Halo Wars 2 arvostelussa

Ei ole varmasti lainkaan liioiteltua sanoa, että alun perin Bungie Softwaren kehittämä ensimmäinen Halo-peli on Microsoftin tärkein pelijulkaisu koskaan. Sen lisäksi, että kokonaiseksi pelisarjaksi venynyt nimike on myynyt miljoonia ja miljoonia ja tuonut rahaa talliin, auttoi se myös pääasiallisen leipänsä Windows-ohjelmistosta tienannutta yhtiötä potkaisemaan pelialan oven kunnolla auki ja astumaan konsolimarkkinoille Xbox-konsolillaan.

Kun kelataan ajassa eteenpäin, alkoi vuonna 2009 Halo olla jo sen verran suuri ja suosittu sarja, että sen nimeä, hahmoja (ja yleisesti universumia, mikä oli kehittynyt pelien ympärille) voitiin alkaa kokeilla myös muillakin tavoin.

Syntyi Halo Wars, joka otti Halon pois FPS-genrestä ja siirsi pelin RTS-muottiin, eli tosiaikanaksuttelujen genreen. Nykyään jo Microsoftin itsensä hautaama Ensemble Studios oli Halo Warsin takana ja peli oli varsin onnistunut pyrähdys strategiapelien maailmaan. Omasta mielestäni jatko-osan kanssa vetkuteltiinkin ihan syyttä suotta.

Tässä se kuitenkin nyt on, Halo Wars 2, jota kehittämään on palkattu Total War -sarjan strategiapeleissä jo pitkään kunnostautunut Creative Assembly. Pelin pitäisi siis olla kai hyvissä käsissä.

Jo vähän aiemmin alkuperäinen Halo Wars liittyi Xbox Onen taaksepäin yhteensopivien pelien listalle, joten jos haluaa pelata molemmat pelit yhtenä maratonina lävitse, on sekin mahdollista.

Halo Wars 2 pitää sisällään yksinpelikampanjan, moninpelitilan, paikallisen skirmish-tilan sekä blitz-pelitilan, joista viimeksi mainitussa pelataan virtuaalisilla korteilla.

Halo Wars 2:n kampanjatila käsittää kaksitoista tehtävää kestävän pelitilan, jonka aikana ennen tehtäviä ja tehtävien jälkeen kuljetetaan tarinaa eteenpäin näyttävien välipätkien avulla. Tarina alkaa siitä, kun 28 vuotta avaruuden pimeydessä ajelehtinut Maan sota-alus, Spirit Of Fire, yllättäen aktivoituu ja ”parasta ennen” -päivänsä aikoja sitten nähnyt tekoäly herättää miehistön cryo-unestaan. Peli sijoittuukin siis ajallisesti 28 vuotta alkuperäisen Halo Warsin jälkeen, mutta FPS-pelisarjan osalta Halo 5: Guardiansin kanssa samalle ajanjaksolle.

Keskeisenä hahmona pelissä on alusta komentava harmaaparta, Kapteeni Cutter, mutta myös herätetyn sota-aluksen eteen ilmestyvä rakennelma Ark, joka on Halo-renkaiden tapaan Forerunnereiden aikaansaannoksia sekin.

Käy ilmi, että Ark olikin tarkoitettu vähän kuin Nooan Arkiksi: sen perimmäinen tarkoitus oli toimia eräänlaisena suojavarastona kaikenlaisille eliöille ja eläimille, sillä aikaa kun Halo-renkaat yhdessä olisivat pyyhkineet pois kaiken elämän maailmankaikkeudesta.

Ensitutkailuiden aikana Arkin pinnalta löydetään uusi korvaava tekoäly Isabel, mutta samalla opitaan tuntemaan myös Covenantien rinnalle syntynyt täysin uusi uhka – Atriox.

