Jack Orlando - Director's Cut arvostelussa

Jack Orlando on seikkailupeli joka sijoittuu ajallisesti 30-luvulle, aikaan jolloin viinan yleinen jakelukielto päättyi. Pelin sankari on viinan laillistamisen myötä siihen koukkuun jäänyt ja sen parissa parhaiten aikaansa viettävä yksityisetsivä Jack Orlando. Pelin juoni on seuraavanlainen: Yhdellä lukuisista ryyppyreissuistaan kotia kohti hoiperteleva Orlando sattuu näkemään kun mies murhataan syrjäkujalla ja yllättäen tapahtumat kääntyvätkin päälaelleen ja Orlandoa aletaan epäilemään miehen murhasta. Juopolla etsivällä on 48 tuntia aikaa todistaa syyttömyytensä ja siitä suurin piirtein alkaakin varsinainen peli.

Jos mennään hieman taaksepäin, niin ennen pelin käynnistämistä on mahdollisuus ruksata pelin launcherista helppo vaikeustaso päälle, joka eroaa normaalista vaikeustasosta tietysti joillain helpotetuilla peliongelmilla, mutta myös poistaa kokonaisuudessaan mahdollisuuden kuolla tai jäädä jumiin pelin aikana. Sierran seikkailupelien parissa kasvaneille ainakaan “kuolemisominaisuudella” ei niinkään ole mitään väliä, mutta enimmäkseen Lucasin peleistä nauttineet saattavat pitää kyseistä ominaisuutta ärsyttävänä. Mahdollisuus jäädä jumiin pelin aikana ja joutua aloittamaan se kokonaan alusta tai ainakin viimeisimmästä pelitallennuksesta ei varmastikaan kuullosta kenestäkään kivalta. Itseäni kuolemismahdollisuus ei haitannut oikeastaan ollenkaan, onhan seikkailupeleissä kuten tässäkin tallenusmahdollisuus.

Pelissä tallentaminen, tallennuksen lataaminen kuin tavaravalikonkin käyttö tapahtuu painelemalla F1, F2- ja F3-näppäimiä näppäimistöltä. Sen verran tallentamisesta ja lataamisesta voisi sanoa, että sen olisi voinut toteuttaa hienomminkin, tällaisenaan kun tallennusnappulaa painaessa ruudulle pomppaa hirveä, 640×480 resoluution kokoinen, Windowspohjainen ikkuna joka vastaa täysin esimerkiksi Wordissa dokumentin tallentamista. Tavaravalikon avaamisnäppäimenkin olisi voinut sijoittaa paremminkin esimerkiksi avattavaksi hiiren rullalla tai kolmannella näppäimellä, jotka useimmista nykyajan hiiristä löytyvät.

Pelillisesti Jack Orlando on seikkailupelien keskikastia. Pelissä on paljon erilaisia ongelmia ratkottavaksi, joista suurin osa kyllä on ihan hyviä, mutta myös epäloogisia ja suorastaan idioottimaisen epärealistisiakin on eksynyt joukkoon. Muutamana esimerkkinä voisi mainita ainakin sen että muutamaan paikkaan ei pääse ollenkaan sisälle ennenkuin joku pelin henkilöistä on maininnut kyseisen paikan. Toinen hyvä esimerkki joidenkin pelin ongelmien outoudesta on seuraavanlainen: Orlandon pitäisi saada yksi esine naisystävänsä kodista, mutta sitä ei voi ottaa kun tämä kyseinen henkilö istuu kahvipöydän ääressä. Kun hänelle antaa pölyhuiskan ja lusikan niin hän toteaa että “keitän uutta kahvia heti kun olen pyyhkinyt pölyt” Ihan kuin hänellä itsellään ei olisi ollut esimerkiksi pölyrättiä puhumattakaan yhdestä puuttuvasta lusikasta, joka estää kokonaan kahvin keittämisen(!)

