Kung Fu Panda arvostelussa

Kung Fu Panda on Dreamworksin samannimiseen animaatio-elokuvaan pohjautuva lisenssipeli. Itse en ole elokuvaa nähnyt, mutta mikäli elokuvasivusto Imdb:n arvosana elokuvalle pitää yhtään paikkaansa, pitäisi animaation olla hyvä. Mutta entäpä sitten tämä virallinen lisenssipeli sitten? Niin usein kun lisenssipelit tuppaavat olemaan niin kovin surkeita tapauksia. Jos lisenssipelillä on mahdollisuus onnistua niin useimmiten se on todennäköisempää, että animaatioon pohjautuva peli onnistuu, kuin johonkin Hollywood-elokuvaan pohjautuva. Otetaan nyt vaikka esimerkkipariksi Fight Club ja Ice Age 2 -elokuvat. Jälkimmäinen on hauskaa hupia ja ensimmäinen karmaisevan kankea tappelupeli.

Onko siis jälleen kyseessä ehkäpä jopa pelattava lisenssitapaus, kun Kung Fu Pandasta puhutaan? Vastaus on kyllä. Uskomatonta, mutta totta, on Kung Fu Pandan peliversio todella hauskaa hupia, jopa näin aikuisempaankin makuun, kun taas perheen nuorempia ajatellen kyseinen peli on sopivan haastava, mutta ei loppujen lopuksi mikään hirmuvaikeakaan. Peli onkin hieman vanhemmalle pelaajalle melko helppo läpipelattava, mutta ei tee kokemuksesta kuitenkaan sen huonompaa.

Kung Fu Panda seuraa kaiketi jotakuinkin esikuvansa juonta(en siis ole elokuvaa nähnyt)ja kertoo tarinan lihavasta ja laiskasta pandasta nimeltä Po, joka hauskojen käänteiden kautta julistetaan uudeksi Dragon Warrioriksi, eli eläinkunnan ultimaaliseksi Kung Fu taistelijaksi. Eläinkunnan, jonka jäsenistöön lukeutuu muun muassa jäniksiä, käärmeitä, tiikereitä, villisikoja, gorilloja ja niin edelleen. Panda ja vieläpä lihava sellainen ei heti päällimmäisenä tulisi mieleen, kun taitavista taitavinta soturia tällaisen eläinjoukkion keskeltä lähdettäisiin etsimään.

Pandan Dragon Warrioriksi julistavan Master Shifun (kettu kaiketi) entinen oppilas, lumileopardi nimeltä Tai Lung ei kuitenkaan tätä purematta niele, vaan haluaa saada tittelin itselleen ja siinä samalla tuhota koko Rauhan Laakson kätyreidensä avulla. Onkin aika asettua taistelemaan jälleen kerran pahaa vastaan. Tämä tietää käytännössä 14 tason verran potkimista hakkaamista, sekä pandan ison mahan käyttöä aseena vihollisia, kuten villisikoja ja gorilloja vastaan, jotka luonnollisesti ovat näitä kliseisiä eläinvihollisistyyppejä(Star Wars, Apinoiden planeetta). Taisteleminen pelissä toimii ja on erittäin sujuvaa. Tarjolla on useita erilaisia erikoisliikkeitä, joiden hallitseminen ei kuitenkaan vain muutaman nappulan yhdistelmiensä ansiosta ole liian vaikeaa nuoremmille pelaajille. Taisteleminen kaiken kaikkiaan onkin tämän vuoksi varsin hauskaa ja kun tekoälykin ostaa pistää tyydyttävästi kampoihin pelaajalle, tuottaa taisteleminen jonkin sortin mielihyvää.

Peli ei kuitenkaan kangistu olemalla esikuvansa tarinan jalanjäljissä orjallisesti pomppiva peli, jossa hakataan itsensä lävitse tasosta tasoon, vaan kentistä ja pelistä löytyy paljon vaihtelua, jonka lomassa sitten seuraillaan itse animaation tarinaa näin pääpiirteittäin.

Potkimisen ja hakkaamisen ohella välillä lennetään haikaralla yläilmoissa ukkospilviä väistellen, kun taas välillä joudutaan vapauttamaan Rauhan Laakson asukkeja häkeistä, taikka väistellä kiviä veneellä voimakkaasti eteenpäin virtaavassa joessa. Välillä taasen mennään jos jonkinlaisia kouruja ja mäkiä alas yhtenä pallona kultakolikoita keräten kuin Sonic ikään. Pelissä ei myöskään pelata pelkästään Po-karhulla, vaan lisäksi päästään kerran tai kaksi ohjastamaan myös animaation muita päähahmoja, kuten Tigressiä ja Master Shifua muutamissa eri tilanteissa yksinpelin aikana. Animaatiosta tutuilla muilla päähahmoilla pelaaminen tuo pelikokemukseen niin ikään mukavaa vaihtelua, kun yksikään pelattavista hahmoista ei ole pelkästään kosmeettisesti toisistaan eroavia, vaan eroavat myös taisteluliikkeidensä ja kykyjensä osalta.

