Hot Wheels Unleashed arvostelussa

Leluvalmistaja Mattel on jo pitkään hallinnut lelumarkkinoita ja yhtiön isoimpia merkkejä Barbien ohella on mikäs muu kuin Hot Wheels -pikkuautot. Lapsena en ikinä oikeastaan itse piitannut Hotwheelseista, vaan diggailin enemmänkin ranskalaista Majorettea sekä Matchboxia, joista molempien autot olivat realistiseen ulkoasuun suuntautuneita pikkuautoja, joista myös usein aukesivat ovet ja joskus takakontitkin.

Opin oikeastaan arvostamaan Hotwheels-autoja vasta muutama vuosi sitten, kun ostin pian neljä vuotta täyttävälle pojalleni ensimmäisiä omia autoja. Hotwheelsit ovat räikeitä ja monesti mittasuhteet ovat mielikuvituksellisia ja liioiteltujakin jopa, mutta niissä on käytetty hauskasti mielikuvitusta ja ne ovat nopeita. Autot ovat eräällä tapaa ”kindermunamaisia”, siinä mielessä, että korien kuin välillä jopa renkaidenkin väritys on yleensä kaikkea muuta kuin hillittyä sorttia ja pohjateemana saattaa olla esimerkiksi leivänpaahdin, hämähäkki tai pääkallo. Autenttisempaa elokuva- ja TV-sarjojen teemaakin löytyy aina KITTistä Batmaniin ja James Bondiin.

Nykypäivänä Hot Wheels on selvästi jyrännyt kilpailijat taakseen ja Suomen marketeissa ja erikoiskaupoissa Hot Wheelsin markkinointikin on selvästi lähes aina näkyvämpää. Matchbox ei sekään ole ollut entisensä enää pitkiin aikoihin, vaan on liittynyt vihollisensa riveihin. Tarkemmin sanottuna vuodesta 1997 alkaen Mattel on omistanut myös Matchboxin ja sen myötä autoista on – etenkin nykyään – omasta mielestäni tullut ”vähäisempiä” Hot Wheelsejä. Matchboxit jatkavat sinänsä tuttua polkuaan, edustaen Mattelin ”realismilinjaa”, mutta samaan aikaan näistäkään autoista eivät enää aukea ovet ja monesti niiden suunnittelun taso on jotenkin tylsän tasapaksua – niistä puuttuu sitä jotain persoonallisuutta. Majorette voittaakin perusautoissa mennen tullen.

Mutta asiaan: Hot Wheels -aiheisia videopelejä on vuosien ja vuosikymmenien varrella tipahdellut läjä, ensimmäisen oltua Commodore 64 -tietokoneen julkaisu vuonna 1984. Kokemusta Hotwheels-peleistä ei itselläni kumma kyllä ennen tätä ole.

Uusi virstanpylväs?

Tuorein yrittäjä Hotwheelsien saralla on italialainen, lähinnä pärräpeleistään tunnettu Milestone, pelillään Hotwheels Unleashed. Sinänsä perusasetelma on kunnossa, Hot Wheels Unleashed tarjoaa suolana toimivan, Hot Wheels City Rumbleksi nimetyn yksinpelitilan kisoineen, minkä lisäksi tarjolla on pikapelimoodiakin kisan ja time attackin muodossa. Löytyypä pelistä myös aina tervetullut jaetun ruudun kaksinpeli, eikä nettipeliäkään ole unohdettu.

Erilaisia Hot Wheels -autoja on peliin mallinnettu kiitettävä määrä (päälle kuusikymmentä erilaista) ja ne ovat myös erittäin aidonnäköisiksi tehtykin, allekirjoittaneen pojan lelulaatikosta kun löytyy useampia pelin autoja, muun muassa Turtles-paku sekä El Camino avolava.

Aluksi pelaajalla on käytössään vain muutama auto, mutta HW-kolikoita keräämällä voidaan ostaa lootbokseja ja saada niistä uusia autoja, yksi per laatikko. Jokaisella autolla on omat statsit, kuten huippunopeus, hallinta ja kiihtyvyys, joita voi myös parannella kisoista tienattavilla muttereilla. Pelistä löytyvät radat ovat toinen toistaan vauhdikkaampia ja looppeja kuin ansojakin löytyy.

