LittleBigPlanet 3 arvostelussa

Isobritannialaisesta Media Moleculesta nousi hetkessä yksi Sonyn kärkipelitaloista, kun The Next Big Thing nimellä kulkeneesta projektista materialisoitui vuonna 2008 PlayStation 3:n ikioma Super Mario, LittleBigPlanet. Tie on vienyt Media Moleculen sittemmin muihin projekteihin, mutta lienee aina ollut selvää, että joku jossain tulee tekemään jatkossakin LittleBigPlanetia. Kapulan poimi pääasiassa Segan pelien alustakäännöksillä profiloitunut Sumo Digital, jonka ensimmäinen versiointi säkkipojan seikkailuista on varovainen askel oikeaan suuntaan.

LittleBigPlanetin kolmas osa tarjoaa edeltäjiensä tavoin sekoituksen tyylitajua, tasohyppelyä ja luovaa hulluutta. Pelin käynnistää tuttuun tyyliin Stephen Fryn samettinen selostus ja eipä aikaakaan kun ollaan luovimassa läpi askartelumateriaaleista koostettujen tasojen tarroja haalien. Pelin ydin on lastenelokuvamaisen vauhdikkaassa tarinatilassa, mutta mikäli on luovaa sorttia, irtoaa tasoeditorista ja muiden käyttäjien tekemistä tasoista käytännössä loputtomasti sisältöä. Uutena pelitilana LittleBigPlanet 3 esittelee Popit Puzzle Academyn, jossa opiskellaan editorityökalujen käyttöä. Kyse on oikeastaan enemmän tutoriaalista kuin varsinaisesta pelitilasta. Ehkä hieman hidastempoisesta, mutta erittäin tervetulleesta sellaisesta.
Valmiista sisällöstä ylivoimaisesti parasta antia on LittleBigPlanet 3:n tarinatila. Kupletin juoni menee jotakuinkin siten, että Hugh Laurien tähdittämä lahjaton lamppumies, Newton, kaappaa säkkipojan pelastamaan Bunkumin rinnakkaismaailmaa ilkeiden, luovuutta haalivien titaanien kynsistä. Sotku leviää arvatenkin säkkipojan siivottavaksi, muttei ihan yksinomaan, sillä tällä kertaa matkaan tarttuu kolme pelattavaa kaverusta: koiramainen Oddsock, kokoaan vaihteleva Toggle sekä ketterä lintu, Swoop.

Uudet hahmot luovat tervetullutta vaihtelua LittleBigPlanetin sinänsä mukavaan pomppukonseptiin ja tulevat samalla korjanneeksi pelin ärsyttävimmän vian ? ilmavan tasohyppelyfysiikan. Kummallisesti leijailevan säkkipojan jälkeen nopean ja seinistä ponkaisevan Oddsockin ohjaus on suorastaan riemukas kokemus. Painavasta möykystä ketteräksi pikkuöttiäiseksi muuntuvan Togglekin vastaa kontrolleihin esikuvaansa terävämmin ja osaa kaupanpäällisiksi kulkea niin veden päällä kuin allakin. Porukan haastavin ilmestys on hitaaseen nousuun ja nopeisiin syöksyihin erikoistunut Swoop, jonka hallinta kysyy pelaajalta selvästi muuta katrasta enemmän näppäryyttä. Kaikkiaan tulokastrion parissa viihtyy niin hyvin, että vääjäämätön paluu säkkipojan rooliin tuntuu suorastaan harmilliselta. Harmitusta eskaloi se, ettei uusille hahmoille ole varattu tarinatilasta kuin pari hassu tasoa, joskin olettaisin tämän puutteen korjaantuvan melko nopeasti tasoeditoria näpräävien fanien käsissä.

Tarinatila jättää jälkeensä hyvät fiilikset, joskin hupi loppuu auttamatta liian äkkiä. Tarina on koettu noin viidessä tunnissa ja mikäli ei keräile tarroja tai hahmojen asusteita perfektionistin elkein, jää uudelleenpeluuarvo vaatimattomaksi. Tasosuunnittelu itsessään on paria hassua vaikeustasopiikkiä lukuun ottamatta erinomaista. Ympäristöt ovat vaihtelevia ja samoja ideoita kierrätetään harvoin kahdesti. Välillä pudotaan ylösalaisin tsaarin Venäjällä, välillä leijaillaan rakettikengillä tai valutetaan pirtelöä 50-lukulaisessa rock?n?roll -kahvilassa. Tältä osin Sumo Digitalin onnistuminen on erityisen sydäntä lämmittävää, sillä säkkipojun seikkailut Vitalla ja PSP:llä osoittivat, ettei erinomainen tasosuunnittelu ole selviö kokeneemmallekaan pelitalolle.
Teknisenä suorituksena LittleBigPlanet 3 jää vähän vaisuksi. Pitkät ja toistuvat lataustauot käyvät nopeasti hermoille, eikä peli ole PlayStation 4:llä mainittavasti paremman näköinen kuin edellisen polven Pleikkarilla. Kuvatarkkuus on noussut 1920*1080 pisteen teräväpiirtoon, mutta esimerkiksi tekstuurien kanssa saa jo vähän tihrustaa huomatakseen edistystä. Ehdin myös jo salaa toivoa neljännen PlayStationin pyörittävän peliä 60 kuvaa sekunnissa, mutta todellisuus tuntuu lukkiutuneen suurin piirtein 30 kuvan tietämille. Väliähän tällä ei niin ole, sillä LittleBigPlanetin visuaalinen charmi on nojannut aina enemmän tyyliin kuin tekniikkaan, eikä LBP 3 tee poikkeusta. Jonkinmoisesta tyylitajusta kielii myös ihmeellisiä hipsteribändejä vilisevä ääniraita, joka pauhaa kiistattoman istuvasti tasojen taustalta, pitipä biiseistä tai ei.

Loppujen lopuksi LittleBigPlanet 3:sta ei irtoa kauheasti tätä enempää sanottavaa, sillä uudet hahmot pois lukien, kyse on samasta tutusta pelistä kuin aina ennenkin. Swoop, Toggle ja Oddsock edustavat isohkoa parannusta LittleBigPlanetin jo vähän pysähtyneeseen tasohyppelykonseptiin, mutta niistäkään ei ole sytyttämään sitä alkuaikojen innostusta, jonka Media Molecule muinoin vuonna 2008 herätti. Pisteet heruvat osin uusista hahmoista, osin tarinatilasta, mutta ennen kaikkea siitä että Sumo Digital on onnistunut luomaan näinkin ikoniseen pelisarjaan uuden osan särkemättä mitään. Kolmas kerta lähes täysin saman pelin parissa tuntuu siltikin vähän liioittelulta ja toivoa sopiikin että tulevaisuus tuo tullessaan jotain ihan uutta.