Mielenkiintoa yllä pelissä pitää myös se aiemmin mainittu kolikoiden kerääminen. Kultakolikoilla nimittäin parannellaan tasojen pelaamisen välissä Po-karhun taistelutaitoja, jotka jakautuvat useaan eri osa-alueeseen, kuten esimerkiksi nopeaan ja voimakkaaseen hyökkäykseen, taistelukeppien käyttötaitoon, sekä muun muassa Pon tehokkuuteen satuttaa vihollisia isolla mahallaan. Kovat ja tehokkaat taisteluliikkeet vaativat myös erillistä energiaa ja sitä mitataan hiljalleen kuluvan Chi-energian muodossa, jota tosin saa sitäkin kerättyä ympäristöstä aina sieltä täältä lisää. Pelin helppoudesta (ainakin vanhemmalle pelaajalle) kertoo jotain se, että vaikka pelaaja voikin parannella Chi-mittarin koon ohella myös elinenergiansa kokoa, ei allekirjoittanut tullut parannelleeksi näistä kumpaakaan koko pelin keston aikana. Peli ei loppujen lopuksi ole mikään kovin pitkäikäinen pelitapaus, mutta elinikää lisäävät mukavasti moninpeli, sekä yksinpelin jokaisesta kentästä löytyvät useat vihreät kolikot, joita keräilemällä aukeaa konseptikuvien ohella moninpelikarttoja, moninpelimuotoja, sekä minipelejä pelattavaksi. Ottaen huomioon, että kyseessä on lisenssipeli, on Kung Fu Pandan moninpeli yllättävänkin hauskaa hupia. Live-peliä ei ole tarjolla, mutta samalla koneella maksimissaan neljän pelattava moninpeli onkin varmasti etenkin perheen nuoremmille se parempi vaihtoehto. Tarjolla on 1 vs 1 kamppailua, sekä tiimissä pelaamista tekoälyä vastaan, minkä lisäksi tarjolla on muutama erilainen minipelikin, joita lasten on helppo pelata.

Kuten niin monesta muustakin animaatio-elokuvasta, myös Kung Fu Panda-animaation ääninäyttelijäkastin takaa löytyy useita Hollywood-näyttelijöitä. Näyttelijä Jack Black vetää pääroolin, eli Kung Fu:ta osaavan pandakarhu Po:n repliikit, jonka ohella animaatiossa kuullaan muun muassa Dustin Hoffmania ja Jackie Chania. Peliä varten ei ihme kyllä ole saatu juuri ketään esikuvansa ääntelijöitä, mutta kerrankin voi sanoa, että tämäpäs ei menoa haittaa. Kaikki hoitavat äänityönsä varsin mallikkaasti ja vaikka Jack Black ei ääntelekään Po-karhua pelissä, on äänisuoritus niin lähellä sitä aitoa, että välillä on vaikea erottaa sitä eri henkilön työksi. Dialogi pelissä on kauttaaltaan toimivaa, vaikka nyt sinänsä ei pelissä näyttelekään sitä pääroolia. Dialogiin ja tarkemmin sanottuna pelaamisen välissä nähtäviin välianimaatioihin on kuitenkin saatu upotettua paljon huumoria, vaikka ne eivät aivan suoraan elokuvasta kaikki olekaan apinoituja. Etenkin Pon jatkuva nälkä ja hölmöily saa hymyn suupieleen.

Visuaalisesti peli näyttää varsin passelilta ja vaikka paikoitellen peli ei näytä Xbox 360:stä ottavan aivan kaikkia tehoja irti, on graafinen toteutus silti suurimman osan pelin kestosta toimivaa ja etenkin pelin kaikki päähahmot, etenkin Po on varsin hienosti animoitu aina erilaisia taisteluliikkeitään, sekä eleitä ja ilmeitään myöten loistavaa työtä ja peliä katseleekin varsin mielellään.
En olisi uskonut tätä sanovani, kun peli postiluukusta kilahti, mutta kokonaisuutena Kung Fu Panda on todella hauska tasohyppely-tappelu-peli, jonka pelaa varsin mielellään alusta loppuun saakka sen miellyttävän simppeleiden kontrollien, näyttävän taistelun, sekä sulavan toteutuksensa ansiosta. Tällaisia pitäisi kaikkien lisenssipelien olla, vaikka Kung Fu Pandaa ei pituudella olekaan siunattu.