Peliarvostelu

Horizon Zero Dawn – Complete Edition

Pelin nimi: Horizon Zero Dawn - Complete Edition
Lajityyppi: Toimintapelit
Alusta: PC
Kehittäjä/Julkaisija: Guerrilla Software/Sony
< >
Avaa pelin lisätiedot
User profile picture Teksti: Mikko Kosonen, 29.8.2020 Arvioitu lukuaika: 8 minuuttia
Arvostelun Horizon Zero Dawn - Complete Edition kansikuva

Horizon Zero Dawn julkaistiin alun perin Playstation 4 -pelikonsolille yksinoikeuspelinä. Sittemmin Sony on – syystä tai toisesta – höllentänyt vuosikymmeniä kestänyttä jämerää yksinoikeuspeliensä linjaa ja mukavaksi yllätykseksi Horizon Zero Dawn – Complete Edition on saanut PC-julkaisun yhdessä viime vuonna julkaistun Death Stranging -pelin tapaan. Kenties PC-porttauksilla halutaan näyttää, miltä pelit (ja näiden jatko-osat) voisivat näyttää tulevalla PS5-konsolilla. Mene ja tiedä.

Horizon Zero Dawn on aihepiiriltään scifin puolelle heittäytyvää toimintaroolipelailua muun hieman muassa Assassin’s Creed -pelejä muistuttavan pelimekaniikkansa kera.

Peli potkaistaan käyntiin alkuintrolla, jossa maailmaan syntyy tyttövauva, Aloy, josta kasvaa pelin päähenkilö sekä pelaajan ohjastama hahmo. Tutoriaalimuotoiset pelaamisen alkeet opetellaan Aloyn ollessa vielä nuori lapsi. Kuinkas ollakaan jo ensimmäisen vartin aikana tyttö löytää kohtalonsa ja elämäntarkoituksensa pudotessaan pimeään luolaan kuin Bruce Wayne konsanaan Batman Begins -elokuvassa.

Myöhemmin varttunut ja jo täysi-ikäinen, hylkiöiden yhteisöön yhdessä isänsä kanssa kuuluva äiditön Aloy pääsee Koetukseen, jossa palkintona olisi Noraheimon jäsenyys ja muiden hyväksyntä.

Varsinainen peli ja pitkä taivallus alkaa siitä, kun Noraheimon johtajalle käy selväksi, että kauan palvottu Kaik’Äiti osaakin puhua ja puhuu vain ja ainoastaan Aloylle. Voisiko tässä olla tilaisuus saada vastauksia siihen missä Aloyn äiti on ja kuka hän on?

Jumalan statukseen nostettu Kaik’Äiti ei kuitenkaan päästä Aloyta palvonnan kohteena olevan kummallisen muinaisen luolan oven taakse, koska tiedot ovat ”turmeltuneet.” Noraheimon johtajan mielestä tämä on selvä merkki siitä, että Aloyn on ensin puhdistettava koko maailma turmelluksesta, ennen kuin Kaik’Äiti sallii pääsyn ovesta. Pelin hauskat suomenkieliset nimet eivät ole allekirjoittaneen keksimiä, sillä Sonyn peleille monesti ominaiseen tapaan valikot ja tekstitykset löytyvät kotimaankielellä.

Koneiden valtakunta

Luonnollisesti pelaaja Aloyn ohjaksissa on yksin se, joka asioihin voi vaikuttaa ja niinpä Aloysta kasvaa koko maailmaa ja kaikkia ei-vihamielisiä hahmoja, kuin muitakin heimoja ja yksittäisiä ihmiskohtaloita jeesaava juoksutyttö.

Kooltaan Horizon Zero Dawnin open world -meiningillä työstetty hiekkalaatikko on valtava ja lisää vaelluskilometrejä tulee mukaan ympätystä Frozen Wilds -lisäosasta, joka laajentaa pelin karttaa entisestään. Mukavasti kylmän talvisiin olosuhteisiin revontulineen voi matka heti kun tahtoo, mikäli emopelin kampanjaa ei halua kokonaan kahlata ensin lävitse.

