Guitar Hero 5 arvostelussa
Guitar Hero 5 on sarjan uusin, joka tuo mukaanaan joitain uudistuksia, joista ehkäpä merkittävin on nopean peliin liittymisen mahdollistava partymuotoinen pelaaminen, sekä mahdollisuus sekoitella instrumentteja miten haluaa. Muutoin GH -sarjan tuorein osa on melko yllätyksetön ja vailla uusia mullistuksia, sekä musiikkivalikoimaltaan jälleen kerran pääosin mainstream-musiikkia, joka ei varmasti miellytä ainakaan niitä, jotka eivät liiemmin mainstreamista perusta. Mikäli peliä voisi sen musiikkivalikoimansa vuoksi sakottaa, olisi allekirjoittanut napsaissut lopullisesta pistemäärästä puolikkaan tähden pois.

Eipä ole muutamaa kuukautta pidempään ehtinyt aikaa kulua edellisestä Guitar Hero -pelistä, joka oli bändimuotoon päivitetty kokoelma kolmen ensimmäisestä Guitar Hero -pelistä. Nyt kuitenkin on jo aika unohtaa edellinen, Greatest Hits ja siirtyä seuraavan GH -pelin pariin, joka on nimetty varsin kuivakkaasti Guitar Hero 5:ksi.
Guitar Hero 5 on nimensä mukaan ikään kuin seuraaja Guitar Hero – World Tourille siinä missä Metallica-peli, sekä aiemmin mainittu Greatest Hits olivat niin sanottuja sivutuotteita. GH -sarjan uusin peli pitää sisällään kaiken kaikkiaan 88 kappaletta biisejä pelattavaksi, joka on jo kelpo määrä verrattuna esimerkiksi siihen 48:aan, joita Greatest Hits tarjosi, tai siihen mitä Metallican peli tarjosi 49:n soitettavan kappaleen listallaan.
Valitettavasti jälleen kerran nipottamista löytyy ? joskin tämä on jälleen kerran niitä makusasioita ? pelin kappalelistan tarjonnasta. Jos Metallica-peliä ei lasketa mukaan, on tarjonnan taso pysynyt World Tourin ajoilta jokseenkin samana, eikä GH III:n kaltaista timantinkovaa biisivalikoimaa tälläkään kertaa ole oikein onnistuttu saamaan kasaan.
Koska kilpailu EA:n Rock Band -pelisarjan kanssa on tätä nykyä kovaa, yrittää Activision jälleen kerran miellyttää kaikkia mahdollisia kohderyhmiä samaan aikaan ja GH 5:n musiikki onkin tarjonnaltaan siksi laidasta laitaan heittelehtivää. Raskaampaa musiikkia on World Tourin tapaan tarjolla jälleen todella vähän, joka on pettymys ainakin niille, jotka toivoivat paluuta takaisin enemmän GH III -aikakauden suuntaan ja ottaen huomioon, että Activisionin vielä julkaisematon, musiikillisesti enemmän hameväelle suunnatun Band Heron luulisi täyttävän naispelaajien GH-nälän, on uusimman GH-pelin musiikkilista entistä oudompi kasaus. Toki tarjolla on muun muassa Iron Maidenin 2 Minutes to Midnight, Kissin Shout it Out Loud, Megadethin Sweating Bullets, Wolfmotherin Back Round, Rammstein Du Hast, Mötley Crüen Looks That Kill, sekä ainoana suomalaisena edustajana Children Of Bodom kappaleellaan Done With Everything, Die For Nothing. Nämä täyttänevät raskaammasta musiikista pitävien toiveita, mutta sääli kyllä siihen pelin raskaammat yksilöt sitten oikeastaan jäävätkin.
