Gunstringer arvostelussa

Xboxin Kinect-laitteelle julkaistu Gunstringer on Twisted Pixelin, erään melko tuntemattoman indiepelitalon (Splosion Man, The Maw) ensimmäinen täysin kaupallinen projekti, joka ei ole Xbox Live arcadesta ladattava peli.

Gunstringerissä pelaaja omaksuu nukkemestarin roolin ja ohjastaa läpi pelin sinistä luuranko-marionettea, johon kiinnittyjen lankojen avulla luurankonuken liikkeitä kontrolloidaan, samaan tapaan kuin homma toimisi oikeassakin elämässä. Koko homma on “lavastettu” siten, että pelin tapahtumat sijoittuvat nukketeatterin pahvisiin maisemiin. Pelin Villin Lännen lavasteet, eli ympäristöt joissa pelin aikana liikutaan ovat kaikki tarkoituksella kovin karkeita ja pahvisia ja kuin suoraan jotain halpoja viritelmiä. Välillä näytetään myös ihan “oikeaa” yleisöäkin, toisin sanoen videokuvaa ihan oikeista ihmisistä, muka oikeassa teatterissa, muka oikeasti nauramassa ja muuten vaan reagoimassa nukketeatterin hauskoille hetkille.
Ideana Gunstringer on varsin hauska ja kerrankin jotain hieman erilaista. Mutta se mikä pelin kohdalla on kuitenkin tärkeintä ? kun puhutaan kuitenkin Kinectille suunnatusta tuotteesta ? ovat sen kontrollit ja se miten hyvin peli on pelaajan kontrolloitavissa. Koska jos tämä seikka vuotaa kuin uppoava laiva, ei muulla ole enää juuri väliä. Gunstringer on onneksi niitä harvinaisempia toimintapelitpauksia, joissa Kinect-ohjaus on saatu hienosti istutettua muun pelin sekaan. Gunstringerin tapahtumat on kuvattu selän takaa 3rd person kuvakulmasta, mutta tästä huolimatta pelaajan ei itse tarvitse huolehtia lainkaan luurankonuken liikkumisesta eteen tai taakse — taaksepäin pelissä ei itseasiassa edes pääse. Peli hoitaa hahmon liikuttamisen eteenpäin, eikä pelissä juurikaan pysähdytä ihmettelemään maisemia. Gunstringer koostuu käytännössä muutamasta erilaisista pelikohtaustyypeistä, joihin peli sopivina hetkinä automaattisesti vaihtaa juoksentelun lomassa. Tarjolla on Virtua Cop -tyylistä vihollisten räiskimistä vapaan tähtäämisen kera, sivuttainscrollaavaa tasohyppelyä, 3rd person kuvakulmasta (hahmon edestä tai takaa) kuvattua hyppely- ja väistelykohtauksia, joissa esimerkiksi juostaan karkuun perässä vieriviä kiviä tai jättiläistukkeja sekä hetkiä, jolloin pelaajan täytyy vain käyttää yksinomaan pelkkiä nyrkkejään vihollisten kukistamiseen.

Kontrollit toimivat kokonaisuudessaan pääasiassa moittteetta: jokaisen tason, eli näytöksen alkaessa pelaajan on aivan ensiksi nostettava pystyyn Gunstringer-nukke esiripun auettua, tekemällä senkaltainen ele vasemmalla kädellä kuin oikeastikin nostaisi narunukkea maasta ylös. Tämän jälkeen seikkailu voi alkaa. Gunstringer lähtee automaattisesti kipittämään maisemissa eteenpäin ja pelaajan täytyy vain varoa vihollisia, sekä erilaisia esteitä joihin voi törmätä ja joista menettää myös energiaa. Gunstringeriä voi liikuttaa sivuille siirtämällä vasenta kättään haluttuun suuntaan, sekä hyppyyttää nostamalla samaista kättä ylös. Kun on aika ammuskelun, voi vapaasti liikuteltavalla oikean käden tähtäimellä “maalata” viholliset sitä mukaa kun niitä ruudulle ilmaantuu, jolloin viholliset lukittuvat pelaajan aseeseen punaisten ääriviivojen havainnoillistaessa tätä. Itse aseen laukaisu hoituu tekemällä nopea liike kädellä siten, että suorana oleva tähtäinkäsi vedetään nopeasti koukkuun, ranne kiinni hauikseen.

