Lego Brawls arvostelussa
Lego Brawls tarjoilee budjettihintaisempaa Smash Bros -areenatappelua, jossa saa tapella myös valikoiden ja teknisen toteutuksen kanssa.
Traveller’s Tales on pitänyt jo melkein kohta parikymmentä vuotta huolta siitä, että leikkipalikat, nuo ajattomat Legot, ovat saatavilla myös virtuaalisiinkin leikkeihin. Mutta koska tavaraa on toisaalta pumpattu lähes samalla kaavalla ulos niinkin pitkään, on TT:n pelien laatu nykyään kovin ailahtelevaa. Onkin siksi ihan kiva, että välillä joku muukin pääsee kokeilemaan siipiään palikoiden parissa – ainakin teoriassa siis ajatus on lämpöinen.
Indiestudio Red Gamesin jo vuonna 2019 kehittämä Lego Brawls on alun perin Apple Arcade -palveluun julkaistu peli – siis käytännössä Applen laitteilla pyörivä julkaisu. Nyt peli on kuitenkin käännetty väkisin myös konsoleille sekä PC:lle ja tuupattu ulos “budjettihintaisena” neljänkymmenen euron pelinä.
Miksi väkisin? Viitteitä ei-niin-kovin rakkaaseen porttaukseeen voisi hakea siitä, että vaikka pelillä on selvästi omat ongelmansa, ei pelin PS4-versiolle vielä tätä kirjoittaessakaan (vajaa kuukausi julkaisun jälkeen) ole ilmestynyt yhtäkään päivitystä, ei edes sitä kuuluisaa day1 -pätsiä. Enkä ole yleensä trophyjen perään, mutta jotain kai kertoo sekin, että Lego Brawlsin kahdestatoista trophystä yhdeksän voidaan käytännössä saavuttaa jo melkein tunnin pelailun jälkeen.
Idealtaan Lego Brawls on – kuten voi ehkä arvatakin – Super Mario Smash Bros. (ja Smash Bros. Brawlin) kaltainen eri kiipeilyalustoja sisältävä areenatyyppinen taistelupeli, jossa mätetään kavereita kuonoon joko paikallisesti sohvalla tai netin välityksellä.
Lego Brawls ei eroa Nintendon ideasta oikeastaan muutoin kuin sillä, että Mario ja kumppanit on korvattu tutuilla keltaisilla legoukkeleilla ja taustat noudattelevat legopalikoiden omia teemoja. Ideahan on (tai olisi) varmasti varsin toimiva, jos vain kokonaistoteutus olisi kunnossa. Peli pitää sisällään brawl-pelitilan lisäksi partyvalikon, jonka alta löytyvät paikallinen moninpeli, versus sekä co-op.
Pääpaino on ollut kustomoitavien legotappelijoiden määrässä. Kun pelaillaan ensimmäisiä kertoja, valitaan haluttu teema kahdeksan erilaisen väliltä, joita ovat muun muassa Jurassic World, Ninjago sekä klassisen vanhat Merirosvot.
Tähän valittuun teemaan kuuluvat ukot ja kamppeet, kuten lyömäaseina käytettävät objektit pikkuhiljaa (grindausvauhtia) sitten avautuvat käytettäväksi sitä mukaa, kun pelaaja pelailee matseja ja tienaa XP:n virkaa toimittavia legohippuja. Aktiivista teemaa saa vaihtaa asetuksista koska tahansa. Kustomointien mahdollisuus kuitenkin käytännössä kasvaa mitä enemmän pelaa. Sinänsä valinnan varaa ukkojen naamojen ja vaatetusten muokkaamiseen onkin melko kiitettävästi ja pelaajalla voi kaiken lisäksi olla useita erilaisia hahmoja tallennettuna samanaikaisesti.
Erilaisten teemojen ja ukkeleiden 3D-mallintamiseen onkin sitten ilmeisesti mennyt suurin osa pelintekijöiden huomiosta. Pelimoodeja on tarjolla vain kolme erilaista ja erilaisia areenoitakin on vain muutamia. Moodit ja areena päätetään aina äänestämällä niistä, joita peli randomina tarjoaa. Pelimoodit ovat free for brawl, collect mode ja control the point.
