Peliarvostelu

Jupiter Hell

Pelin nimi: Jupiter Hell
Lajityyppi: Strategiapelit
Alusta: PC
Kehittäjä/Julkaisija: ChaosForge
< >
Avaa pelin lisätiedot
User profile picture Teksti: Mikko Kosonen, 7.8.2021 Arvioitu lukuaika: 4 minuuttia
Arvostelun Jupiter Hell kansikuva

Kickstarterissa alkunsa saanut ja sen jälkeen muutaman vuoden Steamin early accessissa lymyillyt Jupiter Hell on peli, joka sai jopa entisen id Softwaren perustajan, John Carmackin, lahjoittamaan rahaa projektia varten.

Game Reality sai testattavakseen early accessin loppuhetkien version, joka samalla jo pienen ajanjakson pelaamisen jälkeen muuttuikin aikaiseksi 1.0 betaksi. Sanottakoon, että vaikka ohessa oleva video onkin early accessia ja tämä arvostelu käsittelee julkaisuversiota, ei nähtävää eroa niiden välillä ole.

Muutamien ensimmäisten peliminuuttien jälkeen on varsin selvää, miksi koodijumala-Carmackin rahakäsi aukeni pelin suuntaan: Jupiter Hell on kuin Doom, mutta vuoropohjaiseen ja isometriseen kuvakulmaan istutettuna.

Jupiter Hell -pelin juoni on kevyt, mutta yhtä lailla asiansa ajava kuin Doomissakin: tapahtumapaikkana toimivat Jupiterin kuut ja yksinäinen avaruusjääkäri joutuu hommiin listiessään putsatessaan toinen toistaan heikommin valaistuja komplekseja niin zombeista kuin demoneistakin. Kuulostaako tutulta?

Jupiter Hell on vuonna 2002 julkaistun roguelikepelin DoomRL:n hengellinen seuraaja. Tämä on helppo uskoa, koska molemmat pelit on kehittänyt samainen puolalainen indietiimi ChaosForgen. DoomRL oli graafisesti karu roguelike-versiointi Doomista tutunnäköisillä kuvakkeilla varustettuna.

Jupiter Hell ottaa tämän ChaosForgen vanhan konseptin ja uudistaa sitä, tuoden mukanaan sen tason grafiikkaparannuksen, että sellaisetkin jotka eivät DoomRL-peliin varmasti koskaan koskisi, saattavat jopa innostua pelaamaan tätä.

DukeGuy toiminnan keskellä

Inspiraatio on jälleen kerran vedetty suurilta osin Doomista – jopa päävalikon demoni muistuttaa etäisesti Doom 3:n kansikuvaa. Ohimennen voisi mainita myös vanhan Duke Nukem 3D:n. Jokainen satunnaisgeneroitu yrityskerta alkaa kohtauksesta, jossa pelin aikana ärräpäitä ja härskejä one-linereita jauhavan, pumpatun siilitukkablondin alus on ammuttu alas. Ääninäyttelijä jopa kuulostaa etäisesti Dukelta!

Toteutukseltaan Jupiter Hell on mielenkiintoinen. Pelaaminen on vuoropohjaista sorttia, eli pelaaja ja viholliset liikkuvat vuoron perään, mutta samaan aikaan kokemus tuntuu reaaliaikaiselta. Liikkumisruutuja ei tarvitse erikseen klikkailla, toimintapisteiden ehtymistä ei tarvitse murehtia, eikä edes katsoa kuinka vihollinen unettavan hitaasti suorittaisi oman vuoronsa.

Pelaajan vapaa liikkuminen kartalla lasketaan vuoroiksi, samoin kuin aseen lataaminen sekä ampuminenkin. Jo viiden minuutin pelaamisen jälkeen pelivuoroja on ehditty kuluttaa kymmeniä ja kymmeniä. Reaaliaikaiseksi maskeerattu vuoropohjaisuus muistuttaakin hieman sitä kuin katsoisi valmiiksi nauhoitettua vuoropohjaista pelaamista nopeutettuna.

