Playstationille julkaistujen lukuisien SingStar -pelien vanavedessä syntynyttä valtavalla tavalla suosiotaan nostanutta rytmipelien ilmiötä ei voi muuta kuin ihmetellä. SingStar -pelien jälkeen se tunnetuin on varmastikin Guitar Hero. Siinä missä SingStar -peleissä pelaajat laulavat tunnettuja hittejä karaoketyyliin mahdollisimman virheettömästi, on Guitar Hero peleissä tarkoitus olla kitaran soittamisen kuningas ja lyödä muiden soittosuoritukset laudalta. Pelijulkaisija Activisionin (tätä nykyä Activision Blizzard) omistamaan Guitar Hero -pelisarjaan on sen jättimäisen suosionsa myötä SingStarin tapaan julkaistu lukuisia eri pelejä, jotka ovat kattaneet niin 80, 90, kuin 2000-luvunkin hittikappaleita. Guitar Hero sarjassa nähtiin kesän mittaan jopa kokonaan Aerosmith yhtyeelle omistettu pelikin, joka on bändin omien sanojen mukaan tienannut heille enemmän rahaa kuin heidän levymyynnit yhteensä tähän saakka. Eikä Guitar Hero -pelien suosio tähän lopu, sillä muutkin yhtyeet, muun muassa Metallica ovat saamassa oman pelinsä. Kaiken kukkuraksi Nintendo on kehittelemässä Wiille omaa peliänsä, jonka lisäksi pelijulkaisija Konami puuhastelee parhaillaan oman, useammalle konsolille julkaistavan musiikkipelinsä parissa.
Jos kuitenkin pureudutaan takaisin Guitar Hero -pelien pariin, niin vielä todettakoon, että Guitar Hero II -pelin myötä erosivat julkaisija Activisionin, sekä kehittäjä Harmonixin tiet, Harmonixin loikkattua Electronic Artsin seuraan Rock Band -peliä kehittämään. Pääasiassa Tony Hawk -skeittipeleistä aiemmin vastannut Neversoft valjastettiin sittemmin kehittämään Guitar Hero III -peliä. Siinä missä GH III jatkoi pelkän kitaran voimin, on EA:n Rock Band ollut se ensimmäinen askel uusien rytmipelien suuntaan, sillä Rock Bandissa pelaaja/pelaajat voivat soittaa kitaraa, bassoa ja rumpuja, sekä laulaa kappaleiden tahtiin. Kun peliä pelataan bändinä, koko nelikon suoritus on tärkeä huippupisteitä, sekä kappaleen läpäisyä ajatellen. Kokemuksena Rock Band onkin luonnollisesti aivan eri tasolla kuin esimerkiksi juuri Guitar Hero III.
Guitar Hero -pelit kokonaisuudessaan, sekä vielä uusi Rock Band ovat molemmat olleet erittäin suosittuja ja myyntimenestyksiä julkaisijatahoilleen, mutta koska rahaa pitää saada lisää ja markkinoilla vallitsevaan kilpailuun vastattava, päätti myös Activision viedä oman Guitar Hero -pelisarjansa uudelle tasolle ja mitenkäs muuten kuin apinoimalla Rock Bandia. Musiikkipelien uusin tulokas Rock Bandin jälkeen onkin nyt juuri julkaistu Guitar Hero – World Tour. Uuden GH:n nimi sinänsä on hieman harhaanjohtava, koska pelin interaktiivisuus ei enää perustu pelkästään kitaran varaan, vaan Rock Bandin tapaan uusi Guitar Hero mahdollistaa kitaran, basson, rummut, sekä laulamisen.
Bändinä soittaminen ei kuitenkaan ole pakollista, vaan ne jotka edelleen tykkäävät soitella yksinään kitaransa kanssa, voivat hankkia pelkän pelin ja soitella vanhalla kitarallaan pelin kappalevalintaa läpi soolona tuttuun tapaan, mikäli haluaa hankkia pelkän pelin. Rock Bandin tapaan bändinä soittaminen kuitenkin vie myös uusimman Guitar Hero -pelin aivan uudelle tasolle, kun vierellä on kolme kaveria yrittämässä parhaansa kukin omassa roolissaan.