Hot Wheels Unleashed on kuitenkin ikävä kyllä ”emme osaa tehdä mitään kunnolla” –Milestonen käsialaa ja se näkyy jopa tässä Hotwheels-pelissäkin. Peli-iloa nakertavat seikat alkavat jo hitaista ja kankeista valikoista sekä suhteellisen pitkistä lataustauoista.

Tekoäly on vahvaa kuminauhaa ja siinä missä easylla pelaaja purjehtii helponlaisesti ykköseksi kisassa kuin kisassa, on medium rasittavaa millintarkkaa vääntämistä kisan voittamiseksi, eikä hardia tai extremeä kannata edes lähteä kokeilemaan, vaikka autoja päivittelisikin. Pelistä tulee elävästi mieleen toinen uudehko autopeli, nimittäin vektorigrafiikkapelien aikakautta nostalgisoiva Hotshot Racing, jonka kuminauha on melkein identtinen. ”Kisat ovat jänniä”, mutta vain koska kisaaminen on yhtä keinotekoisesti lavastettua kuin teatteri.

Hotwheels Nitro Drifters

Jos Milestonen Hot Wheels -peli olisi saanut nimen ”Hot Wheels Nitro Drifters”, olisi se ollut paljon osuvampi kuvaus, koska nitroboosti on pelissä melkeinpä ratin kääntämistäkin tärkeämpi ominaisuus ja driftatakin joutuu jatkuvalla syötöllä, koska muutoin eivät mutkat taitu pelin leveistä radoista huolimatta, ilman menoa hidastavaa kaiteiden kolistelua. Driftaus myös tuottaa nopeammin nitroa mittariin. Kullakin autolla on omanlaisensa nitromittari – osalla se on yksi perinteinen pitkä palkki, jonka voi huudattaa tyhjäksi, siinä missä toisilla autoilla on esimerkiksi kolme erillistä nitropallukkaa, jotka tyhjentyessään kestävät hetken latautua vuorotellen – driftaamalla prosessia voi nopeuttaa. Pallukka-autot ovat yleensä muilta ominaisuuksiltaan hieman nopeampia, joten tällä pallukameiningillä estetään liiallista ylivoimaa.

Nitroa kun pitää pelissä hakata jatkuvasti ja jos sen kerrankin unohtaa, silloin kun sitä tankissa on, huristelee tekoäly takuulla useammalla autolla ohitse ainakin mediumilla ja välillä easyllakin. Elintärkeää nitron käyttö on loopeissa, koska omilla tehoilla auto putoaa katosta alas, jolloin sijat putoavat nekin. Tekoäly myös ajaa – tasosta riippumatta – aika lailla täydellistä kisaa, siinä missä pelaaja voi törmäillä tai hypyn jälkeen pudottaa autonsa olohuoneen lattialle. Tekoälyä voi kyllä tuuppia ja joskus jopa saada pudotettua ulos radalta, mutta silti pääosan ajasta tekoäly ajaa tehokkaasti. Oman mokailun jälkeen auto pitää spawnata takaisin radalle ja yleensä sen jälkeen ollaankin sitten hännillä ja kaikki on otettava kiinni. Muutoinkin pelaajan lähtöruudukko on aina viimeinen kisassa kuin kisassa.

Näistä seikoista johtuen, lähinnä siis tekoälyn robottimainen toteutus ja vaikeustasojen hiomaton balanssi, käy kisaaminen nopeasti puuduttamaan. Kisoja suoritetaan eräänlaisen maailmankartan kautta, josta löytyy 32 peruskisaa sekä samanlainen määrä parasta aikaa vastaan ajettavia time trial -kisoja, sekä viisi bossikisaa ja yhdeksän kysymysmerkkikisaa. Peruskisat ja bossikisat ovat joukon parhaita – time trialit käyvät puuduttamaan, sillä mikäli pelaaja ei pääse kumpaankaan annettuun aikatavoitteeseen, joutuu rataa suhaamaan ympäri niin kauan, että toinen toteutuu. Bossikisat ovat ansoilla varustettuja hieman pidemmille radoille sijoittuvia kisoja, jotka eivät muutoin eroa peruskisoista, mutta ovat ansojensa vuoksi mielestäni hauskempia ja jännempiä kuin peruskisat, koska tekoälykin on enemmän pinteessä.