Kevyemmän luokan laadukkaita artisteja edustavat esimerkiksi Coldplay hyvällä kappaleellaan In My Place, jonka lisäksi tarjolla on muun muassa Garbagen Only Happy When It Rains, Nirvanan Smells Like Teen Spirit, sekä Lithiumin Live-versio. Muita mukana olevia tunnettuja artisteja ovat muun muassa Dire Straits, Blur, Smashing Pumpkins, Queens Of The Stone Age, Sonic Youth, The Rolling Stones, Duran Duran, No Doubt, White Stripes, sekä Billy Idol.
Pääasiallisesti Guitar Hero 5:n musiikkilista kuitenkin koostuu mainstream-tason rockista ? musiikista, jollaista kuulee esimerkiksi vaikkapa näissä kaikenkarvaisissa amerikkalaisissa teinikomedioissa, kuten American Pie -elokuvat. Esimerkkeinä mainittakoon esimerkiksi 3 Doors Down, Kings Of Leon, Blink-182, sekä Face To Face.
GH 5:n jakautuu 15 keikkapaikkaan ja näin yleisesti ottaen pelin uratila on pituudeltaan jotakuinkin kestoa World Tour tai Greatest Hits, eli urapeli ei ole aivan yhtä nopeasti ohitse kuin mitä se esimerkiksi GH: Metallicassa oli. Ehkä jopa pelin musiikillista valikoimaa ? joka siis allekirjoittaneen mielestä on ehkä jopa huonompitasoista kuin World Tourin ? enemmän häiritsee se seikka, että tarjonnan seasta löytyy paljon sellaisiakin kappaleita, joita ei edes huvittaisi lainkaan soittaa. Toki tämä varmasti johtunee osaltaan siitä, että sitä mainstream-musiikkia todellakin on niin runsaasti, mutta osittain myös siitä, että pelissä on paljon täysin tuntemattomien artistienkin täysin yhdentekevää sekä mitäänsanomatonta musiikkia, joka yksinkertaisesti ei kolahda.
Tuntematonta puolta edustavat muun muassa sellaiset nimet kuin Band Of Horses, Attack! Attack!, Bush, Gov’t Mule, King Crimson, Spacehog, Screaming Trees, Face To Face, The Raconteurs, Darker My Love, The Derek Trucks Band, sekä Vampire Weekend. Käsi ylös, joka nämä bändit tunnistaa. Kuten aiemminkaan, ei pelkän kappalelistan vuoksi voi kuitenkaan peliltä pisteitä sakottaa, sillä allekirjoittaneen musiikkimieltymys on totta kai vain yhden ihmisen mielipide, joten jokainen itse päättäköön kuinka mielenkiintoinen tarjonta kokonaisuudessaan oikein on.
Hyvien kappaleiden vähyys, sekä monien kappaleiden keskinkertaisuuden ja tuntemattomien artistien noustessa prosentuaalisesti pelissä selkään voittoon pilaavat kuitenkin ainakin urapelin tahkoamisfiilistä. Pelin kappalevalikoimaa voi toki kartuttaa tuttuun tapaan Liven markkinapaikalta uusia kappaleita ostamalla, mutta ainakin arvostelun kirjoitushetkellä uutta oli tarjolla hyvin niukasti. Hyvänä uudistuksena voitakoon pitää sitä, että peli sallii nyt pelaajan tuoda World Tourin sekä Greatest Hits -pelien mukana tulleita biisejä, sekä omia markkinapaikalta ladattuja biisejä soitettavaksi myös GH 5:ssä. Tarjottu mahdollisuus on tosin World Tour sekä Greatest Hits -pelien omien kappaleiden kohdalla rajattu tiettyyn määrään kappaleita. Greatest Hitsistä on mahdollista valita 21 kappaleen joukosta mitkä kaikki haluaa ladata, kun taas World Tourin biisilistalta saa ladata 35 biisiä. Homma toimii siten, että näiden kyseisten pelimanuaalien takaa syöteään uniikki koodi, jonka jälkeen biisejä pääsee latailemaan.