Tarjolla on aiempien Guitar Hero -pelien tapaan tuttu valikoima pelimuotoja. On pikapeli, urapeli, sekä moninpeli. Pikapelissä on mahdollista yrittää päästä listaykköseksi soittelullaan vaikkapa yhden kappaleen verran, kun taas urapeliä pelaamalla avataan uusia kappaleita soitettavaksi pikapelissä. Moninpeli tarjoaa mahdollisuuden pelata yhteistyössä tai toisia vastaan niin Livessä kuin saman konsolinkin välityksellä. Uutta on se, että pelaajan soitellessa biisejä ja kerätessä niistä rahaa, nousee pelaaja saavuttaessaan tietyn rahasumman uudelle ranking-tasolle. Rankingeista on se hyöty, että pelaaja voi nyt niin ikään uuden matchmaking -ominaisuuden avulla hakea omalle ranking-tasolleen sopivaa peliseuraa, jolloin haaste ei muodostu liian jyrkäksi etenkin toista vastaan pelatessa.
Vaikka Guitar Hero – World Tour onkin uusia soittimia lukuun ottamatta pääpiirteittäin varsin tuttua kauraa, on kuitenkin yhtä jos toista muuteltu parempaan suuntaan. Huomattavin uudistus pelattavuuden puolella on hieman muutetut vaikeustasot. Ensinnäkin niiden määrää on lisätty yhdellä ja easy-tasoa alempana on nyt tarjolla beginner. Beginnerillä soittaminen onkin sitten jo todella helppoa. Sen sijaan, että beginner käyttäisi entisestään easy-tasosta hidastetumpaa kolmen fretin soittelua, ei beginner-tasolla tarvitse painaa kuin yhtä kitaran nappulaa ja kaiken lisäksi on aivan sama mitä nappulaa painaa, eikä paineltavaa nappulaa tarvitse kertaakaan soittamisen aikana vaihtaa. Beginner onkin selkeästi suunnattu erittäin nuorille pelaajille, tai pelaajille, joiden humalatila ylittää kolmen promillen rajan. Välttämättä jälkimmäisessä tapauksessa beginner-tasokaan ei ole riittävän helppo…
Beginner ei ole ainut lisäys, joka vaikeustasoissa on muuttunut. Pelin jo ennestään tuttuja vaikeustasojakin on hiottu käyttäjäystävällisemmiksi GH III- ja Aerosmith -pelien ajoilta. Siinä missä easy on edelleen helppo on esimerkiksi medium nyt enemmän medium-tasoa muistuttava tapaus. Nopeutta on laskettu ripauksen verran ja se näkyy. Soittaminen neljällä nappulalla on nyt paljon luontevampaa ja helposti lähestyttävämpää, jopa sellaisten kappaleiden kohdalla, joita soittelee tai kuulee ensimmäistä kertaa elämässään. Hard- ja expert-tasot ovat niin ikään kokeneet pienen muutoksen, eikä hard-tasolla pelaaminen enää tunnu expertiltä, eikä expert-taso tunnu “perfectiltä”. Kaiken kaikkiaan vaikeustasojen hiominen ja parantelu on vienyt Guitar Hero -pelisarjan nyt siihen suuntaan, että se on kokonaisuutena paljon nautittavampi ja pelattavampi tapaus, jopa sellaisille, jotka eivät aiemmin ole paljoa easy-tasoa korkeammalla menestyksekkäästi onnistuneet soittelemaan.
Urapeli etenee edelleen pääpiirteittäin samalla tyylillä kuin aiemminkin; soitellaan kappaleita, tienataan rahaa ja ostellaan auki uusia kappaleita, sekä uutta vaatetusta omalle rokkitähdelle. Ennen urapelin aloittamista pääsee kuitenkin tällä kertaa valitsemaan urapelin bändiversion, tai sitten jonkin neljästä instrumentista. Urapeli onkin mahdollista pelata lävitse jopa pelkän solistin roolissa. Mikäli tahtoa bändimuotoon löytyy, mutta viereltä uupuu instrumentteja tai bändin jäseniä, on uraa mahdollista tahkota lävitse bändinä myös Liven kauttakin.