Atriox oli Covenant-joukkojen gorillamainen perusbrute, joka miehineen kuitenkin jätettiin oman onnensa nojaan Arkin huomaan. Atriox kuitenkin selätti mahdottoman haasteen ja selvisi elossa. Atrioxin sinnikkyys innoitti muita hylättyjä Covenantin sotureita liittymään samalle puolelle ja vastustamaan itse alieneiden liittoa (ja miksei tietysti ihmisiäkin). Niin syntyi klaani nimeltä ”Banished” – eli karkoitetut.

Halo Wars 2:n tarina pyöriikin pitkälti Cutterin ja Atrioxin joukkojen välisen taistelun ympärillä. Master Chiefiäkin sivutaan joukkojen välisissä keskusteluissa ja nämä tällaiset pienet yksityiskohdat saavatkin Halo Wars 2:n tuntumaan alkuperäispelin tavoin osana yhtä suurempaa kokonaisuutta. Tarina onkin sinänsä riittävän mielenkiintoinen ja taustatarina Arkista sekä Forerunnereiden jälkeensä jättämästä Arkista sekä Halo 4:ssä ensi kerran mukaan tulleista sentineleistä on toimivaa sorttia. Yksinpelikampanjaa ja sen tehtäviä pelaakin ihan mielellään eteenpäin tietääkseen, mitä tarinassa seuraavaksi tapahtuu.

Halo Wars 2 on pelattavuudeltaan ja mekaniikaltaan kutakuinkin klassista RTS-pelaamista. Johdetaan omia joukkoja vihollisen porteille, mutta samaan aikaan rakennellaan toisaalla omaa leiriä, kerätään varallisuutta ja luodaan uusia sotayksiköitä ja päivitellään sekä parannellaan kalustoa.

Tehtävässä kuin tehtävässä ei yleensä saa edelleenkään hieman tylsästi rakentaa leiriään minne tahansa, vaan tukikohdalle on annettu ennalta määritetty kohta. Onneksi monessa tehtävässä pääsee sentään rakentamaan useamman tukikohdan ympäri karttaa. Kun tukikohdan peruspalikka on pystytetty, voi siihen alkaa rakentamaan laajennuksia, kuten autotallia ja miehistöparakkia. Tykkitornejakin voi rakentaa puolustamiseen ja resurssilaitoksia tasaisen rahavirran takaamiseksi.

Rakennelmat kaipaavat myös energiaa, joten resurssilaitosten kaveriksi on rakennettava voimalaitoksia tyhjiin laajennusosiin, joita ei vapaina ole yleensä kuin kuusi kappaletta. Rahan tapaan energia on tarkoitettu kulutukseen: jokainen rakennus, yksikkö ja näiden päivitykset maksavat x määrän rahaa ja x määrän energiaa. Ostaminen hetkellisesti siis vähentää näitä kahta yksikköä pelaajan tililtä, mutta automaattinen energia- ja rahavirta nostavat arvot lopulta takaisin parempaan suuntaan. Sieltä täältä maastosta voi löytyä myös bonuksena laatikoita, jotka siis ovat yhtä kuin joukkojen värväämiseen käytettävää rahaa.

Pelaajan käskyttämien yksiköiden osalta sekaan mahtuu tuttua sakkia. UNSC:n perusjääkäreitä, mutta myös toki scorpiontankkkia, warthogeja kuskeineen, Hornet- ja Vulture-lentohärveleitä, liekinheitinjääkäreitä sekä muun muassa sankarihahmon virkaa toimittavia, kovempitasoisia Spartan-sotilaita. Yksikkövalikoima on alkuperäispelin tapaan riittävän runsasta ja ne kaikki vahvistavat autenttista Halo-fiilistä.

Lähes kaikkea voi päivittää paremmaksi yksiköistä rakennuksiin ja siinä missä joukkojen tehokkuus sekä kestävyys kasvaa, voi resurssi- ja energialaitoksia parantamalla saada entistä nopeammin käyttövaraa tilille. Yksiköt sen sijaan saavat lisää taistelutehokkuutta ja esimeriksi jääkärit kyvyn viskellä kranaatteja.

