Peliarvostelu

Lego Star Wars – The Skywalker Saga

Pelin nimi: Lego Star Wars - The Skywalker Saga
Lajityyppi: Toimintapelit
Alusta: Xbox Series X
Kehittäjä/Julkaisija: Traveller's Tales/WB Games
< >
Avaa pelin lisätiedot
User profile picture Teksti: Mikko Kosonen, 16.5.2022 Arvioitu lukuaika: 4 minuuttia
Arvostelun Lego Star Wars - The Skywalker Saga kansikuva

Traveller’s Tales on kehittänyt Lego-pelejään jo vajaat parikymmentä vuotta, vuodesta 2005 lähtien. Julkaisutahti on ollut lähes vuosittainen ja tätä kirjoittaessa erilaisia palikkapelejä on julkaistu jo ainakin parikymmentä. Julkaisutahti on kuitenkin viime vuosina hiukan hiljentynyt syystä tai toisesta. Tuorein Lego-pelin ennen tämänkertaisessa arvostelussa olevaa Skywalker Sagaa on jopa neljän vuoden takainen Lego DC Super-Villains.

Mikä tahansa pelisarja joka jatkuu näinkin pitkään, alkaa ennen pitkää kokea laadullisia heilahduksia ja tätä on ollut nähtävissä myös TT:n pelien kohdalla aina vuodesta 2014 alkaen. Siinä missä Lego The Lord of the Rings oli kenties yksi parhaita lego-pelejä, oli pari vuotta myöhemmin, 2014 julkaistu Lego Batman 3 hieman hakoteillä monessakin mielessä. Samana vuonna julkaistu Lego The Hobbit kompuroi samoin, tarjoten laiskasti kiirehtien ainoastaan trilogian kaksi elokuvaa. Jurassic World oli onnistunut kolmen elokuvan setti, mutta seuraavana vuonna Avengers ja Star Wars – Force Awakens vähensivät jälleen pelattavaa, lisäsivät turhia minipelejä ja yksinkertaistivat puzzleja. DC Super-Villains oli jälleen laatua ja paluuta oikeaan suuntaan.

Uusin peli, Lego Star Wars – The Skywalker Saga tarjoaa nimensä mukaisesti jälleen fiksummin tuhdin paketin pelattavaa, kattaen kaikki ilmestyneet kolme elokuvatrilogiaa palikkaversiona. Tämä tarkoittaa sitä, että hieman turhakejulkaisuksi The Skywalker Sagan myötä jäävä Force Awakens löytyy myös tästä kokoelmastakin. Kyseessä ei ole sama peli, vaan uusiksi luotu ja visioitu versio.

Kutakin saagan trilogiaa saa lähteä pelaamaan missä järjestyksessä haluaa, mutta jokseenkin hölmösti TT on kuitenkin lukinnut kunkin trilogian jatko-osat. Trilogioiden osat on siis pelattava järjestyksessä. Vaikka totta kai katsojan ikä ja aloitustrilogia pitkälti määrittää sitä, miten Star Wars -elokuvat kullekin maistuvat, sanon että ei Phantom Menace paljoakaan parane – etenkään yksinkertaistettuna ja nopeutettuna legopalikkaversiona, kun taas vastaavasti en olisi halunnut pelata uusinta trilogiaa väkisin Force Awakensilla uudelleen aloittaen.

Pelimekaniikaltaan pelaaminen on pääasiallisesti sitä tuttua legoilua, mutta ikävä kyllä Traveller’s Tales on jälleen lähtenyt suuntaan, joka muistuttaa Avengersia ja sitä uuden trilogian sinkkujulkaisua, Force Awakensia.