Aloyn tarinaa ja pääjuonta eteenpäin kuljettavat päätehtävät, minkä lisäksi joka toinen kohdattava ystävällinen heimolaishahmo haluaisi jotain apua pienen sivutehtävän muodossa. Yleensä näihin liittyy jonkin toisen hahmon pakeille menemistä, kadonneen esineen löytämistä tai muuten vain paikasta A paikkaan B kulkemista.

Luonnollisesti kaikkien tehtävien suorittamisesta palkitaan hahmotasoa nostattavan XP:n ohella erinäisellä roinalla, kuin valuuttana toimivilla sirpaleillakin. XP:stä saatavilla taitopisteillä opetetaan Aloylle uusia niksejä ja ehostetaan jo hankittuja paremmilla leveleillä. Suurin osa taidoista liittyy hiiviskelyn tehostamiseen tai taisteluominaisuuksien parantamiseen iskusauvan sekä nuolipyssyjen ja ritsojen kanssa. Villieläimiä metsästämällä sen sijaan voidaan kasvattaa erinäisten kantolaukkujen kokoa.

Ongelmia kohdataan ryöstelijöiden ja vihamielisten klaanien muodossa, mutta myös mystiset, maailmaa kansoittavat metalliset, erilaisia eläimiä muistuttavat koneet ovat pelaajan – kuin muidenkin ihmisten suurin uhka. Tapetuilta ihmisvihollisilta sekä kaadetuilta koneilta kerätyt romut Aloy sulloo kätevästi taskuihinsa.

Mitä koneet sitten ovat ja mistä ne ovat ilmestyneet, on sekin kysymys, jota pelin tarinan kuluessa selvitellään. Erilaisten koneiden selättäminen – pienimmästä tarkkailija-koneesta aloittaen – on ihmisvastustajien lahtaamista paljon mielenkiintoisempaa puuhaa etenkin aluksi, sillä jokaisella koneella on omat heikkoutensa, joita Aloy voi spottailla ohimollaan olevalla kätevällä Focus-näkölaitteella. Jotkut koneet ovat esimerkiksi alttiimpia tulinuolille ja kaikista koneista voi ampua raatelunuolilla jopa panssarin palojakin irti.

Aloyn näkölaite paljastaa myös läheiset muut kone- ja ihmiskohteet ja näitä voi maalailla muistiin sekä esimerkiksi pyytää piirtämään ruudulle jonkin vähän järeämmän koneen partioreitin, mikäli haluaa esimerkiksi viritellä ansalankoja tai sen sellaista. Focuksen avulla voidaan myös lukea ”entisaikaisten” jälkeen jättämiä lokitiedostoja, sekä kuunnella nauhoituksia, jotka paljastavat pelimaailman taustoja ja historiaa. Ajoittain Focus tarjoaa mahdollisuuden nähdä myös muinaisiin tapahtumiin, kun katsotaan säilyneitä hologrammitallenteita.

Suuri, suurempi, liian suuri

Horizon Zero Dawnin suurin ongelma allekirjoittaneen mielestä on sen liiallinen laajuus ja sitä kautta monia muita tämän päivän open world -pelejä vaivaava sisällön keskinkertaisuus. Tarinatehtävien luulisi pitävän tällaista heikompaakin sisältöä pinnalla ja ne ovatkin sitä mielenkiintoisinta sisältöä, mutta tarjolla oleva tarina ei ole sekään aivan kaikkea sitä mitä voisi olla. Tarinan käänteet ovat jokseenkin ennalta arvattavia, mutta monina hetkinä myös tuntuu, että Aloy on aina jokaisesta ensimmäistä kertaa elämässään näkemästään muinaisesta asiasta ymmärryksen huipulla. Kaiken kukkuraksi Aloy selittää jopa yksin ollessaan ääneen näkemiään asioita, pureskellen kaiken pelaajalle valmiiksi. Näitä erilaisia yksityiskohtia olisi voitu yksinkertaisesti jättää joko pelaajan oman tulkinnan varaan ja vain näyttää asioita. Pelin käsikirjoitus sortuukin usein liialliseen ekspositioon.