Ongelmien ratkomista ei ainakaan helpota se, että oikeastaan kaikki pelin muista hahmoista on erittäin epäystävällisiä pelaajaa kohtaan ja usein keskusteluyritys niiden kanssa katkeaakin lyhyeen kuin kanan lento. Pelaajalle tulee nopeasti sellainen tunne, että kaikki kaupungissa olevat vihaisivat pelaajan ohjattavana olevaa yksityisetsivää. Tämän lisäksi peli ei muista oikeastaan ollenkaan aiemmin samojen henkilöiden kanssa käytyjä keskusteluja. Usein tuleekin vahingossa käytyä läpi samoja asioita moneen kertaan, kun on unohtanut että on käynyt saman keskustelun joskus aiemmin. Lähinnä edellämainituista asioista johtuen pelissä tulee ravattua edestakaisin aika lailla ja kun tähän vielä lisää sen että pelissä ei ole tarpeeksi hyvää karttaa, jonka avulla pelaaja aina ruudusta poistuttuaan palaisi kartalle ja voisi valita haluamansa seuraavan kohteen siitä, kuten esimerkiksi Monkey Island sarjan peleissä. Ainoastaan poistuttaessa kokonaan esimerkiksi kaupungin keskustasta tai Jackin kotialueelta, pääsee pelaaja valitsemaan uuden kohteensa kartalta. Nämä asiat eivät ole mitenkään eduksi pelille, sillä ainakin omalla kohdallani kiinnostus yrittää päästä jumiin jäätyäni eteenpäin oli aika vähäistä.

Pelissä interaktiivisuus ympäristön ja pelin muiden henkilöiden kanssa onnistuu painamalla hiiren oikeaa näppäintä, jolloin aukeaa luodin muotoinen käyttöliittymä josta löytyy aluksi neljä eri vaihtoehtoa; nuolella onnistuu käveleminen, muille hahmoille puhuminen ja ovien avaaminen. Käden kuvaa käytetään esineiden poimimiseen, nyrkkiä käytetään jonkin hajoittamiseen/jonkun lyömiseen ja suurennuslasi toimittaa tutkimisen/katsomisen virkaa. Viides vaihtoehto “luotiin” ilmestyy kun pelaaja on löytänyt Orlandon aseen. Käyttöliittymä oli omasta mielestäni hyvin selkeä ja toimiva eikä sen kanssa ollutkaan mitään ongelmia. Jos olet perinteisen 2D-seikkailupelin tarpeessa eikä huono ääninäyttely tai joidenkin ongelmien epäloogisuus haittaa, niin Jack Orlando – Director’s Cut on varmasti ihan hyvä valinta.

Tänä 3D:n aikakautena on ainakin omasta mielestäni piristävää nähdä edes yksi perinteinen 2D-seikkailupeli, varsinkin kun valtaosa tähän asti ilmestyneistä 3D-seikkailuista on ollut tavalla tai toisella osittain pilattuja. Muutamana esimerkkinä voisi mainita Grim Fandangon ja Escape From Monkey Islandin, jotka kummatkin käyttivät samaa pelimoottoria. Kyseiset pelit olivat muuten ihan suhteellisen hyviä, mutta niitä joutui pelaamaan joko näppäimistöllä tai padilla vanhan kunnon hiiren sijaan. Ainoana hyvänä poikkeuksena 3D seikkailujen joukossa voisi mainita Gabriel Knight III:n, joka on kaikilta osin hyvä seikkailu, jota kolmiulotteisuus ei ole pilannut.

Jack Orlandon ei tarvitse paljoa graafiselta osaltaan hävetä esimerkiksi Lucas Artsin The Curse Of Monkey Island seikkailupelin rinnalla, vaikka ihan samalle tasolle kumminkaan sen kanssa peli ei yllä. Varsinkin pelin hahmot ja taustat ovat hienosti piirrettyjä, joskin muutamissa paikoissa objektit näyttivät hieman päälleliimatun näköisiltä taustaan nähden. Pelissä välillä näkyvät autotkin ovat hienosti toteutettuja ja sopivat ihmeen hyvin piirrettyjen taustojen päälle vaikka eivät olekaan samalla tekniikalla toteutettuja kuin esimerkiksi pelin hahmot.
Ainoastaan yhden puutteellisen asian tulin huomanneeksi graafisessa puolessa peliä pelatessa. Kun pelissä aloittaa keskustelun jonkun pelin henkilön kanssa, ilmestyy kummankin osapuolen naamavärkit ruudun yläreunoihin pieniin laatikoihin ja kun keskustelee, varsinaiset koko ruumiin omaavat hahmot eivät liikuta suitaan ollenkaan vaan ne pysyvät liikumattomina paikallaan. Tämä on tietysti vain pientä, mutta luulisi ettei sellaisen yksityiskohdan saaminen peliin olisi ollut täysi mahdottomuus, onhan se sentään kaikissa muissakin 2D-seikkailuissa onnistunut. Kokonaisuudessaan Jack Orlandon grafiikka on yksi pelin parhaita puolia.