Ikivanhasta The Lost Vikings -pelistä aikoinaan apinoitu ”jokaisella hahmolla on oma kriittinen erikoistaitonsa” -tyyppinen yhteistyöpelimekaniikka loistaa pitkälti poissaolollaan, vaikka välillä onkin valittava esimerkiksi juuri R2-D2 tai uuden trilogian BB-8, jotta saadaan jokin ovi tylsän, täysin samana aina toistuvan minipelin kautta auki. Varsinaiset hahmot osaavat pääasiassa työntää esineitä tai vetää niitä tai vaikkapa liian korkealla olevia kahvoja vaijerilla – siinä kutakuinkin se.

Pääasiassa näitä hahmovaatimuksia ei kuitenkaan enää tule kamalasti vastaan ja edetä voi melkeinpä millä hahmolla tahansa, kun kaikki osaavat kaikkea. Myös rikottujen palikoiden rakentaminen uudelleen joksikin muuksi on vähentynyt roimasti ja yleisesti ottaen pelin painottuminen puzzle-tasohyppelygenreen on mielestäni siirtynyt enemmänkin 3rd person toimintapelin suuntaan – hahmoilta löytyykin nyt jopa kyky suojautua objektien tai seinän taakse ampumaan, se kertoo jotain se.

Valtaosa peliajasta kun juostaan putkimaisissa tasoissa ennalta määritettyjen keltaisten checkpoint-läiskien perässä ja hutkitaan tai ammutaan palikoiksi vastaan tulevia vihollisia. Kun on tarpeeksi ravattu, peli kysyy edetäänkö tehtävässä paikkaan X, joka kuljettaa pelaajan seuraavaan tuttuun elokuvakohtaukseen ja miljööseen latausruudun kautta.

Pelit noudattavat melko orjallisesti oikeiden esikuviensa tapahtumia, mikä on samaan aikaan hyvä ja huono asia. Hauskasti legohassuttelumuotoon taittuneet ikoniset elokuvakohtaukset ovat edelleen hienoja ja kenties upeampia kuin koskaan. Saatat bongata vaikkapa Darth Vaderin punnertamassa tai jonkun hahmoista ryystämässä kahvia kriittisellä hetkellä. Tarina kuitenkin soljuu eteenpäin ikään kuin pikakelauksella: monet kohtaukset on vedetty rankalla editoinnilla ja mutkia on oikaistu.

Skywalker Saga on parhaimmillaan todella nätti katsoa – maisemat ovat yksityiskohtaista ei-legoa, siinä missä hahmot ovat yksityiskohtaisia ja erittäin muovisen näköisiä, sulavasti ilmehtiviä ja elehtiviä ukkeleita. Kivan silauksen hahmoihin tekee usein likaisuus ja mutaisuus, joka saa legoukot näyttämään siltä, kuin niillä olisi leikitty ulkona ja hiekkalaatikolla useampia kertoja. Kuudenkymmenen kuvan sekuntivauhti on sekin tervetullutta.

Kohtausten autenttisuus kuitenkin masentaa pikakelauksen ohella myös siksi, koska syystä tai toisesta Traveller’s Tales ei ole päätynyt Skywalker Sagan puhuvien hahmojen osalta samaan ratkaisuun, kuin vaikkapa Pirates of Caribbean tai The Lord of The Rings -peleissä, joiden ääninäyttely oli aika lailla suoraan elokuvista revitty, niillä oikeilla näyttelijöillä varustettuna.

Skywalker Sagassa kaikki dialogi ja ikoniset heitot ja lauseet ovat kyllä sanasta sanaan tuttua huttua, mutta tuntemattomien ääninäyttelijöiden esittäminä, sillä mukaan on saatu ainoastaan ”Lando” Billy Dee Williams ja ”C-3PO” Anthony Daniels. Lopputulos on kuin äänityön osalta uudistettu Muumilaakson Tarinoita – samat vuorosanat sanasta sanaan kussakin jaksossa, mutta uusilla ja vierailla ääninäyttelijöillä, joka pilaa kaiken tunnelman. Antavat kyllä kaikkensa matkiakseen originaaleja, olematta originaaleja. Sentään jotain tunnelmaa on saatu jätettyä äänipuolelle, nimittäin kaikkia elokuvia koristaa John Williamsin klassinen ja aina niin tuoreelta kuulostava ääniraita, siinä missä valomiekat ja laserpyssyjen piu-piu -äänet kuulostavat edelleen omilta itseltään.

