Peliarvostelu

Little Nightmares 2

Pelin nimi: Little Nightmares 2
Lajityyppi: Survival horror
Alusta: PlayStation 4
Kehittäjä: Tarsier Studios
< >
Avaa pelin lisätiedot
User profile picture Teksti: Petteri Hemmilä, 28.2.2021 Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia
Arvostelun Little Nightmares 2 kansikuva

Lapsen silmin kaikki on vähän pelottavampaa. Tämä on ymmärretty erinomaisen hyvin ruotsalaisella Tarsier Studiosilla, joka tunnetaan LittleBigPlanet-versiointiensa ohella ihastuttavan kauhistuttavasta Little Nightmaresista. Little Nightmares oli pinnalta katsoen samanlainen puzzleihin ja vaarojen välttelyyn keskittyvä kauhutunnelmointi kuin Limbo tai Inside, mutta arkisia asioita vääristelevä kuvasto ja painajaismainen tematiikka kouraisivat Playdead-esikuvia syvemmältä. Little Nightmares 2 tarjoilee pitkälti samaa kuin edeltäjänsä, mutta isommalla kauhalla ja kenties entistäkin kuumottavampana.

Little Nightmares 2:n minimalistisesta kerronta on minimalistista. Pelaajaa on pieni pussipäinen poika, Mono, joka yrittää pyristellä hengissä läpi painajaismaisen maailman. Matkaa ei tarvitse tehdä yksin, sillä mukaan tarttuu edellisen pelin sadetakkinen tyttö, Six. Kaksikon dynamiikka on kiinnostavampi temaattisesti kuin pelillisesti: yhteistyö värittää puzzleja arvattavin kääntein aina hyppyjen heijaamisesta painavien esineiden yhteisraahaamiseen, mutta ystävyys itsessään tuntuu tervetulleelta valopilkulta synkässä maailmassa. Vaikka Monon ja Sixin tarina noudattelee klassista kerronnan kaarta, jättää dialogin sekä kirjoitetun sanan täydellinen puuttuminen kaiken sopivasti hyhmäiseksi ja tulkinnanvaraiseksi. Teemoissa vilisevät niin ystävyys, yksinäisyys kuin kouluajan traumatkin, mutta totuuksia tai suoria vastauksia ei tarjoilla. Tarinan sanoma jää loppujen itsensä tulkittavaksi. Kuka tietää, onko pelimaailma loppujen lopuksi edes todellinen?

Kerronnallinen minimalismi tukee pelin vähäeleistä ja painostavaa tunnelmaa. Musiikki loistaa enimmäkseen poissaolollaan ja kuumottavia taustoja ehtii ihastella kaikessa rauhassa minikokoisen kaksikon kivutessa pitkin valtavan kokoisia huonekaluja. Ympäristöjä leimaa painajaismainen surrealismi: esineet ovat vähän liian isoja, portaikot liian pitkiä ja kaikki on aika rikkinäistä tai likaista. Sinänsä arkiset ympäristöt on sisustettu siten, että jokin tuntuu olevan jatkuvasti vähän vinksallaan. Köydellä kattoon ripustetut huonekalut, sairaalakäytäville ripotellut anatomianukkejen raajat ja kylpyverhon takana pauhaava televisio enteilevät pahaa silloinkin kun välitöntä vaaraa ei ole. Sama pahaenteisyys leimaa myös pelaajan tekemisiä: kun Mono sulloo pehmonallea krematorion uuniin, ei symboliikkaa tarvitse arvuutella. Halvat säikäytykset loistavat käytännössä poissaolollaan, mistä pisteet kotiin Tarsierille.

Suolana kauhukeitoksessa ovat kohtaamiset maailman muiden asukkaiden kanssa. Iso osa pelistä menee piilotellessa epämuodostuneilta ja häiriintyneesti liikehtiviltä aikuisilta. Kohtaamiset ovat pitkäkestoisia ja juuri sopivan jännitteisiä pitääkseen pelaajaa jatkuvasti varpaillaan. Ihokarvoja nostatetaan lyhyillä pako-osuuksilla. Mielenkiintoisena ratkaisuna, epäonnistuminen johtaa vain harvoin suoranaisiin raakuuksiin ja väkivallan uhka on usein lähinnä implisiittinen: aikuiset nappaavat Monon kouraansa ja ruutu häivytetään mustaksi. Aikuisten itsensä kohtaama väkivalta – silloin kun sitä tapahtuu – on kaikkea muuta kuin implikoitua. Ratkaisu pistää miettimään kerran jos toisenkin, kuka onkaan tarinan todellinen hirviö.

