Leisure Suit Larry: Magna Cum Laude arvostelussa

Vuonna 1987 ilmestynyt, alkuperäinen ja erittäin legendaarinen Leisure Suit Larry niminen seikkailupeli oli ensimmäisiä kunnollisia ja oikeasti hauskoja pehmopornopelejä ja myös allekirjoittaneen ensikokemus pelien parissa. Kyseisessä pelissä luuseri nimeltä Larry Laffer yritti iskeä itselleen naisia mitä mielenkiintoisimmissa kommelluksissa. Sarja poiki kuusi jatko-osaa, vaikka uusin Leisure Suit Larry: Love For Sail! oli ainakin teoriassa sarjan seitsemäs peli.. Nelososaa ei kuitenkaan ikinä tehty.

Jossain vaiheessa tätä nykyä LSL-pelisarjan oikeudet omistava Vivendi Universal Games päätti, että nyt herätetään yksi vanha ja menestyksekäs “Sierranimike” eloon ja tehdään sarjaan ihka uusi osa. Pelijulkaisijoiden nykyinen kielteinen asenne seikkailupelejä kohtaan on valitettavasti muovannut myös kyseessä olevan pelisarjan kahdeksannesta(tai seitsemännestä), Leisure Suit Larry: Magna Cum Laudeksi nimetystä pelistä jotain muuta kuin perinteisen seikkailupelin.

Pelistä näkee, että sen kehittäneelle High Voltage Softwarelle ollaan annettu melko vapaat kädet ideoimisen suhteen, joskin ehtoina on selkeästi ollut että ottakaa Leisure Suit Larry nimike ja tehkää sellainen peli, joka oikeasti myy kunnolla jokaisella peli-alustalla. Sarjan isä ja ideoija Al Lowe ei uusinta peliä kehittämään päässyt, sillä hänet oli monen muun Sierran työntekijän tavoin jo ajat sitten päästetty menemään.

Larry Lovage seikkailee

Edellä mainituista syistä johtuen Larryn uusimpia toilailuja ei koetakaan seikkailupelin muodossa, kuten aiempia osia vaan kyseessä on käytännössä erilaisista minipeleistä koostuva kokonaisuus. Sarjan uusimmassa osassa ei enää edes haahuile alkuperäinen Larry Laffer, vaan sen sijaan Laffer on tyytynyt jäämään taustalle neuvoja antavaksi harmaantuneeksi sedäksi hänen veljenpojallensa nimeltä Larry Lovage. Lovage ei kuitenkaan naisasioissa enoansa sen parempi ole, joten odotettavissa on jälleen luuserinomaista toimintaa.

Leisure Suit Larry: Magna Cum Lauden peliympäristönä toimii collegea käyvän nuoren Larryn kampus, jossa naisia riittää. Collegeen saapuu kiertelevä Swingles niminen Reality-deittiohjelma ja Larry toki haluaa tähän osallistua. Yksinkertaisemmin tokaistuna pelissä ideana olisi käytännössä yrittää saada viideltätoista erilaiselta opiskelijatytöltä.

Tässä kohdin vanhat kunnon Larry-pelit olisivat tavoitteeseen pääsemiseksi heittäneet pelaajan keskelle hulvatonta ja erittäin huumoripitoista seikkailua, jossa sanalla sanoen yritettäisiin jos jonkinlaisin konstein saada toinen toistaan hehkeämmiltä tyttösiltä mitä hullunkurisimpien tapahtumien keskellä hauskan seikkailupeliksi pakatun pelattavuuden tukemana.

Näin ei kuitenkaan asianlaita aivan ole Magna Cum Laudessa. Peli ei ole, eikä ilmeisesti ole edes yrittänytkään olla seikkailupeli. Peliä voisikin kuvailla juuri eräänlaiseksi minipelikokoelmaksi. Pelaaja voi tutkailla paikkoja ja liikuskella kampuksella ja sen lähiympäristössä, kuten baareissa varsin vapaasti kolmiulotteisessa maailmassa kuin GTA-peleissä ikään.

Peliympäristöt ovat täynnä Larryn muita opiskelijatovereita joille voi yrittää jutella, mutta pelin iskettävinä olevien 15 tytön lisäksi muista pelialueella laahustavista klooniopiskelijoista ei pahemmin juttuseuraa irtoa sanaa paria enempää. Iskettäville tytöille jutusteleminenkin on aika lailla muuttunut seikkailupeliajoista.