Kun oma leiri alkaa olla kasassa ja joukkojakin on jo riittävästi odottamassa toimeksiantoa, on hyvä hetki lähteä etsimään vihollisia ja siinä sivussa toteuttaa annetut tehtävät. Aika lailla perinteisimpään Command & Conquer -tyyliin tässäkin pelissä edelleen pärjää, sitä tuttua ”rakenna iso posse ja vyöry vihollisen leiriin” -kaavaa käyttäen. Mitä nyt joukkojen reitinhaku ja yleinen älykkyys ja omatoimisuus on parantunut jonkin verran vuodesta 1995.

Alkuperäispelin tapaan ikävä kyllä mukana on jälleen kerran katto yksikkömäärälle, eli kuinka paljon ruudulla voi kerrallaan olla omaa taisteluväkeä. Lukumäärä pelaajan yksiköille on tällä kertaa tukikohtapäivitysten jälkeen 100 ja vaikka se teoriassa on suurempi kuin ensimmäisessä pelissä, on ero silti hyvin pientä. Tämä siksi, koska yksikkökatto on toteutettu siten, että pelin jokainen yksi yksikkö (oli se sitten yksittäinen warthog tai yksi liekinheitinporukka) vie useamman kuin yhden paikan. Warthog esimerkiksi vie neljä yksikköpaikkaa ja jääkäriporukka kolme, joten mitään järjettömiä joukkoja ei kerrallaan voi kasata taisteluita varten. Moninpelipuolella yksikkökatto on vähän korkeampi, mutta silti, on tämä pienoinen sääli.

Mitäpä sitä toisaalta isoa yksikkömäärää rakentamaankaan, kun pelin kartatkin ovat ikävä kyllä kooltaan lähes järjestäen melko pienikokoisia. Mitään älyttömän strategisia pelailuja tai suunniteluita ei voi oikein alkaa edes järjestämään. Olisin kaivannut enemmän tutkailua ja laaja-alaisempaa maisemien kartoittamista tai useamman leirin pystyttämistä, mutta Halo Wars 2 haluaa pistää pelaajan mieluummin sotimaan lähikontaktina, vaikka muutamia sivutukikohtia onkin mahdollista pystyttää. Se on vain melko turhaa, kun vihollinen asustaa melkeinpä naapurissa.

Alkuperäinen Halo Wars -peli oli mielestäni varsin pelattavaa sorttia peliohjaimella ja niin on myös Halo Wars 2. Käyttöliittymä ja kontrollitkin ovat kutakuinkin entisellään ja joukkojen ohjaaminen ynnä muu hoituu vaivattomasti padilla. Ristiohjaimesta löytyy pikanappuloita, joiden avulla peli voi nopeasti heittää pelikameran vaikkapa tukikohdan ylle tai omien joukkojen ylle.

A-nappulaa kerran painamalla yksikön kohdalla onnistuu yksikön valinta ja X:llä sama yksikkö voidaan komentaa liikkumaan haluttuun paikkaan tai hyökkäämään jonkun tai jonkin kimppuun. Y-nappula sen sijaan toteuttaa yksiköiden erikoisliikkeen, joka Spartan-sotilaan osalta esimerkiksi tarkoittaa ilmaloikkaa vihollisen päälle, kun taas warthogit ajavat surutta vihollisjalkaväen päälle tai sitten ruttaavat vihollisajoneuvon keulaa kovasta vauhdista.

