Jade Empire arvostelussa
Bioware ylitti jälleen itsensä. Jade Empire on yksinkertaisuudessaan loistava, vahvalla tarinalla ja tunnelmalla varustettu myyttiseen Kiinaan sijoittuva eeppinen roolipeliseikkailu Knights Of The Old Republic -pelin hengessä. Älä jätä tätä väliin, sillä Jade Empire on epäilemättä yksi parhaista peleistä mitä Xboxilla on tänä vuonna tarjota.

Vuonna 1995 perustettu Bioware on yksi parhaimmin menestyvistä itsenäisistä pelinkehittäjistä. Tunnettu parhaiten peleistään Baldur’s Gate, Newerwinter Nights ja MDK 2, on Bioware lähes yksinomaan tuonut pelimarkkinoille vain laadukkaita ja hyvin myyviä nimikkeitä. Pelitalon viimeisin taidonnäyte on vuonna 2003 ilmestynyt ja samalla kyseisen vuoden parhaaksi peliksi valittu Star Wars: Knights Of The Old Republic. Edellä mainittu oli mielenkiintoisella tarinalla, vuoropohjaisella taistelusysteemillä ja monipuolisilla hahmonkehitysominaisuuksilla varustettu roolipeli, jossa sokerina pohjalla pelaajan teot ja valinnat vaikuttivat hienosti tämän hahmon suuntautumiseen pimeää/valoisaa puolta kohtaan.
Tämän vuoden alussa ilmestynyttä Knights Of The Old Republic pelin jatko-osaa Bioware ei kehittänyt ollessaan kiireinen Microsoftille kehittämänsä Jade Empiren kimpussa. Jade Empire on nyt vihdoin ja viimein valmistunut ja päätynyt myös meidän arvosteluumme. Jatkaako Jade Empire Biowaren muiden laatupelien jalanjäljissä, vai onko se epäonnistunut teos?
Jade Empire sijoittuu muinaiseen ja myyttiseen Kiinaan. Pelin tapahtumat sijoittuvat aikaan, jolloin Jadevaltakunnan tasapaino on pahoin järkkynyt Keisarin ja tämän oikean käden, Death’s Hand -nimisen soturin jakaessa yhdessä pelkoa ympäri valtakuntaa. Tämän lisäksi myös kuolleet tuntuvat vaeltavan maan päällä vihamielisinä haamuina. Pelaajan ohjaama hahmo(oli se sitten kuka tahansa valittavissa olevista)on syrjäisen ja idyllisen, Two Rivers nimisen pikkukylän lähitaistelukoulusta valmistumaisillaan oleva vanhempi oppilas. Lyhyt ja rauhallinen alkuasetelma vaihtuu nopeasti epätoivoiseen taisteluun pahaa vastaan, kun ihmisiä lahtaavat ryövääjät sekä Keisarin salamurhaajat piinaavat viattomia ihmisiä ja kaiken kukkuraksi pelaajan oppi-isäkin kaapataan. Pelaajan tehtäväksi jää ottaa selvää Keisarin tekemisistä ja siitä miksi kuolleet eivät pääse tuonelaan, sekä pelastaa oppi-isänsä.
Heti alusta alkaen peli tuntuu vahvasti Knights Of The Old Republicilta(Kotor), mikä ei ole ollenkaan huono asia. Jopa pelin tarinassa on samankaltaisia vivahteita kuin edellä mainitussa; heti alkumetreillä pelaajalle kerrotaan hänen olevan erittäin tärkeä osa Jadevaltakunnan tasapainon ja rauhan palauttamisessa takaisin entiseen loistoonsa. Jos alkuasetelmat eivät vielä muistuttaneet tarpeeksi Knights Of The Old Republic pelistä, niin loppu peli varmasti muistuttaa.
Kuitenkin ennen kuin pelin pelaaminen varsinaisesti aloitetaan, täytyy pelaajan valita oma virtuaaliminänsä muutamasta erilaisesta tarjolla olevasta vaihtoehdosta. Jokainen valittavissa oleva hahmo on ominaisuusarvoiltaan hieman erilainen, joka tietysti tarkoittaa sitä, että pelikokemus kullakin hahmolla on hieman erilainen.
