Activisionin episodeihin perustuva seikkailupelisarja, King’s Quest jatkuu nyt uusimmalla, neljännellä episodillaan. Jälleen kerran saa huomata, että peliä kehittävä pieni indietiimi, The Odd Gentlemen, ei oikein ole riittävän kokenut tuottamaan tällaista sarjaa, jonka jaksojen ainakin olettaisi ilmestyvän suhteellisen ripeään tahtiin. Edellinen episodi ilmestyi kuitenkin toukokuussa, tätä kirjoittaessa on jo lokakuu hyvässä vauhdissa.
Aikaa on siis ainakin ollut uuden tarinan kyhäilemiseen, mutta se ei kuitenkaan aivan tunnu heijastuvan pelatessa episodia Snow Place Like Home. Kuten aiemmissakin episodeissa, peli kertoo kuningas Grahamin, tuon tutun Daventryn hallitsijan elämästä vuosien varrella. Vanha harmaahapsi Graham istuu sängyllä muistelemassa menneitä seikkailujaan, jotka sitten pelaaja pelailee lävitse nuorempana Grahamina. Ensimmäisessä episodissa noustiin kuninkaaksi, kakkosessa yritettiin pitää valtakuntaa kasassa ja kolmannessa etsittiin rouvaa linnan suurin tiloihin.
Neljäs episodi ottaa jälleen harppauksia ja nyt Graham on noin kolmekymppinen lihaksikas hallitsija ja asustelee linnassa kuningattarensa sekä kaksosvauvojensa kanssa. Episodin alku ? ja samalla aivan ensimmäinen puzzle lupailee hyvää. Jokainen, jolla on pieniä lapsia tai on niitä kasvattanut osaa luultavasti samaistua pelin alkuun, kun vaihdellaan vaippoja ja yritetään saada itkevät vauvat hiljenemään, samalla kun väistellään lattialla lojuvia palikoita ja muita leluja. Tämä lupasi myös huumoripuolella hyvää ? puzzle oli hauska pelata, vaikka se ei älyttömän haastava ollutkaan.
Itse oletin alun perusteella, että episodi keskittyisikin Grahamin perhe-elämään ja siihen miten mies pärjää tuoreena isänä. Puzzlet olisivat voineet rakentua tämän pohdiskelun ympärille. Tarina kääntyy kuitenkin nopeasti mielestäni väärään suuntaan, eikä juonessa ole oikein edes järkeäkään.
Muuan ilkeä velho ilmestyy linnaan kuin varkain vartijoiden ohitse ja sieppaa kehdosta kuninkaallisten poikavauvan ja katoaa tämän kanssa kuin tuhka tuuleen. Lasta etsitään seuraavat kahdeksantoista vuotta hyvin lyhyiden välipätkien kertoessa tarinaa. Jo heti tämän jälkeen kasvanut ja aikuistunut poika, Alexander palaakin itse linnan ovelle ja perhe yhdistyy kuin salaman iskusta. Mitään ei kysellä tai kerrota edes sitä, missä poika on lymyillyt kaiken tämän ajan. Kunhan saadaan vain tekosyy näyttää molemmat lapset nopeasti aikuiseksi kasvaneina.
Lasten riidellessä jatkuvasti kuningasperhe alkaa kaivat lomalle ja niinpä koko poppoo suuntaa hotellilomalle. Laukut pakataan tetristyyliin kevyen puzzlen siivittämänä (puzzle on vähän sekava, mutta ratkaistavissa). Tämän jälkeen pitkällä kärrymatkalla perhe ja siis pelaaja myös pelaavat muistipeliä, jossa pitää muistaa kaikki sanat mitä muut hahmot sanoivat ja sen jälkeen lisätä yksi uusi itse. Kierros alkaa uudelleen, kukin hahmo lisää yhden uuden sanan. Ja taas jatkuu.
Kärrykyyti ei lopu ennen kuin puzzle on ratkottu ja muut pudotettu pelistä pois. Perillä kohteessa perhe suuntaa.. jäähotelliin? Selvä se. Hotellissa asiat ovat kuitenkin vinksin vonksin ja nopeastikos isä ja poika huomaavat viettävänsä laatuaikaa yhdessä ratkoessaan läjän puzzleja, koska tiikerin ja sarvekkaan otuksen sekoitusta oleva hotellinomistaja nyt sattuu haluamaan niin.
Jos tarina on sekava ja tylsäkin ? huumori on kamalan kuivaa ja väkisin väännettyä ? ovat sitä myös jäälinnassa ratkottavat puzzletkin. Näistä ehkä ensimmäinen vielä menee kategoriaan ?puzzle?, sen eriskummallisuutensa vuoksi, mutta kun sen jälkeen samalla idealla varustettuja puzzleja ratkotaan monta, monta lisää, muuttuu peli äkkiä pelkäksi minipelien pelaamiseksi.
Työnnellään palikoita ja liikutellaan laattoja, jotta saadaan liila energiavirta lattiassa yhdistettyä yhdeksi vanaksi ja siten päässä häämöttävä ovi auki. Oikeasti? Ja näiden minipelien ratkominen vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Kunnes päästään ratkomaan pari arvoitusta ja sen jälkeen episodi onkin jo ohitse. Siinä vaiheessa episodin cliffhangerikaan ei jaksa enää innostaa, kun on aivan puhki aivot turruttavien minipelien pelaamisesta. Episodissa ei onneksi ole yhtäkään QTE-kohtausta, mutta jos tätä saa tilalle, niin nappulanrämpytykset takaisin, kiitos! Episodissa ei myöskään ole tippaakaan interaktiivista dialogia, eikä tavaravalikkoonkaan oikeastaan koko episodin aikana noukita esineitä tai käytetä mitään sieltä.
Eikö parempaan oikeasti ole pystytty vajaan puolen vuoden aikana, jona episodia väkerrettiin? Neljäs episodi tuntuukin vahvasti siltä, että koko King’s Questia on lähdetty suunnittelemaan ?keksitään samalla kun tehdään? -konseptilla. Ehkä varsinaisia käsikirjoituksia kaikille viidelle episodille ei ole oikeasti ollut edes olemassakaan saatikka ideoita kantamaan niitä.
Episodi on tarinaltaan laiska ja sisällöltään äärimmäisen kevyt. Pituutta episodille on saatu työntämällä se täyteen minipelejä, joiden ratkomisessa menee oma aikansa, vaikka ratkaisukaava olisikin selkeä. Peliä pelatessa tuli vahvasti mieleen termi sudenkuoppa, mutta myös vähän yli kuusitoista vuotta vanha seikkailupeli, Gabriel Knight III, jonka tarina myös kärsi viimeisen puolituntisensa aikana typeristä minipelipuzzleista. Ne olivat huonoja jo silloin, mutta en olettanut näkeväni samankaltaisia seikkailupeleissä enää vuonna 2016. King’s Questin episodien suunta sen avausjakson jälkeen on ollut alaspäin ja meno jatkuu näemmä samanlaisena.
Aiempien episodien arvostelut löytyvät täältä.
