Halo - Combat Evolved arvostelussa
Halo: Combat Evolved oli ilmestyessään Xboxille noin kaksi vuotta sitten laadukas räiskintäpeli kiinnostavalla yksinpelikampanjalla höystettynä ja sitä peli on tänä päivänä myös PC:lläkin. PC-versioon lisätty lähiverkko- ja internet moninpelimahdollisuus on omiaan lisäämään jo muuten niin hyvän pelin ikää, jonka hyvin toteutettu tarinaan panostava yksinpeli-osio hakee edelleen vertaistaan räiskintäpeligenren saralla. Editor's Choice "kunnianmainintaa" antaessa en ollut aivan varma ansaitseeko peli sitä, pelin laitevaatimuksien ollessa suoraansanottuna liian suuret, mutta siitä huolimatta on vaikea kiistää sitä faktaa, että Halo on laadukkaasti toteutettu räiskintäpeli, jollaisia nykypäivänä harvemmin näkee. Päädyin siis antamaan sen.
Paljon odotettu Halo: Combat Evolved on vihdoinkin tullut PC:lle. Sana Halo kuultiin pelaajien keskuudessa ensi kerran monta vuotta sitten, kun ensimmäiset uutiset Bungie Studiosin kehittämästä siihen aikaan todella mullistavalta kuullostaneesta räiskintäpelistä nimeltä Halo tulivat julki. Peli oli tulossa PC:lle ja lupaili muun muassa kerrankin älykästä tekoälyä, näyttävää grafiikkaa, sekä myös siihen aikaan vielä joltain todella hienolta kuullostanutta mahdollisuutta ohjata ajoneuvoa samalla kun kaveri kontrolloi ajokkiin pultattua konekivääriä.
Kun aikaa kului, Microsoft osti Bungien itselleen ja pojat rupesivat kehittämään Haloa MS:n tulevalle konsolille, Xboxille. Peli ilmestyi lopulta kaksi vuotta sitten ja oli ja on edelleen yksi Xboxin parhaimmistoa sen myytyä tätä kirjoittaessa pelkästään Xboxilla yli kolme miljoonaa kappaletta. Nyt kaksi vuotta myöhemmin peli lopulta saapui myös PC:llekin, jolle sen alunperin piti ilmestyäkin. Onko ajan hammas purrut paljoa pois Halosta ja miten on onnistunut käännöstyö PC:lle hommaan palkatulta GearBox Softwarelta? Se selviää vain lukemalla.
Useimmiten varsinkin räiskintäpelien yksinpelikampanjat tuppaavat olemaan melko tylsiä niiden yleensä panostaessa eniten pelin aikana löydettäviin uusiin aseisiin ja vastaan tuleviin vihollisiin, joita sitten tällä lähes aina varsin massiiviseksi kasvavalla asearsenaalilla tulitetaan itse juonen jäädessä sivuseikaksi tai typeräksi tekosyyksi alkaa ammuskelemaan.
Halo on poikkeus tällä saralla, sillä peli keskittyy enemmän tarinankerrontaan, kuin siihen millainen uusi tussari löytyy seuraavasta kentästä. Halo sijoittuu tulevaisuuteen ja kuten usein meille tulevaisuudessa on käynyt, on ihmiskunta vuonna 2552 sodassa Covenanteiksi kutsuttuja alieneita vastaan. Peli alkaa siitä, kun nämä alienit ryhtyvät tekemään invaasiota ihmisten ohjastamalle, Pilar Of Autumn nimiselle avaruuslaivalle. Asiat menevät päin prinkkalaa ja alienit onnistuvat tavoitteissaan.
Pelkistä avaruusjääkäreistä ei ole puolustamaan avaruuslaivaa paha-aikeisilta alieneilta ja niinpä herätetäänkin cryogeenisestä unestaan Master Chief, pelaajan ohjastama soturi joka valittiiin mukaan armeijan huippusalaiseen projektiin nimeltä SPARTAN II. Projektissa mies läpikävi vaativan fyysisen ja psykologisen koulutuksen ja jonka lisäksi häneen istutettiin biomekaanisia parannuksia ja annettiin käyttöön MJOLNIR niminen, eräänlainen haarniska. Työn tuloksena syntyi sitten Maan mahtavin soturi. Master ei ollut ainut tällainen, mutta manuaalin tarinan mukaan muut supersotilaat eliminoitiin covenantien edellisessä hyökkäyksessä.
