Kinect Sports Season 2 on seuraaja Microsoftin Kinect-laitteelle viime vuoden lopulla julkaistulle alkuperäiselle Kinect Sports -pelille. Season 2 tuo mukanaan uusia urheilulajeja: tarkalleen ottaen vain kuusi uutta urheilulajia ja samalla edeltäjästänsä löytyneet kuusi muuta lajia loistavat uudesta pelistä poissaolollaan. Alkuperäisestä Kinect Sports -pelistä löytyi jalkapallo, keilaus, pöytätennis, nyrkkeily, rantalentopallo sekä yleisurheilu, eli juoksu.
Season 2 sen sijaan pitää sisällään golfin, amerikkalaisen jalkapallon, darts-tikat, ainoana talvilajina nähtävän pujottelun, baseballin sekä tenniksen. Lajeja pääsee kokeilemaan haastepelit, pikaottelu, sekä ?valitse laji? pelimuotojen kautta, joista viimeksi mainitun taakse kätkeytyvät kaikki pelin lajit, joita voi vapaasti valita pelattavaksi joko yksin, kaksin tai useamman seurassa samalla konsolilla, tai sitten Xbox Liven kautta joko ystävälistalla olevien kanssa, tai pikapelinä, jolloin peli automaattisesti etsii peliseuraa netistä. Pikaottelussa on mahdollista pelata satunnaisesti valittua lajia joko 3 ihmispelaajaa Vs. tietokone tai sitten 3 Vs. 3 ihmispelaajaa. Pelattava laji arvotaan satunnaisesti.
Haastepelit tarjoavat nimensä mukaisesti juuri niitä, erilaisia haasteita pelattavaksi. Tässä kohtaa tosin tarvitaan sellaisia pelaajia ystävälistalta, joilta niin ikään jo löytyy Kinect Sports Season 2. Jos ei löydy, jää kyseinen pelimuoto melko turhaksi (kuten allekirjoittaneella) sillä omia haasteita on turha alkaa viskelemään sellaisille pelaajille, joilla ei edes ole koko peliä. Haasteet myös vanhenevat viikon sisällä niiden lähettämisestä. Onneksi ongelman voi ?kiertää? heittämällä haasteen jollekin toiselle paikalliselle pelaajaprofiilille, joten tällä tavoin haastepelit-pelimuotoa voi käytännössä myös pelata kaverin kanssa samalta sohvalta käsin.
Jokaiselle lajille (poislukien jenkkifutis) on tarjolla heitettäviä haasteita — golfille sekä hiihdolle niitä on useampi kuin yksi. Esimerkkinä dartsia varten on tarjolla haaste, jossa tulee puhkoa tauluun kiinnitettyjä ilmapalloja. Ilmapallot puhkeavat ja pelaaja saa lisäaikaa alaspäin laskevaan laskuriinsa. Tarkoituksena olisi yrittää sinnitellä pelissä mahdollisimman pitkään mukana ja estää kelloa valumasta nollaan. Kun oma suoritus on tehty, voi haasteen lähettää toiselle päihitettäväksi. Haasteet ovat sinänsä ihan mukava lisä ja tuovat lisää elinaikaa näin muutoin sisällönvähyydestä kärsivälle tuotteelle. Omasta mielestäni lajeja olisikin voinut aivan hyvin olla mukana enemmänkin, mutta jos ajatellaan, että ensimmäisessä pelissä niitä oli niin ikään kuusi, on lukemasta kenties muodostumassa Microsoftille jonkin sortin kiveenhakattu standardimäärä per julkaisua kohden.
Jos verrataan Season 2:n lajivalikoimaa keskenään alkuperäisen kanssa, sanoisin melkeinpä heti suoralta kädeltä, että uuden pelin osalta lajivalinnat ovat menneet metsään tällä kertaa ainakin hieman. Poislukien yleisurheilu, olivat ensimmäisen Kinect Sportsin lajivalinnat melko onnistuneita ja hauskoja liiketunnistinpelaamista ajatellen: omasta mielestäni avain menestykseen ovat lajit, joissa ei tarvita äärimmäistä fyysisyyttä vaativia suorituksia, mutta jotka aktivoivat pelaajaa kuitenkin sen verran, että taidollakin on oikeasti jotain väliä pärjäämisen kannalta.