Näiden biisilukemien joukosta saa vapaasti siis valita haluaako ladata kaikki vaiko vain osan biiseistä. Tämä lähinnä siksi, että musiikin siirtäminen maksaa hiukan. Oman aiemmin ladatun sisällön sen sijaan saa toimimaan GH 5:ssä aivan ilmaiseksi, kunhan vain ensin lataa Livestä yhteensopivuuspäivityksen peliä varten. Vaikka näiden edellä mainittujen aiempien GH -pelien kaikkia biisejä ei saakaan sisällyttää sarjan uusimpaan, on kuitenkin hyvä asia se, että tällä tavoin on ehkä mahdollista ? mikäli omistaa jompaa kumpaa edellä mainittua peliä ? vähentää pelilevyjen vaihtelua, mikäli haluaa soittaa vaikkapa jonkun biisin, joka löytyykin siitä toisesta pelistä.
Musiikkitarjonnan ohella suurin narinan aihe löytyy oikeastaan siitä, ettei GH 5 sisällä juurikaan niin kovin paljoa uutta, taaskaan. Pelattavuudeltaan sarjan tuorein osa on pääosin tuttua kauraa ja vaikeustasoiltaan peli on World Tourista saakka pysynyt samana. Jotta peli-idea tuntuisi kuitenkin edes hitusen tuoreelta, on Neversoft tehnyt pieniä muutoksia pelinaikaiseen grafiikkaan, kuten ruudulla näkyvien nuottien, sekä muun tilpehöörin esittämiseen. Urapelissä ? kuin yksin tai kaksinkin pikapelissäkin soitellessa kerätään edelleen Metallica -pelissä ensi kerran tutuksi tulleita tähtiä, joita vaaditaan uusien keikkapaikkojen avaamiseen. Tähtiä voi saada maksimissaan viisi per biisi ja kertyvät tähdet näkyvät koko ajan ruudulla, joten pelaaja voi jo etukäteen hieman hahmottaa omaa suoritustaan ennen kuin kappale on ohitse. Aiemmista GH -peleistä tutut Star Power -lamput ovat nyt saaneet väistyä ja ne on korvattu suoraan Rock Band -peleistä repäistyllä yksinkertaisella viivalla, joka pelin aikana näkyy kitaran kaulan oikeassa laidassa. Muutoksena sinänsä merkityksetön ja ehkä jopa hieman outokin ratkaisu, sillä pienen viivan täyttymistä on ainakin hiukan vaikeampi tiiviin soittelun lomasta huomata, toisin kuin niitä lamppuja. Lauleskelupuolella sen sijaan uutta on mahdollisuus valita kahden olemassaolevan ? skrollaavan, sekä paikallaan pysyvän sanoitustyypin ohella nyt ihka aito, monista kotikaraokelaitteistakin tuttu tapa, jolla teksti ikäänkuin maalaantuu sitä mukaa kun sitä tulisi laulaa. Hyvä lisä niille, jotka tuppaavat laulamaan karaokea baareissa, mutta eivät ole oikein olleet kotonansa GH -sarjan kahden muun laulutyypin kanssa.
Pelillisesti jotain oikeasti uutta ovat urapelistä löytyvät erilaiset bonushaasteet, joiden idea on sekin Rock Bandista kopioitu. Guitar Hero 5:ssä jokainen haaste vaatii tietyn instrumentin sen läpäisyyn ja lisäksi haastetyyppejä on useita erilaisia, jotka vaihtelevat tietyn pistemäärän saavuttamisesta, vaikkapa mahdollisimman monen Star Powerin saantiin. Pelaaja voi halutessaan vaihtaa käytössään olevaa instrumenttia “oikeaan” varsin vaivattomasti ennen biisin aloittamista saadakseen ottaa osaa haasteeseen, tai vaihtoehtoisesti haasteen voi jättää tyystin noteeraamatta. Haasteen sujuessa hyvin, kertyy pyöreään haastemittariin soitettavan biisin aikana palkkeja ja kun palkit ovat täyttäneet koko mittarin kerran, nousee mittari asteikolla kulta, platina ja timantti. Mikäli pelaaja onnistuu saamaan valitsemansa kappaleen aikana bonushaasteesta timanttitason, tarkoittaa se käytännössä kolmea ylimääräistä tähteä, eli jos pelaaja saa pelkästään soittamisesta täydet viisi tähteä, tienaa hän kokonaisuudessan kahdeksan tähteä kappaleesta. Sinänsä mukava asia, sillä tällä tavoin ei välttämättä tarvitse kiduttaa itseään soittamalla niin montaa kappaletta pelin tylsiä ja surkeita biisejä lävitse vain saadakseen niitä tähtiä kasaan avatakseen uusia keikkapaikkoja.