Pilar Of Autumnilla käytävien alkukamppailuiden jälkeen siirrytään itse Haloon, joka on valtavan kokoinen rengasmaailma, jota ei ole rakentaneet ihmiset eikä liioin Covenantitkaan. Kukaan ei tiedä kuka sen on rakentanut, eikä syy sen tarkoituksellekaan selviä kuin vasta pidemmällä peliä. Tästä huolimatta kuitenkin ihmiset saavat tietoonsa, että Covenantit pitävät Haloa jonkinlaisena superaseena. Halo-pelin tyypillisellä jenkkiajattelulla muille kansoille ei saa antaa mitään superaseita käyttöönsä, joten onkin estettävä Covenanteja ottamasta Haloa haltuunsa. Tähän hommaan pakostikin joudutaan, sillä Master Chief ja pari muuta avaruusjääkäriä joutuvat tekemään pakkolaskun pelastuskapselillaan Halon pinnalle, Masterin ollessa ainut hengissä selviytynyt. Pidemmällä päästään käymään myös Covenantien aluksessa, sekä vieraillaan syvällä Halon uumenissa.
Peli-alueet ja tehtävät vaihtelevat kivasti pelin kuluessa ja mielenkiinto loppuun saakka pysyykin hyvin yllä juuri vaihtelevuuden ja vahvan tarinankerronnan ansiosta. Ainut kerta kun alkoi jo hieman puuduttamaan ja tuntumaan saman toistolta oli Halon luolastoissa joita piti ravata tietyssä vaiheessa peliä kymmeniä samanlaisia.
Matkan varrella taistellaan melkoisesti covenanteja vastaan. Tulivoimaa pelaaja ei voi kantaa mukanaan kerrallaan mitenkään ylettömän paljon toisin kuin useimmiten ollaan totuttu. Master Chief voi kantaa mukanaan kahta asetta ja tiettyä määrää räjähteitä. Mikäli taistelukentältä löytyvistä aseista joku kiinnostaa, voi sen ottaa ja vaihtaa jompaan kumpaan mukana olevaan aseeseensa.
Aseita on tarjolla niin ihmis- kuin Covenantien puoleltakin, kuten esimerkiksi muun muassa futuristinen rynnäkkökivääri, pistooli, sinko, pumppuhaulikko, eräänlainen kristalleja sylkevä ase, sekä muutama erilainen plasma-ase. Jalan ei koko peliä tarvitse läpi mennä, vaan välillä tarjoutuu myös tilaisuus hypätä jeepin tai covenantien kiiturin ja/tai lentoaluksen ohjaimiin. Jeepistä löytyy pultattuna myös minigun, jota esimerkiksi tekoälyjääkäri voi käyttää. Pelaaja voi ottaa kyytiinsä myös pelkääjän paikalle kaverin, joka niin ikään voi ampua paikaltaan.
Tekoälykaverista puheen ollen, on Halon tekoäly sieltä paremmasta päästä. Vaikka peli onkin jo kaksi vuotta vanha pärjää se edelleen nykypäivän peleihin verrattaessa. Jääkärikaverit osaavat taistella alieneita vastaan ja varoa tulemasta liian helposti tapetuksi. Covenantit osaavat nekin taistella ja koska covenanteja on isoja ja pienikokoisia, on niille kivana yksityiskohtana annettu myös erilaiset käyttäytymismallit. Pikkuruiset ja helposti tapettavat alienit tulevat pelaajaa vastaan usein ryhmissä ja heittelevät kranaateilla pelaajan suuntaan, mutta pötkivät hyvin nopeasti pakoon kun muutama kaveri viereltä kuolee. Toiset pienikokoiset, kilvellä varustetut alienit sen sijaan aloittavat hyvin nopeasti paikkapuollustuksen viholliskontaktin saatuaan ja ryhtyvät siis tulittamaan pelaajaa paikaltaan samalla suojautuen energiakilpiensä taakse.
