Lego Bricktales arvostelussa

Lego-pelien valtaistuimella on pitkän aikaa istunut Traveller’s Tales, joka on tuottanut pääasiassa erilaisiin elokuviin perustuvia lego-aiheisia pelejä, joissa mukaillaan esikuvien tarinaa ja siinä sivussa rakennellaan legoista objekteja, jotka auttavat etenemisessä. Vanhemmissa legopeleissä kullakin hahmolla oli oma uniikki kykynsä, joka tarkoitti hyvin puzzlekeskeistä The Lost Vikingsin kaltaista pelailua, jossa hahmoa piti alituiseen vaihdella ja kaikille oli käyttöä.

Nykyiset TT:n pelit ovat kuitenkin ikävä kyllä menneet paljon yksinkertaisempaan suuntaan. Niinkin keskeinen asia, kuin näiden lego-objektien rakentelu on pudonnut kutakuinkin sivuosaan toiminnantäyteisemmän legopelailun tieltä, jossa keskeistä ovat upeat legopalikkamaiset, esikuvistaan tutunoloiset välianimaatiot sekä isolla rahalla ostettu ääninäyttely.

Pääasiassa Bridge Constructor -pelisarjaansa aiemmin työstänyt itävaltalainen indiekehittäjä ClockStone Studio on sen sijaan oikeilla jäljillä sen suhteen, mitä virtuaalisen legoilun tulisi olla. Clockstonen budjettiluokkaan kolmenkympin hintaiseksi peliksi asetettu Lego Bricktales on kenties jopa keskittyneempää legoilua, kuin mitä ne aivan ensimmäiset TT:n pelit olivat.

Idea on yksinkertainen: legoukon lego-isoisä lähettää lapsenlapselleen kirjeen, jossa isoisä ilmoittaa, että tarvitsisi apua oman ränsistyneen huvipuistonsa kunnostamisessa. Lapsenlapsi matkaa paikan päälle ja sielläkös Einsteinin näköinen legopappa jo odottelee.

Huvipuisto kaipaa korjailua, mutta ehostamiseen tarvitaan onnellisuuskristalleja, joita taas saadaan ratkomalla erilaisten minimaailmojen kaikki puzzlet. Kun yksi maailma on läpäisty, saa pelaaja palkkioksi yhden kristallin, jolla korjataan huvipuiston yksi laite, oli se sitten vaikkapa vuoristorata tai Linnanmäen mustekalan tavoin liikkuva laite. Pelaaja pääsee itse rakentamaan mieleisensä version laitteesta, eteen annetuilla palikoilla.

Käytännössä homma toimii siten, että pelaaja lähetetään viisi kertaa Stargate-sarjan tähtiporttia muistuttavan portaalin lävitse toiseen maailmaan, jotka ovat kaikki eräänlaisia miniatyyrejä, dioramoja. Tasosuunnittelu tuo etäisesti mieleen WiiU:n mainion pelin Captain Toad, jossa liikuttiin pienikokoisissa puzzletasoissa kameraa kieputellen.

Se mikä Lego Bricktalesin erottaa edukseen Traveller’s Talesin peleistä on juurikin se rakentelukeskeisyys. Langanohutta tarinaa tarjoillaan, mutta se on vain sivuroolissa tukemassa sitä, että päästään rakentelemaan objekteja. Pelaaja pääsee auttamaan pinteessä olevia muita legoukkoja ja käytännössä tämä tarkoittaa joko jonkinlaisen härvelin rakentamista muille, tai sitten esimerkiksi kuilun ylittävän kävelysillan rakentamista omalle ukolle, jotta voitaisiin päästä jonkin hahmon luokse kysymään, mitä apua on vailla. Pääosa rakenneltavista onkin oikeastaan siltoja muodossa tai toisessa, mutta muutakin kivaa on tarjolla, kuten vaikkapa kissan raapimispuu, täydellinen pienoispyramidi, hiiltä kuljettava kaivosvaunu ja niin edelleen.

Parasta pelissä on ehdottomasti se, että rakentelussa tyyli on aika lailla vapaa. Pelaajalle tosin annetaan rajattu alue, minkä sisään objektit rakennetaan sekä tietyt ehdot, joiden on täytyttävä rakennetun objektin jälkeen, mutta muutoin pelaaja saa itse päättää miten ongelmaa lähestytään ja miten se ratkotaan.

Siinä missä Traveller’s Talesin peleissä on aina yksinkertaisesti pidetty B-nappulaa pohjassa ja pelit automaattisesti rakentavat jonkin etenemisen kannalta tärkeän objektin, löytyy Bricktalesista oikea kursorilla ohjattava käyttöliittymä, jolla valitaan ja siirrellään yksittäisiä paloja. Palikoita voidaan myös pyöritellä sekä kloonata, mikäli rakenteluläjästä löytyy useampi kappale samaa, joskin palikan kloonaus oli välillä hieman kömpelöä, kun ei aina muistanut pitää kloonausnappulaa pohjassa niin kauan, että uusi pala saadaan vanhan päältä loihdittua esiin.

Lego Bricktalesissa päästään välillä rakentamaan myös esimerkiksi vaikkapa apinapatsasta, jonka kääntymismekanismin pitää toimia siten, että hännän päähän asetettu kristalli osuu valonsäteeseen ja avaa muinaisen temppelin oven. Rakennusalustan koko leveys- ja korkeussuunnassa kun on tosiaan rajallinen, ei miten tahansa ei voi rakennella, mutta yleensä pelaajalle annetaan läjä palikoita ja ”no niin, rakennapa helikopteri, joka kestää kyyditettävää ja pysyy lennon aikana vakaana.”