GH 5 ei sinänsä juuri suuria yllätyksiä tarjoile urapelinsä osalta haasteita lukuun ottamatta, mutta mukana on sentään jotain uudistuksia aiempiin GH -peleihin nähden näin yleisesti ottaen. Pelin suurimmat mukanaan tuomat uudistukset, hehkutetut ominaisuudet ovat partypelityyli sekä mahdollisuus sekoitella eri instrumentteja miten tahtoo; pelaajat voivat pelata perinteisesti kitara, basso, mikki ja rummut -yhdistelmällä, mutta jos haluaa rikkoa kaavaa, voi esimerkiksi laulajia uusimmassa GH:ssa olla neljä, tai sitten niin, että bändissä on kaksi kitaristia ja kaksi rumpalia. Käytännössä jokainen pelaaja saa siis itse valita minkä tahansa instrumentin haluaa ja tämä uudistus on varsin tervetullut.
Moninpelipuolella uutta on — siis partypelaamisen ohella ? muutamia uusia moninpelimuotoja, jotka ovat varsin mielenkiintoisia. Mukana tulevat viisi uutta moninpelimuotoa ovat kaikki erilaisia toisistaan ja tekee soittelusta toisia ihmispelaajia vastaan entistä hauskempaa ja jännittävämpää. Tarjolla olevat moninpelimuodot ovat streakers, perfectionist, momentum, do or die, sekä rockfest. Ensinnä mainitussa streakersissa jokaisen pelaajan olisi tarkoitus saada mahdollisimman pitkää nuottiputkea aikaan. Kun pelaajien kerroin lopulta nousee, tienaa pelaaja saavuttamansa streak-lukeman pistetililleen. Tämän jälkeen pisteiden laskeminen aloitetaan jälleen alusta seuraavaan kertoimen nousuun asti. Se, jolla kappaleen lopussa on eniten pisteitä, voittaa. Perfectionissa sekä do or diessa soitettavat kappaleet jaetaan osioihin. Perfectionissa olisi tarkoitus saada prosentuaalisesti mahdollisimman korkea onnistumisprosentti kustakin osiosta. Aina se, jolla on suurin prosentti jostain osiosta, tienaa pisteitä ja lopulta suurin pistemäärä voittaa. Do or diessa ideana sen sijaan on välttää tekemästä kolmea virhettä per osio. Mikäli näin käy, on kyseinen pelaaja ulkona pelistä niin kauan kunnes seuraava osio alkaa. Ne jotka selviävät osiosta, tienaavat pisteitä. Momentumissa kaikki pelaajat aloittavat soittamisen medium-tasolla. Kun mokailee tarpeeksi, laskee kyseisellä pelaajalla vaikeustaso. Vastaavasti pärjäämällä taso nousee nousemistaan. Se, jolla lopussa on eniten pisteitä kasassa, voittaa. Uudet pelimuodot kruunaa Rockfest -pelimuoto, joka niputtaa kaikki yllä mainitut uudet, sekä vanhan tutun pro face off -pelimuodon saman katon alle. Rockfestissä säännöt arvotaan jokaiselle biisille erikseen ja pelaajat saavat ennen aloittamista äänestää kahdesta mahdollsisesta vaihtoehdosta ja vaihtoehtoina on siis näitä yllä mainittuja pelityyppejä. Etenkin Rockfestin pelaaminen kavereiden seurassa oli todella hauskaa, mutta näin yleisestikin ottaen uudet moninpelimuodot tuovat mukavasti piristystä perinteise “kuka saa eniten pisteitä” soitteluun.
