Life Is Strange - Episode 1 - Chrysalis arvostelussa

Life Is Strange on pariisilaisen pelistudio DontNod Entertainmentin toinen peli. Vuonna 2013 julkaistu scifitoimintapeli Remember Me oli ensimmäinen ja ihan kohtalainenkin peli debyytiksi. Mieleenpainuvimpia seikkoja olivat hyvin kirjoitettu, mielenkiintoinen tarina sekä sen keskiöön rakennettu vahva naishahmo Nilin.

Life Is Strange ei ole sillä saralla poikkeus. Telltale Gamesin todistettua, että episodipohjaiset pelit voisivat menestyä ja Telltalen todistettua myös sekin, että eräänlaiset interaktiiviset tarinat, joissa valinnat vaikuttavat jatkoon voivat menestyä ? parhaimpana esimerkkinä kenties pelitalon The Walking Dead -pelisarja ? ovat muutkin yrittäjät alkaneet osoittaa kiinnostusta tällaisten pelien suuntaan ja juuri yksi näistä on DontNod.

Life Is Strange on viisiosainen episodisarja, jonka ensimmäinen osa, Chrysalis, julkaistiin vähän aikaa sitten. Kakkosepisodi on luvassa maaliskuussa, joten episodien pitäisi ilmestyä noin kuukauden väliodotuksen jälkeen. Pelin päähenkilönä nähdään perheensä kanssa takaisin Oregonin osavaltioon, Arcadia Bayn kaupunkiin muuttanut tyttö Maxine ?Max? Caulfield. Hän on juuri 18 vuotta täyttänyt ja haaveilee valokuvaajan ammatista vanhan analogikameran ollessa hänen rakkain esineensä. Paluu vanhaan kotikaupunkiin ei kuitenkaan ole helppoa ja vielä ensimmäisen kuukauden jälkeenkin etunenässä koulutoverit kohtelevat tätä nuorta ja ujoa, sisäänpäin kääntynyttä tyttöä ulkopuolisena.

Peli potkaistaan käyntiin voimakkaalla painajaiskohtauksella, jonka jälkeen Max herää tunnilta, pulpettinsa äärestä. Koska Chrysalis on vain yksi viidestä episodista, on asiat potkittava nopeasti käyntiin ja niin myös tehdään. Life Is Strange esittelee tytön pelaajalle ja samalla pelaaja oppii yhdessä päähahmon kanssa, että Max osaa jostain kumman syystä kelata aikaa taaksepäin ja muuttaa jo tapahtuneita tilanteita, estää pahoja asioita tapahtumasta, jos niin haluaa. Kyseessä ei siis ole ihan tavallinen nuoren lukiolaistytön tarina kasvukipuineen. Jokainen varmasti on joskus toivonut omaavansa moisia kykyjä ja korjata tai tehdä tekemättömäksi mokaamiaan tilanteita ? etenkin nuorempana, jolloin kaikesta ylimääräisestä nolostui aivan kamalasti ja pää punoitti kun Petteri Punakuonon nenä konsanaan. Ja lauloihan siitä jopa Cher kappaleessaan If I Could Turn Back Time niinkin kauan sitten kuin vuonna 1989.

Avausepisodi Chrysalis esittelee tukun varsin mielenkiintoisia ja hyvin kirjoitettuja hahmoja pelin maailmasta, joista sympaattinen ja ehkä jopa hieman nörttimäinenkin Max on arvatenkin se kaikkein paras ja mielenkiintoisin hahmo. Max tapaa episodin aikana myös entisen parhaan kaverinsa viiden vuoden takaa, ajalta ennen muuttoa Seattleen. Chloe on muuttunut ulkoisesti ja persoonaltaankin näkyvästi. Max ja Chloe ovat toistensa vastakohtia ? siinä missä Max on yhä vaatimattomasti pukeutuva, ujo ja hiljainen, on Chloe hiuksensa siniseksi värjännyt, pilveäkin poltteleva kovaääninen punktyttö, nuori kapinallinen.