Hahmonkehitys ja taitojen parantelu muistuttavat kovasti Kotoria, mutta paljolti riisutumpana versiona. Koska olemme myyttisessä Kiinassa, emme turvaudu pimeän tai valoisan puolen Voimankäyttöön, emmekä varusta hahmoamme laserpyssykällä tai valosapelilla. Sen sijaan Jade Empiressa on kyse erilaisista lähitaistelulajeista, taioista ja Chi-energiasta. Riisutumpi hahmonkehitys on siitä syystä, että kehitettäviä osa-alueita ei tällä kertaa ole kuin kolme; keho, henki ja mieli.
Kehon laatu vaikuttaa siihen kuinka paljon pelaaja kestää vihollisen iskuja taistelussa. Henki sen sijaan vaikuttaa siihen kuinka pitkäksi aikaa Chi-energia riittää taisteluissa ja kolmantena hahmon mieli vaikuttaa keskittymiskykyä mittaavan Focus-energian riittävyyteen. Keho, henki ja mieli keskenään sekoitettuna vaikuttavat pelaajan taitoon järkeillä, pelotella ja käyttää viehätysvoimaansa hyväkseen jonkin asian ratkaisemiseksi rauhanomaisin keinoin. Kyseiset taidothan taas muistuttavat paljolti Kotorista tuttua pakotettua ja vapaaehtoista päänkääntö(persuade)taitoa. Edellä mainittujen lisäksi pelaajan hahmon alussa saama lohikäärmeamuletti on tärkeä osa peliä. Amulettiin voidaan samanaikaisesti liittää muutamia taikakiviä kerrallaan, yhteensä seitsemän kappaletta pelin loppupuolella. Taikakivet ovat erittäin hyödyllisiä ja antavat pelaajan hahmolle ylimääräisiä lisätaitopisteitä. Kiviä voi vapaasti vaihdella milloin tahtoo ja tämä on ehkä jopa kannattavaakin, sillä kaikki kivet pitävät sisällään erilaisia ja eritehoisia lisätaitoja jokaisen tehostaessa pelaajaa eri osa-alueilla.
Jade Empiressä seurataan pääasiassa sen sisällään pitämää pääjuonta, mutta tämän lisäksi muiden pelissä kohdattavien hahmojen kanssa käydyt keskustelut tuovat mukanaan useita erilaisia sivutehtäviä. Läheskään kaikkia sivutehtäviä ei ole pakko suorittaa jos ei halua, mutta usein niistä kertyy tuiki tarpeellisia kokemuspisteitä ja tarpeellisia esineitä, kuten hopearahaa ja uusia taikakiviä, jotka taas auttavat pelaajaa pääjuonen suorittamisessa. Tehtävät voi yleensä ratkaista parhaaksi näkemällään tavalla, eli väkivallalla tai puhumalla. Esimerkkinä riittävän taidokas pelaaja voi pelotella tai järkeillä toisen hahmon muuttamaan mieltään jonkin asian suhteen, kun taas asiassa taitamattomampi voi joutua ratkaisemaan asiat nyrkein.
Tehtävien suorittamisesta palkitaan siis erilaisilla esineillä ja/tai voitetuista taisteluista kokemuspisteillä. Kaiken kukkuraksi suoritetut tehtävät muuttavat pelaajan suuntautumista. Jos asia on ratkaistu “ilkeästi” niin hahmon suuntautuminen putoaa pykälän verran kohti pahuutta. Asioiden rauhanomainen ja auttavainen ratkaisu sen sijaan saa aikaan päinvastaisen vaikutuksen. Hahmon suuntautuminen vaikuttaa pelissä lähinnä siihen, millaisia taikoja pelaaja pystyy hyödyntämään.
