Peliarvostelu

Horizon Forbidden West

Pelin nimi: Horizon Forbidden West
Lajityyppi: Toimintapelit
Alusta: Playstation 5
Kehittäjä: Guerilla Games
< >
Avaa pelin lisätiedot
Teksti: Petteri Hemmilä, 12.3.2022 Arvioitu lukuaika: 5 minuuttia
Arvostelun Horizon Forbidden West kansikuva

En ole varmaankaan ainoa ihminen maailmassa, jolle ubisoftikoidut avoimen maailman pelit aiheuttavat tätä nykyä ähkyä ja pientä ahdistusta. Tykkään siis kyllä uppoutua kuvankauniisiin pelimaisemiin pitkiksikin ajoiksi, mutta miljoona ja yksi ratkaisemattoman karttakuvakkeen näkeminen aiheuttaa saman tapaista riittämättömyyden tunnetta kuin ruksaamattomat tehtävät to-do -listallani. Tiedäthän, “käy kaupassa”, “siivoa vessa”, “tutki vanhan maailman rauniot” ja niin edelleen. Hollantilaisen Guerilla Gamesin uutukainen Horizon Forbidden West toistaa Assassin’s Creedien popularisoiman formaatin tyylillä, mutta kärsii samalla henkisen esikuvansa pöhötaudista.

Oma kokemukseni Forbidden Westin tarinasta lienee vähän erilainen kuin keskimääräisellä fanilla, sillä en tullut pelanneeksi lainkaan edellistä osaa. Homma vaikuttaisi kuitenkin jatkuvan siitä, mihin edellinen peli päättyi: vihamielinen Hades-tekoäly pistettiin nippuun ja Aloy paineli takaisin erämaahan etsimään lääkettä hiljalleen maata valtaavalle ekokatastrofille. Tarina käynnistyy hitaasti, sillä sen pitää tutustuttaa kaltaiseni ummikot edellisen pelin hahmokaartiin, mutta saa lisää höyryä jahka Aloy keksii pelastuksen löytyvän kaunaisten heimojen asuttamasta kielletystä lännestä. Matkalle mahtuu diplomatiaa, heimosotia, menneen ihmiskunnan perintöjä ynnä muita post-apokalyptisistä fantasioista tuttuja palikoita.

Tarina tuntuu kaikkiaan varsin toimivalta. Vaikka kerronta etenee paikoin turhankin verkkaisesti ja pelin scifi nojaa pitkälti höpöhöpö-termeihin sekä taikuuteen, ovat hahmot hyvin kirjoitettuja, ja konsepti omaa elämää elävästä robottiekosysteemistä kiehtova. Oman mausteensa kerrontaan tuovat uskomattoman ihmismäiset hahmomallit sekä hyvin kirjoitettu ja näytelty dialogi. Suosikkina tietenkin Aloy, jonka avoimen itsetietoinen silmienpyörittely palveluksia ruinaaville sivuhahmoille tuntuu siltä, kuin hän tiedostaisi olevansa videopelihahmo. Kiinnostavia tuttavuuksia löytyy myös muista matkan varrella kohdatuista sivuhahmoista, vaikkakin osa kuulostaa vähän liikaa sanfranciscolaisten kauralattekahviloiden hyvinvointimilleniaaleilta. Ehkä se lienee vain luonnollinen osa 2020-lukulaista maailmanloppua, mene ja tiedä.

Pelinä Forbidden West on niin rönsyilevä, etten oikein tiedä, mistä sitä lähtisi edes kuvaamaan. Kyse on periaatteessa avoimeen karttaan rakennetusta juonivetoisesta roadtripistä, joka vie Aloyta etappi etapilta kohti Yhdysvaltain länsirannikkoa. Selviytyminen massiivisten eläinrobottien ja vihamielisten heimojen on varsin tuttu yhdistelmä hiiviskelyä, taistelua, resurssien metsästämistä ja rakentelua. Osa-alueiden toteutukseen on nähty vaivaa: hiiviskelyyn liittyy perinteisen puskakyykistelyn ohella vihollisten analysointia, liikkeiden seurantaa sekä ansojen virittelyä. Taistelupakkiin kuuluvat magneetin lailla vihollisiin ohjautuvat lyöntikombot, väistöliikkeet sekä tietenkin koko liuta jousipyssyjä. Peli osaa olla yllättävänkin rankaiseva, jos taisteluun eksyy varautumatta. Hyvään strategiaan kuuluvat niin väijytykset, vihollisten eksyttäminen laumoistaan kuin myös erilaisten elementaaliheikkouksien hyödyntäminen. Jos onnistuu iskemään nuolella arkaan paikkaan, voi roboteista irrotella myöskin varaosia myöhempiä rakennusprojektejaan varten. Heikkouksiin iskeminen kannattaa siinäkin mielessä, että se mahdollistaa myös uudet tehokkaat “Valor Surge”-erikoisiskut, joilla tekee todellista vahinkoa vähän vihaisemmillekin koneille.