Kun bändimoodi, tai jokin yksittäisistä instrumenteista on valittu, pääsee pelaaja luomaan oman rokkitähtensä alusta asti aina ulkonäköä, sukupuolta ja vaatetusta myöten. Jopa luodun rokkarin instrumenttia saa kustomoida aika lailla mieleisekseen ja vaikka oman rokkarin luomisominaisuus onkin loppujen lopuksi vain kosmeettinen juttu, on hienoa etenkin bändinä soitellessa nähdä samanaikaisesti lavalla kaikkien neljän soittajan itse luomat hahmot.
Peliä ostettaessa on varmastikin aiempien GH -pelien tapaan varsin tärkeää usealle pelaajalle pelin soittolista. Peli pitää sisällään yhteensä 83 musiikkikappaletta, joista osan joutuu ensin urapelissä tienattavalla rahalla ostamaan auki. Määrällisesti kappalevalikoima on siis positiivisesti hieman Guitar Hero III -peliä suurempi ja useiden eri instrumenttien ansiosta niiden uudelleenpeluu arvo on myös entistä suurempi. Sen lisäksi, että jokaiselle vaikeustasolle on tuttuun tapaan oma ennätyslistansa, on jokaiselle yksittäiselle instrumentillekin olemassa oma ennätyslista, eli toisin sanoen jokaista soittomuotoa (bändi tai yksittäinen instrumentti) varten on tarjolla viisi kappaletta listoja, joihin tehdä omia ennätyksiään.
Kappalevalikoiman tasosta voidaankin sitten olla yhtä monta mieltä, kuin maapallolla on ihmisiä, mutta oma mielipiteeni on se, ettei pelin valikoimaa ole aivan yhtä hyvin poimittu kuin Guitar Hero III -pelissä. Luonnollisesti tarjolla on pääasiallisesti kevyitä rock-kappaleita jos jonkinlaisilta bändeiltä, niin tunnetuilta kuin hieman tuntemattomiltakin, mutta mielestäni valikoimaan on istutettu hieman liikaa teinirockia. Totta kai pelistä löytyy myös paljon hyviäkin kappaleita, mutta kokonaisuus ei ole aivan yhtä tasapainoinen kun viime kerralla. Muutamina hyvinä esimerkkeinä uusimmasta Guitar Hero -pelistä löytyy kappaleita bändeiltä, kuten The Doors, Metallica, Nirvana, Megadeth, Bullet For My Valentine, Jimi Hendrix, Coldplay, System Of A Down ja Lacuna Coil, The Steve Miller Band, Billy Idol, sekä Survivorin Eye Of The Tiger. Vastapainona on bändejä ja niiden kappaleita, joita kuulee tai on joskus kuultu esimerkiksi mainstream-radiokanavilta, kuten NRJ:ltä. 30 seconds from Mars, No Doubt, Tokio Hotel, Lostprophets, Linkin Park ja Blink-182 muun muassa ovat tällaisia massoille suunnattuja bändejä, joiden kappaleita pelissä pääsee(tai joutuu soittelemaan).