Pitämällä A-nappula pohjassa voidaan kerralla maalata isompi kasa yksiköitä komennettavaksi. Vaihtoehtoisesti RB-nappulan tuplanaksutus ajaa saman asian. A-nappulaa tuplaklikkaamalla jonkin yksikön päällä voidaan valita kaikki samanlaiset yksiköt. Vasen liipaisin avaa eräänlaisen sankarivalikon, josta voi valita erikoiskykyjä, kuten joukkojen parantamista tai ohjusiskuja ja silloin kun valittuna on tukikohdan rakennus, avaa liipaisimen painaminen esiin päivitysvalikot sekä muut rakennukseen liittyvät valinnat. Kaiken kaikkiaan käyttöliittymän ja kontrollien osalta pelissä ei ole oikein mitään valittamista.

Yksinpelikampanjan ohella löytyy siis Halo Wars 2:sta alkuperäispelin tuttu co-op kampanja, jossa kaksi pelaaja voivat yhdessä lähteä ottamaan mittaa Atrioxista, rakentamalla yhdessä leirejä ja joukkoja. Kuten aiemminkin, pelaaminen yhdessä hoituu siten, että se pelaaja joka luo uuden yksikön X, saa myös ohjat tästä, oman värityksensä kera. Onkin siis maltillisesti pidettävä huoli siitä, että molemmat saavat luoda yksiköitä ja siten kontrolloida yksiköitä. Co-op on edelleen erinomainen lisä pelille, mutta paikallistukea ei edelleenkään ole vaan Liveen on mentävä.

Skirmish on RTS-peleille se ominainen ”valitse kartta, peliasetukset ja käynnistä peli” -tyyppinen vapaapelitila, jota voi pelata joko yksin tekoälyä vastaan tai toista ihmispelaajaa vastaan. Vaihtoehdot ovat 1v1, 2v2 ja 3v3. Erilaisia karttoja on kahdeksan kappaletta ja pelimuotoja strongholds, deathmatch ja domination. Dominationissa vallataan paikkoja kartalla ja yritetään pitää enemmistöä hallussa pisteiden keruuta ajatellen, deathmatch on suoraa tappamista ja strongholdsissa rakennellaan linnoituksia – se kellä on enemmän linnoituksia matsin päättyessä voittaa.

Kokonaan uusi juttu on blitz-pelimuoto, jonka ympärille peliä on muutenkin rakennettu. Kuten yllä mainitsinkin, on blitz eräänlaista korttipelaamista, mikä tuntuu olevan kovin suosittua nykyään pelissä kuin pelissä – jopa Halo 5:ssähän oli mukana korttipelaaminen.

Halo Wars 2:ssa pelaamalla yksinpelin tehtäviä lävitse tai vaikkapa pelaamalla blitz-tutoriaalin, saat uusia korttipakkoja avattavaksi. Päävalikossa näkyy lisäksi haasteita, jotka jakautuvat päivittäisiin ja viikoittaisiin moninpelihaasteisiin. Suoritetut haasteet antavat XP:tä ja nostavat pelaajan tasoa ja uusi taso antaa uusia korttipakkoja. Jos yksinpelikampanjaa pelaa korkeammilla vaikeustasoilla, kertyy isompia määriä XP:tä tehtävien läpäisystä, joten tämä toimii korttikeräilijöille pienenä porkkanana.

Jos kortteja ei kerry tai ne eivät riitä, lisää korttipaketteja voi ostaa, ah niin ihanasti ihan oikealla rahallakin! Näitä maksullisia vaihtoehtoja on tarjolla aina kolmesta eurosta ylöspäin. Vaivaisella sadalla eurolla saat 135 korttipakettia, ajatella…

Ideana blitzissä on siis pelata ihan tavallista skirmish-tyyppistä RTS-sotaa, mutta sen sijaan, että rakenneltaisiin leirejä ja kerättäisiin rahaa, on pelaajalla käytössään jokaisen pelin alussa maksimissaan kaksitoista korttia, joilla manataan taistelukentälle yksiköitä avuksi. Ideana on vallata domination-pelimuodon tapaan kohteita kartalta ja pitää ne hallussaan, jotta pisteitä alkaisi ropista. Vastaavasti, jos vihollinen saa näitä paikkoja haltuunsa, on ne käytävä riistämässä pois. Voittoon vaaditaan sata pistettä.