Ensimmäistä Horizonia kritisoitiin jonkin verran taisteluista ja etenkin geneerisistä ihmisvastuksista. Palaute on otettu tosissaan, sillä kielletyn lännen heimot liikkuvat pääosin ratsuin, eikä taisteluja voi sanoa pahalla tahdollakaan monotonisiksi. Ongelma on pikemminkin päinvastainen: peli hukuttaa pelaajansa erilaisiin apuvälineisiin ja erikoistaitoihin, joiden välillä jonglööraus saa tiukimmissa taisteluissa suorastaan stressaavia piirteitä. Iskujen vaihto, väistely ja taktisten nuolten laukominen toimivat itsessään ihan hyvin, mutta kun soppaan sekoittaa erilaiset elementaalimuuttujat, ympäristöön viritetyt ansat, inventaarion hallinta ja jopa tarveaineiden keräily, tuntuu kognitiivinen kuorma musertavalta. Lasileukainen Aloy imee lääkeyrttejä ja sylkee nuolia sellaisella tahdilla, että varastoja pitää täydentää kesken taistelun, mikä tarkoittaa pientä rakennus- tai keräilytaukoa linja-auton kokoisen robotin hengittäessä niskaan. Kuolemat tällaisina hetkinä eivät tunnu kovinkaan reiluilta. Oma lukunsa ovat myös erilaiset kokemuspisteiden myötä aukeavat erikoistaidot, jotka vaativat juuri sopivasti opettelua, ettei niitä tule käytännössä muistettua tappelun tuoksinassa. Kokonaisuus toimii siedettävästi, mutta yksinkertaisuus olisi ollut kauniimpaa.

Aloyn taitorepertuaari on laajentunut myös kamppailujen ulkopuolella. Kollegani Mikko valitteli Zero Dawnin PC-arvostelussaan hitaita siirtymiä ja tarpeettoman pitkiä välimatkoja, joista kumpikaan ei tuntunut erityisen polttavalta ongelmalta Forbidden Westin maailmassa. Tehtävien tavoitteet ovat vain harvoin kovin kaukana, ja ratsuksi käytettäviä robotteja löytyy vähän joka niityltä. Päähenkilöstä on tullut myös selvästi liikevoimaisempi: Aloy osaa nykyään kiipeillä useimpia kallioseiniä, sukellella vesistöissä ja liidellä korkeilta kielekkeiltä high-tech -liitovarjollaan. Lepakkovyöhön sisältyy tällä kertaa myös heittokoukku, jonka käyttöä on rajattu harmillisesti vain ennalta määrättyihin kiinnityskohtiin. Muilta osin Aloyn temput ovat varsin tervetulleita ja saavat maailman tuntumaan entistä vapaammalta.

Forbidden Westin maailma tekee vaikutuksen kauneudellaan, mutta lomittain pelaamani Elden Ring sai sen tuntumaan valitettavasti myös hieman ontolta. Forbidden West edustaa niin sanottua “Ubisoft-koulukuntaa”, jossa maisemat ovat näyttäviä ja kartta täytetään kuvakkeista, joiden pariin motivoidaan erilaisten sivutehtävien, rakentelutarvikkeiden, varusteiden ja kokemuspisteiden saattelemana. Määränpäistä löytyy tarinoita, taisteluja, huolella rakennettuja puzzlehuoneita (jotka Aloy ratkoo pelaajan puolesta mutisemalla vinkkejä) ja useimmiten lisää kauniita maisemia. Koska maailman tutkiminen perustuu vahvasti ulkoiseen palkitsemiseen, ajaa seikkailua pikemminkin pragmaattisuus kuin sisäinen mielenkiinto. En muista poikenneeni juonipolulta montaakaan kertaa siksi, että horisontissa olisi näkynyt jotain kiehtovaa, mutta sitäkin useammin kokemuspisteiden, rakennusaineiden, pikamatkustuspaikan tai muun selkeästi määritellyn palkinnon toivossa. Mallin suurin heikkous on siinä, ettei se tarjoa aitoa löytämisen iloa – miksi edes eksyä polultaan, kun kaiken olennaisen näkee suoraan kartasta?

