Aina joskus tulee vastaan erittäin innovatiivisia ja omaperäisiä peli-ideoita indiekehittäjien suunnasta. Vain kahdeksan euroa Xboxilla maksava Let Them Come on yksi tällainen peli. Peli on käytännössä lukittuun kohtaan ruudulla keskittyvä arcadeammuskelu, jossa pelaaja tuhoaa monstereita päälle vyöryvä aalto toisensa jälkeen.
Pelaajan hahmo on viimeinen eloonjäänyt, palkkasoturi Rock Gunar, joka pelin kotisivujen mukaan on näytellyt cameorooleissa muun muassa Predatorissa sekä Alien ja Aliens -elokuvissa. Niinpä niin.
Etenkin jälkimmäinen on yksi henkilökohtaisia kaikkien aikojen suosikkielokuviani ja kieltämättä peli tuntuikin jo ensipelaamiselta vähän siltä, kuin yksi Aliens -elokuvan tunnelmallisista ja piinaavista kohtauksista olisi vangittu virtuaaliseen muotoon ja siitä tehty peli. Jos olet kyseisen vanhan klassikkoelokuvan nähnyt, tarkoitan siis kohtausta, jossa avaruusmariinit yhdessä päähenkilön Ripleyn kanssa ovat jääneet saarroksiin LV-426 -planeetan komentokeskukseen ja alienit hyökyvät päälle.
Sotilaat asettavat automaattisia KK-pesäkkeitä ympäröiville käytäville keskustaa ja sen ovia suojatakseen. Voisi aivan hyvin kuvitella, että tämä kyseinen kohtaus käytännössä on Let Them Come, sillä erotuksella, että siellä KK-pesäkkeen takana on mies painamassa liipaisinta.
Alienit tulevat vasemmalla asemaansa pitävän Gunarin niskaan ruudun oikealta puolelta ja tulevat niin kauan, kunnes aalto on selvitetty. Sen jälkeen alkaa heti uusi aalto. Tarpeeksi kun on aaltoja saatu niskaan, tulee välipomo, joka on kukistettava ennen seuraavaa tasoa. Tasoja kaikkiaan on vain viisi kappaletta, mutta kun aaltoja per kenttä on sellaiset parisenkymmentä, on pelissä ihan riittävästi pelattavaa sen kahdeksan euron edestä.
Kaikkia aaltoja ei suinkaan voiteta noin vaan sen sijaan pelaaja (eli Rock) kuolee, kuolee ja kuolee kerta toisensa jälkeen. Rockin terveydentilasta kertoo vanhan Doom -pelin tapaan vain miehen hiljalleen runnoutuva naama.
Jokaisesta yrityksestä kuitenkin palkitaan kuoleman yhteydessä pisteillä, jotka kääntyvät rahaksi. Kuolemisen jälkeen Rock pistää tupakaksi ja sillä aikaa pelaaja voi läpikäydä tavaravalikkoa, avata käyttöön uusia ja parempia aseita ja sitten voidaan taas palata yrittämään.
Parempien ja erityyppisten KK-ammuksien ohella pelaaja voi parantaa Rockin panssaria, terveystasoa, heiteltäviä kranaatteja, sekä lähitaisteluasettakin. Alienit kun ennen pitkää vyöryvät niin lähelle Rockin asemia, että hyppivät naamalle, on siksi hyvä olla käden ulottuvilla esimerkiksi puukko, kirves tai vaikkapa moottorisaha, jolla silputa iholle tulevat.
Vaikka arsenaalia onkin erilaista tarjolla, ovat pelikontrollit sen verran simppelit, että ne on hektisen räiskimisen keskellä helppo muistaa. Oikea liipaisin ampuu KK-pesäkkeestä loppumattomia perusammuksia, vasemmalla tulitetaan ostettavia ammuksia niin kauan, kuin niitä riittää, kannattaa siis käyttää säästeliäästi, jotta ei tarvitse kuolla. Kranaattia viskellään A-nappulalla ja B:llä hoituu lähitaistelu, kuten puukon ja pesäpallomailan heiluttelu. Lisäksi on muistettava aina välillä tähdätä tykillä vähän eri kohtiin – kattoa pitkin tulevat hämähäkit kun tarvitsee kuitenkin räiskiä alas katosta sinne tähtäämällä. Tähtäämisen apuna toimii pieni harmaa viiva, mutta silti välillä pienempien ötököisen ampuminen ei ole aina niin helpppoa ja hyvä niin, että haastetta löytyy.