Suurimmat paukut pelin maailman ja sen muinaisen menneisyyden osalta myös paljastetaan jo hyvissä ajoin ennen pelin puoltaväliä ja melkeinpä suoraan isompina palasina. Jäljelle ei jää juuri mitään muuta kuin selvittää ”missä äiti on?” samalla, kun pelaajan erämaasoturi taistelee, suorittaa loputtomasti yhdentekeviltä tuntuvia tehtäviä ja kerää sitä kautta XP:tä saadakseen taitopisteitä taitopuun päivittämiseksi. Aloyn taitoja päivitellään vain, jotta hahmo selviäisi armottomassa erämaassa paremmin seuraavalle tehtäväpaikalle. Kokemus alkaa vääjäämättäkin tuntua turhalta.

Vihollistekoälykään sinänsä ei ole mitään erikoista ja monin paikoin hiiviskelypeleille ominaiseen tapaan niin kone- kuin ihmsivihollisiakin voi jallittaa melko helposti – koneiden kanssa vain useimmiten käy nopeammin huonosti, mutta lähinnä niiden voimakkuuden ja nopeuden vuoksi. Isompiakin ihmislaumoja sen sijaan on helpompi kohdata juoksemalla esimerkiksi karkuun ja samalla ampumalla näitä ritsapommeilla.

Punainen ruohomeri pelastaa

Pelin maailma on muun kasvillisuuden ohella pullollaan punertavaa, pidempää ruohikkoa ja nämä puskat ovat sellaisia, joihin Aloy voi kätkeytyä – vaikka se punainen pää sieltä pilkottaisikin näkyvästi. Kutsutaan viholliset ruohon lähelle vislailemalla tai kiviä viskomalla ja sen jälkeen äänetön lähitaisteluisku pahaa-aavistamattoman nahkaan. Ihmiset kuin koneetkin vastaavat pelaajan hämäyskutsuihin.

Isommat koneet kyykkäävät ylllätysiskun jälkeen vain hetkeksi ja sen jälkeen onkin selkäsaunan aika, ellei ehdi pakoon. Tarpeeksi kun piilottelee uuden puskan suojissa, jättävät hälytystilassa olevat viholliset pelaajan kuitenkin lopulta rauhaan. Toisessa ääripäässä ovatkin sitten valtavan kokoiset ”välipomokoneet”, joiden kukistamiseen menee paljon enemmän aikaa ja hengenlähtö on paljon todennäköisempää ja yrittää saa monta kertaa uudelleen.

Täydellinen maailma?

Pelin maailmassa puhutaan jatkuvasti ”entisaikaisista” ja mitä pidemmälle mennään, nähdään enemmän kaiken vallanneen kasvillisuudenkin seassa jos jonkinlaista murentunutta ja ruosteista rakennelman rauniota. Sinänsä pelin visuaalinen osa-alue tämän asian suhteen onkin hienosti kunnossa ja kiehtoo tutkimaan enemmän ja enemmän. Historiaa tarjoillaan peleille ominaiseen tapaan jälkeen jätettyjen lokitiedostojen sekä osittain hajonneiden äänitiedostojen merkeissä.

Lähes loputtomanoloisesti horisonttiin piirtyvät maisemat valaistuksineen ja vaihtelevine sääoloineen ovat upeaa katsottavaa ja pelin kesäisen lämmin grafiikka näyttää juuri sellaiselta paikalta, missä on kiva kirmata ja hyppiä vesistöihin kuin kiipeillä kallioitakin pitkin ja viilettää ylhässä yksinäisyydessä ruoholaitumien lävitse. Hyisempiä ja lumisempia maisemiakaan ei unohdeta ja niitä löytyy paksumpina nietoksina Frozen Wildsin maisemista.

PC-versio luonnollisesti vain parantaa graafista ilotulitusta, eikä pelin kauniiseen ulkoasuun oikeastaan missään vaiheessa kyllästykään. Ajoittain on melkeinpä pakko kaivaa valokuvatila esiin hienojen shottien ikuistamiseksi. Täysillä detaileilla pelatessani peli näytti todella herkulliselta ja selkeästi PS4-versiota tarkemmalta ruudunpäivityksen pyöriessä mukavaa kuudenkymmenen kuvan sekuntivauhtia.