Vaikka osuvasti nimetyn Life Is Strange -pelin pohjatarinana toimii aivan tavallinen tyttö arkisine ongelmineen ja vanhetessa aivan uudenlaisen ilmeen paljastava suuri ja pelottava maailma (johon jokainen meistä on varmasti joskus törmännyt ja osaa tai on osannut siksi ehkä samaistuakin) ei ole kovinkaan outoa, että DontNod on ujuttanut peliinsä scifi-elementtejä.

Remember Me -pelissä keskeinen idea oli tonkia ja peukaloida muiden ihmisten muistikuvia ja myös muunnella niitä. Life Is Strangessa kelataan aikaa taaksepäin ja estetään joitain asioita tapahtumasta, tai toimitaan toisella tavalla samalla, kun mennään A:sta B:hen. Tarkkasilmäinen saattaa huomata Chloen auton rekisterikilvessä kirjaimet TWN PKS ja Maxin ihastuksen romuautossa TH X FLS. DontNodin pojat ovat siis ilmeisiä Twin Peaksin ja The X-Filesin faneja ja tämä on jollain tapaa myös aistittavissakin pelin tunnelmasta, joka on samaan aikaan kummallinen ja samaan aikaan niin kovin tavanomainen.

Ensimmäinen episodi ja sen tarina keskittyy pääasiassa Maxin käymän lukion tiloihin, sekä myöhemmin Chloen kotitaloon sekä painajaiskohtauksissa nähtävään metsään, jonka laidalla häämöttää valtava majakka sekä kieleke ja pitkä pudotus alla lainehtivaan mereen. Spoilaamatta juonta ja sen tapahtumia sen kummemmin, tulee Max ja sitä myöten pelaajakin huomanneeksi, että lähes kaikilla pelin värikkäillä ja persoonallisilla sivuhahmoilla on jotain salattavaa ? aivan kuten Twin Peaksissa! Sokerina pohjalla toimii yhden koulun opiskelijatytön mysteerinen katoaminen, jonka paras ystävä Chloe oli.

Pelattavuudeltaan Life Is Strange muistuttaa erittäin paljon Telltale Gamesin tuoreimpia episodisarjoja. Hahmoa voi liikuttaa suhteellisen vapaasti annetuissa ympäristöissä ja kamera keskittyy seuraamaan tapahtumia 3rd person kuvakulmasta, Maxin selän takaa. Kun peli ottaa kameran haltuun muuttuvat kamerakulmat elokuvamaisemmiksi tukemaan tarinaa ja sen tunnelmaa. Erilaisten objektien sekä hahmojen ja pelimaailman kanssa kanssakäyminen näin yleisesti hoituu varsin saumattomasti. Pelaaja kääntää kameraa haluamaansa suuntaan ja katsoo vaikkapa pöydällä olevaa kameraa. Ruudulle ponnahtaa automaattisesti toimintavalikko, jossa ovat eri toimintavaihtoehdot ja nappulat, joilla niitä ohjataan.

Life Is Strange mukailee etenkin The Walking Dead -pelisarjaa myös niiltä osin, että vaikka tilanteet voi ratkaista kelaamalla aikaa taaksepäin ja valitsemalla toisin, tulee eteen muutama puzzlekin. Esimerkiksi kaapin oven saa auki pudottamatta tavaroita lattialle kelaamalla aikaa taaksepäin ja siirtämällä kaapin ovea vasten ja avaamista sujuvasti estävän lampun ensin pois tieltä. Puzzleja on vähän ja ne ovat harvassa, eivätkä ole sinänsä edes haastavia, mutta tällaiset pienet interaktiivisuudet pelimaailman kanssa antavat kokemukselle hitusen realismia.

Dialogeista löytyvien eri keskusteluvaihtoehtojen valitsemisessa sen sijaan ei ole aikarajaa, mutta lähes jokainen valinta vaikuttaa tuleviin tapahtumiin ja tätä ilmaistaan myös ruudulla siipiään läpsyttävän perhosen kautta (Kts. Perhosvaikutus). Usein jonkin tärkeän valinnan jälkeen Max miettii ajatuksissaan olisiko sittenkin kannattanut toimia eri tavalla.