Kartat ja viholliset, kuin aseiden ja ammusten sekä panssareidenkin ilmestymispaikat arvotaan jokaisella yrityskerralla. Aseita on useita erilaisia haulikosta rynnäkkökivääriin ja sinkoon. Ammuksiakin pitäisi muistaa noukkia matkaan, jotta tyhjät aseet eivät pääsisi yllättämään. Aluksi aseita kuin muutaman ja tavaramääräkin on rajattua, mutta tietyt päivitysperkit mahdollistavat isomman tavaramäärän kanniskelun.

Kun puhun yrityskerroista, en suurentele asiaa, sillä niitä todellakin riittää. Jupiter Hell ei ollut aluksi allekirjoittaneelle helppo edes helpoimmalla vaikeustasolla – ohessa oleva video on varhaisempia hetkiäni pelin parissa. Opettelulla ja harkitummalla etenemisellä alkaakin pärjätä huomattavasti paremmin ja medium alkaakin onnistua kuin jopa hard-vaikeustasokin – ainakin tiettyyn pisteeseen asti.

Pelisessiot venyvät sessiokokemusten myötä pidemmiksi ja high score sekin alkaa kasvaa ensimmäisten yritysten muutamien minuuttien räpiköinneistä pitkiin peleihin. Mukavasti high score näyttää värikoodein mikä vaikeustaso on ollut käytössä.

Hurt me plenty

Kun kuolema korjaa, pelaaminen alkaa alusta rikkoutuneen aluksen luota, uudelleengeneroiduilla kartoilla. Uusiutuvien karttojen sekä useiden valittavien perkien ohella pelistä löytyy kolme eri hahmoluokkaa, joista valitaan yksi ennen pelaamisen aloittamista. Jääkäri saa heti alussa yhden lääkintälaukun matkaansa, mutta vastapainoksi teknikko saa kolme hakkerointiin sopivaa multitoolia. Myös aloitusaseissa sekä passiivisissa ja aktiivisissa erikoiskyvyissä on eroa.

Oli hahmoluokka mikä tahansa, olisi ideana aina kuitenkin selvitä kussakin kompleksissa kerroksesta elävänä ja päästä hissille kohti seuraavaa. Kerroksen kaikkien vihollisen listiminen kannattaa, sillä siitä palkitaan tasonnousulla ja pelaaja pääsee valitsemaan aina jonkin pärjäämisessä auttavista perkeistä, jotka myös nousevat tasoissa tehokkaammiksi, mikäli sama perk valitaan toistamiseen. Ideana olisi nousta hissillä kerros kerrokselta korkeammalle ja kukistaa loppubossit.

Jupiter Hellin toimivaa peligrafiikkaa säestää hienosti rymisevä instrumentaalinen heavy metal musiikki, joka totta kai sekin muistuttaa vanhasta Doomista tai miksei vähän uudemmastakin Doomista. Ehkä eniten mieleen tulivat kuitenkin Metallica ja Megadeth sen sijaan, että musiikki olisi Mick Gordonia.

Pelissä on oletuksena nostalgiaan ja 90-lukuun nojautuva CRT-filtteri päällä, jota en itse loppujen lopuksi jaksanut turhan kauaa pitää päällä. Myös kuvaputkivääristymäefekti alkoi sekin kyllästyttämään ja otin lopulta kaikki turhat koristelut pois päältä. Hieman oletusasetusta lähemmäs zoomattuna Jupiter Hell myös toimii mielestäni paremmin ja vaikka karttaa ei niin kaukaa pääsekään tarkastelemaan ja vihollisiakaan yhtä tehokkaasti ennakoimaan, oli lähemmäs zoomattu grafiikka mielekkäämpää ja paloiksi hajoavat demonit kuin veriroiskeetkin on helpompi erottaa.