Mitä pidemmälle pelissä päästään, sitä haasteellisemmaksi rakennelmien teko muuttuu rajausten sekä tarjolla olevien palikoiden vuoksi. Kun rakennetaan ensimmäisiä siltoja, on se useimmiten helppo nakki, mutta myöhemmin samankaltainen ylikulkusilta ei olekaan helppo, kun palikat ovat kaikki niin kummallisia, että ongelmanratkaisu vaatii pidempää pohtimista.

Pelaajan matkassa hengailee eräänlainen leijuva robotti, joka rakenteluvaiheessa muuttaa itsensä pyörillä varustettuun muotoon, jotta voisi testata pelaajan rakennelmat, ennen kuin ne hyväksytään. Onkin hauska katsoa, kun oma rakennelma on (omasta mielestä) valmis ja sitten päästetään robotti simuloimaan oikeaa tilannetta kunnon fysiikoiden kera ja kas kummaa kun sieltä joku palkki napsahtaakin irti ja silta tai portaat hajoavat alta ja robotti putoaa naamalleen maahan. Ei muuta kuin takaisin piirustuspöydän pariin.

Haastavampien rakennelmien ohella pelin käyttöliittymä, tarkemmin hiirelle parhaiten varmasti sopivat kursorikontrollit vaativat peliohjaimella hetkisen opettelua. Tämä johtuu etenkin siitä, että vaikka kuinka zoomailisi ja pyörittelisi kameraa oman rakennelmansa ympärillä, ei se aina vedä vertoja täysin sille, että rakentelisi samaa juttua ihan oikeista palikoista omilla käsillä pyöritellen. Syvyyttä on vaikea välillä täydellisesti havaita. Homma alkaa sujua paremmin siinä vaiheessa, kun tajuaa vain siirtää kursorin yksinkertaisesti siihen kohtaan, mihin palikan haluaisi sijoittaa – jos tilaa on, palikka näyttää valkoista varjoa. Punaisena hohtava palikka ei mahdu toivotulle paikalle. Kun kontrollit alkavat sujua, on rakentelukin hauskaa, eikä kontrolleissa sinänsä mitään vikaa mielestäni olekaan.

Bricktalesin elinikää pidentää erilaisten keräiltävien määrä. Pelaaja voi kerätä esimerkiksi aavikkotasossa jäätelöpuikkoja ja keskiaikateemassa kanankoipia – nämä toimivat valuuttana legohaamun kaupassa, josta voidaan ostaa uusia kuontaloita ja vaatteita omalle legoukolle. Aarteitakin voi metsästää, joista osa on helpommin löydettävissä ja osa vaikeammin. Eli vaikka kaikki objektit olisi rakenneltu ja onnellisuuskristalli saatu, saattaa teeman läpäisyprosentti silti jäädä alle viidenkymmenen, mikäli ei kerännyt kaikkea.

Visuaalisesti Lego Bricktales on onnistunut, etenkin kun ajattelee pienen studion budjettia ja resursseja moiseen. Clockstone on upeasti onnistunut rakentamaan koko pelin grafiikan pelkistä legopalikoista, jotka vieläpä näyttävät hyvän valaistuksen ansiosta siltä oikealta muovilta. Traveller’s Talesin peleistä poiketen legoukot – tai lähinnä pelaajan legoukko – ei ole saanut sellaista pehmeää ja taipuvaa liikeanimointia, kun on totuttu näkemään TT:n peleissä, vaan sen sijaan ukon liikkeet on animoitu enemmänkin muistuttamaan youtubestakin löytyviä lukuisia stop-motion -videoita ja koska koko pelikin on visuaalisesti pelkkää legoa, sopii kankea kävelytyyli erinomaisesti pelin henkeen.

Äänipuolella vapaata, omassa rauhassa tapahtuvaa pähkäilyä ja rakentelua tuetaan toimivalla taustamusiikilla, joka esimerkiksi viidakkoteemassa ja keskiaikateemassa on hyvinkin meditatiivisen oloista, mutta erilaisia musiikkiraitoja olisi yleisesti ottaen saanut olla enemmänkin.

Käytännössä yksi musiikkiraita per teema kun alkaa nopeasti toistamaan itseään, eikä raitojen pituuskaan ole kovin pitkää sorttia. Välillä kun jonkin rakennelman parissa meneekin runsaammin aikaa, alkaa taustalla looppaava sama musiikki pikemminkin käymään hermoille.

Traveller’s Talesin peleistä tuttua ääninäyttelyä tai edes lego-muminaa ei ole Bricktalesissa lainkaan, vaan sen sijaan kaikki keskustelu käydään pelkkien tekstilaatikoiden välityksellä. Eipä sillä väliäkään, kun mitään varsinaista syvempää tarinaa pelissä ei ole, kun keskitytään rakentelemaan.

Loppusanat

Lego Bricktales palauttaa legopelit siihen, mitä niissä tulisi olla keskeistä – rakentelu ja fiilistely, toimintapelimäisen tarinoinnin sijaan. Visuaalisesti Bricktales on näyttävä ja rentouttavaa (joskin itseääntoistavaa) taustamusiikkia tarjoillaan rakentelun lomassa. Budjettihintaisena julkaisuna Lego Bricktalesia on helppo suositella.