Tämä vihollisen maalaaminen ja helppo ampuminen toimii kuitenkin ainoastaan silloin kun käytössä on yksi pistooli. Välillä pelaaja saa ? ei tosin kovin usein — tietyissä mottitilanteissa käteensä tehokkaan haulikon, joka ei kuitenkaan lukitse kohteitaan lainkaan, vaan kohdetta on ensin osoitettava tähtäimellä ja samalla tehtävä mainittu “laukaisuliike”. Välillä tämän toteutus haulikolla kuitenkin on hieman hankalaa, eivätkä kudit meinaa millään lähteä piipusta ulos tai sitten tähtäin siirtyy tahattomasti ohi vihollisen, koska pelaaja joutuu keskittymään myös tähtäimen paikallaan pitämiseen. Haulikon ja yhden pistoolin ohella pelaaja saa aika ajoin käteensä myös kaksi kuudestilaukeavaakin. Tällöin itse ampumisen hoitaa peli ja pelaajan itsensä tehtäväksi jää vain tähdätä molemmilla käsillään kahden eri värisen tähtäimen kanssa, aseiden tulittaessa loputtomalla sarjalla. Kahdella aseella ammuskelu toimii haulikkoa paljon paremmin, vaikka kahdellakaan aseella ammuskellessa ei lukitusmahdollisuutta ole. Välillä kun räiskintään kahdella aseella saattaa käydä niin, että tähtäimet liikkuvat pelaajan toimesta vahingossa väärille puolille ja sen jälkeen tähtäimistä oikealla oleva saattaakin kuulua vasemmalle kädelle ja toisinpäin, jolloin syntyy ikävä peilikuvaefekti. Lukuun ottamatta haulikkoa Kinect-ohjaus kuitenkin toimii lähes moitteetta, eikä pelin helppojen kontrollien muistamisen jälkeen itse pelimekaniikan toimimiselle tarvitse uhrata ajatustakaan, joka on todella hieno saavutus.

Gunstringer on kestoltaan jaettu kuuteen “näytökseen”, joista ensimmäinen on yhden tason mittainen prologi ja viimeinen yhden tason mittainen epilogi. Näiden kahden välille mahtuu neljä muuta näyöstä, joissa kaikissa on neljä tasoa, sekä hieman tavallisia vihollisia vahvempi loppuvastus. Pelin juoni kun nimittäin menee niin, että Gunstringerin kaveriposse pettää tämän ja pistää hänet kylmäksi hänen vielä ollessaan ihminen. Gunstringer kuitenkin herää eloon luurankona ja vannoo kostoa entisille kavereilleen, kostaen siinä samalla kymmenille ja kymmenille entisten kavereidensa rivikätyreille matkan varrella.

Jokaisesta ammutusta vihollisesta (tai mistä tahansa muusta ammuttavasta objektista tai oliosta) kertyy dollareita ja kun löytää maasta syötävän tacon, pärähtää käyntiin eräänlainen supermoodi, jolloin räiskimällä saadulle rahamäärälle muodostuu kertoimia ja se kasvaa entisestään ammuskeltaessa lisää. Tienattavalla rahalla voi sitten ostella pelin “bonuskaupasta” erinäistä sälää, kuten harcore-vaikeustason, konseptikuvia, pelinaikaisia kommenttiraitoja, kuolemattomuusmoodin, Gunstringerin ihmisversion vaihtoehdoksi luurankonukelle, tai sitten ruskean seepia-värityksen koko pelille, jolla saadaan aikaan Wanhan ajan tunnelmaa. Ekstrasälästä siis vain osalla kuitenkin voi vaikutta mitenkään itse pelin pelattavuuteen. Tätä kirjoittaessa Gunstringerille on julkaistu myös yksi ladattava ? ja ilmainen! — lisäsisältöä tarjoava DLC-paketti nimeltä The Wavy Tube Man Chronicles. Kyseisessä DLC-paketissa Tube Man Jr. Palaa ajassa taaksepäin pelastamaan isänsä hengen Gunstringerin luodeilta. Pääpelin kampanjassa Wavy Tube Man on Gunstringerin ensimmäinen isompi vastustaja.