Matkustamista ja telttailua

Yksi pelaamisen mielekkyyteen vaikuttava seikka on myös pelimaailman valtavasta koosta johtuva jatkuva kävelemisen ja juoksemisen tarve paikasta A paikkaan B. Etäisyydet ovat lähes aina joko melko pitkiä tai todella pitkiä, vaikka juoksunappula olisi pohjassa koko matkan ajan. Tiettyä konetyyppiä voidaan taitopuusta hankituilla erikoistaidoilla hakkeroida ja tehdä niistä Aloylle ratsuja, mutta aina ratsukoneita ei ole maisemissa havaittavissa, eivätkä ne edes nopeimmillaan laukkaa riittävän nopeasti. Matka uudelle tehtäväpaikalle kestääkin usein turhan kauan, vaikka toki matkan varrella voi pysähtyä kohtaamaan ihmisvastustajia, kaataa koneita ja kerätä XP:tä sekä käydä läpi jos jonkinlaista puskaa ja pensasta lääke- ja apuputeleiden ja nuolipyssyn nuolien valmistamisen toivossa.

Pelasin peliä aikoinaan PS4-versiona omaksi ilokseni ja muutamankymmenen pelatun tunnin jälkeen pelin puolivälissä tylsistyminen iski suuresti. PC-versiossa pääsin samaan kohtaan jo kymmenen tunnin jälkeen, välteltyäni suurinta osaa sivutehtävistä. Pelin maailma ja yleinen pelattavuus kontrollien osalta on kyllästymisen aikaan edelleen ehtaa tavaraa – etenkin PC-versiossa mainiosti toimiva hiiri-näppäimistö -ohjaustapa antaa pelin jousipyssyjen käsittelyyn aivan toisenlaista tarkkuutta, vaikka toki padillakin pelaaminen PS4-version tapaan onnistuu kivasti. Kontrolleista ja pelattavuudesta huolimatta tarina ei kuitenkaan edes kymmenien tuntien jälkeen tuottanut tunnetta, että nyt mennään ja lujaa ja olisi saatava tietää lisää.

PC-versiota nyt pelatessani ei fiilis siis ole juurikaan peliä kohtaan muuttunut, vaikka kaikki onkin nätimpää ja hienompaa – se ei yksinään riitä, sillä tarina laahaa ja laahaa kohti loppuaan. Tunteja pelikelloon kyllä tulee kivasti ja siinä mielessä rahoilleen saakin vastinetta, etenkin kun mukana on myös tarinaltaan kuin sivuhahmoiltaankin ainakin vähän mielenkiintoisempi Frozen Wilds.

Tarinankerronnan tahti sekä pitkät matkustusvälit eivät ole ainoat kompastuskivet. Osaltaan tarinan mielenkiinnottomuuteen vaikuttavat lukuisat, tai oikeastaan kaikki sivuhahmot, jotka ovat tylsiä, vaikka mukaan onkin saatu esimerkiksi aina yhtä mainio Lance Reddick (tuttu HBO-sarjasta Oz) Tönkönpuoleinen hahmoanimointi oli etenkin PS4-versiossa näkyvämpää, kun hahmot olivat enemmän tai vähemmän pökkelömäisiä, paikallaan seisovia puhuvia toteemeja.

PC-versiossa yksityiskohtaisuutta löytyy enemmän ja hahmot ovat asteen jos toisenkin luonnollisemman oloisia, jopa Aloy itse, eivätkä sivuhahmot ole nyt aivan samanlaisia vahanaamoja, vaikka persoonaa niiltä silti uupuu. Aloyn hahmo on mielenkiintoisin symppis. Tämä on hahmoanimoinnin ohella luonnollisesti myös sen ansiota, että taustalla on äärimmäisen hyvä ääninäyttelijä, Ashly Burch, joka tunnetaan muun muassa Life is Strange -pelistä.

Pelistä löytyy sivuhahmojen roolista jos jonkinnäköistä soturia ja heimoalaista, mutta kaikki puhuvat omalla paikallaan seisoen siitä, kuinka epäonnistuivat siinä ja tässä ja kuinka vain Aloy voisi heitä auttaa nyt. Tuntuukin, että vaikka monien sivuhahmojen kanssa pääseekin juttelemaan dialogipuun avustuksella, ovat hahmot silti toinen toistensa kopioita, siinä missä Aloy ja tämän isä ovat lähestulkoon ainoita mielenkiintoisia hahmoja pelin koko maailmassa. Ääninäyttelijöiden osalta kaikki tekevät sinänsä erinomaista työtä, mutta hahmojen käsikirjoittaminen on jäänyt alemmalle tasolle. Mitä äänimaailmaan tulee, ei kaunista ja usein hienosti tunnelmaan istuvaa taustamusiikkiakaan sovi unohtaa.