Ensinnä mainittu on kaikki kaikkia vastaan mättämistä, siinä missä collect modessa yritetään kerätä vaikkapa persikoita tai kristalleja omalle tiimille. Kumman tiimin mittari täyttyy ensin, voittaa. Control the pointissa on tarkoitus pitää hallussa yhtä tiettyä alustaa – alustan päällä seisominen kasvattaa tiimin palkkia kohti voittoa, mutta yleensä vallasta taistellaan aina loppumetreille asti. Pelimoodit vaihtuvat kuitenkin ainoastaan nettipelissä. Mikäli pelaa offlinetilassa kavereita tai botteja vastaan, on jokseenkin käsittämättömästi tarjolla ainoastaan free for brawl.
Missä mä oon?
Nettipeliseuran hakeminen on tehty sekin jokseenkin sekavaksi. Päävalikon brawl-vaihtoehto, sekä partyvalikon versus ja co-op ovat tarkoitettu onlinepelaamiseen. Brawlia klikkaamalla päästään 8 pelaajan matsia käynnistelemään, kun taas versus-valintaa klikkaamalla homma ei etene yhtään mihinkään. En ymmärtänyt koko vaihtoehdon pointtia, kun versus-vaihtoehdon kautta ei pelaamaan pääse lainkaan. Versus ei tuo ruudulle muuta kuin tyhjän valikon jumputusmusiikin ja kutsukoodin kera. Koodin voi lähettää pelin omistavalle kavereille, joka sitten naputtelee sen koodi-kenttään ja liittyy pelaajan partyyn. Co-op sen sijaan toimii niin kuin pitääkin – kyseessä on 4vs4 moodi, jossa neljä ihmispelaajaa lyöttäytyy pelaamaan neljää bottia vastaan.
Oletuksena pelissä päällä on crossplay-tuki, joka on totta kai aina hyvä juttu, jotta saadaan mahdollisimman paljon porukkaa kasaan. SteamDB:n tilastoja tuijottamalla voidaan ainakin kuitenkin todeta, että Steamin yhden käden sormilla laskettavat pelaajamäärät eivät tule ainakaan PC-version puolelta.
Pelissä on kaiken kaikkiaan tehty vaikeaksi hahmottaa se, ketkä pelaajista oikeastaan ovat botteja ja ketkä eivät. Crossplay-tuen ollessa päällä kaikki peliseuralaiset (pelaajaa lukuun ottamatta) näkyvät maapallologon kanssa. Tämän voisi tulkita internetpelaajaksi, crossplay-pelaajaksi, mutta myös ne botit kantavat samaa logoa. Mitä ihmettä?
Mikäli crossplay asetetaan pois päältä, on kaikki peliseuralaiset yhtäkkiä varustettu legopää-logolla. Mitä se sitten tarkoittaa? Ovatko ne botteja peliseuran vähyyden vuoksi, vaiko ihmispelaajia kaikki? Näitä asioita peli ei valaise millään tasolla.
Tilanteen hahmottamista ei auta lainkaan se, miten pelaajien nimet pelissä esitetään. Yhdenkään pelaajan PSN-tagia, gamertagia tai steam-nimeä ei hahmonimenä käytetä, vaan sen sijaan se on jokin pelaajan tappelijalle itse antama kaksiosainen nimi, vaikkapa Awesome Brawler.
Matsin päättyessä esitellään sitten listoja, jotka ovat täynnä näitä vastaavia nimiä – ei tiedä kuka on botti ja kuka ei. Ainoa vihje on se, että joskus pelaajien nimet eivät olekaan englanniksi.
Nimimerkki Digital Fuhrer antoi osviittaa siitä, että ainakin yksi linjoilla mukana matsaamassa olisi ollut saksalainen pelaaja… Liekö tämä ”Super Fantastic” -tyyppisten nimien käyttäminen jotenkin liitoksissa pelin alhaiseen seitsemän vuoden ikärajaan ja onlinepelaamiseen, ainakaan muuta selitystä en asialle keksi.
Kaikesta huolimatta kokonaisuus kärsii sotkuisuudesta. Pelin leaderboardeilta löytyi myös nimikenttiä, jotka olivat näitä kaksiosaisia yhdistelmiä, tai sitten kokonaan tyhjiä nimilaattoja profiilikuvan vieressä. Kirjaimellisesti jopa muutama ”fake character” -niminen pelaaja löytyi top-listalta. On kenties vain uskottava siihen, että kun tarpeeksi pelailee, avautuvat käyttöön sanat fake ja character. Näitä feikkiheppuja oli kyseisellä listalla ainakin muutamia.