Isommat alienit sen sijaan pärjäävät yksinäänkin pelaajaa vastaan eivätkä pelkää käydä tarvittaessa myös lähitaisteluunkin. Isot alienit osaavat myös käyttää erilaisia ympäristön tarjoamia suojia melko hyvin edukseen taistelussa, josta ne myös usein tulittavatkin. Pidemmällä peliä kohdattavia “floodit” ovat selvästikin covenanteja tyhmempiä älyltään ja käyvätkin useimmiten laumoina pelaajan kimppuun eivätkä niinkään välitä iskujen ottamisesta tai kavereiden kuolemisesta.. Hieman kuin Quake II:n tai muun vanhemman räiskintäpelin vastustajat yleensä tuppaavat käyttäytymään.
Vaikka peli onkin jo kaksi vuotta vanha, ei sitä mitenkään kovin hyvin huomaa ainakaan grafiikan osalta. Grafiikka on nätinnäköistä ja itse Halo on hienosti toteutettu isokokoinen maailma, joka muistuttaa pääasiassa jotain Maankaltaista luontoa. Välillä seikkaillaan myös lumen keskellä ja noin puolivälissä peliä käydään myös Halon harmaissa tunneleissakin. Peli tukee resoluutioita 1600×1200:aan asti, joka on ihan hyvä sillä sahanlaidat eliminoivan antialiasoinnin kanssa peli ei oikein toimi niinkuin pitäisi. Toisaalta harva luultavastikaan pystyy peliä pelaamaan edellä mainitulla resoluutiolla, sillä pelin laitevaatimukset ovat sieltä huikeimmasta päästä.
Pelille annetuilla minimivaatimuksilla tuskin kannattaa peliä edes kokeilla, sillä jopa testikoneella 1280×1024 resoluutiolla ja 32 bittisillä väreillä kaikkien yksityskohtaisuuksien ollessa täysillä peli hidastui paikoitellen uskomattoman paljon ruudunpäivityksen pudotessa välillä jopa kuuteen frameen. Peliä kokeiltiin myös vähentämällä yksityiskohtia, mutta se ei paljoa auttanut. Varsinkin suurimmissa sisätiloissa käytävissä kahakoissa missä avaruusjääkärit, pelaaja ja lauma Covenanteja otti yhteen oli ikävä kokea kun kaikki oli melkoista dia-esitystä. Yritä siinä sitten tähdätä johonkin. Ei peli edellä mainitun vuoksi mitenkään pelikelvoton ole, mutta kannattaapahan kuitenkin varautua hidastumisiin tehokkaillakin koneilla.
Äänipuoleltaan Halo on oikeastaan samalla viivalla grafiikkansa kanssa. Pelin aikana kuullaan harvoin musiikkia, mutta silloin kun sitä on, on se laadukasta ja hyvin sävellettyä antaen peliin ihan omanlaisensa fiiliksen. Jos en väärin muista niin pelin Xbox-versio taisi aikoinaan saada jopa jonkinlaisen kunnianmaininnan musiikeistaan.
Muut äänet koostuvatkin sitten ääninäyttelystä, erilaisten alusten ja ajokkien pitämistä äänistä, sekä tietysti niistä aseiden pitämistä äänistä. Kaikki on varsin korkealaatuista ja ääninäyttelyssäkin on onnistuttu erinomaisesti. Jopa covenanteille ollaan osattu antaa kivat, joskin jokseenkin humoristiset äännähdykset.
Xboxilla peliä pelattiin koneen peliohjaimella, joka poikkeaa paljolti PC:n räiskintäpeleissä suositusta hiiri-näppäimistöyhdistelmästä. Miten onnistuukaan siis ammuskeleminen pelin kontrollien osalta? Yksinkertaisesti sanottuna hyvin. Gearbox on tehnyt hyvää työtä ottaessaan huomioon PC-version erilaiset tarpeet ja niinpä peliä voi pelata myös hiirellä ja WASD-näppäimistökombinaatiolla varsin sujuvasti.
Jalan kuljettaessa kontrollit ovat hyvin peruskamaa räiskintöjä aikaisemminkin pelanneelle; vasemmalla hiiren nappulalla Master ampuu, oikeasta heittää kranaatin jos sellaisia on. Jos aseista loppuu kudit, voi Master käyttää aseen perää lyömiseen, joskaan aina vihollinen ei kuole heti ensimmäisellä lyömisellä. Myös erilaisten ajokkien ohjaaminen sujui helponlaisesti valitsemalla hiirellä suunnan samalla käyttäen näppäimistöltä kaasua/jarrua. Ohjaaminen oli oikeastaan jopa helpompaa ja yleensä ottaen tarkempaa kuin mitä Xboxin peliohjaimella voi saada aikaan.
