Insanely Twisted Shadow Planet arvostelussa

Insanely Twisted Shadow Planet on peli, jota olen odottanut pienen ikuisuuden. Debyyttitraileri nosti veden kielelle jo vuonna 2009, mutta pian tämän jälkeen peli hävisi niin täydelliseen tiedotukselliseen limboon, etten ollut varma tulisiko siitä koskaan valmista. Meni vuosi ja melkein toinenkin, kunnes peli palasi parrasvaloihin yhtä nopeasti kuin hävisikin. Ei kuitenkaan tyhjin käsin, vaan lähes valmiina tuotteena ja julkaisupäivän kera. Nyt se on lopulta täällä.

Hassusti nimetty Insanely Twisted Shadow Planet on omalaatuinen hybridipeli, joka yhdistelee seikkailua, ongelmanratkontaa ja toimintaa hieman entisaikojen luolalentelyjä muistuttavaan sapluunaan. Abstraktissa alkudemossa pimeyden voimat valtaavat kaukaisen aurinkokunnan ja pelaaja ? pieni muukalainen pienessä lentävässä lautasessaan ? joutuu pistämään asiat kuntoon.
Alla ei ole onneksi mikä tahansa liitokiekko, vaan suoraan sarjakuvien sivuilta revitty monikäyttöinen ufo, johon saa pultattua kiinni niin laseria, tarttumakouraa, kuin sirkkeliäkin. Menopeli on immuuni klassisten luolalentelyjen hasardeille, kuten painovoimalle ja seinätörmäyksille, mutta varjomaailmassa riittää vaaratekijöitä ihan omastakin takaa. Planeetan synkeissä syövereissä parveilee monenmoista toista vihamielistä ilmestystä aina jättiläismeduusoista suojakilvellään puskeviin avaruusaluksiin, joista osa on nitistettävissä, osa ei. Aina kun ei vältellä vihulaisia, keskittyy pelaaminen luolaston tutkimiseen sekä erinäisten puzzlemaisesti rakentuvien esteiden purkamiseen.

Pelin silmiinpistävin meriitti ei kuitenkaan liity pelattavuuteen, vaan se on ranskalaisen sarjakuvataiteilijan ja animaattorin, Michel Gagnén kynästä kumpuava graafinen tyyli. Siluetteihin, orgaaniseen animointiin ja abstrakteihin muotoihin nojaava grafiikka suorastaan vilisee pieniä yksityiskohtia, jotka saavat varjoplaneetan tuntumaan elävältä, vihamieliseltä ja vieraalta. Pelaaja kokee olevansa yksin ja eristäytyneenä keskellä suurta tuntematonta. Vierauden tuntua vahvistavat pelin kolkko ja pelkistetty äänimaisema sekä se tosiasia, ettei pelissä ole riviäkään kirjoitettua tekstiä tai puhuttua dialogia.

Insanely Twisted Shadow Planetin tunnelma on vahva, mutta sillä on myös hintansa. Abstrakti kerronta jättää välittömät tavoitteet hämärän peittoon, eikä pelaajalla ole yleensä kovin hyvää käsitystä siitä miksi asiat tapahtuvat niin kuin ne tapahtuvat. Karttaruutu kertoo kyllä minne mennä, mutta kysymykset kuten ?miksi?? ja ?mikä minua motivoi?? jäävät ilman vastausta. ?Koska pelin tekijät ovat näin suunnitelleet? on surkea tekosyy.

Myös iso osa pelin puzzleista jatkaa samaa utuista linjaa. Pelaajalle annetaan kyllä kuvallisia vinkkejä, mitä työkalua minkäkin abstraktin esineen kanssa tulee käyttää, mutta todellinen tavoite jää liian usein arvailun varaan. Ongelmanratkonta typistyykin monesti satunnaiseen kokeiluun ja pelintekijöiden aivoitusten jäljittelyyn, vailla todellista oivaltamisen iloa. Toista ääripäätä edustavat ns. ?vivunvääntö-puzzlet?, joissa idea on niin yksinkertainen että varsinaisen ongelman ratkominen käy lähinnä mekaanisesta työstä. Varjoplaneetalta löytyy valitettavan paljon ovia, jotka aukeavat yksinkertaisesti joko raahaamalla esinettä X paikkaan Y tai ampumalla aseella Z.

Päämäärättömyydellä ja huonolla puzzlesuunnittelulla mässäily antaa toki hieman yksipuolisen kuvan Insanely Twisted Shadow Planetista. Mukaan on mahtunut myös aidosti kekseliäitä ongelmia ja toimivia pelillisiä haasteita. Esimerkkeinä vaikkapa valtavat mutterit, jotka pyöräyttävät koko pelimaailmaa 90 asteen kulmissa ja ohjattavien ohjusten lennättely pitkin mutkittelevia tunneleita. Kehuja ansaitsevat myös sinne tänne ripotellut loppuvastustajat, jotka ovat järjestäen mielikuvituksellisia ja nokkelasti suunniteltuja. Tekijätiimillä on lahjoja, ei epäilystäkään. Harmi vaan, että näin kauniiseen pakettiin on eksynyt hirvittävät määrät keskinkertaisuutta.

Puhtaasti teknisenä suorituksena Insanely Twisted Shadow Planet ei jätä moitteelle sijaa. Kontrollit ovat responsiiviset, ruudunpäivitys sulavaa, eikä vastaan tullut ensimmäistäkään bugia. Pelaajan lentävän lautasen ja sen lukuisten lisälaitteiden kontrollointi on tehty helpoksi: lentosuuntaa hallitaan vasemmasta tatista, apuvälineet suunnataan oikeasta ja aktivoidaan liipaisimella. Käytettävä lisävaruste poimitaan näppärästä, liki konsolipelien standardiksi muodostuneesta, ympyrävalikosta ja hyödyllisimmille härveleille voi asettaa halutessaan pikanäppäimen oikean käden peukalopainikkeisiin.
Varjoplaneetan tunnelmalliset, mutta pelillisesti kovin tavanomaiset antimet on pureskeltu muutamassa tunnissa. Keräilijäsielut voivat laskea saldoonsa hitusen extraa, sillä tunneleihin on piiloteltu konseptitaidetta ynnä muuta talteen poimittavaa bonusroipetta. Lisäarvoa kokonaisuudelle tuo Lantern Runiksi ristitty moninpelimoodi, jossa kahdesta neljään pelaajaa liittoutuu joko Livessä tai paikallisesti paetakseen valtavaa lonkerohirviötä, jättiläismäistä lyhtyä raahaten. Kaikkiaan sisältöä on niukanlaisesti 1200 MS-pisteen pelille, mutta hinta on perusteltavissa jos osaa suhtautua peliin visuaalisena taideteoksena.