Sen sijaan, kuinka moni eurooppalainen pelaaja haluaa ? edes virtuaalisesti ? pelata Season 2:ssa amerikkalaista jalkapalloa ? Kinect Sports Season 2:n jenkkifutis on kamalan tylsää ja pitkäveteistä ? ihan jo siitä syystä, että siinä mennään muiden lajien tapaan sääntökirjaa noudattaen, joka taas tarkoittaa sitä, että tiedossa on jenkkifutikselle ominaisia jatkuvia pelikatkoja ja lisäksi jenkkifutiksen sääntöjen sisäistämisessä menee aikaa, ellei niitä jo entuudestaan tunne. Pelin jenkkifutis toimii siten, että juostaan paikallaan aina kun pallo on ensin heitetty toiselle kenttäpelaajalle (jotta ennättäisi maalille ennen taklatuksi tulemista), joka ei ainakaan illanistujaisissa varmasti nouse kovin suosituksi tekemismuodoksi. Pelin jenkkifutiksessa ovat syöttöjen ja maalille juoksemisen ohella mukana ovat myös muun muassa aloituspotkut sekä erilaiset pelistragegiatkin, joista onneksi viimeksi mainitun voi jättää pelin harteille halutessaan.
Baseball sen sijaan ? vaikka periamerikkalainen laji sekin ? on sentään jossain määrin mielekkäämpi. Pelaajista toinen lyö ja toinen yrittää ottaa palloa kentällä kiinni. Baseballin säännöt ovat melkein samat kuin suomalaisen pesäpallon, suurin ero on siinä miten pallo syötetään lyöjälle, joten siinä mielessä baseballia on siksi jenkkifutista paljon kivempi pelata, kun säännötkin oppii melkein samantien.
Niin, eikä baseballissa ole jatkuvia katkojakaan jenkkifutiksen tapaan. Baseball on kuitenkin lyöntivuorossa olevalle, taitavalle lyöjälle ehkä turhan helppoa kauraa. Tarpeeksi kovaa kun mäjäyttää virtuaalipalloa, saa melkein aina sellaisen lyönnin taivaalle, että vastapuoli ei palloa kiinni saa ? parhaassa tapauksessa lyönnistä muodostuu kunnari, jolloin toisen pelaajan joukkuetoverit saavat rauhassa juosta pesältä pesälle, eikä vastapuoli saa edes mahdollisuutta lyöjän polttamiseksi.
Aina kunnarikaan ei kuitenkaan ole satavarma ja tällöin pallo putoaa lopulta kentän pintaan. Kentällä seisovan pelaajan ei tarvitse kuin ojentaa kätensä tietyn merkin kohdalle, jolloin pelaaja saa aina varman kopin. Minkään tason taitoa kentällä olemisessa ei siis tarvita, poislukien pallon syöttäminen, jossa pelaaja voi yrittää syöttää erilaisilla kierteillä vaikeuttaakseen lyöjän onnistumista. Siinä missä jenkkifutis ja baseball jakavat yhdessä peräpään sijan pelin lajien paremmuudesta, sijoittuu pujottelu ainakin omalla henkilökohtaisella top-listallani sijalle kolme.
Kuten arvata saattaa , on pujottelussa ideana lähteä laskemaan loivaa rinnettä alas ja samalla pujotella eteen tulevien lippujen välistä. Missatut liput kerryttävät aikasakkoa, joka annetaan pelaajalle pujottelun päätteeksi. Mäessä on myös hyppyreitä, joista hyppäämällä voi kiriä edellä viilettävää vastustajaa hieman kiinni, mikäli on jäänyt jälkeen. Välttämättä kuitenkaan ensimmäisenä maaliin tullut pelaaja ei aina ole se voittaja. Pujottelu on jenkkifutista sekä baseballia paljon yksinkertaisempi laji: jotta saadaan paras mahdollinen lähtö, tulee pelaajan tai pelaajien nykäistä “sauvojaan” taaksepäin, kun summeri soi ja sen jälkeen omaksua kumara asento, sekä yksinkertaisesti nojailla puolelta toiselle pujottelijan kaartamiseksi kohti lipun välikköä. Pujottelu ei vaadi mitään liiallista ahertamista tai opettelua ja onkin siksi lajina parempi ja hauskempi kuin jenkkifutis ja baseball. Se on kuitenkin myös kamalan lyhyttä ja ehkä turhankin yksinkertaista hupia, joten ei sitäkään kovin montaa kertaa enempää jaksa pelata.