Vanhan kaavan seikkailupeleistä tuttu hiirivetoinen point & click käyttöliittymätyyppi loistaa pelissä poissaolollaan ja se on korvattu nykytrendin mukaisella 3rd person tyylillä jossa kameraa kieputetaan hiirellä ja liikuskelu hoituu parhaiten WASD-näppäinyhdistelmällä sekä muutaman muun erinäisiin toimintoihin tarkoitettujen nappuloiden avulla. Enää ei voi valita haluttua vastausvaihtoehtoa hiirellä klikkaamalla muiden hahmojen kanssa keskusteltaessa vaan homma hoituu pelintekijöiden itsensä mainostamalla “uudella ja omaperäisellä” tavalla.

Eittämättä näin sillä keskusteleminen pelissä hoituu siten, että ruudulla liikutetaan hymyilevää siittiötä, jonka täytyy yrittää parhaan mukaan väistää vastaantulevia punaisia kuvakkeita. Kaikkiin vihreisiin sen sijaan kuuluukin osua. Jos ja kun keskustelu päättyy on ruudulla killuvan “hurmaamissydämen” oltava melko täynnä jotta keskustelu olisi onnistunut. Jos mokaa, voi keskustelemista kokeilla samantien uudelleen.

Pelissä olennainen osa pelattavuutta onnistuneiden keskustelujen ohella on rahan ja itseluottamuksen keruu, sekä hieman vapaaehtoisempana tehtävänä piilotettujen token-kolikoiden etsintä. Itsetunnon nostamisella on merkitystä niiltä osin, että osa tytöistä ei halua jutella ellei itsetuntoa ole riittävästi. Korkea itsetunto myös pistää stopin klooniopiskelijoiden jatkuvalle pään aukomiselle. Jos ja kun itsetunto vajoaa taas hieman alemmas saa klooniopiskelijoilta usein vastaukseksi vain tylyjä “leave me the f**k alone” tai “beat it motherfu**er” tyylisiä kommentteja. Rahalla joutuu joskus ostamaan esimerkiksi kaljaa tai erilaisia vaatteita Larrylle. Itsetunnon tapaan jotkut tytöt eivät suostu keskustelemaan ellei Larrylla ole tiettyjä vaatteita päällään tai jollei tämä ole tarpeeksi humalassa.

Rahaa voi kerätä useilla eri tavoilla, kuten drinkkejä sekoittamalla ja ottamiaan valokuvia myymällä.. Kyllä pelissä on mahdollista vaihtaa kameramoodiin erillisen nappulan avulla. Rahaa voidaan sitten törsätä erilaisiin ostettaviin tuotteisiin, kuten kaljaan, viinaan ja vaatteisiin. Tokeineilla sen sijaan voi ostaa siellä sun täällä seisoskelevalta piikkitukkaiselta kaverilta “ekstroja”. Mitä ekstroilla sitten tekee? No ei välttämättä mitään mikä vaikuttaisi etenemiseen, mutta tämä kyseinen kaveri myy pelaajalle esimerkiksi pornompia latauskuvia, täysin alastomat mallit pelissä iskettävistä tytöistä ja sitä rataa. Tosin sanoen, täyttä alastomuutta ei pelissä tule kokemaan eikä näkemään ellei asioi piikkitukan kanssa.

Peli-alue on ripoteltu täyteen erilaisia minipelejä joita on pelattava ja joissa on pärjättävä mikäli mielii päästä pelissä eteenpäin. Tutuksi tulevat keskusteluissa uitettavan siittiön lisäksi muun muassa minipelit kuten kolikonheitto, trampoliini, tanssiminen, drinkkien sekoittaminen, takaa-ajo, lehtien/drinkkien viskominen ja niin edelleen. Erilaisia minipelejä on kaiken kaikkiaan vain hieman yli 12 kappaletta. Koska Magna Cum Laudessa pelattavaa riittää ihan tarpeeksi ja koko peli-idea rakentuu minipelien pelaamiseen on melko selvää, että minipelien erittäin vähäinen vaihtelevuus tuottaa jossain vaiheessa tunteen, että peli toistaa itseään vaikka minipelien pelaaminen ihan hauskaa aluksi onkin.

Kolikonheitossa Larry ja joku tytöistä ottavat toisistaan mittaa lasin äärellä johon on tarkoitus nakata neljännesdollarin kolikko(quarter). Jokaisesta pelaajan lasiin heittämästä kolikosta vastapuoli joutuu juomaan lasillisen kaljaa ja toisinpäin. Se kumpi sammuu ensin häviää kisan. Kisan jälkeen Larry voi helpottaa humalaista oloaan virtsaamalla eritoten virtsaamiseen suunnatun nappulan avulla. Hurraa. Muun muassa trampoliilla pompittaessa, tanssittaessa ja drinkkejä sekoitettaessa on tarkoitus periaatteessa sama; painetaan tiettyä nappulaa tiettyyn aikaan, väärin painaminen tuottaa virheitä. Takaa-ajopeleissä jotkut tahot, kuten esimerkiksi verovirasto tai mafiosot jahtaavat Larrya samalla kun tämän on kerättävä joitain esineitä aikarajoituksen painostaessa.

