King's Quest - Chapter III: Once Upon A Climb arvostelussa

Activisionin King’s Quest episodipelisarja jatkuu kolmannella osallaan – “vain” neljän kuukauden tauon jälkeen, mikä ajallisesti on siinä ja siinä onko kyseinen odotusaika hyvän maun rajoissa. King’s Questin eduksi voidaan kai kaiketi kuitenkin laskea se, että episodit eivät jatku siitä mihin edellinen jäi, vaan pelissä pompitaan ajallisesti isoimmin loikkauksin – kenties juuri siksi, että vältyttäisiin ainakin jossain määrin episodeja hartaasti odottavien pelaajien internetvihalta.

King’s Questin kolmannessa episodissa, Once Upon A Climb, seurataan kuninkaana jo jonkin aikaa olleen Grahamin elämää. Mies on nyt karistanut ainakin ulkoisesti osan teiniminästään ja hänelle on kasvanut rintakehää, hauiksia kuin jopa parran sänkeäkin. Kolmaskin episodi toimii edelleen yhtenä isona takautumana, jossa vanha ja harmaantunut Graham istuu sängyllään kertomassa menneistä ajoista lapsenlapsilleen.
Kolmas episodi potkaistaan käyntiin saman tien puzzlella, joka on hieman outo ja ainakin jossain määrin mielestäni epälooginenkin ennen kuin pelintekijöiden logiikkaa viimein alkaa vähän ymmärtää. Ei kuitenkaan paras mahdollinen tapa käynnistää episodia. No, ainakin puzzleen liittyy tuttu hahmo King’s Quest V -pelistä, nimittäin silmälasipäinen Cedric-pöllö, joka tosin joidenkin vannoutuneimpien sarjan fanien silmissä on epätoivottu näky.

Kun alkupuzzlesta päästään eroon alkaa varsinainen peli päästä käyntiin ja Graham jolkottelee omaan valkoiseen linnaansa Daventryssa. Kuninkaaksi pääseminen oli huisin hauskaa, mutta nopeasti Graham tulee kuitenkin huomanneeksi, että elämä isossa linnassa tylsien ritareiden kanssa on ? no tylsää tietysti.

Seuraa uusi, jälleen jokseenkin oudon epälooginen puzzle linnan ruokasalissa, kun kuningas yrittää taikoa paikalle ruokavieraita. Tämän jälkeen, lyhyesti kerrottuna, Graham juttelee taikapelinsä kanssa ja saa vihiä, että vanhasta kunnon tornista löytyisi neito ja tuleva vaimo pelastettavaksi. Episodin keskeinen tarina keskittyykin tähän, eli vaimon löytymiseen.

Tarina ei olekaan kuitenkaan tällä kertaa yksinkertainen “kiipeä torniin ja pelasta neito”. Torniin kyllä kiivetään, mutta paikalla asiat onkin vähän toisella tavalla ja lopulta Graham löytää itsensä kakkosepisodin tapaan tilanteesta, jossa hän on vankina (tällä kertaa elävässä ja liikkuvassa tornissa, jolla on strutsimaiset jalat), neitoja joista valita onkin kaksi ja vanginvartijana toimii liskomummo nimeltä Hagatha. Vaikka tornin vankeja ollaankin, välillä tornin on pysähdyttävä lepäämään ja silloin Graham, mukanaan aina toinen neidoista karkaavat kahdenkeskisille treffeille kuin Bachelor tositv-ohjelmassa konsanaan – tosin puzzleja ratkomaan.

Näin selitettynä Once Upon A Climbin tarina ehkä saattaa kuulostaa älyttömän hauskalta tai jopa kreisiltäkin, mutta toteutus ikävä kyllä vähän ontuu, vaikka tarinassa potentiaalia moneksi olisikin. Jos kakkosepisodi vesittyi osittain epäloogisilla puzzleilla ja turhauttavalla edes takaisin ravaamisella isossa luolastossa, on Once Upon A Climbin suurimmat miinukset mielestäni ne, että tylsien välipätkien määrää ja QTE-kohtauksia ja muuta toiminnallista on lisäilty runsaasti. Eivät pelin sivuhahmot ole niin mielenkiintoisia tai dialogikaan edes niin hyvin kirjoitettua, että pitkiä pätkiä ei-interaktiivisia kohtauksia jaksaisi katsella ohjain sohvalla.

Toisaalta taas se pelattava mitä välipätkien väliin mahtuu on vähän epäbalanssissa. Puzzlenratkontaa, jota kahdesta aiemmasta episodista löytyi runsaasti on nyt syystä tai toisesta vähennetty. Episodissa oli omasta mielestäni yksi hauska ja kekseliäs puzzle (rataspuzzle) sekä yksi puzzle, joka olisi voinut olla hauska, mutta sen ratkaisu olikin lopulta yliyksinkertainen. Loput puzzleista mitä mukana on ovat joko turhan epäloogisia tai sitten eivät oikeasti edes ole puzzleja. En ainakaan itse laskisi kohtausta, jossa noukitaan muutamat tavarat tornin lattialta ja yksinkertaisesti viedään ne vieressä seisoville neidoille miksikään varsinaiseksi vaikeaksi pähkinäksi.