Peruspelistä poiketen tässä DLC-paketissa ei juoksennella lainkaan luurankonukella peligrafiikan seassa, vaan sen sijaan The Wavy Tube Man Chronicles on täyttä livevideota, jossa oikeat ihmiset ovat kohteita ja maisemat oikeita ihmisten tekemiä lavasteita. Kyseisestä DLC:stä tulee vahvasti mieleen 90-luvun alun “interaktiiviset pelit” — esimerkiksi Sega CD:n pelit, joissa käytettiin lähes yksinomaan oikeaa videota pelisisältönä. Tässä DLC-paketissa erona toki on se, että video on kamalan suttuisen pikselimössövideon sijaan täyttä HD:ta. HD ei kuitenkaan pakettia pelasta ja vaikka The Wavy Tube Man Chronicles on täysin ilmainen, ei se ole järin hauska pelattava, eikä sen olevinaan hirmu hauska huumorikaan oikein pure ? kenties enemmän amerikkaisille suunnattua ylimääräistä hupia. Harmi sinänsä. Mikäli ei jaksa ladata lähes kahden gigatavun kokoista DLC-pakettia, löytyy muun muassa Youtubesta videonpätkää The Wavy Tube Man Chroniclesista.

Ilmainen, oikeasti pelattavaa tasoa oleva DLC olisi kuitenkin ollut varsin tervetullutta. Gunstringer kun ei ole mikään kovin pitkä peli. Jos kaikki pelin tasot (mukaanlukien loppuvastukset) lasketaan yhteen, on pelissä 22 tasoa. Jos pelin pelaisi yhteen pötköön lävitse ? mistä on jopa achievementkin tarjolla ? hurahtaisi peli melko nopeasti lävitse, olettaen vielä ettei minkään tason tai loppuvastuksen kanssa kuluisi kahta kolmea yritystä pidempään. Haastavuudeltaan Gunstringer ei normaalivaikeustasolla nimittäin ole mitenkään järin haastava ja kentät pääsee useimmiten ensiyrittämällä lävitse. Jos kuitenkin sattuu mokaamaan, on koko tason pelaaminen aloitettava aivan alusta.

Käytännössä kuitenkin Gunstringer on siinä mielessä perinteinen Kinect-peli, ettei sen parissa kertakaikkiaan fyysisesti jaksa touhuta paria tasoa pidempään kerralla vakavalla naamalla, vaikka mieli tekisi. Pelatessa väsyy lopulta vasen ranne (käsi jolla liikutellaan ja hyppyytetään luurankoa) ja oikea hauis kipeytyy (käsi jolla tehdään ampumisliike). Nämä oikeastaan siksikin, että harvemmin pelin tuoksinassa muistaa, että kevyemmilläkin eleillä tulisi varsin hyvin toimeen ja niinpä kädet usein tekevät melko lailla maksimisuorituksen eleissä. Niin ja kyllähän se itse seisominenkin käsien huitomisen ohella lopulta väsyttää. Pelissä suositellaan “istumapelaamista” mikäli alkaa homma puuduttamaan, mutta ainakaan itse en saanut peliä toimimaan jouhevasti pelatessani istuen: kursori teki välillä omiaan ja paikoin peli kadotti allekirjoittaneen kokonaan ruudulta. Oma Kinectini on läntätty telineen voimin television päälle, joten liian matalalla olevasta kamerastakaan sen toimivuus ei jäänyt kiinni.