Loput lajit sijoittuvat omassa paremmuusjärjestyksessäni seuraavasti: golf, darts ja tennis. Golf on erittäin hyvin toteutettu ja pallon lyöminen tarkkaa. Mitä kovempaa lyö, sitä kovempana lyönti näkyy myös ruudullakin. Puttaaminenkin toimii varsin hienosti ja palloa voi lyödä tarkan Kinect-ohjauksen ansiosta niin hennosti kuin haluaa. Lisäksi golfiin pystyy ottamaan myös useampi pelaaja osaa kuin vain kaksi. Kulloinkin käytössä olevaa mailaa saa vaihtaa ja muuttuva tuulenvirekin vaikuttaa pelaamiseen, tosin vain silloin kun pelataan “haastavampia” variaatioita, jotka ovat tarjolla kunhan helpoimmat versiot kustakin golfradasta on kerran päihitetty. Hienona yksityiskohtana asettamalla oikean kätensä ikään kuin lipaksi otsalle, voi pelaaja tarkastella kulloinkin edessä häämöttävää golfkenttää kokonaisuutena sekä nähdä sen missä reikä oikein sijaitsee.
Darts on sekin hauska, sillä kaikkihan osaavat heittää perinteistä tikkaa tikkatauluun ainakin jotenkuten? Darts ei paljoa eroa perustikasta, paitsi että siinä missä tikanheitossa kerätään pisteitä, yritetään dartsissa vähentää aloituspistesaldo nolliin heittämällä mahdollisimman suuria lukemia taululta. Darts-tauluista löytyvät myös kaksin- ja sekä kolminkertaiset pistekertoimet, joilla voi heittää entistä suurempia summia jo pelkästään yhdellä tikalla. Pelissä tikan tähtäys on erittäin tarkkaa puuhaa ja mikäli kädellä hosuu liikaa, lentää tikka helposti yli taulusta heittovaiheessa.
Dartsissa on myös tarjolla huijaamiseksikin melkein luokiteltava tikan lukitusmahdollisuus jonka saa aikaan, kun vetää täysin suorana olevan käden hitaasti koukkuun sihtaamisen jälkeen. Taululle ilmestyy lukittunut tähtäin ja sen jälkeen tikan voi heittää lukittuun kohtaan. Tai ainakin yrittää — aina lukitus ei nimittäin kunnolla onnistu ja se irtoaa tikan lentäessä jonnekin aivan muualle, kuin minne piti. Pienellä harjoittelulla ja vakaalla kädellä pelin kuin pelin kuitenkin voi voittaa lukitusta käyttäen. Hyvänä ideana peli automaattiseti maalaa kultaisella värillä sen kohdan taulusta, johon kannattaa heittää maksimipisteiden saavuttamiseksi. Sitten kun pelissä aletaan olla siinä vaiheessa, että pitäisi jo alkaa heittämään sitä tasalukua nollan saavuttamiseksi, peli alkaa maalaamaan sellaisia kohtia taulusta, joilla tämä saavutetaan. Ihan hyvä idea, etenkin niitä ajatellen, jotka eivät välttämättä hahmota dartsin sääntöjä tai eivät osaa laskea mihin pitäisi heittää.
Tennis sen sijaan on tuttu jo ensimmäisestä Wii-pelikonsolille julkaistustakin urheilupelipaketista, Wii Sportsista. Kinect Sports Season 2:ssa tennis ei ole juuri Wiin omaa sen kummempi tapaus. Kaksi pelaajaa ottavat toisistaan mittaa perinteisestä “tennispelikuvakulmasta” käsin ja yrittävät osua palloon parhaansa mukaan. Omasta mielestäni tennis ei ollut aivan yhtä hauska kuin Wiin näkemys samaisesta lajista, lähinnä siksi koska Kinect Sports Season 2:ssa palloon tuntuu osuvan lähes aina; palloa ei mailalla tarvitse sohaista kuin vähän sinnepäin ja pallo jo pomppaa takaisin vastapuolen pelaajalle. Pelkkä mailanvarteenkin osuminen riittää useimmiten ottamaan hyväksytyn ja onnistuneen lyönnin pelaajalta.
Kokonaisuutena Kinect Sports Season 2 on jokseenkin yllätyksetön kokoelma minipeleinä toimivia urheilulajeja, joista vain noin puolia on kiva pelata vielä sen ensimmäisenkin yrityskerran jälkeen. Jos joutuisin valitsemaan, ottaisin varmastinkin ensimmäisen kauden pelin tämän uuden sijaan, sillä jo pelkästään aiemmasta pelistä löytynyt keilaus viihdyttää kerrasta toiseen. Kinect Sports Season 2:sa osaa sen lajeista vaivaa yksinkertaisesti tylsä toteutustapa tai sitten ne ovat aivan liian yksinkertaisia.