Autokaupoilla

Kysymysmerkkikisat jäivät itselle vähän kysymysmerkiksi. Tiettyjen ehtojen pitäisi täyttyä, jotta kysymysmerkkikisan x saa ajaa. Ainakin yksi kisoista oli sellainen, että päästäkseen kisaamaan, pitäisi jokin toinen kisa ensin voittaa tietyllä autolla ja se tietty auto taas oli maksullinen DLC. Suksikaa suolle. Pelin autovalikosta löytyvillä ostettavilla DLC-autoilla on muutenkin hintaa saman verran kuin Suomen kaupoissa myytävillä aidoilla Hot Wheelseillä. Oikeasti. Vieläpä kiusoittelevat pelaajaa tuomalla DLC-kaaransa mukaan kisoihin tekoälyn ajamana, mutta omaan käyttöösi et niitä ilman euromaksua saa. Maksullista DLC:tä löytyy myös sisustustavaran ja ratapalikoiden muodossakin.

Kaikista kisatyypeistä tienaa palkkioksi jotain, yleisemmin virtuaalisia HW-kolikoita (joita ei onneksi voi ostaa PSN Storesta) mutta välillä tienataan myös muttereita, sisustussälää tai jopa niitä loottilaatikoita. Tuplakappaleitakin laatikoista tulee ja nämä voi kätevästi myydä pois ja tienata pari sataa kultakolikkoa kerralla.

Kolikoilla voidaan sitten siis ostella kalliita loottilaatikoita, maksullisia ratoja pikapeliin tai uusia sisustusesineitä. Muttereilla parannellaan autojen kalliita statseja – muttereita kun pitää olla reippaasti yli 500 kasassa ennen yhtäkään päivitystä. Tylsästi kolikoiden kuin etenkin muttereiden tienaaminen menee nopeasti grindaamiseksi, kun kumpiakaan ei koskaan kisoista saa isompia määriä. Myymällä autoja pois, voi auton harvinaisuudesta riippuen saada isoja tai pieniä summia.- Auton voi myös purkaa, jolloin korvaus tulee muttereina. Mutta kuka haluaisi harventaa kokoelmaansa kolikoiden toivossa, kun autojen vaihtelu on hauskaa? Siispä pitäisi jaksaa ajella kisoja toisensa perään, mutta kun tekoäly on niin tylsä.

Autojakaan ei siis pääse todellakaan nopeasti perustienaamisella päivittelemään, jotta voisi kisata vaikeampia vaikeustasoja vastaan ja siksi koko yksinpelikampanjasta menee ikään kuin hohto. Ajat kisoja hampaat irvessä aina boostaten ja driftaten ja palkkio on pientä tai sitten sitä ei tule lainkaan. Jos et pääse palkintopallille, ei kartalta aukea uutta kisaakaan.

Leiki ja tee-se-itse

Mukavana ominaisuutena pelistä löytyy varsinaisten pelimuotojen kylkiäiseksi rataeditori, sekä autojen maalieditori, joista jälkimmäinen positiivisena yllätyksenä muistutti paljon Microsoftin Forza Motorsport ja Forza Horizon -autopelien editoreita. Oikeastaan voisi sanoa, että Milestone on yrittänyt kopioida sen peliinsä sellaisenaan – mutta en valita! Autojen eri osia voi yksinkertaisemmin joko maalailla erilaisin pintamateriaalein, tai vaihtoehtoisesti lähteä tekemään ihan kuviakin autoihin.

Monessa mielessä editori onkin kattava ja valmiita tarroja ja kuvioita löytyy ehkä mielestäni jopa Forza Horizon 4 -peliä kattavammin, mikäli ei halua itse piirrellä viivoista ja palikoista. Editori on kuitenkin sen verran kömpelö kontrolliensa kuin kursorinkin liikuttamisen osalta, että en jaksanut mitään kummempia alkaa loppujen lopuksi alkaa suunnittelemaan, vaikka parin sadan tekemäni autoskinin tuoma kokemus FH4 -pelin parissa antoikin valmiuksia Hotwheels Unleashedin editorin parissa.

Editorin kontrollit ja esimerkiksi objektien leikkaus ja liittäminen on tehty vähän sekavaksi, eikä esimerkiksi peli aina anna laittaa auton nokkaan tai vaikkapa takakonttiin mitään kuviota, vaikka editorissa kaikki kyljet ja katto onkin erikseen listattu. Editorissa on siis paljon ideaa ja jos sen kömpelyyden jaksaa suodattaa, voi sillä loihtia useita hienoja pikkuautoskinejä, jotka voi myös jakaa nettiin muiden ladattavaksi.