Jokaisen kortin käyttäminen pelin aikana vaatii eri määrän energiaa – mitä tehokkaampi yksikkö kortissa on, sitä enemmän energiaa se vaatii. Tätä kyseistä energiaa kertyy pelaajan tilille jatkuvasti automaattisella syötöllä, mutta hitaanlaisesti.
Valtaamalla energiaytimiä kartalla voidaan energian kertymiselle luoda kertoimia, eli toisin sanoen nopeuttaa energian kasvua. Kaiken kaikkiaan virtuaalikorttitouhustaan huolimatta blitz on varsin mielenkiintoinen tapa pelata Halo Wars 2:ta ja ainakin perinteistä skirmishiä hauskempaa.

Audiovisuaalisella puolella Halo Wars 2 muistuttaa paljolti alkuperäistä peliä, silloin kun se oli uusi. Periaatteessa lintuperspektiivistä kuvattu peli näyttää ”halomaiselta” maisemineen ja yksiköineen, visuaalinen anti on jotenkin vähän ristiriitainen kokemus. Kun zoomataan aivan niin lähelle kuin peli antaa, huomaa nopeasti, että grafiikka on aika vaihtelevaa tasoltaan.

Yksiköt kun ovat sodan puolin ja toisin melko yksinkertaisia ilmestyksiä ja etenkin Arkin luontografiikka aina välillä (puut, nurmet ja sen sellaiset) on melko vaisua ja latteaa ja vailla sen kummempaa yksityiskohtaisuutta. Välillä taas jotkut karummat maisemat osaavat näyttää paremmalta, eivätkä yksikötkään ihan koko aikaan näytä yksinkertaisilta. Kenties erilainen valaistus tai väriskaala vaikuttaa. Etenkin silloin kun Arkin pinnalla seikkaillaan Halo 4:n kaltaisissa, titaanista, teräksestä tai ties mistä materiaalista rakennettujen harmaiden alustojen päällä, ovat ”lattiatekstuurit” mielestäni sitä parempaa tasoa, eikä peli näytäkään lainkaan niin olemattomalta, vaikka yleisesti ottaen olenkin Halo-sarjan peleissä aina pitänyt mielenkiintoisempana niitä hetkiä vihreissä metsä- ja rantamaisemissa. Tarinaa kuljettavat välipätkät sen sijaan ovat lähes yhtä upeita kuin varsaisen Halo-sarjan peleissäkin.

Pelin osalta ruudunpäivitys on tällä kertaa yhdenmukaista verrattuna siihen, mitä se oli Xbox 360 -konsolin Halo Warsissa. Tarjolla ei kuitenkaan ole siis mitään kuudenkymmenen kuvan päivitystahtia, mutta tasaista kyytiä kyllä. Yleisesti ottaen peligrafiikka ajaa asiansa ja Halo Wars 2 toki on paremman näköinen kuin edeltäjänsä, mutta kaikki wow-fiilikset jäävät kyllä aika pieniksi.

Audiopuolella warthogit huristelevat kuten kuuluukin ja jääkärit möykkäävät tutunkuloisesti ja viholliset murisevat ja örisevät tykkien laulaessa ja sotilaiden räiskiessä. Välipätkien ääninäyttely on laadukasta ja musiikki – vaikka ei sitä ensimmäisten Halo-pelien säveltäjän materiaalia olekaan, on toimivaa, tunnelmallista ja istuu pelin maailmaan riittävän hyvin.

Kokonaisuutena Halo Wars 2 jättää ihan hyvän fiiliksen, mutta se tuntuu peliltä, joka ei ota kovinkaan suuria riskejä tai evoluution loikkauksia suuntaan tai toiseen siihen nähden, että se on jatko-osa kahdeksan vuoden takaiselle pelille.