Mikäli peliltä jää toivomaan lisää, on ? kuten mainitsinkin ? mahdollista hankkia itselleen pientä ekstrasälää lisäviihdytykseen pelin bonuskaupasta, kuten hardcore-vaikeustaso. Hardcorella pelatessa tosin en oikeastaan enää nauttinut kokemuksesta. Gunstringer kaipaisikin siinä mielessä hieman hiomista vaikeustasojensa osalta, että normaalitasolla pelatessa peli soljuu mukavan rennosti, mutta on ehkä vanhemmalle ja osaavalle pelaajalle turhankin helppoa läpihuutokamaa, ainoastaan erilailla käyttäytyvien ja päälle hyökkäävien loppuvastusten aiheuttaessa pientä uudelleenyritystä. Hardcore-tasolla taasen joutui aivan liian usein kiinnittämään katsetta luurangon elinmittariin, joka tuntui hupenevan kovalla tahdilla, vihollisten ollessa nopeampia ja määrältään isompilukuisia. Lisäksi hardcorella pelatessa lisäenergiaa on tarjolla paljon vähemmän. Yhdessä hardcore-moden kanssa tarjolla on myös kaksinpeli, jossa toinen pelaaja voi liittyä mukaan nostamalla kätensä ilmaan milloin tahansa pelin aikana, jolloin kakkospelaaja voi osallistua pelin ammuskeluosioihin saamalla itselleen oman tähtäimen. Kaksinpeli on kuitenkin varsin rajoittunutta tasoa, kuten arvata saattaa, eikä juurikaan tuo paljoa lisäarvoa pelille, muuta kuin sen, että hardcore-vaikeustasolla pelaaminen on tällöin paljon kivempaa ja pärjääminen todennäköisempää. Vielä viimeisenä lisukkeena pelin kauppaversion mukana tulee varsin hauskaa miniajanvietettä tarjoavan Fruit Ninja Kinect -pelin latauskoodi, jolla pelin saa ilmaiseksi Xbox Liven markkinapaikalta.

Kokonaisuutena Gunstringer on mielestäni ? sen lyhyydestä huolimatta — kuitenkin tekniseltä toteutukseltaan varsin onnistunut peli. Ainoa mikä oikeastaan pelissä puuduttaa fyysisen touhuamisen ohella on se, että peli noudattaa melko orjallisesti tasosta toiseen tietynlaista kaavaa, jossa pelin kaikki erilaiset pelityypit (vapaa ammuskelu, tasohyppely ja niin edelleen) toistuvat vuorotellen. Mikäli ei anna pelin itseääntoistavan kaavan turruttaa itseään, on luvassa mukavaa, rennohkoa paukuttelua.
Audiovisuaalisella puolella Gunstringer ei juurikaan voita palkintoja, mutta ei myöskään ole pohjasakkaa. Graafisesti ? etenkin läheltä tarkasteltuna peli ei ole mitään kovin graafista ilotulitusta, enkä tarkoita pelin pahvisen oloisiksi tehtyjä ympäristöjä, vaan tekstuurien tarkkuuksia näin yleensä. Tämän ovat ilmeisti myös pelintekijät huomioineet, sillä harvemmin pelin aikana tekstuureita mitenkään kerkeää edes tarkastelemaankaan, kun peli rullaa lähes pysähtymättä eteenpäin maisemien jäädessä sivurooliin. Pelin taustalla soiva Villin Lännen -henkinen kitaramusiikki toimii hyvin pelissä ja lisätunnelmaa tuo hieman Johnny Cashilta kuulostava taustaääni, joka selostaa pelin tapahtumia alusta loppuun. Mikäli käyttää ostamiaan kommenttiraitoja pelin aikana, jää pelin äänimaailma hiljaiseksi sorinaksi taustalle, sen korvautuessa pelin tekijöiden hauskasti puhutuilla kommenttiraidoilla, jotka eivät tylsän kaavamaisesti vain keskity puhumaan pelistä tai sen tekovaiheista, vaan raidoilla höpistään yhtä sun toista.