Pelillisesti Little Nightmares 2 on veistetty samasta puusta kuin edeltäjänsä. Pelaaja etenee vasemmalta oikealle aukeavaa maailmaa piilotellen vaaroilta ja ratkomalla pieniä yksinkertaisia ongelmia. Mono osaa hiipiä, juosta, hyppiä, kiivetä sekä kantaa itseään pienempiä esineitä. Etenemistä rytmitetään puzzleilla sekä hiiviskelyosioilla. Ongelmat ovat keskimäärin loogisia ja hyvin suunniteltuja – eivät tavattoman vaikeita, mutta kuitenkin kekseliäitä. Toisin kuin edellispelin Six, Mono osaa tarvittaessa myöskin puolustautua pienempiä vihollisia vastaan. Lyöntien ajoitus vaatii ärsyttävää tarkkuutta ja epäonnistumisesta lähtee henki. Yhteenotot ovat onneksi sen verran lyhyitä ja harvassa, ettei niistä ehdi pahemmin traumatisoitua.

Little Nightmares 2 on temaattisesti ja tunnelmaltaan onnistunut, mutta pelattavuus kärsii edellisosasta tutuista ongelmista. Monon liikehtii fysiikan ehdoilla, mikä tekee Monon ohjaamisesta viiveistä ja vähäsen epätarkkaa. Ongelmia tulee etenkin hengenvaarallisissa hypyissä ja erilaisissa tasapainotteluissa, mutta myös arkisemmat asiat, kuten esineisiin tarttumiset voivat olla hankalia. Kömpelöiden kontrollien ohella Monoa uhkaavat erilaiset ansat ja äkkikuolemat, joita ei voi normaalin ihmisen reflekseillä välttää. Tietty määrä hengenlähtöä kuuluu kauhupeleissä asiaan, mutta kun samaa kohtaa joutuu taklaamaan uudestaan ja uudestaan, muuttuu jännitys nopeasti turhautumiseksi. Little Nightmares 2 lipsahtaa yritykseksi ja erehdykseksi vähän turhankin kanssa. Ei kuitenkaan niin usein, että hommaa tekisi mieli jättää puolitiehen.

Edellisen pelin tavoin, Little Nightmares 2 on kokemuksena varsin lineaarinen ja jossain määrin kertakäyttöinen. Sinne tänne piilotellut hatut motivoivat hyvässä lykyssä toiselle kierrokselle, mutta kokemukseen kannattaa suhtautua ennemminkin hyvin pitkänä kokoillan elokuvana kuin loputtomana aikasyöppönä. Tarsierin kunnianhimo on kasvanut pelien välillä ja Little Nightmares 2 onkin noin tuplaten edeltäjäänsä pidempi. Vaihteluakin on enemmän: siinä missä ensimmäinen osa taittui pitkälti kosteissa putkistoissa ja laivan keittiössä, vie kakkonen pelaajaa aina koulusta maailman kuumottavimpaan sairaalaan, puhdasta surrealismia ammentavasta finaalista puhumattakaan.

Little Nightmares 2 on jatko-osana varsin klassinen. Se seuraa orjallisesti edeltäjänsä askelmerkkejä, mutta on isompi, uskaliaampi ja ennen kaikkea kuumottavampi. Säikytyskauhun veteraaneja Little Nightmaresin hienovarainen tunnelmointi tuskin säpsäyttää, mutta harva peli jää pyörimään mieleen vielä sulkemisen jälkeen kuten Little Nightmares 2. Tarsier Studios osoittaa suvereniteettinsa painajaismaisen tunnelman rakentajana toistamiseen. En malta uskoa, että toinen kerta jää viimeiseksi.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • - Tunnelmaa voisi leikata veitsellä
  • - Rakentaa kauhua enemmän mielikuvilla kuin säikytyksillä
  • - Audiovisuaalisesti huikea – etenkin äänisuunnittelu
  • - Monitulknitainen tarina ja vähäeleinen kerronta

Huonoa

  • - Yritys, erehdys ja äkkikuolemat syövät kauhufiilistä
  • - Löysät kontrollit aiheuttavat hengenlähtöä