Kung Fu Panda 2 arvostelussa
Kung Fu Panda 2 on lyhyt ja ponneton lisenssijulkaisu, joka ei oikein osaa päättää olisiko mieluummin rytmi- vaiko taistelupeli. Lopputuloksena syntyy monotoninen ja turhauttava sekamelska, joka hyödyntää Kinectin potentiaalia laiskasti. Julkaisijoiden ja pelitalojen soisi jo pikkuhiljaa oppivan, ettei pelkkä liikeohjaus tee huonosta konseptista hyvää.
Jos luulit pandaa söpöksi elikoksi, niin opetapa sille kung futa ja pistä se imitoimaan Jack Blackia. Kun olet kuunnellut aikasi karvapalleron kidasta kantautuvia puujalkavitsejä jatkuvasti toistuvien ?Awesome? ?lausahdusten siivittämänä, tekee mielesi varmasti lyödä jotain. Olet siis täysin sopivassa moodissa pelataksesi Kung Fu Panda 2:n Kinectille tehtyä Xbox-versiota.
Juonellisesti peli sijoittuu valkokangasversionsa jälkimaininkeihin, välttäen näppärästi sekä leffan spoilaamisen että itselleen vääjäämättömän epäedullisen rinnastuksen elokuvaan. Tarina menee yksinkertaisuudessaan siten, että Lordi Shenin jälkeensä jättämään ilkiötyhjiöön saapuu uusi, entistäkin pahempi rosmojoukko, Comodo-lohikäärmeet. Tuoreiden tulokkaiden pahantahtoinen mellastus ei Po:lle ja muille leffasta tutuille kung fu ?mestareille passaa ja eipä aikaakaan kun kiusankappaleita ollaan häätämässä jo pitkin suola-aavikoita.
Kung Fu Panda 2 hyödyntää Kinectiä hyvin ennalta arvatusti, pistäen pelaajan varjonyrkkeilemään tiensä läpi karikatyyrimaisten eläinhahmojen. Kinect tunnistaa pelaajan liikkeet elepohjaisesti, eli kun pelaaja huitaisee vasemmalla nyrkillään, tekee ruudulla heiluva panda samoin ja kun potkaisee oikealla jalallaan, nousee takatassu myös karvapallolla. Liikkeitä löytyy jokaiselle raajalle yksi, plus hyppäämällä aktivoitava lentopotku. Vaikkei ilmaa tarvitse saada koipien alle kuin pari senttiä, oppi touhussa vaistomaisesti varomaan pääkoppaansa, joka ainakin testiympäristössä kolahti tasaisin väliajoin olohuoneen lamppuun. Lisäksi Po osaa pari erilaista väistöä ja torjuntaa sekä tukun kutsuhuutoja, joilla huudetaan muita kung fu ?mestareita avuksi. Viimeksi mainitut aktivoidaan hölisemällä Kinectin mikkiin. Idea on hauska, mutta koska peli edellyttää ainakin kohtuullista ameriikan ääntämystä, jäänee tämä ainakin suomalaisissa lapsiperheissä sivusta seuraavien vanhempien tehtäväksi.
Puusta katsottuna Kung Fu Panda 2:n konsepti on suorastaan idioottivarma, eikä ole vaikea kuvitella miksi keholla pelattava taistelupeli on kuulostanut julkaisufirman pikkutakkiportaassa hyvältä idealta. Käytännön tasolla pelaaminen on kuitenkin hyvin rajoittunutta ja itseään toistavaa. Suuri ongelma on se, että Kung Fu Pandasta puuttuu tappelupeleille ominainen dynaamisuus. Taistelu on jaettu lyönti- ja torjuntavuoroihin, jotka kummatkin koostuvat pääasiassa orjallisesta reagoinnista pelin antamiin käskyihin. Lyöntejä torjuttaessa on toki luonnollista pistää kädet sinne, mistä iskuja satelee, mutta hyökkäysvuoroissa reaktiivisuus suorastaan raivostuttaa. Normaali etenemisrytmi on suurin piirtein sellainen, että pelaaja aloittaa taistelun heilauttamalla satunnaista raajaa, vihollinen tekee väistön ja peli hidastuu odottamaan pelaajan liikettä. Seuraavaksi tarvitaan potku juuri pelin edellyttämältä jalalta tai mitään ei tapahdu. Jos arvaa oikein, ilmestyy oikeaan alanurkkaan kuvake, joka kertoo millaisella liikkeellä kombo viimeistellään. Pahimmillaan Kung Fu Panda 2 on kuin rikkinäinen rytmipeli: mielikuvitukselle ei jätetä tilaa, eikä peli malta edes aina kertoa mitä pelaajalta odotetaan.
Toinen suuri intuitiivisuuden tappaja on liikkumisen elepohjaisuus. Kung Fu Panda 2 kompastuu samaan kuoppaan kuin suurin osa Wii-peleistä, tunnistamalla pelaajan liikkeet binäärisesti. Lyönnit ja potkut siis joko tapahtuvat tai eivät, eikä iskujen nopeudella tai voimalla ei ole merkitystä lopputulokseen. On kenties paljon toivottu, että Kinect-taistelupelien vallankumous voisi lähteä liikkeelle Kung Fu Panda 2:n kaltaisesta lisenssijulkaisusta, mutta ainahan se harmittaa, kun täydelliseen kehonliikkeiden tunnistukseen kykenevää laitetta hyödynnetään, kuin pahaista viiden napin peliohjainta.
Viimeisenä niittinä Kung Fu Panda 2 jää hävyttömän lyhyeksi. Läpi pääsee noin neljässä tunnissa, eikä sen itseään toistavista taisteluista löydy uudelleenpeluuarvoa nimeksikään. Vaihtelua on yritetty tuoda sinänsä toimivilla minipeleillä, kuten nuudelien tarjoilulla ja riksakaahailulla, mutta nekin ovat aivan liian yksinkertaisia viihdyttääkseen viittä minuuttia enempää. Surullista kyllä, mutta ainoa osa joka kokonaisuudessa toimii moitteetta on itse Kinect-liikeohjain. Siitäkin kiitos kuuluu pääasiassa Microsoftin insinööreille.