Päällimmäinen tunne The Skywalker Sagaa pelatessa onkin, että TT haluaisi mieluummin vain tehdä täysmittaisia lego-elokuvia lapsille ja unohtaa kokonaan peliosuudet. Näyttävästi toteutettuja ja monesti turhan pitkiksikin venyviä välipätkiä kun ei voi lainkaan ohittaa ja kun ne ovat viimein ohi, on pelaaminen niiden välissä yksinkertaista ja nopeaa, ennen seuraavaa välipätkää – vaihtoehtoisesti tulee jokin venytetty taistelukohtaus tai viisiminuuttisen taistelun aikana kukistuva väli- tai loppubossi vastaan. Parhainta sivuantia ovat hyvin toteutetut avaruustaistelut ja lentelyt, joita olisi voinut olla vaikka vähän enemmänkin.

Toki vapaassa juoksentelussa tehtävien välillä voi aina rauhassa tutkia paikkoja, kerätä rahan virkaa toimittavia hippuja, rikkoa lego-objekteja lisähippujen toivossa tai etsiä piilotettuja aarteita lisähippujen toivossa, mutta kaikki tämäkin on niin moneen kertaan nähtyä.

Uusintakierrokseen ja vapaaseen pelaamiseen tarkoitettu free play pitää The Skywalker Sagan osalta sisällään sellaisen määrän erilaisia hahmoja löydettäviksi, että ihan päätä huimaa. Maksullista DLC-sisältöäkin on jälleen kerran tarjolla ja sitä välillä tyrkytetään todella härskisti naamallekin valikoissa. Arvostelukappaleena toimi pelin Deluxe-versio, jossa tuli mukana muun muassa Mandalorian-sarjan DLC-hahmoja, joten mikäli mieli tekee, voi vanhoja elokuvia pelata vaikkapa Mandalorian-porukalla, korvaten alkuperäisiä hahmoja – hahmokohtaisia puzzleja kun ei juurikaan enää mukana ole, joten senkin myötä hahmovalinta on pitkälti vapaata.

Loppusanat

Kokonaisuutena Lego Star Wars – The Skywalker Saga on periaatteessa sisältönsä osalta rikasta sorttia, kun ottaa huomioon, että pelattavaa on kolmen elokuvatrilogian verran ja erilaisia valittavia legoukkeleitakin kaikista noista elokuvista. Kahden pelaajan jaetun ruudun co-op maistuu aina – paljon paremmin kuin yksinpeli nyt yksinkertaistetun pelimekaniikkansa vuoksi, mutta audiovisuaalisella puolella saadaan kokea vain puolittaista iloa. Hienoa, että koko tähänastinen saaga on saatu yksiin lego-kansiin, mutta lopputuloksena ei kuitenkaan ole Traveller’s Talesin parhaita lego-pelejä.

Yhteenveto

Keskivertotasoa parempi

Hyvää

  • - John Williamsin musiikit!
  • - Parhaimmillaan nätti kuin mikä
  • - Tutut helpot kontrollit
  • - Paljon keräiltäviä hippuja ja avattavia hahmoja
  • - Se vanha tuttu co-op
  • - Avaruuslentelyt ova toimivia
  • - Mukana yhdeksän elokuvan verran legotarinaa..

Huonoa

  • - ..Mutta kesto per elokuva ei ole kovin pitkä
  • - Aidot ääninäyttelijät kateissa
  • - Pelimekaniikka on kokenu liiallisen yksinkertaistumisen
  • - Välianimaatioita ei voi ohittaa
  • - Legoversiointi ei juurikaan paranna niitä huonompia elokuvia
  • - DLC-hömpötystä tyrkytetään liikaa