Pelin kehittäjät eivät ole jättäneet ronskia meininkiä pelkän villin dialogin harteille vaan peli on seksiin ja alapäähuumoriin viittaavia asioita ja yksityiskohtia niin täyteen tupattu, että paikoitellen ihan kuvottaa. Pelin huumori on siitä huolimatta ajoittain ihan huvittavaa ja pelissä on joitain hauskoja yksityiskohtaisia oivalluksia, mutta siihen pelin hauska huumorillinen anti sitten jääkin. Pelin saaman 18 vuoden ikärajan luulisi tehneen sarjan uutukaisesta entistä kypsemmän pelikokemuksen, mutta ei. Päinvastoin tuntuu, että osa pelin huumorista ja viittauksista olisi suunnattu 13-vuotiaalle kohdeyleisölle. Esimerkkinä “toimintanappulaa” painettaessa silloin kun ei ole mitään varsinaista aktivoitavaa, päättää Larry pierrä vihreää savua takamuksestaan aidon ääniefektin saattelemana. Keskusteluissa siittiön törmätessä vääriin kuvakkeisiin tulevat puheeksi sukupuolielimet ja sitä rataa. Lisäksi pelissä on muitakin asioita joita en tosin tässä jaksa luetella. Voihan olla, että rapakon toisella puolella käsitys oikeasti hauskasta ja kypsästä huumorista on erilainen. Toisaalta, peliä on mainostettu sillä, että se sisältää American Pie tyylistä huumoria, joten liekö huumorin taso mikään ihmekään.

Audiovisuaalisesti Leisure Suit Larry: Magna Cum Laude on hieman kaksijakoinen kokemus. Peli kyllä näytti periaatteessa varsin hienolta testatessamme peliä 1280×1024 resoluutiolla ja grafiikka oli värikästä sekä sisälsi paljon hauskoja ja hienoja graafisia yksityiskohtia. Toisaalta taas peli ei tunnu visuaaliselta ilmeeltään välttämättä niin paljoa Leisure Suit Larry peliltä, joka olisi muovattu 3D-maailmaan. Iskettävät tyttöset näyttävät melko hölmöiltä eikä Larry itsekään oikeastaan sen uskottavampi ole. Kloonihenkilöistä puuttuu samantasoinen yksityiskohtaisuus kuin päähahmoista ja grafiikka muutoinkin on turhan piirrosmaista ja etten sanoisi söpöilevää.

Äänipuoli on rikas ja taustalla kuuluu jos jonkinmoisia ääniä. Lähes rakennuksessa kuin rakennuksessa kuuluu jotain seksin harrastamiseen viittavaa ääntä, samalla kun lukuisat hahmot höpisevät keskenään kaduilla, käytävillä ja ties missä. Ääninäyttely pelissä on ammattimaista ja erittäin toimivaa. Pelin iskettäville tytöille on hienosti osattu antaa erilaiset persoonat ehkä juuri eniten erilaisten äänien myötä. Nuoren Larryn ääni on yhtä lailla hyvä ja ammattitaidolla äännelty, joskaan en siitä niin kamalan paljon pitänytkään.

Pelissä esiintyvä dialogi on varsin monipuolista ja sitä on paljon, joskin useimmiten se on yhden tekevää ja jopa typerää kuunneltavaa.. Vaan etpäs ohitakaan pitkiä keskusteluita millään, kun ne pitää itse pelata lävitse. Musiikkiakin löytyy, mutta valitettavasti yhtä pelissä esiintyvää kohtaa lukuunottamatta legendaarista Larry-tunnaria ei pelissä kuulla lainkaan. Musiikki on korvattu “jytäävällä opiskelijamusiikilla” jonka avulla peliin ollaan haluttu luoda eräänlainen jatkuva bailaustunnelma.

Leisure Suit Larry: Magna Cum Laude tarjoaa pelaajalleen varsin ronskilla huumorilla varustettua minipelikokoelma tyylistä lähestymistapaa. Peliä on ihan hauska pelailla silloin tällöin pienissä osissa, mutta sen itseään toistava pelimekaniikka ja paikoitellen kuivakka ja typerä huumori pitää pidemmät pelisessiot vain haaveina. Sarjan uusin osa ei enää ole seikkailupeli ja sitä peliltä odottavat sarjan fanit tulevatkin varmasti pettymään.