Aiempaa isomman mainstream-tarjonnan ohella sekaan mahtuu yksinkertaisesti artisteja ja niiden biisejä, joista ei ole koskaan kuullutkaan aiempaa enemmän. Tottahan toki joku varmasti on kuullut bändeistä kuten Airbourne, At The Drive-In, Dinosaur Jr., Filter ja ehkä jopa fanittavatkin niitä, mutta itse en liiemmin innostunut. On tosin myönnettävä, että tietyt kappaleet tai bändit eivät esimerkiksi illanistujaisissa porukassa soitellessa haittaa lainkaan ja kappaletarjontaan ei niin paljoa kiinnitä huomiota bändinä väännettäessä, kuin mitä itsekseen soitellessa. Makuasioistahan näissä loppujen lopuksi on kyse, mutta sanoisin, että jos pidit GH III:n kappaletarjonnasta ja tuntui siltä, että se oli aika lailla kohdillaan, saattaa World Tourin lista olla pienoinen pettymys. Guitar Hero III -pelin tapaan tarjolla on jälleen myös ladattavaakin sisältöä, eli uusia kappaleita. Arvosteluhetkellä uutta sisältöä, kuten kappalepaketteja, sekä kokonaisia albumeita oli ostettavissa hyvin vähän, mutta esimerkiksi Metallican uusi albumi Death Magnetic on jo ostettavissa, kuten myös esimerkiksi muun muassa Oasiksen, sekä R.E.M.in kappalepaketit. Kappalepakettien ja kokonaisten albumien hinnat ovat menevät suurin piirtein niin, että kolmen raidan kokoiset kappalepaketit maksavat sen viisi euroa ja kokonaiset albumit, kuten tässä tapauksessa Metallican albumi, maksaa sen 17 euroa.
Mikäli ei huvita ostaa uutta sisältöä Liven kautta, tai ei muuten vain ole siihen yksinkertaisesti mahdollisuutta, on pelissä myös mahdollisuus luoda itse omia kappaleitaan pelin musiikkistudio -ominaisuuden avulla. Studiossa on mahdollista soittaa/laulaa erikseen jokaisella instrumentilla ja sen jälkeen yhdistellä jokainen soitin erikseen yhdeksi kokonaisuudeksi miksaushuoneessa, tai sitten soitella bändinä yhtä aikaa. Kun kappale on omasta mielestä valmis, voi sitä sitten soitella tai ja halutessaan jakaa kaikkien ladattavaksi Liveen. Musiikkistudion kanssa leikkiminen on hauskaa puuhaa, mutta kunnollisen kappaleen rakentaminen vaatii oikean musiikin tekemisen tapaan suunnittelua ja harjoittelua. Mukava lisä siitä kaikesta huolimatta.
Game Reality ei valitettavasti arvostelun aikana päässyt testaamaan World Tourin kappaletarjonnan soittelua aivan täydellisellä bändivarustuksella, mutta kitaristin, basistin, sekä laulajan voimin kokeiltu soittelu (ja laulaminen) kuitenkin antoi erittäin hyvän vaikutelman siitä millainen kokemus World Tour kokonaisuudessaan rumpujen uupumisesta huolimatta on. Ja erittäin hauskaa ajanvietettähän tämä etenkin kaveriporukassa on!
Basso, sekä rummut noudattavat kukin aika lailla samankaltaista mekaniikkaa, johon on lukuisten Guitar Hero -pelien aikana kitaraa soitellessa totuttukin, mutta ei laulaminenkaan pelissä ole lainkaan hassummin toteutettu. Kun mukana on laulaja, esiintyvät kappaleen sanat ruudun yläosassa, joko vierivänä tai sitten tyypillisen karaoken tapaan maalaantuvana tekstinä. Hienoa pelissä on se, että Xbox 360 -konsolin kuulokkeet toimivat myös mikrofonina. Eli jos vaikkapa sattuu omistamaan kaksi kitaraa, sekä yhdet kuulokkeet, on siinä sitten kasassa jo kolme pelin instrumenteista. Tietenkään täysiverisen mikrofonin hintaa kuulokkeisiin laulaminen ei korvaa, mutta monelle tämä on varmasti mukava tapa säästää rahaa ja jättää ehkä väliin koko hieman päälle 200 euron hintaisen pelipaketin ostamisaikeet, etenkään kun mukana ei tule kuin yksi kitara, eli kannattaa huomioida se, että mikäli mielii oikeasti soittaa neljää instrumenttia, on kotoa löydyttävä ennestään jo yksi kitara tai sitten pulitettava sen 200 euron päälle vielä noin 60 euroa yhtä lisäkitaraa varten. Kieltämättä Rock Band -pelin tapaan yksi Guitar Hero – World Tourin suurimpia ja oikeastaan samalla ainoita miinuksia onkin se kokonaishinta, jonka täydellisestä pelikokemuksesta joutuu pulittamaan.