Kunnon vanhan ajan puzzlejen sijaan episodiin mahtuu sen sijaan yksinkertaisia kiipeilykohtauksia, simppeliä hyppelyä isoilla kivillä, muutama turha minipeli, sekä muun muassa yksi ylipitkä tanssikohtaus, jossa painellaan oikeita nappuloita. Lisäksi kakkosepisodin tapaan tarjolla on myös musiikkiin liittyvä puzzle, jälleen kerran. Kakkosepisodissa piti saada oikeat sävelet ulos musiikkirasiasta ja nyt tarkoitus olisi katsoa hymisevää oravajoukkoa ja perässä rämpyttää luutun kieliä samaan tahtiin. Yksi kieli vastaa yhtä oravaa ja rivissä seisovat oravat kun hymisevät, tekevät ne sen epäjärjestyksessä. Esimerkiksi tyyliin ensimmäinen, kolmas, toinen, kolmas, ensimmäinen ja sitä rataa. Eli seuraa perässä ja toista.

Tällaista oli tarjolla jo aikoinaan The Curse Of Monkey Island -pelissä, kun piti rämpytellä banjoa mestarisoittajan tahtiin, mutta King’s Questissa tästäkin on tehty ylipitkä ja muutenkin kamalan epäkiinnostava puzzle. Oikeastaan koko episodin aikana en onnistut kokemaan minkäänlaista hihkumisen tunnetta oikean ratkaisun löydyttyä johonkin puzzleista, kun ratkaisu on joko ylihelppo tai sitten sitä varten on vaadittu sitä kaikkein turhauttavinta “kokeillaan kaikkea kaikkeen” -tapaa.

Rasittavin esimerkki tällaisesta pelaamisesta on puzzle, jossa Grahamin pitäisi rakentaa neidon kanssa ?mäkiauto? ja ajaa sillä alamäkeä ja onnistuneesti liihottaa turvallisesti kuilun ylitse. Tavalliseen puunrunkoon pitäisi tökätä erilaisia esineitä vuorotellen, kunnes maksimimäärä esineitä on saavutettu ja kaksikko yrittää rohkeaa temppua työntäessään rungon alas mäkeä. Jos epäonnistuu, Graham ja neito kuolevat ja homma pitää tehdä alusta. Kuolin valehtelematta parikymmentä kertaa tämän puzzlen aikana, minkä jälkeen luovutin ja tarvitsin youtuben auttavaa apua, sillä puzzlen ratkaisun logiikka on loppujen lopuksi niin kaukaa haettua, että sitä on todella vaikea itse arvata.

Visuaalisestihan King’s Quest ajaa kokonaisuutena asiansa, mutta tarinaa siivittävien välipätkien yllättäen lisäännyttyä graafinen yleisilme mielestäni hieman kärsii – pelin grafiikka kun ei kuitenkaan ole ihan niin hienoa, että sillä saisi aikaan upeita tarinaa siivittäviä animaatioita, mutta pelaamiseen ja vapaaseen seikkailemiseen se sopii edelleen hyvin ja parhaimmillaan etenkin Grahamin hahmon osalta tulevat välillä mieleen Disneyn animaatiot. Sivuhahmot taasen eivät kaikki ole aivan sitä samaa tasaista laatua ja niiden seuraaminen lähikuvissa näyttää enemmänkin koomiselta.

Paikoitellen episodia pelatessa tuli sellainen olo, että The Odd Gentlemen haluaa yrittää kipeästi tehdä King’s Questista interaktiivisen animaation, sen sijaan että jatkettaisiin kahden aiemman episodin tapaan seikkailupelin tekemistä animaatiohenkisillä elementeillä. Episodin aikana nähdään pariinkin otteeseen kivoja maisemia ja potentiaalisia “seikkailuruutuja”, mutta kun näissä ei tehdäkään mitään — kävellään vain maisemien lävitse. Olikin vaikea välttyä tunteelta, että kehitystiimi on painanut episodin viivästymisen vuoksi lopulta paniikkinappulaa ja jättänyt suurimman osan pelistä leikkauspöydälle. Mene ja tiedä.
Jos vielä palataan audiovisuaaliseen toteutukseen, voidaan todeta, että kakkosepisodista poiketen Grahamin uusimmat seikkailut tornissa (ja muualla) eivät sisällä ärsyttäviä kamerakulmia oikeastaan kuin kerran pari. Äänityöskentely on jälleen kauttaaltaan hyvää ja nuori Graham, kuin myös vanha sängyllä istuva harmaapartakin (Christopher Lloyd) osaavat repliikkinsä jälleen ammattitaidolla. Uudetkaan hahmotuttavuudet eivät peliä pilaa luokattomalla ääninäyttelyllä, vaan kaikki sujuu valtaosin saumattomasti. Musiikkiakin on, mutta jossain puzzlekohtauksissa saman musiikin toistuminen alusta uudelleen ja uudelleen alkaa ottaa pattiin siinä missä itse puzzlen epäloogisuuskin.

Pituudeltaan Once Upon A Climb on melko lyhytkestoista sorttia, mutta epäselvät puzzlet ja se aiemmin mainittu mäkiautopuzzle etenkin pidentävät kestoa jokseenkin keinotekoisesti. Kun episodi on viimein ohi ja tekstit rullaavat ruudulla, en oikeastaan jäänyt himoitsemaan lisää. Kolmas episodi kun on kaikista kolmesta julkaistusta selvästi heikoin ja täytyy vain toivoa, että suunta ei olisi jatkuva.

Aiempien episodien arvostelut löytyvät täältä.