Lips - Party Classics arvostelussa

Microsoftin laulupelisarja Lips on asettanut melko tukevasti jalkansa Xboxin pelikirjon sekaan, sillä tätä kirjoittaessa Lips -pelejä on luotu jo kolme ja neljä on tätä kirjoittaessa juuri julkaistu. Onkin siksi erittäin hyvä syy katsastaa mitä pelisarjan kolmas, Lips ? Party Classics -nimen saanut tuote oikein pitää sisällään.

Pelillisesti uusin Lips on muuttunut kovin vähän sitten Lips ? Number One Hitsin. Ne, jotka eivät koskaan ole pelanneet Lips -peliä tai Playstationin kilpailevaa SingStar -pelisarjan pelejä, nostakoon käden ylös nyt. Käsiä tuskin nousee kovin montaa. Lipsien kuin Singstarienkin yksinkertainen idea on laulaa ? Lipsissä joko täysimittainen tai lyhyt versio ? valitusta kappaleesta ja laulaa se mahdollisimman hyvin, pisteitä keräten. Pienenä erona Lips hyödyntää astrologiaa ja sitä myöten pisteiden kertyessä pelaajan tilille mitataan pelaajan menestystä muun muassa kivinä, planeettoina ja supernovina. Mitä paremmin laulaa, sitä “suurempi” on pelaajan loppustatus.
Lips – Party Classics tarjoaa jälleen uuden tukun kappaleita laulettavaksi ja määrältään pelin 40 biisin koko jatkaa samoilla linjoilla edeltäjiensä kanssa. Number One Hitsistä mukana kantautunut ominaisuus on automaattisesti jokaisen lauletun biisin jälkeen ruudulla näkyvä pelaajan pistesaldo sekä sijoitus ystävien keskuudessa sekä Liven maailmanlistoilla. Kokonaan uutta sen sijaan on muun muassa ihan tervetullut tuki USB-mikrofoneille, jonka ansiosta ei ole enää pakko ostaa Lipsin kalliimpaa mikfonit sisältävää pakettia, vaan jos sattuu jo omistamaan Rock Band- tai Guitar Hero -mikrofonin, on mahdollista hyödyntää myös niitä. USB-mikeillä pelatessa ei kuitenkaan voi käyttää mikrofoniaan lyömäsoittimena, eikä toistaa pelin Avatar-liikkeitä. Mitä sitten ovat Avatar-liikkeet? Uutena “ominaisuutena” pelaaja saa pienen määrän ekstrapisteitä toistaessaan oman Avatarinsa heilumisliikkeen ruudulta. Yleensä kuitenkin pieni mikin heilautus “vähän sinnepäin” riittää, eikä typerän Avatarin tanssiliikkeitä tarvitse lähteä onneksi sen tarkemmin apinoimaan. Edelleen kyseenalaistan muutenkin koko Avatar-bisneken ja niiden änkemisen uusimpiin peleihin…

USB-mikrofonituen, sekä Avatarien aiempaa interaktiivisemman olemuksen ohella Lips – Party Classics ei juuri ihmeitä tarjoile. Onneksi kuitenkin pelin paras anti, eli ne itse kappaleet ovat tällä kertaa hieman fiksummin valittu. Koska pelin nimi on Party Classics ? eli klassikot ? on syytäkin olettaa, että se todella sisältää klassikoita vuosien varrelta, eikä pelkästään Rihannan koko tuotantoa teini-ikäisiä pelaajia silmällä pitäen.

Siinä missä aiemmissa Lips -peleissä on vakiona ollut ainakin omasta mielestäni vain kourallinen oikeasti kiinnostavia laulettavia kappaleita, on Party Classicsin tarjonta melko lailla kokonaan laulettavaa sorttia. Totta kai mielipiteet vaihtelevat, mutta koska itse kun olen hypännyt kehiin 80-alussa, on pelin 80- ja 90-painotteinen musiikkivalikoima varsin tervetullut, varsinkin kun kappaleetkin vieläpä ovat hyviä. Mukaan on jälleen sen yhden pakollisen Aqua-biisin (Doctor Jones) lisäksi ympätty paljon hyvääkin.

4 Non Blondesin What’s Up, Alannah Mylesin Black Velvet, Chumbawamban Tubthumping, KISSin Rock And Roll All Nite, R.E.M.in Shiny Happy People, sekä Whitesnaken Is This Love ovat kaikki varsin laulettavia . Valtaosa pelin kappalelistasta todella koostuu 80- ja 90-luvuilta, mutta mukaan mahtuu myös muutamia 70-luvun sekä 2000-luvunkin tuotoksia. Onneksi nämä muutamat eivät kuitenkaan niin ikään ole huonoja. Omasta mielstäni Amy Winehousen Rehab on parempi kuin yksikään Rihanna tai muu mainstream-pop biisi aiemmista Lips -peleistä. Eikä Lynyrd Skynyrdin Alabama, Don McLeanin alkuperäisversio kappaleesta American Pie tai Dusty Springfieldin kappale Son Of A Preacher Man ole lainkaan huonoja. Suurin osa kappaleista on vieläpä muutaman kokeilun jälkeen sen verran helpporytmisiä laulaa, että jokainen voi löytää seasta itselleen sopivia laulettavia.

On jossain määrin ironista, että Lips – Party Classics -pelissä kappalevalikoima on saatu aikalailla yhdenmukaiseksi, siinä missä aiemmat pelit tuntuivat pomppivan vähän joka genressä ja jokaisella aikakaudella, kun yritettiin miellyttää kaikkia. Lopputulos oli se, että jokaista musiikkimakua kohden saattoi olla vain muutamia mielellään laulettavia kappaleita. Nyt asia on toisin ja lähestulkoon kaikki kappaleet ovat laulettavia. Edes ne uusimmat 2000-luvun kappaleet eivät ole surkeimmasta päästä. Party Classics onkin siksi ehkäpä ensimmäinen Lips, josta ne kaikkein teini-ikäisimmät eivät välttämättä tule liiaksi välittämään, jos ainoastaan 2000-luvun biletyskappaleet ovat niitä joita kehtaa lauleskella. Pelin 40 kappaleen musiikkikokoelmaa on tosin mahdollista jälleen kerran kartuttaa omilla Mp3-kappaleillaan joko Xboxin kovalevyltä, ulkoisen USB-soittimen voimin tai ja nyt ensimmäistä kertaa myös suoraan tietokoneen kautta Media Centerin avulla.
Ikävästi omien kappaleiden laulamisessa ei edelleenkään ole mitään järkeä, sillä peli ei osaa tunnistaa ja hakea esimerkiksi Liven kautta kunkin soitetun kappaleen sanoja, vaan koko touhu menee pelkäksi hyräilyksi valitun kappaleen tahdissa, eikä peli edes tallenna pelaajan omien kappaleiden pisteitä minnekään. Toisaalta, ei ole ihme ettei sanoja kappaleisiin löydy; kuka silloin ostaisi Lips-kaupasta uusia kappaleita laulettavaksi, jos kaikki omat CD-levyt toimisivat pelissä kuin unelma…

Kokonaisuutena Lips – Party Classics on ehdottomasti paras Lips -peli tähän mennessä USB-mikrofonitukineen päivineen. Edelleen allekirjoittanutta hieman kuitenkin kismittää pelin 40 kappaleen määrässä pysynyt laululista, joka voisi aivan hyvin olla 5-10 kappaleeen verran laajempikin. Pelin kappalelistan voi kokonaisuudessaan nähdä vaikkapa osoitteessa http://www.xbox360achievements.org/news/news-4386-Full-Lips–Party-Classics-Song-List-Revealed.html