Hommaa pitää tuoreena rahankeräämisen ja Rockin varustelun parantelun ohella myös vihollisten vaihtelevuus sekä ruudulla räiskyttelystä täyttyvä kombomittari. Aina kun mittari täyttyy, saa pelaaja kesken räiskimisen pienen huilitauon valitessaan muutamista bonuksista, kuten jaksamisessa auttavasta lisäterveydestä, tai sitten voi tilata käytävälle pienikokoisen ilma-iskun tai vaikkapa saada tarviketäydennystä kranaatteihin ja ammuksiin. Välillä on mahdollista saada myös tuplakertoimet pisteille tai 2x vahinkotehokkuuden. Kun haluttu bonus valitaan, pitää vielä katsoa, että äkkiä tappiin heilahtava palkki ei mene yli äyräiden. Mitä täydellisemmin palkin saa A-nappulaa painamalla asetettua lähelle täyttä, sitä kauemmin valittu bonus ajallisesti kestää. Ylitse mennyt bonus kestää vain muutamia sekunteja.
Erilaisia päälle hönkiviä vihollistyyppejä pelissä on viisitoista kappaletta ja ne vaihtelevat isoista pieniin ja sitkeistä poksahteleviin. Jotkut tulevat kävellen, toiset kattoa pitkin. Pahimpia ovat kuitenkin ehkä pienet hämähäkit, jotka tulevat laumoina seiniä, kattoa ja lattiaa pitkin. Yleensä tarpeeksi lähelle päästessään hämähäkit vieläpä loikkaavat naamalle, ellei pelaaja ennätä viuhautella sitä moottorisahaa tai muuta kättä pidempää oikeaan aikaan.
Taso tasolta ja aalto aallolta meno kovenee ja kovenee, joten ihan heti peliä ei läpäistä – ellei sitten helpota peliä ja laita easy-tasoa erikseen päälle. Eikä se mitään, että läpäisyssä kestää ja toistoa tulee, sillä pelin idea on jotain niin mukavan erilaista, vaikka samalla simppeliä, että se pitää ja pitää otteessaan juuri tällaisina pieninä sykäyksinä, kuin avaruusmariinin pulssikivääri konsanaan.
Asearsenaalin vaihteleminen ja muokkaaminen jokaiselle yrityskerralle sen sijaan pitää homman tuoreena taktiikan aina vaihtuessa. Ainoastaan välipomojen kanssa menee välillä hermo, koska niiden tappamiseen vaaditaan yleensä jotain erikoiskikkoja, minkä lisäksi niillä itsellään on vähän turhankin tehokkaita hyökkäysliikkeitä. Klassiseen arcadetyyliin, välipomoja ei kukistetakaan ennen kuin ne oikeat lähestymistavat ja hyökkäykset on ulkomuistissa.
Jos Let Them Come pelattavuutensa osalta on kuin tuulahdus 16-bittisten kolikkopelihallien ”Try again?” -menneisyydestä, tarjoaa sitä samaa myös audiovisuaalinen suunnittelu.
Taustamusiikista vastaavat muutamat erilaiset artistit, mutta käytännössä pelin KK-rytkytyksen taustalla palkkasotilaan mankasta hakkaa erittäin suosituksi nousseen synth wave (retro wave) -genren kappaleita. Oheisessa trailerissa kyseistä musiikkia ei kuulu. Grafiikan osalta peli tarjoilee pikselitaidetta ja kyllä se alieneiden jälkeensä jättämä verimössö vain edelleen näyttää pikseleinäkin niin hienolta ja toimivalta, vaikka pikselitaide trendinä sinänsä alkaa jossain määrin olla jo vähän turhankin nähty juttu. Let Them Comessa se kuitenkin toimii yksinkertaisen hienosti.
Kun niin sanottu kampanjatila on pelattu, voi pelaaja kokeilla räiskytellä itsensä leaderboardseille rampage challengessa, jossa lähdetään tahkomaan niin ikään aaltoja toisensa jälkeen, sillä erotuksella, että kuoleman jälkeen ei saa yrittää uudelleen. Jokaisen pelikerran alussa pelaajalla on 2000 rahayksikköä käytettävänään ja tällä budjetilla sitten valitaan load out, lisäammukset sekä kättä pidemmät ja niin edelleen ja ei kun menoksi. Se pistemäärä mikä ruudulle jää Rockin kuolinhetkellä, on yhtä kuin oma high score. Jos pisteet eivät parane uudella yrityksellä, ei peli myöskään lähetä tulosta listoille.
Rampagea on kiva pelata ainakin niin kauan, kunnes omat enkat eivät enää millään parane, vaikka kuinka taiteilisi sen alkubudjetin kanssa. Toisena lisukkeena löytyy tylsempi boss challenge -tila, jossa pelaaja voi kokeilla suoraan päihittää kampanjatilan bosseja, mutta entistä paksunahkaisimpina. Ei kiitos – etenkään, kun boss challengessa ei pääse minkäänlaisille listoille, pelitila on vain pelaajan omaksi iloksi – tai suruksi.
Kokonaisuutena Let Them Come on erittäin hieno taidonnäyte siitä, mihin käytännössä yksi mies voi pystyä pelinsä kanssa (ääniefekteistä vastasi toinen jannu), eikä kahdeksan euroa ole todellakaan mikään päätä huimaava sijoitus, vaikka pelistä iloa riittäisikin vain ajoittaiseksi hupailuksi.
