Jokunen vuosi sitten ilmestynyt Project IGI oli varsin hyvä yritys tehdä hiiviskely- ja räiskintäelementtejä yhdistelevä peli, mutta muuten varsin kelvollisen pelin pilasi erittäin surkea tekoäly. Pelissä oli kuitenkin niin paljon potentiaalia, että nyt peli on saanut jatko-osan nimeltään IGI 2: Covert Strike. Pelaaja hyppää tälläkin kertaa erikoisagentti David Jonesin saappaisiin ja jälleen olisi aika näyttää pahoille pojille kykynsä.
Tällä kertaa Jonesin tehtävänä on palauttaa varastettu elektroniikkapiiri, jolla väärissä käsissä olisi tuhoisia vaikutuksia. Eli juoni on aikalailla perus “James Bond kaavaa”, yhden miehen harteilla on jälleen koko maapallon turvallisuus. Juoni kuljettaa pelaajan ensin Siperiaan, sen jälkeen Libyaan ja lopuksi Kiinaan. Tehtäviä jokaisessa paikassa on suoritettavana n. 6-7 ja tässä on jo parannus ensimmäiseen osaan verrattuna, sillä tehtävien kokonaismäärä kohoaa parinkymmenen paikkeille, mikä on lähes tuplasti avausosaan verrattuna.
Kentissä peruskaava on aina sama, Jonesille annettaan joukko välietappeja jotka täytyy kaikki suorittaa läpäistäkseen tehtävän. Näitä voi suorittaa periaatteessa vapaavalintaisessa järjestyksessä, mutta yleensä ne kannattaa kyllä suorittaa siinä järjestyksessä missä ne on annettu. Mukaan mahtuu niin vastustajien tappamista, laitteiden sabotointia kuin katseilta piilossa hiiviskelyäkin. Lähes joka tehtävässä avainasemassa on kuitenkin vastustajien välttely. Mitä paremmin ja pitempään pysyy piilossa, sen paremmat mahdollisuudet on myös tehtävän läpäisyyn.
Jonesilla on mukanaan muutama erittäin käytännöllinen laite tämän helpottamiseksi. Päämajaan yhteydessä olevalta karttatietokoneelta pystyy kätevästi seuraamaan vihollisten touhuja, sillä se näyttää jokaisen ulkotiloissa olevan vihulaisen liikkeet. Tästä laitteesta on suunnaton hyöty, sillä vastustajien partioreitit tuntemalla voi hiippailla heidän ohitseen tulematta nähdyksi. Muita vakiovarustukseen kuuluvia aparaatteja ovat hyvällä zoomilla varustetut yökiikarit, sekä ruumiinlämmön jopa seinien läpi tunnistavat kakkulat. Pelissä myös tallentaminen tapahtuu tuon karttatietokoneen kautta, mutta jokainen tallennuskerta kuluttaa akkua ja käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yhden kentän aikana voi tallentaa kolme kertaa joten kovin tiheään tallentamiseen ei voi turvautua.
Näiden varusteiden lisäksi pelistä löytyy luonnollisesti kunnon tukku erinäisiä pyssyjä joilla pääsee paukuttelemaan. Jonesin voimavarat tosin ovat lähestulkoon inhimilliset, joten mukana ei voi kanniskella kuin muutamaa pyssyä kerallaan. Asearsenaali on erittäin kattava ja sieltä löytyy joka tarkoitukseen omansa, mutta se on tietenkin sitten toinen asia onko esimerkiksi kiikaritähtäimellä varustettua kivääriä saatavilla silloin kun sitä tarvitsisi. Myös luoteja täytyy jonkin verran säästellä, koska usein seuraavankin tehtävän joutuu pärjäämään samoilla kudeilla. Jos omat lippaat kuitenkin tyhjenevät niin kuolleiden vastustajienkin pyssyjä voi toki käyttää, mutta ne ovat usein huomattavasti agentin omia vehkeitä heikompia.
Aseiden käytön kanssa pitää toki muutenkin olla tarkkana, koska ilman äänenvaimenninta olevista pyssyistä lähtee erittäin kova ääni ja useimmiten seurauksena on paljastuminen ja tappava kuulasade. Ylipäätään kaikkia ylimääräisiä ääniä on varottava, sillä paljastuminen hankaloittaa useimmiten hommia suuresti. Pelissä on mittari joka ilmaisee sen kuinka kaukaa pelaaja voidaan havaita ja tähän vaikuttaa jopa se minkälaisella alustalla liikkuu, eli nurmikolla juoksemisesta lähtee vähemmän ääntä kuin asfaltilla juoksemisesta. Jos vain hermoja ja aikaa riittää niin vihollisten läheisyydessä kannattaa edetä ryömimällä, jolloin voi mennä erittäinkin läheltä turvallisesti ohi.
Tietenkään hiiviskely ei ole mitenkään pakollista ja rynnäkkötekniikkaakin voi käyttää. Periaatteessa tämä voi jopa joskus toimiakin, sillä parannetusta tekoälystä huolimatta vastustajat ovat edelleenkin aina välillä enemmän tai vähemmän pihalla. Jos esimerkiksi pitää päästä aukean tilan poikki niin mahdollisimman nopea juoksu saattaa olla tehokkaampaa kuin kaikkien aluetta valvovien vihollisten välttely tai vaihtoehtoisesti tappaminen. Tekoälyukkeleilla menee jonkin aikaa ennekuin ne osuvat liikkuvaan kohteeseen ja tätä voi käyttää tarpeen vaatiessa hyväkseen.