Ultra-Violence

Tavallisen läpipeluumoodin rinnalle tarjoillaan challenge modes sekä trials -pelimuotoja, joista molemmat tarjoaa ominaisuuksiltaan ja muuttujiltaan muokattua peruspeliä vaikeampia sekä esimerkiksi loputtomien vihollisaaltojen lahtaamista. Ennen kuin näihin päästään käsiksi, pitää pelaajadatan sotilasarvon olla noussut tiettyyn arvoon. Onpahan ainakin jotain muutakin saavutettavaa, kuin pelkkä high score.

Yllätyksenä saattaa tulla se, että Jupiter Hellin pelaaminen ei onnistu lainkaan hiiri-näppäimistö -asetuksella, vaan peli näyttäisi tukevan ainakin tässä vaiheessa ainoastaan peliohjaimella pelaamista ja liikkuminenkin on mahdollista vain ristiohjaimella, tatti ei käy.

Sinänsä kontrollit toimivat kyllä varsin mainiosti peliohjaimellakin, mutta jotkin osa-alueet, esimerkiksi start-nappulalla aukeava tavaravalikko sekä oikealla liipaisimella aukeava asevalikko tuntuvat melko kömpelöiltä ja monesti esimerkiksi unohdin kokonaan sen, miten viskoa savupommia. Voihan olla, että näitä viilaillaan kun Jupiter Hell tätä kirjoittaessa tulee tänään poistumaan early accessissta ja saa virallisen julkaisunsa.

Pelin suojautusmissysteemiinkin joutuu aluksi tottumaan. Hahmo ei voi kyykkiä suojien taakse, muta siitä huolimatta esimerkiksi oven suusta tai betonitolpan takaa voidaan ammuskella suojaa hyödyntämällä, vaikka se ei siltä aina visuaalisesti ehkä näytäkään. Oikeaa tattia klikkaamalla peli valaisee ammuskelun liikeradan. Pelkällä sinne tänne juoksentelulla keskellä huonetta räiskien ei siis pitkälle pötkitä. Lääkelaukkuja kuluu jatkuvalla syötöllä ja pää- sekä kroppapanssari ovat elintärkeitä tavaroita hengissä pysymiseen. Aika ajoin onkin hyvä pysähtyä hengähtämään ja tarkistaa terveys, ladata aseet ja tsekata tarvikkeet.

Kuolemisen ja permadeathin jälkeen high score merkataan listalle ja ei muuta kuin uutta juoksua kehiin, uudella nimimerkillä. Jupiter Hell on vaikeustasoltaan ainakin aluksi melko armoton, mutta oikeastaan missään vaiheessa se ei ala ottamaan aivoon. Jokaisella kerralla syy on enemmän pelaajan huonossa strategisessa suunnittelussa, kuin pelin epäreiluudesta ja se on se seikka, jolla Jupiter Hell onnistuu niin tehokkaasti koukuttamaan pelaamaan vielä yhden ja vielä yhden session.

Loppusanat

Jupiter Hell on varsin mielenkiintoinen indiepeli roguelike-pelimekaniikalla sekä klassisen Doomin kuorrutuksella varustettuna. Alkuun armottomalta tuntuva selkäsauna muuttuu kuitenkin hiljalleen nautinnolliseksi uusimiseksi ja omien ennätyksien päihittämiseksi toimivan metallimusiikin pauhatessa, wannabe-Duken huudellessa taustalla.

Yhteenveto

Lähes virheetön

Hyvää

  • - Hauska roguelike-idea
  • - Koukuttava kuin mikä
  • - High score -lista
  • - Haastemoodit tarjoavat lisäpelattavaa
  • - Musiikki ja yleinen Doom/Duke -meininki

Huonoa

  • - Pelaaminen onnistuu vain peliohjaimella
  • - Käyttöliittymä on paikoin koruton