Jokaista vastaan tulevaa tilannetta ei kuitenkaan puhumalla voi ratkaista, vaikka kuinka haluaisi. Tuon tuosta vastaan tulevien demonien tai muiden vihamielisten hahmojen taltuttamiseen onkin käytettävä väkivaltaa. Lähitaistelun hyvin taitavana pelaajan valitsema hahmo käyttää taistelemiseen ainoastaan nyrkkejä ja jalkojaan, lähitaisteluaseita sekä erilaisia taikoja. Tässä kohtaa onkin hyvä perehtyä hieman enemmän taistelemisen yksityiskohtiin.
Taisteleminen on useista muista roolipeleistä poiketen tosiaikaista, mutta tästä huolimatta se toimii erittäin hyvin. Oletuksena taisteluissa käytetään automaattista viholliseen lukittuvaa kohdistinta, jolloin kaikki iskut kohdistuvat valittuun hahmoon. Vaihtoehtoisesti voi myös käyttää niin sanottua vapaata taistelemista, jolloin kohdistin ei lukitu yhteenkään yksittäiseen vastustajaan ja pelaaja saa taistella vapaammin potkien vaikkapa jokaista vihollista vuorotellen.
Käytännössä taisteleminen jakautuu viiteen eri osaan; taistelutyyleihin, taikuustyyleihin, asetyyleihin, muuntautumistyyleihin ja tukityyleihin. Taistelu -ja asetyylit käsittävät kamppailulajit sekä lähitaisteluaseiden käytön ja taikuus käsittää erilaiset taiat. Tukityylit on tarkoitettu lähinnä vihollisen hetkellistä lamaannuttamista varten, eikä niillä voi aiheuttaa oikeaa vahinkoa. Muuntautumistyyli mahdollistaa pelaajan hetkellisen muuntautumisen hallussaan olevan voiman mukaiseksi pedoksi, kuten esimerkiksi jättisammakoksi tai karhuksi, samalla saaden tämän pedon valtavat voimat. Tehokkaat taiat, erilaiset muuntumistaiat ja lähitaisteluaseiden käyttö eivät kuitenkaan ole ilmaista.
Aiempana arvostelussa mainitut Focus -ja Chi-energiat tulevatkin tässä kohdin mukaan kuvioihin. Taiat ja muuntuminen kuluttavat pelaajan omaamaa Chi-energiaa ja lähitaisteluaseiden käyttö taas Focus-energiaa. Vaikka taisteleminen onkin reaaliaikaista, on erilaisten kykyjen käyttö sen lomassa erittäin vaivatonta ja nopeaa. Pelaaja voi määrittää kerrallaan neljä erilaista kykyä Xbox-ohjaimeen, yhden kutakin ristiohjaimen suuntaa kohden. Kykyjä voi halutessaan milloin tahansa(paitsi ei taistelun aikana)vaihdella keskenään pelin valikoista. Kaiken kaikkiaan erilaisia taistelukykyjä on yli 30 kappaletta, joten valinnanvaraa ainakin riittää. Pelin edetessä pelaajalle ei kerry pelkästään taitojen kohentamiseen käytettäviä kokemuspisteitä, vaan myös taistelukyihin upotettavia tyylipisteitä. Kustakin taistelutyylistä voi parannella neljää eri osa-aluetta, jotka vaihtelevat taisteluliikkeen kesto-ajasta liikkeen nopeuteen, voimakkuuteen ja niin edelleen.
Useimmat taisteluliikkeet käyttävät “polttoaineenaan” kallisarvoista Chi-energiaa. Kun pelaajan Chi-mittari on tyhjä, ei näitä liikkeitä enää voi kuluvan taistelun yhteydessä käyttää. Focus-energiaa tarvitaan pääasiassa lähitaisteluaseen käytössä, mutta painettaessa taistelun aikana Y-nappulaa, voi pelaaja käynnistää eräänlaisen hidastusefektin(Matrix-elokuvat), jolloin pelaaja on paljon nopeampi kuin vastustajansa ja pystyy iskemään useamman kerran ehtimättä itse saamaan selkäänsä. Tämä kuitenkin kuluttaa Focusta ja kun mittari on tyhjä palaa peli takaisin normaalinopeuteensa. Jos hyvin käy, voi voitetuista vihollisista jäädä jäljelle energiapallukoita, joilla palauttaa osan terveyttä tai Chi-energiaansa taistelun tuoksinassa. Viimeistään taisteluiden loputtua sieltä täältä löytyvillä erillisillä “alttareilla” pelaaja pääsee täydentämään Chi -ja Focus energiansa takaiseen täyteen loistoonsa.