Miten itse pelaaminen sitten? Käytännössä moodista riippumatta nettisessiot ovat lyhyitä, muutamien, kenties viiden minuutin mittaisia sessioita. Oli tavoite sitten mikä tahansa kolmesta aiemmin mainitusta, on pelaaminen kaoottista juoksentelua, jossa kaikki käytännössä hyppivät X-nappulalla ja rämpyttävät neliönappulaa.
Neliöllä kun heilutellaan lyömäasetta, joka on vaikkapa patonki tai kala. Hyppääminen ilmaan ja sen jälkeen neliöpainallus sen sijaan toteuttaa eräänlaisen puolitehokkaan ilmasta maahan tömähdyksen – jota sitäkin kaikki käyttävät. Kun kerätään power uppeja, saadaan joskus hetkeksi käyttöön ase, jota sitäkin ammuskellaan neliöstä. Power up – keräiltävistä voi joskus saada myös saada alle jonkinlaisen vekottimen, kuten hevosen, lentohärvelin tai nuijalla varustetun auton, jota sitäkin komennetaan neliöllä. Näillä vekottimilla onkin sitten hieman tehokkaampaa antaa muille köniin, mutta onneksi niiden elinaika on vain hetkellinen.
Nyt brawlataan
Käytännössä pelisessiot menevät siihen, että juoksennellaan edes takaisin ja rämpytellään ja pompitaan, kunnes omat elämät loppuvat tai pistemittari täyttyy joko omalla tai vastapuolen tiimillä. Käytännössä matseja ehtiikin pelata todella monta, mikäli putkeen jaksaa pelata ja pelattujen matsien määrästä itse asiassa tulee osa pelin trophyistakin. Pelin kontrollit ovat yksinkertaiset, mutta silti liikkumisessa on jotain outoa. Peli tuntuu siltä, kuin hahmo juoksisi areenasta riippumatta jonkinlaisen jääpinnan päällä – niin levotonta oman legotappelijan liikkuminen on. Voin myös melkein vannoa, että aina välillä oma ukkoni hyppi itsekseen ilman annettua komentoa, eikä PS4-ohjaimeni toimivuudessa ole vikaa.
Audiovisuaalisesti Lego Brawls on niin ja näin. Periaatteessa kaikki mikä on legoa, myös näyttää kivasti tunnistettavalta legolta, kuten Traveller’s Talesin peleissä. Visuaalisen puolen silmiin pistäviä asioita ovat kuitenkin reunanpehmennyksen puute, joka etenkin nettipelissä erottuu entistä enemmän. Grafiikka ei aina ole hienoa ja jotkin ei-legomaiset tekstuurit ovat jopa tökeröitä. Tämä ei kuitenkaan estä ruudunpäivityksen ajoittaista dippailua vauhdikkaiden nettisessioiden lomassa.
Äänimaailman osalta tarjoillaan samana toistuvaa valikkomusiikkia, samana toistuvaa lataustaukomusiikkia ja siinä oletuksena kutakuinkin se. Ääniefektit (eli lyömäaseiden kalina ja kolina) kun sen sijaan on jostain syystä miksattu pelissä niin alhaiselle volyymille, että vakioasetuksilla niitä ei juurikaan pääse edes kuulemaan. Eikö edes tällaista seikkaa ole osattu huomioida ja korjata?
Muutakin pientä voisi korjailla – pelisession latausruudussa taustalla soiva musiikki katkeaa kesken kaiken joka ikinen kerta ja kerran pari koko peli jäi jopa latausruudussa jumiinkin. Nettisessiot myös toisinaan katkeilevat aulaan palatessa tai peliä käynnistettäessä, onneksi en kuitenkaan kokenut katkeilua kertaakaan matsin aikana. Joka kerta kun valikosta toiseen siirrytään, katsellaan kömpelösti erillistä latausruutua.
Loppusanat
Lego Brawls on budjettihintaisempaa – mutta silti turhan suolaista – hintaluokkaa edustava Super Mario Smash Bros. -pelin kaltainen, kolme vuotta vanha Apple Arcaden areenatappeluporttaus, jossa legoukot vetävät toisiaan värikkäästi kuonoon niin offlinena kuin netissäkin. Ei peli aivan susi ole, eikä oikeista pelaajistakaan (kai?) ole aivan toivotonta puutetta, mutta kokonaistoteutus ontuu keskinkertaisesta visuaalisesta toteutuksesta sekaviin valikoihin sekä itseään toistavaan rämpytyssekoiluun vähäisen sisällön parissa.