Plussaa pelille sen sijaan tulee sen suomenkielisyydestä. Pelin valikot ovat kauttaaltaan kokonaan suomeksi, joka tekee pelin pelaamisesta ja hahmottamisesta moninkertaisesti helpomman lähestyä sellaistenkin, joilla ei englanninkieli ole aivan parhaassa terässä. Peliä varten on löytynyt jopa suomenkielinen juontajakin, joka äänestä päätellen taitaa olla täysin sama heppu, joka on vuodesta toiseen jaksaa isännöidä myös Sonyn Buzz-pelisarjan pelit. Kinect Sports Season 2:sta löytyy suomenkielistä höpinää sen valikoissa, mutta myös joissain urheilulajeissa, kuten esimerkiksi dartsissa ja golfissa on koko pelin ajan läsnä myös peliä ajoittin pelin sujumista kommentoiva ääni. Kommentointi tosin on ikävän monotonista, selostajan höpistessä samoja asioita uudelleen ja uudelleen, minkä lisäksi nämä selostajan puhumat asiat ovat aivan päivänselviä juttuja tyyliin, “heittämällä seuraavan tikkasi paremmin, saat enemmän pisteitä!” Pelin valikoissa selostaja sen sijaan — silloin kun pelin parissa ei tee mitään vähään aikaan — sekoilee höpisten omia, mukahauskoja juttujaan, kuten “en haluaisi kehuskella, mutta olen pelannut kaikki maailman videopelit läpi!” Selvä pyy…
Visuaalisesti Kinect Sport Season 2 muistuttaa pitkälti juuri niitä ensimmäisiä, Wiin mukana tulleita urheilupelejä. Peli käyttää suoraan pelaajaprofiilien Xbox-avatareja hyväkseen ja näin muutoin grafiikka on varsin yksinkertaista eikä millään tavalla hivele silmää, eikä kai edes sitä yritäkään. Jokaisen pelikerran jälkeen peli näyttää pelaajina olleista pelaajista videota Kinectin kameran kuvaamana — joka tosin jostain syystä töksähtelee typerästi. Enkä myöskään ymmärrää miksi, joka ikinen kerta, pitää videoruudussa soitattaa Duck Saucen kappaletta Barbra Streisand? Itse en henkilökohtaisella tasolla pidä kyseisestä junnaavasta kappaleesta tippaakaan ja se, että sitä on pakko kuunnella jokaisella pelikerralla niin kauan, kunnes videovalikosta poistuu on rasittavaa. Oman livevideon voi muiden modernien pelien tapaan lähettää urheilusessioiden jälkeen halutessaan myös nettiinkin, ennen kuin videovalikosta poistutaan. Videot lähetetään kinectshare.comiin, jonne kirjautumalla pelaaja voi tarkastella lähettämiään videoita ikäänkuin virtuaalisesta valokuva-albumista. Parhaita videoitaan voi sitten halutessaan tyrkyttää youtubeen, twitteriin tai facebookiin. Silloin kun pelataan Liven kautta toista ihmispelaajaa vastaan ei videonpätkien katselu- tai lähetysmahdollisuutta ole tarjolla. Hyvä niin, eikä siis tarvitse alkaa pelkäämään sitä, että oma typerännäköinen pelin parissa heiluminen näkyisi vastapelaajan televisioruduulla pelin päätteeksi.
Arvoltaan Kinect Sports Season 2 on juuri niin hyvä kuin mitä pelin lajeista itse ajattelee. Jos kaikki lajit eivät kiinnosta, kannattaa kenties harkita ensimmäisen Kinect Sports pelin hankkimista, jonka varmasti saa jo paljon halvemmalla. Jos uuden pelin lajit taas kiinnostavat on tarjolla moitteettomasti toteutetuja lajeja, joiden pelattavuuden eikä Kinectin perustoimivuuden kanssa ole ongelmia: kaikki pelin lajit ovat varsin tarkkoja ja vastaanottavia, mutta on eri asia mitä niistä on hauska pelata pidemmän päälle. Kaksinpelinä, tai vielä isommalla porukalla peli on luonnollisesti hauskinta hupia, eikä peliä aivottoman, kolmivaikeustasoisen tietokonevastustajan kanssa pelaamista varten kannata edes hankkiakaan. Pelin mukana tuleva yhden kuukauden tarjoava Live kultajäsenyyden tarjoava läpyskä on kiva lisä — ja satakertaa kivempi kuin ne turhanpäiväiset 48:n tunnin jäsenyydet — jonka avulla pääsee kokeilemaan ilmaiseksi pelin sulavasti toimivaa sekä melko nopeasti peliseuraa löytävää Live-moninpeliä.