Koska Jade Empire on roolipeli on varmasti melko yllätyksetöntä, ettei pelaaja läpikäy pelin seikkailua aivan yksinään. Pelin kuluessa pelaajan matkaan liittyy uusia seuralaisia(kaiken kaikkiaan kaksitoista kappaletta), joiden kanssa pelaaja voi jutella, mutta joista on ennen kaikkea suuri apu vastaan tulevissa taisteluissa. Mielenkiintoisen säväyksen seuralaiset tuovat pelin tarinaan omilla taustoillaan, jotka tuntuvat olevan yhdellä jos toisellakin puoliksi pimennossa tai muuten vain arkaluontoista kerrottavaa, mutta joista jokainen jollain tavalla liittyy pelaajan omaan ja jotka valottuvat hiljalleen tarinan edetessä. Jade Empiren tarina ja sen tunnelma ovat erittäin vahvoja tekijöitä ja nämä asiat pitävätkin pelaajan tehokkaasti ruudun eteen liimattuna. Pelin tarinan loistavuutta nostattaa myös sen tarjoamat muutamat, melko yllättävät juonenkäänteet. Tarina kuljettaa pelaajan Kiinan maalaisseudulta aina Imperiaaliseen kaupunkiin ja vuoristossa sijaitsevaan temppeliin saakka. Paikanvaihdoksien välillä pelaaja voi jos vain haluaa pelata eräänlaista minipeliä, jossa tarkoituksena on omalla lentohärvelillä ampua alas taivaalta vihollisryövääjien lentoalukset.
Pelaajalla voi roikkua kerrallaan mukanaan vain yksi seuralainen, mutta sen vaihtaminen käy nopeasti ja vaivattomasti pelin valikon kautta milloin tahansa paitsi taistelun aikana. Pelaajan ohjastamaa hahmoa ei voi vaihtaa, eli peli pelataan alussa luodulla hahmolla lävitse(muutamaa kohtausta lukuun ottamatta), eikä pelaaja muutenkaan voi kehittää kuin oman hahmonsa taitoja. Muut hahmot ja näiden kyvyt pysyvät samoina koko pelin keston ajan. On ehkä jopa ihan hyväkin, ettei pelaaja saa mukaansa kerrallaan kuin yhden toverin, sillä seuralaiset osaavat taistella sen verran hyvin, että useampi olisi tehnyt pelistä aivan liian helpon. Mielenkiintoisen säväyksen taistelemiseen kuitenkin tuo mahdollisuus valita valita mukana olevan hahmon taistelutaktiikan joita ovat hyökkäys -ja tukitaktiikka.
Hyökkäystaktiikka tarkoittaa sitä, että hahmo osallistuu normaalisti taisteluun yhdessä pelaajan kanssa, kun taas tukitaktiikka tarkoittaa sitä, että pelaaja joutuu taistelemaan yksinään vihollisia vastaan kun toinen hahmo “tukee” tätä esimerkiksi imemällä vihollisista Chi-energiaa pelaajan käyttöön. Jokaisen pelaajan seurueeseen kuuluvan hahmon taistelu -ja tukityylit ovat vaihtelevia ja hieman erikoisesti kaikki pelin aikana mukaan lyöttäytyvät hahmot eivät edes osallistu itse taisteluun vaan saattavat auttaa omalla tavallaan.
