäkin episodisarja olisi voinut parhaimmillaan olla.
Peruspilarit ovat kuitenkin varsin hienosti jo kunnossa Guardians Of The Galaxyn osalta ja kuten muutamista ensimmäisistä episodeista näki, on pelisarjalla ehdottomasti potentiaalia. Tarjolla saisi kuitenkin olla muutakin kuin pelkkää vierestä katselua ja ajoittaista valinnan klikkailua hiirellä. Itse ainakin pidän siitä, että pelissä voi ratkoakin jotain ja kenties liikkua vapaastikin välillä ja etenkin ensimmäinen episodi näyttikin tuovan sitä mukanaa. Sitä enemmän ja haastavampana, kiitos.
Kokonaisuutena viisiosainen Guardians Of The Galaxy on ajoittain hauska ja hahmojensa osalta erittäinkin sympaattinen tuotos, jossa jokainen ääninäyttelijä puhaltaa elämää elokuvista ja sarjakuvista tuttuihin tyyppeihin. Peligrafiikka on nimenomaan hahmojen osalta sopivan nättiä, mutta pelimoottorin ikä näkyy jo keskinkertaisessa huulisynkassa ja vähän tönkössä hahmoanimaatiossa, eivätkä taustat tai peliympäristötkään sinänsä juurikaan silmiä hivele.
Ei huono suoritus, mutta potentiaalia suurempaankin varmasti olisi.
Keskiarvo episodien arvosanojen perusteella ensimmäiselle Guardians -kaudelle olisi 3,9, eli himpun vajaa neljä tähteä. Siltä kokemus oikeastaan allekirjoittaneen mielestä tuntuikin – lähes huippua, mutta jotain pientä lisää muutamat episodit olisivat kaipailleet matkan varrella.