Suurimmilta osin tekoäly on kuitenkin kohtuullisen mallikasta, ainakin jos edelliseen osaan verrataan. Nyt vastustajat reagoivat tapahtumiin aika luonnollisen oloisesti ja esimerkiksi tuhotut turvakamerat tai kuolleet toverit saavat aikaan välittömän reaktion. Useimmiten seuraa välitön ryntäys lähimmälle hälytysnapille ja kun sireenit pärähtävät niin sen jälkeen pelaaja on vaikeuksissa. Hälytyksen jälkeen pelaajaa tulee metsästämään noin viiden lisäpahiksen joukko joilta löytyy asearsenaalista muun muassa sinkoja ja muuta kivaa. Joissain kentissä tosin tätä hälytyksen aiheuttamaa ryntäystä voi tosin käyttää myös hyödyksi. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa tilanne, jossa rappusten yläpäässä on turvakamera. Ensin mennään tarkoituksella pyörähtämään kameran edessä, sitten rappusten alle odottamaan ja sieltä sitten napsitaan yksitellen paikalle ryntäävät vartijat. Näin saadaan aikaan nätti pino ruumiita, helpotetaan etenemistä ja säästetään luoteja. Muutamia tällaisia tapauksia lukuun ottamatta tekoäly on kuitenkin varsin kelvollista.
Pelin kenttäsuunnittelu on varsin onnistunutta ja kentät ovatkin harvinaisen laajoja. Sisätilat ovat hyvin tavanomaisia, mutta pelin vahvuus on sen valtavissa ulkokentissä. Vaikka varsinaiset tapahtumat saattavatkin sijoittua aika pienelle alueelle niin tässä pelissä ei tule vastaan niitä aina yhtä ihania näkymättömiä seiniä joihin monissa peleissä törmää, tai ainakaan itse en ole niin kauas jaksanut vaeltaa, että tämmöiseen olisin törmännyt. Tämä mahdollistaa erilaisten lähestymistapojen käytön ja kunnollisen hyökkäyspaikkojen etsimisen. Useimmiten suorin lähestymisreitti on huomattavasti vaikeampi kuin pienellä vaivalla etsittävä kiertotie.
Vaikeustaso pelissä on mielestäni varsin sopiva. Pari ensimmäistä tehtävää ovat helpohkoja, mutta sen jälkeen tehtävät ovat sellaisia, että useimmiten niiden läpäiseminen vaatii enemmän kuin yhden yrityksen. Pienellä treenauksella kuitenkin tehtävä kuin tehtävä on täysin suoritettavissa ja turhautumisen tunteita ei hirveän helposti tule.
Peli käyttää edeltäjänsä grafiikkamoottoria, toki huomattavasti paranneltuna. Grafiikka on toki ihan vertailukelpoista muiden uusien pelien kanssa, mutta mitenkään häikäisemään se ei pääse. Varsinkin sisätiloissa grafiikkamoottorin iän huomaa ja yksityiskohdissa peli ei pääse monien muiden uusimpien pelien tasolle. Kuitenkin ulkotiloissa grafiikka on varsin vakuuttavaa ja varsinkin pelin piirtoetäisyys on kehujen arvoinen. Tämä mahdollistaa esimerkiksi vihollisten napsimisen kunnon kiikaritähtäimellä jopa kilometrien päästä. Tällaiseen on mahdollisuuksia hyvin harvassa pelissä. Ulkotilat ovat myös mukavan eläviä puineen ja kukkuloineen. Hieman vanhempi grafiikka tuo mukanaan myös sen hyvän puolen, että pelin pitäisi pyöriä vähän heikommallakin koneella vähintäänkin kohtuullisesti. Testikoneella peli pyöri varsin mukavasti eikä sen suhteen mitään yllättäviä hidastumisia tai vaikeuksia ilmennyt.
Äänet ovat oikein hyvää perustasoa; ei mitään yllättävää, mutta ei myöskään mitään suurempia pettymyksiä. Aseet paukkuvat osapuilleen niin kuin sopii olettaakin ja tekoälyn ohjastamat ukkelit huutelevat jotain perinteisiä epämääräisiä mongerruksia. Pelin sankari itse on huomattavan hiljaista sorttia ja jutteleekin lähinnä vain välivideoissa. Pelissä on myös musiikkia toki mukana, mutta se on laadultaan juuri sellaista, että se pyörii taustalla huomaamattomasti herättämättä sen suurempia tunteita.
Arvostelussa ollut lehdistöversio tuntui varsin valmiilta vaikka versionumero olikin jotain 0.4 ja osia. Ainut suurempi ongelma oli joissakin tehtävissä EAX-äänien kanssa jotka aiheuttivat pelin kaatumisen. Tämän pitäisi kuitenkin olla myyntiversiossa korjattu. Valitettavasti moninpelin testaaminen ei ollut mahdollista johtuen siitä, että tämä 0.4 versiohan ei tietenkään ole yhteensopiva minkään muun version kanssa.