Visuaalisesti Horizon Forbidden West napsahtaa heittämällä kauneimpien PS5-pelien joukkoon. Näyttäviä maisemia on toki nähty ennenkin, mutta harva peli käyttää esimerkiksi väripalettiaan yhtä uskaliaasti ja onnistuneesti kuin Forbidden West. Kyse ei ole pelkästä tunnelmoinnista, vaan myös selkeydestä ja pelimekaanisesta signaloinnista: Aloyn ohimolle liimattu “Focus” värjää kallioiden tarttumapinnat neonkeltaisiksi ja punainen heinikko viestii piilopaikasta. Vaikutuksen tekevät niin ikään hahmomallit: etenkin kasvojen mallinnus vaikuttaisi ottaneen lähes vastaavan sukupolviharppauksen kuin L.A Noire aikanaan. Tyylillisesti kielletyn lännen kaatopaikkaintiaanit eivät aina vakuuta: asusteet ovat epäkäytännöllisiä ja tuntuu kummalliselta nähdä pulskia tai ryppyisiä kasvoja pultattuna noin parikymppisten atleettien pyykkilautavatsaisiin vartaloihin. Teknisesti peli on juuri niin onnistunut kuin Sonyn ykköslinjan studiolta odottaisikin, mikä näkyy muun muassa tasaiseen 60 kuvan sekuntivauhtiin yltävässä suorituskykymoodissa sekä mitättömän lyhyissä latausajoissa. Forbidden West on tehty myymään uusia PlayStationeita ja sen näkee kieltämättä kauas.

Loppuun tekee ehkä mieleni vielä marista vähän sekavista rakentelumekaniikoista miljoonine unohdettavine tarveaineineen. Tai vaikka Aloyn taitopuusta, joka sisältää pääasiassa joko yhdentekeviä tai muuten vaan monimutkaisesti hyödynnettäviä taitoja. Taitojen ja varusteiden mikromanagerointi ei ole yksinkertaisesti niin kiinnostavaa, että tarveaineiden tai kokemuspisteiden haalimiseen haluaisi käyttää pelin vaatimaa aikaa, mutta niitä ei voi toisaalta myöskään ohittaa, sillä laiminlyönti muuttaa pelin nimittäin pahuksen vaikeaksi. Mekaniikat ovat oikeastaan koulukirjaesimerkki siitä, miten roolipelimäiset elementit eivät tee pelistä automaattisesti aina parempaa.

Forbidden Westin ilmeisestä pöhötaudista huolimatta, en kuitenkaan haluaisi lopettaa tekstiä mielikuvaan, että kyseessä olisi jotenkin huono peli. Ei suinkaan – Forbidden West on parhaimmillaan äärimmäisen viihdyttävä avoimen maailman seikkailu, jonka uniikki scifimiljöö ja hyvin kirjoitettu tarina imaisevat mukaansa. Myös audiovisuaalinen viimeistely on huippuluokkaista. Toivon kuitenkin, että seuraava Horizon olisi pikemminkin pienempi kuin isompi peli, sillä sarja uhkaa upota sisällöllisesti ja pelimekaanisesti niin syvälle massiivisuuteensa, etteivät siitä kiinnostu kohta muut kuin kovimmat fanit. Nykymuodossaan Horizon tarjoaa tuttua ja turvallista post-apokalyptista lohturuokaa niille, jotka haluavat saattaa Aloyn tarinan seuraavaan vääjäämättömään cliffhangeriinsa ilman sen suurempia yllätyksiä.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • - Hyvin rakennettu tarina ja omaperäinen scifi-miljöö
  • - Aloy ja muut päähahmot
  • - Teknisesti viimeistelty ja erittäin näyttävä
  • - Taistelussa ja hiiviskelyssä paljon taktisia ulottuvuuksia…

Huonoa

  • - …mutta myös liikaa näpertelyä inventaarion ja erikoistaitojen kanssa
  • - Craftaus, Aloyn taidot ja loputtomat sivutehtävät pakollisia mutta kuormittavia
  • - Maailma ei houkuttele tutkimiseen