GH 5:n uudistaminen helpommin lähestyttävän partypelin suuntaan tarkoittaa käytännössä sitä, että kuka tahansa voi nyt liittyä peliin kesken biisin ja hypätä siitä kesken myös poiskin. Urapeliä pelatessa ei enää tarvitse erikseen valita single- tai bändimuotoista uraa, vaan pelaaja voi aloittaa pelaamaan uraa itsekseen ja seuraavalla kerralla avuksi nuotteja tahkoamaan voi rinnalle ottaa vaikkapa toisen kitaristin. Partyamisominaisuuden jalustalle nostaminen näkyy jo siinäkin, että kun aiemmissa GH -peleissä oli aina ensin painettava start-nappulaa, jotta pääsi pelin päävalikkoon, voi pelaaja(t) tällä kertaa vaihtoehtoisesti nyt painaa yksinkertaisesti ohjaimen vihreää nappulaa, jolloin peli liittää pelaajan satunnaisesti taustalla kulloinkin soivaan biisin mukaan. Sekaan jammailemaan voi sitten vielä liittyä ne maksimissaan kolme muutakin pelaajaa, kunhan vain ensin kytkee jonkin instrumentin päälle, siitä huolimatta, että joku pelaajista olisi jo aloittanut biisin yksinään. Yksi pelillinen ja ihan tervetullut uudistus useamman kuin yhden pelaajan pelatessa peliä on toisen pelaajan “elvytysmahdollisuus”, joka on sekin suoraan Rock Band -peleistä napattu ominaisuus. Mikäli joku pelaajista soittaa/laulaa niin huonosti, että putoaa pois, ei koko biisi tyssää enää siihen aiempien GH -pelien tapaan, vaan sen sijaan muut bändin jäsenet voivat omalla hyvällä suorituksellaan pelastaa pudonneen pelaajan “voittamalla yleisön puolelleen,” jota kuvaa ruudulle ilmestyvä mittari, jonka neula on saatava kallistettua vihreälle ja samaan aikaan estettävä päätymästä punaiselle, sillä tämän jälkeen biisin soittelu todella sitten loppuu.
Urapelin, pikapelin, sekä competitiveksi ristityn moninpelin ohella tarjolla ovat World Tourista tutut lisäominaisuudet, kuten oman rokkarin luontityökalut, sekä musiikkistudio, jossa voi joko tehdä omia lurituksia tai sitten yksinkertaisesti jammailla muiden tekemien kappaleiden tahtiin. Oman rokkarin luomisen ohella pelaajat voivat nyt myös käyttää Xboxilla esiintyjänä omaa avatar-hahmoaankin, mutta kuten useista youtube-videoistakin on voinut nähdä, ei Guitar Hero 5:ssä muun muassa avattavien artistien joukossa olevien Kurt Cobainin, Johny Cashin tai Carlos Santanan mukana soittamassa yksinkertaisesti voi katsoa typerännäköistä, sarjakuvamaista avatar-hahmoa, joka vieläpä on puolet pienempikokoinen kuin muut.
Kokonaisuutena Guitar Hero 5 on toimivilla uudistuksilla höystetty paketti, joka partypelityylinsä ansiosta on nyt entistä pikapelattavampi, sekä uusien moninpelimuotojen ja instrumenttien sekoittelumahdollisuuden ansiosta hauskempi, mutta mikäli olet pelannut aiempia Guitar Hero -pelejä, eikä pääosin mainstream-musiikista koostuva soittolista häiritse, voit kenties lisätä puolikin pistettä antamaamme lopulliseen pistetulokseen.