Omien skinien käyttäminen autoissa esimerkiksi yksin pelatessa on kuitenkin toteutettu jokseenkin kummallisesti. Ensin pelaaja nimeää ja tallentaa skininsä, jakaa sen tägeineen yhteisölle ja sen jälkeen luulisi, että skini löytyy oman auton päältä tai edes PS4:n kovalevyltä? No eipä löydy, vaan se nettiin jaettu skini on ensin ladattava takaisinpäin pelin serveriltä (vaikka se onkin tallennettu editorissa) ja sen jälkeen se vasta voidaan asettaa autolle.

Kisoja voittamalla pelaaja tienaa yllä mainitun sälän ohella myös aiemmin mainittua sisustustavaraa, joilla voidaan jokseenkin tyhjänpäiväisenä juttuna koristella autoratojen taustoja, joita ovat muun muassa sisäskeittipuisto ja kellarin oleskeluhuone. Rataeditoriinkin saadaan uusia palikoita kisoissa pärjäämällä. Rataeditori on maalieditorin tavoin melko näppärä, tosin ehkä maalieditoria vielä aavistuksen kankeampi, vaikka pienellä opettelulla omia ratojakin onnistuu ihan hyvin luomaan.

1:64 silmänruokaa

Audiovisuaaliselta toteutukseltaan UE4-pelimoottorilla toteutettu Hot Wheels Unleashed on pääosin toimivaa ja pääosassa ovat totta kai ne lukuisat ruudulla kaasuttelevat pikkuautot. Kaikki näyttävät yksityiskohtaisilta ja muistuttavat esikuviaan todella hienosti. Nipottaisin kuitenkin sen verran, että kenties pelin valaistuksesta ja tekstuureista johtuen, jotkin autoista näyttää välillä liikaa kokomuovisilta, vaikka suhde on kutakuinkin 50% metallia ja 50% muovia. Ohessa olevalla videolla kuva saattaa ajoittain näyttää hieman tavallista punertavammalla, mutta tämä johtuu käytössä olleesta pelin HDR-efektistä.

Hienona yksityiskohtana autot naarmuuntuvat ja maalipintaa irtoaa kisan edetessä – maaliviivalla saattaa olla hyvinkin ”leikityn” näköinen auto. Fiilistelyä varten löytyy toimiva uusintojen katselu sekä kesken pelin aktivoitava valokuvatila. Äänien osalta autot pärisevät ja hurisevat, ei mitenkään muistettavasti, mutta toimivalla tasolla. Musiikkia saisi olla enemmän, koska ne pelin muutamat kappaleet toistavat liikaa itseään. Lähes jokaisessa kisassa ainakin omalla konsolillani äänet myös saattoivat pätkäistä silloin tällöin.

Yksinpelaamisen rinnalle tarjoillaan jaetun ruudun kisaamista sekä maksimissaan kahdentoista pelaajan nettimoninpeliä, mutta täytyy sanoa, että siinä missä jaetun ruudun pikakisaaminen on hauskaa ja tervetullutta – siitä huolimatta, että loput kymmenen autoa täyttää tekoäly, on nettipuoli sössitty aivan täysin.

Nettipelaajia ilmeisesti pelistä löytyy ainakin jossain määrin, mutta oma kokemukseni nettipelin parissa meni kutakuinkin niin, että kolme ensimmäistä löydettyyn peliin liittymisen yritystä kaatui yhteyden katkeamiseen. Ensimmäinen toiminut, maaliin asti ajettu kisa kärsi kamalasta lagista, jossa autot poukkoilivat sinne tänne ja katosivat ruudulta ja viimeiseksi jäänyt yritykseni katkaisi yhteyden kesken kisan viestillä, joka kertoi, että Milestonen serveriin ei saada yhteyttä. Peliä on päivitelty julkaisun jälkeen, mutta ilmeisesti mitään oikeasti tärkeää ei jakseta korjata, koska Milestone.

Loppusanat

Hot Wheels Unleashed on paperilla toimiva ja hetkittäin viihdyttävää pikkuautoilua näyttävän grafiikan ja autenttisesti mallinnettujen Hotwheelsien parissa. Jaetun ruudun pelailu on hauskaa, mutta raskas kuminauhatekoäly ja kisojen grindaaminen pilaavat yksinpelaamisen iloa, siinä missä verkon moninpeli kärsii luokattoman huonosta nettikoodista. Noin neljänkymmenen euron budjettihinnastaan huolimatta lopputulos saisi olla parempaa.