Eräänä päivänä tiedemies Bruce Banner tutkii kehittämäänsä gamma-pommia. Pommi räjähtää ja Bruce altistuu ydinsäteilylle. Vanhat traumat ja patoutumat saavat fyysisen muodon ja Brucesta syntyy Hulk. Hulkista huolimatta Bruce on kuitenkin edelleen hyvä, eikä halua vahingoittaa sivullisia ja hakeutuu eristyksiin muusta yhteiskunnasta. Selvinä hetkinään hän yrittää kehittää parannusta itselleen apunaan tiedemies Leonard Samson, jonka kivilinnassa Bruce-Hulk myös lepuuttaa riehumisesta väsyneitä jäseniään öisin. Aina säännöllisin väliajoin Hulk murtautuu Brucen kuoren alta ja lähtee kaupungille riehumaan.
Hulk: the ultimate destruction on jatko-osa muutama vuosi sitten ilmestyneelle sisällöltään köyhähkölle Hulkille. Siinä missä Hulk oli lähes suora lisenssipeli samannimisestä elokuvasta, jatko-osa pohjautuu enemmän sarjakuvien perinnölle. Moderni “Dr Jekyll ja Mr. Hyde” -tarina pohjautuu 60 -luvulla julkaistuihin Marvel Comicsin albumeihin. Hulkin isä on legendaarinen Stan Lee, joka toimi 60-luvulla Marvel comicsin päätoimittajana. Leen tunnetuin hahmo on Hämähäkkimies (Spider-Man). Muita elokuviksikin päätyneitä ikivihreitä luomuksia ovat the Fantastic Four, Daredevil, Doctor Strange ja Captain America. Marvel Comicsin muuttuessa Marvel Entertainment Groupiksi, yhtiö on ulottanut lonkeroitaan myös television, elokuvien ja pelibisneksen puolelle sekalaisella menestyksellä. Elokuvista parhaiten ovat menestyneet loistavat X-Men:it ja Hämähäkkimies sekä sen jatko-osa. The Hulk oli keskimääräistä parempi testosteronimätkintä, mutta esimerkiksi the Fantastic Fourista harva löysi hyvää sanottavaa. Sarjakuva, “The Incredible Hulk”, eroaa aikakautensa muista albumeista siinä, että sankari on samalla epäsympaattinen hirviö ja myös tarinan pahis, jota jahtaavat armeija ja tiedeyhteisö.
Pelin juoni on suhteellisen suoraviivainen ja kerralla suoritetaan vain yhtä tehtävää. Mielenkiintoa lisäävät lukuisat sivujuonet yhden päätehtävän ohella. Ne eivät ole kuitenkaan pakollisia, mutta niitä suorittamalla Hulk kerää lisäbonuksia ja osa pelin salaisuuksista on piilotettu niihin. Kiinnostuneemmat voivat vaihtoehtoisesti suorittaa jokaisen pienemmän toimeksiannon perusteellisesti saaden pelistä enemmän irti. Lisäbonuksina voi kerätä sarjakuvastrippejä, taidegalleriakuvia sekä uusia asuja mikä innostanee faneja. Lisäksi juonesta pidetään kirjaa pelin edetessä ja sitä voi käydä lukemassa halutessaan. Kerran pelin läpipelanneet saavat aloittaa uudestaan astetta kovemmalta vaikeustasolta. Peli muistaa kaikki ensimmäisellä pelikerralla opitut liikkeet, joten alkupään kentät voi pelata läpi aivan erilaisella tuntumalla.
Nimensä mukaisesti Hulk: the ultimate destruction -pelissä tuhotaan. Raivon kohteeksi joutuvat viattomina ohikulkevat ihmiset, maan ja taivaan kulkuvälineet sekä pienirtaimisto. Pilvenpiirtäjistä voi hypätä alas ja liiskata omalla painollaan kadulla liikkuvat autot ja ihmiset. Myös pelkkä vauhdikas juoksentelu riittää kaatamaan tavalliset pulliaiset kumoon. Animointi on sulavaa ja suurimpaan osaan pelikontrolleista tottuu helposti. Lisäksi grafiikka on sarjakuvamaisen selkeää, ja hahmot sekä muut objektit erottuvat selkeästi taustasta. Piirtojäljen selkeys ja värimaailma poikkeavat pirteästi nykypelien harmaasta massasta. Hulkissa on sivelty reilulla pensselillä kaikkia sateenkaaren värejä eikä tavoitteena ole kuvata mahdollisimman realistisesti tylsää tosimaailmaa. Pelikonsolin teho ei myöskään hyydy Hulkin maisemia piirrettäessä, joten peli ei nyi eivätkä latausajat ole pitkiä.
Hulk liikkuu kepeästi kuin New Yorkin kaduilta bongattu breakdance -taituri ja erilaisia liikesarjakomboja voi oppia kymmeniä erilaisia. Yksi pelin hauskimmista puolista onkin kombojen opettelu ja näyttävä mätkintä, pomppiminen ja kohtisuoria seiniä pitkin juokseminen. Hulkin taidot karttuvat pelin edetessä ja jokaisen kentän jälkeen Hulk ansaitsee voimapisteitä, joiden kautta hahmo oppii uusia liikkeitä. Hyppyjen opettelu ja suuntaaminen on aluksi tuskaisen vaikeata, mutta ne on mahdollista oppia, kunhan vain hoksaa oikeat ajoitukset ja hyppyjen moninaisuuden sekä tottuu ylipäätään kontrolleihin.
Kenttien sisällä voi liikkua täysin vapaasti kuin Grand Theft Auto -peleissä ikään. Tehtävät käynnistyvät suhteellisen vapaavalintaisesti juoksentelemalla ja pomppimalla pitkin poikin sekä runnomalla eteen ilmestyvää irtaimistoa. Toisin kuin Grand Theft Auto -peleissä, kentät ovat melko pieniä, joten heikommallakin suuntavaistolla selviää. Kunniamaininta menee kekseliäälle asevalikoimalle. Hutkimiseen voi käyttää mitä tahansa, mikä irtoaa maasta. Esineitä voi heittelemisen, huitomisen ja nostelun lisäksi hajottaa, jolloin niistä voi rakentaa uudenlaisia aseita. Bussin, helikopterin tai pienen vesitornin voi halutessaan poimia kilveksi ja torjua näin mm. ohjushyökkäyksiä ja vihollistulta. Hahmon kehittyessä ja oppiessa uusia liikkeitä ohjuksia voi napata kiinni ja viskoa takaisin sinne mistä ne olivat lähtöisinkin.
Hulk on salakavala kuin susi lampaan vaatteissa. Peli on hauska, vauhdikas ja helpon suoraviivainen mätkintä sekä karkkimaisen kuorensa puolesta selkeästi nuorempaan kohdeyleisöön vetoava. Se on kuitenkin yllättävän väkivaltainen. Viattomat ohikulkijat eivät säästy, kun Hulk kumauttaa katulampulla tai heittää helikopterilla. Ihmisiä voi poimia aseiksi ja niittää väkijoukkoja kuin viljaa viikatteella. Pelaajakaarti, joka arvostaa realistisia grafiikoita, kyllästynee moiseen suoraviivaiseen runnomiseen herkemmin, joten herää kysymys kenelle peli on loppujen lopuksi suunnattu. Ikärajaksi pelille on asetettu 12, mikä lienee kuitenkin riittävän korkea karsimaan aivan pienimmät piltit pois pelin pauloista.
