Knockout League arvostelussa

Knockout League on indiestudio Grab Gamesin käsialaa. Nyrkkeilypelinä peli taitaa olla jopa ainoa laatuaan Sonyn PSVR-laitteelle – kilpailua ei siis käytännössä ole, eikä peliä oikein voi siksi verrata mihinkään toiseen peliin.

Pelattavuudeltaan Knockout League on kuitenkin hauska ja mekaniikaltaan äärimmäisen toimiva virtuaalinyrkkeily. Peli vaatii ohjaamiseen movekapulat, mikä on varsin ymmärrettävää. Kun mennään kehään ja kello soi, seisoo pelaaja paikallaan iskuja jaellen sekä niitä blokaten tarpeen tullen. Siinä mielessä peli ei olekaan mikään kovin realistinen nyrkkeily, vaan erittäin arcadehenkinen. Tästä suuntauksesta kielii pelin visuaalisen tyylin ohella pelin eri vastustajatkin.

Sisältönsä puolesta peli tarjoaa sparrausmoodin, jossa voi harjoitella kovasti Rocky -elokuvien Apollo Creediä muistuttavan tumman kaverin kanssa (jopa pelin teemamusiikki on eräänlainen mukaelma Rockyn ikiklassikosta). Kun perusjutut on harjoiteltu, on aika siirtyä itse matseihin. Peli pitää sisällään kolme turnausta ja niissä kaikissa on kolme vastustajaa päihitettäväksi.

Ensimmäinen vastustaja Tri-Tip tappelee melko perinteisesti iskuja jaellen. Seuraava vastustaja onkin sitten jo varsinainen duracell-pupu ravaamaan kehässä ja hyökkäämään päälle. Kolmannelta tyypiltä löytyy jalastaan metallinen sähköistetty vempain, eikä kyseinen sekopää ole ujo käyttämään ”nyrkkeilyssä” myös ilkeästi pelaajan energiaa vievää jalkaansa. Muita vastustajia ovat silinterihattuun sonnustautunut mustekala (kahdeksan nyrkkeilyhanskaa) sekä muun muassa koukkukätinen merirosvokapteeni, joka pieksee pelaajaa miekallaan. Peli ei siis todellakaan ole mikään virallinen nyrkkeilypeli. Vaikka muut hahmot käyttävätkin kyseenalaisia keinoja voittaakseen, on pelaajalla apunaan vain ne kaksi hanskaa.

Koska sisältöä on hyvin niukalti (pelissä ei ole moninpeliä), nousee vaikeuskäyrä jokaisen vastustajan myötä melko paljon. Jokaisella vastustajalla on kaiken lisäksi ne omat kehärutiininsa ja hyökkäystyylinsä, joita ei yleensä opi ensimmäisellä tai toisellakaan kerralla.

Peli kyllä ilmoittaa pyöreällä ”tähtäimellä”, silloin kun pitäisi iskeä, mutta näissä tilanteissa iskuja saa perille yleensä yhden. Se yksi kuluttaa nopealiikkeisen ja erittäin aggressiivisen vastustajan isosta energiapalkista vain yhden pienen siivun. Iskuja onkin hyvä saada kerralla enemmän perille. Yleensä tehokkaimpia hetkiä ovat ne, kun pelaaja onnistuu väistämään vihollisen nyrkkiä – vastapuoli hämääntyy lyhyeksi hetkeksi ja tällöin on hyvä iskeä. Oikeastaan väistö ja isku on ainoa oikea taktiikka, sillä kaikilla vastustajilla on murtamaton blokki, jos niitä yrittää takoa milloin tahansa.

Kun vastapuolen energiapalkki on viimein kovan yrittämisen jälkeen saatu tyhjennettyä, on takana vasta ensimmäinen tyrmäys. Kukin vastaan tuleva nyrkkeilijätapaus on kaadettava kolmesti. Pelaajalle jostain syystä annetaan vain kaksi mahdollisuutta nousta takaisin matolta. Jos triplatyrmäys ei onnistu, pitää koko ottelu vetää alusta. Muutamaan otteeseen itsellä kävi jopa niinkin, että PS-kamera lakkasi tunnistamasta antamiani iskuja, joka siis tietysti johti tyrmäykseen. Etenkin kesken hyvän oman suorituksen tällaiset itsestä riippumattomat takaiskut ovat ikävä juttu.

Huoneessa, jossa peliä pelataan olisi muutenkin hyvä olla riittävästi tilaa ympärillä, jotta iskujen väistely ja jopa hieman matalaksi meneminen onnistuisi vaivatta. Allekirjoittaneella kolisivat välillä irtotavarat, jalka osui takana olleeseen sohvaan tai movekapulanyrkki katosta roikkuvaan lamppuun. Perääntymistä tai eteenpäin liikkumista peli ei luonnollisestikaan PSVR-pelinä tunnista – sitä varten pitäisi melkeinpä olla käytössä tatttiohjain.