Melko haastavan alkupuoliskon jälkeen Jade Empire on ainakin normaali-tasolla pelattuna melko helppo peli. Etenkin siinä vaiheessa kun oman hahmonsa taitotasoa on päässyt jo useamman kerran nostamaan ja törmännyt pelissä järjestyksessä kolmantena mukaan liittyvään kirveenheiluttelijaan, alkaa homma helpottua kummasti. Myöhemmässä vaiheessa myös Focus-taito alkaa olla melko ylivoimainen ase vihollista vastaan olettaen, että pelaaja on käyttänyt taitopisteitä sen parantamiseen. Kaikkein kokeneempien pelaajien kannattaakin ehkä harkita pelin aloittamista samantien vaikeimmalla vaikeustasolla, joka varmasti tekee pelin alusta entistä haastavamman, mutta myös loppuosasta enemmän haastavamman kuin mitä se normaalitasolla pelattuna on.
Audiovisuaalisesti peli vangitsee myyttisen Kiinan tunnelman loistavasti. Graafisesti peli ei ole välttämättä aivan sitä Xbox-pelin kärkipäätä, mutta Kotor-peleissäkin käytettyä Odyssey-pelimoottoria on silti hiottu näyttävämmäksi Jade Empirea varten ja lopputulos on visuaalisesti upeaa katsottavaa. Hieno arkkitehtuuri, kauniit maalaismaisemat sekä muut mielikuvitukselliset miljööt sekä erittäin yksityiskohtaisen näköiset pelihahmot ja näiden yhtä sulava liikeanimointi ovat kaikki kiitettävällä tavalla pelin itämaista teemaa noudattavia, siinä missä erilaiset taiat ja niiden aikaansaamat hienot erikoisefektit tuovat sen tarvittavan ripauksen mytologiaa muun visuaalisuuden rinnalle.
Hienona yksityiskohtana pelissä ei tule liian usein vastaan pelihahmoja, jotka olisivat toistensa kopioita ja näin peliin on saatu ripaus lisäuskottavuutta verrattuna esimerkiksi jo useaan otteeseen tämän arvostelun aikana mainittuun Knights Of The Old Republic peliin, jossa joka toinen hahmo aiheutti pelaajalle déjà vu kohtauksen. Lisäksi jo kertaalleen mainitsemani pelihahmojen yksityiskohtaisuus(etenkin pääsankareilla)on kiitettävää ja jokainen hahmo on erittäin persoonallisen näköinen. Myös pelihahmojen erittäin tarkka huulisynkka ansaitsee erikoismaininnan.
Pelissä on roolipeleille ominaiseen tapaan paljon dialogia, joka tarkoittaa samalla myös sitä, että ääninäyttelyäkin on peliin siunaantunut runsain mitoin. Siinä missä itse kirjoitettu dialogi on rikasta ja tunteella kirjoitettua, on ääninäyttely kaikessa yksinkertaisuudessaan yhtä loistavaa ja jokainen ääninäyttelijä onkin eläytynyt rooliinsa täysillä. Jokaisella hahmolla tuntuukin hyvän ääninäyttelyn ansiosta olevan oikea persoonallisuus ja kerrankin hahmot tuntuvat värikkäiltä, eloisilta ja jotkut jopa hauskoilta.
Muu äänimaailma koostuu lähinnä taistelun aikaisista hakkausäänistä ja vastaavista, sekä silloin tällöin taustalla soivasta, tunnelmaa nostattavasta kiinalaistyylisestä, kauniisti soivasta musiikkiraidasta. On valitettavaa, että kokemuksena Jade Empire ei ole niin kovin pitkäkestoista hupia. Pelin lyhytkestoisuutta pidentää jonkin verran eri alueiden väliin sijoitetut latauskohdat, jotka turhan pitkät, katkoen pelin muuten niin yhtenäistä ja vahvaa tunnelmaa. Etenkin kohdat joita joutuu yrittämään monta kertaa uudelleen saa hermokäyrän nousemaan, kun esimerkiksi viiden minuutin peli-ajasta yli puolet on latausruudun katselua.