Kaik’Äidin kiitos, että pelin tekijät ovat antaneet mahdollisuuden pikamatkustaa paikasta toiseen kartalla pomppien. Matkustamisessa on kuitenkin omat ehtonsa. Lippuina toimivat makuupussit, joita pelaaja joko saa kerätessään tavaroita, tai vaihtoehtoisesti niitä voi joko ostaa kauppiailta tai itse valmistaa raaka-aineista.

Pelaaja voi pikamatkata ainoastaan pelin tallennuspaikkoinakin toimiville sytytetyille nuotioille, joita pelistä löytyykin onneksi pilvin pimein. Käytännössä pelaaja ei kuitenkaan yleensä voi pikamatkustaa seuraavan tehtävän suorituspaikalle, koska useimmiten sellainen sijainti on vielä tutkimatonta aluetta ja sitä kautta lähialueen nuotiopaikkojakaan ei ole käyty aktivoimassa. Jos taas tehtäväpaikalta pitäisi seuraavaksi lähteä takaisin päin tutummille alueille, on hyvin suuri todennäköisyys, että lähelle vievä pikamatkustusnuotio löytyy.

En yleensä ole käyttänyt peleissä ainakaan mitenkään kovin usein pikamatkustusmahdollisuutta, jos sellainen on ollut tarjolla, mutta Horizon Zero Dawnia pelatessani huomasin käyttäväni sitä pidemmälle pelattuani hyvinkin paljon. Lähinnä siksi, että etäisyydet ovat liian suuria, eikä toisaalta aina myöskään jaksaisi kohdata pahiksia tai jotain vähän haastavampia isoja koneita, joilta sitten ehkä saa kuolettavasti turpiinsakin ja siten tuhlaa vain omaa aikaansa, kun haluaisi vain päästä tarinassa eteenpäin. Erämaassa kun ei oikeastaan mitään muuta mielenkiintoista tutkittavaa ole. Toki XP:tä olisi tarjolla vihollisten kanssa nujakoidessa, mutta hahmon taitopuun pakkomielteinen kehittäminen tietyn alkupisteen jälkeen ei enää ollut omana prioriteettinani, siinä vaiheessa kun koin Aloyn olevan ”riittävän hyvä.”

Loppusanat

Horizon Zero Dawn – Complete Edition on PC-porttaus alun perin vuonna 2017 vain Sonyn PS4-konsolille julkaistusta ja scifigenreen sijoittuvasta toimintaroolipelistä. Konsolipainoksen tavoin Complete Edition pitää sisällään varsinaisen emopelin, sekä pelille julkaistun DLC:n.

PC-versio tarjoilee näyttävämpää ja jouhevampaa visuaalista tykitystä ja pelin kaunis maailma onkin niitä parhaita puolia, juonellisen tarinan sekä turhan isokokoisen pelimaailman laahatessa taustalla toimivan pelimekaniikan kera. Samaa Complete Editionin PS4-versiota saa nykyään uutena parilla kympillä, joten on sinänsä kummallista, että PC-versiosta jaksetaan pyytää lähes täyden pelin hintaa.

Yhteenveto

Keskivertotasoa parempi

Hyvää

  • - Erittäin kaunis PC-versio
  • - Aloy on persoonallinen hahmo
  • - Peruspelattavuus ja kontrollit kunnossa
  • - Mukavasti erilaisia koneita kaadettavaksi
  • - Äänimaailma
  • - Suomenkieliset valikot ja tekstitykset
  • - Pelimaailma on varsin laaja..

Huonoa

  • - ..Mutta myös etäisyydet ovat turhan pitkiä
  • - Tarina on jokseenkin ennalta-arvattava ja laahaava
  • - Sivuhahmot ja näiden tehtävät ovat tylsänpuoleisia
  • - Lähes täysi hinta vanhasta pelistä