Paikallaan seisoskelu ja nyrkkeily toimii kuitenkin kiitettävän hyvin, eikä peli tunnu siinä mielessä rajoitetulta raajarikolta. Luulisi pelaamisen ja voittamisen olevan helppoa, kun täytyy vain seistä paikallaan ja huitoa, blokata sekä väistellä. Vastustajat ovat kuitenkin ruudulla niin vikkeliä, että pelaajan on reagoitava nopeasti. Jatkuva heiluminen väsyttää lopulta.

Äärimmäisen uuvuttava peli fyysisesti onkin. Omaa peliprofiilia ja tallennusta luotaessa peli kysyy pelaajan painoa ja tämä aluksi ihmetyttää, mutta pelissä on mahdollista valinnaisena laittaa kalorilaskuri päälle. Niin fyysistä touhua Knockout League tarjoilee. Kalorit lasketaan kaiketi annetun painon kanssa – se, että onko laskuri tarkka, on vaikea sanoa, mutta äärimmäisen uuvuttavan ja kaikki mehut vieneen matsin jälkeen peli ilmoitti kaloreita kuluneen lähes sata. Se oli jokseenkin helppo uskoa siinä hengästymisen tilassa. Toki se on plussaa, että kaloreita lasketaan ja että löytyy peli, joka pistää pelaajan kuntoilemaan, mutta samaan aikaan se on myös huonokin puoli.

Peli ei varmastikaan olisi läheskään yhtä uuvuttava, mutta koska naamalla ja päässä pidetään sitä melko huonosti hengittävää PSVR-koppaa, on move-nyrkkeileminen ekstrauuvuttavaa. Esimerkkinä aikoinaan Nintendo Wiillä nyrkkeilyä pelattaessa ei tullut läheskään yhtä kuuma.

Knockout League ei olekaan mikään sellainen peli, jota annetaan kaverin demota illanistujaisten aikaan – ei ainakaan, jos ei aikomuksena ole myös saunoa porukalla, sillä vaatteet ja pää ovat takuulla hiestä märkänä, jos ei yhden niin viimeistään muutaman matsin jälkeen. Suihkussa sai käydä joka kerta pelisessioiden päätteeksi. Oman lisänsä toki tuovat kuumat ilmat. Tätä kirjoittaessa Suomessa on ollut aika lämpimiä päiviä – jokainen voi kuvitella kuinka kroppa kuumenee PSVR-koppa päässä näinkin fyysisen pelin kanssa, vaikka olisikin ilmastoinnit hyrräämässä.

Jokaisen uuden tappelukaverin kanssa sen liikkeiden ja heikkojen kohtien opetteluun menee se muutama ottelu, sen jälkeen jo paremmin tietoisena saadaan todennäköisesti vielä muutama kerta lisää kuonoon. Kun viimein olisi taidot ja ymmärrys voittamiseen, pitää muistaa, että vihollinen kaadetaan kolmesti. Siinä on aikamoinen rupeama kahlattavaksi yhden pitkän session aikana. Jos pelaa liian pitkään, alkaa olla paikat maitohapoilla eikä huimauskaan ole aivan täysin poissuljettua.

Peliä voisikin kuvitella eräänlaiseksi moderniksi VR-ominaisuudella varustetuksi Nintendon Punch Out -peliksi. Hitaasti edeten – ei suinkaan yhdellä istumalla – peliä ensi kertaa kokeileva pelaaja koluaa kaikki vastustajat läpi opetellen näiden tappelutyylit ja heikot kohdat. Jokaisen voitetun matsin päätteeksi pelaajaa palkitaan muun muassa pisteillä ja näitä tuloksia voi sitten tuijotella leaderboardsilla ja katsoa miten pärjää muita pelaajia vastaan.

Visuaalisesti Knockout League näyttää todella hyvältä. Tätä kirjoittaessa jo ihan hyvän määrän PSVR-pelejä kokeilleena, voin sanoa, että laitteelle on julkaistu paljon visuaalisesti hiomista enemmän tai vähemmän kaipaavia pelejä.

Grab Games on kuitenkin onnistunut saamaan hyvän pelin tueksi myös varsin arcademaiselta näyttävän värikkään pelikokemuksen. Vastaan tulevat hahmot ovat toinen toistaan hullunkurisempia hassuttelijoita, kun taas omien kiiltelevien nyrkkeilyhanskojen ihailemiseen lähietäisyydeltä ei vaan kyllästy.

Jos etsit uutta pelikokemusta PSVR-laitteellesi ja nyrkkeily- tai tappelupelit ovat sellaisia, mitkä kelpuutat, kannattaa Knockout League ehdottomasti tsekata. Pelin isoimpia huonoja puolia ovat äärimmäinen fyysisyys sekä kenties hieman korkea (30€) hinta sisällön määrään nähden.