Yksinpelin jälkeen on jäljellä vielä moninpeli. Pienenä taka-iskuna pelin yksinpelikampanjaa ei voi pelata kaverin kanssa lävitse Xbox-version tapaan mikä olisi ollut todella kivaa, mutta ottaen huomioon jo yksinpelinkin raskauden ehkäpä se ei sittenkään olisi ollut niin nautinnollista. Gearbox on kuitenkin ainakin yrittänyt paikata puutetta lisäämällä peliin maksimissaan 16 yhtäaikaisen pelaajan lähiverkko -ja internetmoninpelimahdollisuudet.
Moninpeliseuran hakeminen onnistuu helposti pelin sisäänrakennetun serverinhakuohjelman ansiosta, jossa voi asettaa myös muutamia hakua rajaavia seikkoja, kuten pingin suuruus, näyttääkö peli tyhjiä tai täynnä olevia servereitä ja niin edelleen. Servereitä voi etsiskellä myös Game Spy ohjelmalla, mutta senhän jokainen itseään kunnoittava pelaaja mielellään jättää tekemättä. Löytyneiden servereiden määrä oli kiitettävä ja aina oikeastaan löytyi halutunlainen peliserveri. Eniten Haloa tunnutaan tosin pelaavan capture the flag-muotona ja kaikkein vähiten varmasti slayerina, joista enemmän edempänä. Moninpeli toimi pääasiassa hyvin, joskin välillä peli saattoi silloin tällöin lagata hieman.
Erilaisia moninpelimuotoja pelistä löytyy tavallisen slayeriksi nimetyn deathmatchin lisäksi capture the flag, king of the hill, oddball -ja race, jonka lisäksi jokaisesta peruspelimuodosta on tarjolla yhteensä noin parisenkymmentä valmista variaatiota. Slayer, capture the flag ja king of the hill pelimuodot ovat varmasti jo entuudestaan kaikki varsin tuttuja, mutta oddball ja race kaipaavat ehkä pientä kuvausta.
Oddballissa tarkoituksena on saada haltuunsa pääkallo ja pitää siitä kiinni tietyn ajan verran saadakseen pisteitä. Race-muodon nimi varmasti kertoo jo jotain, eli kyseessä on siis kilpa-ajoa kartalla ennalta määrättyjen chekpointien läpi valitun kierrosmäärän verran. Jos mikään valmiista pelimuodoista ei miellytä, on peliin sisällytetty mahdollisuus muokata moninpelivaihtoehtoja laidasta laitaan, jonka avulla varmasti jokainen pystyy luomaan mieleisensä pelimuodon.
Rellestämään pääsee 19 erilaisella moninpelikartalla ja PC-versiota vartenhan pojat väsäsivät kuusi kokonaan uutta karttaa joihin lukeutuu muun muassa Timberland, Death Island -ja Gephyrophobia nimiset kartat. Kaikki uudet kartat ovat alkuperäisten tapaan varsin laadukkaita ja huolella suunnitellun oloisia, sekä varsin “Halomaisia”.
Moninpeli-iloa on lisätty uusien karttojen lisäksi myös kahdella kokonaan uudella aseella joita ovat liekinheitin sekä Covenantien eräänlainen plasmasinko. Tämän lisäksi kartoilla on mahdollista kokeilla singolla varustettua jeeppiä, covenantien banshee alusta, sekä mahdollisuutta kiivetä covenantien tykkitornin puikkoihin. Kaikki edellä mainitut moninpeliuutuudet joita pelin Xbox-versiosta ei löydy olivat tervetulleita lisiä, eivätkä ne onneksi epätasapainottaneet peliä mitenkään.
Kaiken kaikkiaan moninpelinä Halo on parhaimmillaan jopa todella hauskaa. Jopa yksinkertaisin slayer-pelimuoto tuntui jokseenkin tuoreelta ei pelkästään Halo-fiiliksensä, mutta myös aseidensa ja ajoneuvojensa käyttömahdollisuutensa osalta. Xbox-versiosta paranneltu moninpeli onkin oikeastaan niitä PC-version valttikortteja joilla se selättää niukasti alkuperäisversion.