Toisin kun voisi luulla, ei Maxin heikosta itsetunnosta johtuva jatkuva itsepohdinta tarkoita sitä, että on pakko painaa vasen liipaisin pohjaan ja kelata takaisin aikaan ennen tapahtunutta valintaa, mutta hauskasti peli antaa pelaajan nähdä kelaamalla takaisin kaikkien keskusteluvaihtoehtojen vaikutuksen ja hahmon rektion, jonka kanssa Max juuri sillä hetkellä keskustelee, mikäli valitsee ja kelaa taaksepäin kaikkien vaihtoehtojen osalta. Jos pelaaja tuntee luissaan, että olisi syytä palata takaisin ja valita toisin, voi näin tehdä. Lopputuloksia ja tarinanhaaroja on toivon mukaan useita mitä pidemmälle episodit tarinaa jatkossa kuljettavat. Kun episodi on pelattu näyttää peli Telltale Gamesin tuoreimpien pelien tapaan prosentuaalit pelaajan tekemisistä ja siitä mitä muut pelaajat valitsivat omissa pelikokemuksissaan.

Audiovisuaalisesti Life Is Strange on varsin pätevänoloinen pelikokemus, mutta vaikka julkaisijana toimii Square Enix, ei grafiikka silti mitään huippubudjetilla työstettyä laatua ole. Grafiikka toimii ja istuu pelin tunnelmaan, mutta esimerkiksi hahmojen huulisynkka on välillä vähän hakusessa, vaikka hahmoanimaatio näin muuten onkin varsin kunnossa. Taustat ulkoilmatiloissa sen sijaan ovat ehkä hitusen yksinkertaisen puoleisia. Äänien osalta tunnelmaa nostattavaa musiikkia soitetaan välillä ja sopivissa kohtauksissa, kuten vaikkapa silloin, kun Max poistuu tunniltaan ja laittaa soittimen korvanapit korviin, jolloin äänimaailman valtaa pelkkä musiikki ja puheensorina käytävillä lakkaa kokonaan.

Ääninäyttely on erinomaisen toimivaa sorttia ja Maxin luonne ei välittyisi niin hienosti ulos TV-ruudusta, jos ääninäyttelijä olisi jotain muuta. Chloen ja Maxin päätään nostattava, jäihin aiemmin pakolla laitettu ystävyys ja molemmista aistittava lievä alakuloisuus tulevat myös hienosti ilmi ja Max on hahmona helposti verrattavissa The Walking Dead -pelisarjan kakkoskauden sankarittareen, Clementineen sympaattisuudessaan. Sivuhahmoissakaan ei ole valittamista uskottavuudessa, eikä pelin dialogiakaan myöskään ole sensuroitu kirosanojen osalta. Jos Maxia tai Chloea suututtaa, ei v-alkuisia sanoja turhaan säästellä silloin kun ne ovat oleellisia tunteiden painottamisen lisukkeena.
Kokonaisuutena Life Is Strange on erinomaisen piristävä pelikokemus ainakin esikoisjaksonsa perusteella. Tarina tempaa mukaansa heti ja hahmot salaisuuksineen ja kummallisuuksineen ovat kiehtovia. Ajan kelaus tuo oman mielenkiintoisen scifimausteensa ja valintojen ja tekemisten vaikutus tapahtumiin ja seuraaviin episodeihin pitävät jutun toivon mukaan mielenkiintoisena.

Life Is Strangen avausepisodia myydään Xbox Storessa yksittäisenä episodina noin viiden euron kappalehintaan, mutta vaihtoehtoisesti voi ostaa suoraan myös 20 euroa maksavan kausipassin, joka kattaa episodit kaikki viisi osaa, jonka jälkeen uudet episodit voi ladata sitä mukaa kun ne ilmestyvät.