Jungle Resistance arvostelussa

Menin ja otin arvosteluun – kun tarjottiin – uusinta uutta tornipuolustuspelien saralla edustavan pelin, Jungle Resistancen, jonka on kehittänyt indonesialainen indie Anoman Studio.

Voin rehellisesti sanoa, että en ole koskaan eläessäni pelannut yhtäkään tornipuolustuspeliä, joskin tiedän genren pelien perusidean sekä sen, että genre pursuaa kilpailua. Favour Toy Studiosin julkaiseman pelin perusteella en kuitenkaan koskaan enää halua kokeilla toista vastaavaa.

En lähtökohtaisesti ymmärrä genren suosiota: ideahan on melkein kuin pelaisi vaikkapa ikivanhaa WarCraftia, pystyttäisi pelikartalle pelkkiä puolustustorneja, päivittelisi niitä ja odottaisi, kun tekoäly tulee paikalle. Jungle Resistance ei onnistunut käännyttämään minua uskoon.

Viidentoista euron hintaiseksi julkaisuksi ainakin Jungle Resistance on nimittäin aivan liian kallis, siihen nähden mitä rahalla saa. Viiden tai muutaman euron pelijulkaisuna tarina olisi jo aivan toinen juttu. Pelissä ihmismetsästäjät haluavat tuhota sademetsät ja muut luonnonmaisemat, joten eläimet lyövät hynttyyt yhteen ja muodostavat vastarinnan.

Jungle Resistance pitää sisällään kolme erilaista miljöötä, joista jokaisessa on yhdeksän tasoa sekä bossileveli, eli kaikkiaan pelattavaa on kolmenkymmenen tason verran. Jo muutaman ensimmäisen tason jälkeen pelaaja on kuitenkin nähnyt kaiken, mitä pelillä on tarjota.

Kolme miljöötä tarjoaa erinäköisen taustan sekä erilaisia eläimiä. Ensimmäisessä maailmassa ei ole sarvikuonoja tai villisikoja. Siinä ainoa ero. Kun tehtävä käynnistyy, alkaa taustalla pauhata loputtomalla loopilla soiva dramaattinen taistelumusiikki. Tämä sama musiikki soi itseasiassa jokaisessa tasossa.

Viholliset vyöryvät ruudulle omista kiintopisteistään ja kulkevat mutkittelevia polkuja pitkin, kohti maalia. Pelaajan tehtävänä on pystyttää torneja matkan varrelle siten, että ihmiset eivät elävänä maaliin kulje. Jos yksikin pääsee livahtamaan, on aloitettava alusta. Jokaisesta listitystä ihmisestä saa rahaa pussukkaan ja tällä tilataan tornille lisää eläimiä tai päivitellään sitä paremmaksi. Päivitettynä apina muuntuu lopulta tehokkaaksi gorillaksi kiviä viskelemään.

Jokaisessa tasossa pelaaja saa vastaansa neljä tai kolme vihollisaaltoa, jonka jälkeen tehtävä on ohitse ja peli heittää pelaajan takaisin päävalikkoon. Pelin suurin ongelma on vain siinä, että se ei tarjoa haastetta nimeksikään. Strategiallinen ominaisuus jää hyvinkin ohueksi, kun pelaaja käytännössä aina voittaa pelin pystyttämällä ne muutamat päivitetyt tornit tiettyihin kohtiin. Tekoälysta ei vastukseksi ole eikä minkäänlaista vaikeustason valintaakaan ole tarjolla.

Pelin suunnittelussa olisi voinut käyttää enemmän järkeä ja pelaajaystävällisyyttä. Sen sijaan, että pakotetaan pelaaja läpäistyn tason jälkeen palaamaan päävalikkoon, voisi peli hetimmiten kysyä ”pelataanko seuraava taso?” Toki tällä tavoin pelille saadaan enemmän kestoa, kun pelaaja joutuu klikkailemaan valikoissa jokaisen tason jälkeen. Lisäksi sen sijaan, että orjallisesti pelataan yksi maailma kokonaan läpi ennen kuin toiseen pääsee, olisi peli voinut vuorotella maisemien kanssa, pitääkseen homman tuoreempana. Pelissä on myös kummallisia viiveitä aina tietyn (yleensä kolmannen) vihollisaaltojen jälkeen. Musiikki soi ja omat eläimet ovat valmiina turpakäräjille, mutta viholliset saapuvat lavalle myöhässä, kuin mitkäkin egoistiset rokkitähdet. Liekö tämä tarkoituksellinen viive, jolla valikossa ramppaamisen tavoin saadaan kestoa pelin kokonaiskestolle…

Kymmenen tasoa samaa maisemaa, saman looppimusiikin huutaessa taustalla. Bossitaistelukaan ei ole nimensä veroinen, sillä se on vain samanlainen taso kuin kaikki muutkin – edes vihollisaaltoja ei ole sen enempää kuin tavallisissakaan tasoissa. Audiovisuaalisella puolella taustat lienevät se hienoin juttu, mutta mieluummin nekin valjastaisi vaikkapa jonkinlaisen klassisen point&click -seikkailun taustaksi kuin tuhlaisi tällaiseen aivottomaan automaatiopeliin.

Jaksoin pelata pelin viisitoista ensimmäistä tasoa, eli puoleenväliin. Sekin meni hampaat irvessä. Tämä peli on varmasti juuri sellainen, mitä Korkeasaaren eläimet pelailevat rennosti aitauksissaan yöllä silloin, kun kukaan ei ole katsomassa, mutta mieluummin itse laittaisin kehittäjän pyytämät viisitoista euroa vaikkapa pizzaan ja katsoisin sitä mussuttaessani Avara Luontoa telkkarista. Jos peli olisi julkaistu joskus 90-luvun alussa Amigalle, olisi se varmasti ollut suurempi hitti. Kaipa tällaisen tornipuolustuspelin voi myös tehdä koukuttavaksikin, mutta Jungle Resistance tarjoaa lähinnä kitkaa työpöydän pikakuvakkeen klikkaamiseen.

Loppusanat

Tornipuolustuspelien genreen lukeutuva Jungle Resistance on ylihintainen, muutaman minuutin innostavalta ilmaismobiilipeliltä tuntuva kyhäelmä, jossa on idea sekä hienosti piirretyt taustat.