Jack Orlandon musiikeista vastaa Harold Faltermayer, joka ei varmaankaan sano mitään kovinkaan monelle (allekirjoittanut mukaanluettuna), mutta kyseinen henkilö on vastuussa esimerkiksi Beverly Hills Kytän ja Top Gunin soundtrackeista. Vaikka musiikintekijän sainkin selville luettuani sen pelin manuaalista, ei se ainakaan itselleni tuonut minkäänlaisia “viboja”.. Mutta toisaalta en ainakaan muista edellämainituissa elokuvissa edes olleen mitään erityisen hyvää musiikillista puolta.

No onko sitten itse pääasian, eli pelin musiikit hyvät? Suuremmilta osin kyllä. Pelin musiikkityyli kyllä sopii ihan hyvin pelin tunnelmaan ja 30-luvun aikakauteen. Tyyliltään pelin musiikki on lähinnä ehkä hieman Tappava Ase elokuvista tuttua samanoloista musiikkia, joka pääosin on ihan hyvää. Eri paikoissa on suhteellisen hyvää, omaan teemaansa sovitettua musiikkia, mutta kumminkaan esimerkiksi Lucas Artsin seikkailupelien tasolle musiikkipuoli ei yllä.

Olihan pelissä tietysti vähän huonompitasoisiakin kappaleita, mutta ehkä huonoista parhaiten mieleen jäi se kappale mitä pelaajalle soitetaan silloin kun seikkailee ulkoilmassa. Ei kappaleessa sinänsä mitään vikaa ole ja kyllä sekin peliin melko hyvin sopii, mutta kun se on aika lyhyt ja ulkona tulee pelin aikana ravattua aika paljon, niin kyseisen kappaleen soiminen alusta yhä uudelleen ja uudelleen alkaa pikkuhiljaa nakertaa hermoja.

Seikkailupeleissä ääninäyttelijät ja niiden tasohan on poikkeuksellisen tärkeää verrattuna muihin pelityyppeihin, koska useimmat genren pelit sisältävät niin paljon dialogia, että huonon ääninäyttelijän/näyttelijöiden kuunteleminen liian pitkään ainoastaan ärsyttäisi monia. Valitettavasti Jack Orlandon ääninäyttelijät ovat sieltä huonoimmasta päästä, tai oikeastaan tarkemmin sanottuna jakautuvat kolmeen ryhmään: surkeisiin, keskinkertaisiin ja suhteellisen hyviin.

Itse pelin sankari, Orlando, kuuluu ryhmään keskinkertainen; Suurimman osan ajasta hänen äänensä ärsytti ainakin itseäni, mutta kyllä sitä aina välillä pienen pelitauon jälkeen pari minuuttia jaksoi kuunnella kunnes taas alkoi ärsyttää. Pelisankarin äänen keskinkertaisuuskaan ei ehkä olisi vaivannut niin paljon jos kyseisen henkilön suustaan päästämät kommentit eivät olisi olleet usein niin yhdentekeviä ja typeriä. Jos Orlandon ääntä pitäisi kuvata jollain lailla, niin sanoisin että se kuullostaa etäisesti Futurama-piirrossarjasta tutulta Bender-robotilta.

Harmillisesti pelin surkeat ääninäyttelijät vievät kirjaimellisesti äänienemmistön, jonka perässä tulevat keskinkertaiset ja viimeisimpänä ne hyvät, joita pelissä onkin vain muutama. Suurin osa pelin äänistä on joko ylinäyttelemisellä pilattu tai muuten vaan jostain syystä puhuttu idioottimaisilla, henkilöille erittäin huonosti istuvilla äänillä. Valitettavasti huonot ääninäyttelijät pilaavat myös hyvienkin aikaansaamat suoritukset eikä pelin ääninäyttelemistä oikein pelasta mikään. Onneksi pelistä sentään saa väännettyä puheäänet kokonaan pois, tosin itse en sitä kumminkaan tullut tehneeksi.