Ensi kuussa 62 vuotta täyttävä brittiläinen Jeff Minter on yksi pitkäikäisimpiä, ellei pisimpään videopelien parissa puuhastellut indiepelikehittäjä, aloitettuaan uransa vuonna 1981 Llamasoftin ensimmäisellä pelillä, Deflex, jonka julkaisi muutama vuosi myöhemmin suljettu HESWare. Tuoreinta sorttia edustaa viime vuoden alussa julkaistu, vanhan Atari-pelin prototyypin ohjalta tehty shoot ’em up, Akka Arrh.
Jeff Minterin elämän mittainen saavutus pelikokoelmansa kera on melkoinen, kun samalla ajattelee, että siinä sivussa iso määrä brittiläisiä henkilömäärältään kuin budjeteiltaankin isompia, yhä toimivia studioita on tullut ostetuksi, tuoreimpia esimerkkejä tästä lienevät Codemasters ja Criterion Games. Kutakuinkin varmasti yhtä iso määrä saarivaltakunnan legendaarisia pelinkehittäjiä on joutunut laittamaan lapun luukulleen.
Ihan vain perspektiiviä antamaan, näihin kadonneisiin kehittäjiin voidaan lukea muu muassa nimet Bullfrog Productions, Lionhead Studios, Psygnosis, Eidos Interactive, Core Design, Eurocom, Gremlin, Domark, Ocean Software, Acclaim, Probe Entertainment, Bizarre Creations ja niin edelleen. Jeff se vaan mennä porskuttaa ja ideoi uusia, uniikkeja pelejä.
Minterin matkassa
Sen vuoksi Digital Eclipsen kehittämä interaktiivinen, neljään lukuun jakautuva dokumentti, Llamasoft: The Jeff Minter Story, onkin varsin oleellinen paketti tietoa ihka oikean laamansa ja useiden lampaidensa kanssa syrjäisellä maatilalla asuvasta Minteristä. Miehen interaktiivinen tarina jakautuu neljään osaan, joista kaikista löytyy selkeä aikajana, jonka aikana pelaajalla on mahdollista nähdä, ei pelkästään mielenkiintoisia haastatteluita Minteristä ja hänet tuntevista kollegoistaan, mutta myös kuvia vuosien varrelta, useimmiten käsin paperille tehtyjä suunnitteludokumentteja, kansitaiteita sekä 3D-mallinnuksia pelien kaseteista etiketteineen.
Aikamatkan varrella päästään tutustumaan emulaation avulla myös 43:een Llamasoftin nimen alla julkaistuun peliin, joille kaikilla on tarjolla haastavuutta kuvaava laamaluokitus yhdestä viiteen. Suurin osa peleistä sijoittuu alustoille Sinclair ZX81- ja Commodore VIC-20, Spectrum, Commodore 64 ja Atari 800, mutta myös muutama 16-bittisen aikakauden Atari ST- ja Atari Jaguar -pelikin on mukana.
Kaikkiaan Llamasoftin tuotoksia on ilmestynyt 47, mutta erinäisten tekijänoikeuksien vuoksi kaikkea ei mukaan ole saatu. Pelien lukumäärä ei myöskään ole 43 erilaista peliä, vaan useista peleistä on mukana kaksi versiota, esimerkiksi VIC-20 ja C64-versio. Koska kyseessä on pääasiassa elämänkertaa pelien kera, eri alustaversiot ymmärtää. Ainakin joidenkin pelien kohdalla on hauska nähdä eri alustojen eroja, kuinka peli paranee tehokkaammalla laitteella.
Esimerkkinä kokoelmasta puuttuu juurikin alussa mainittu Akka Arrh, mutta myös Atari Jaguar -konsolille tehty Defender 2000 sekä erinomaisen psykedeelinen ja koukuttava Playstation VR -ammuskelu, Polybius vuodelta 2016. Viimeksi mainittua on mahdollista pelata myös 2D-vaihtoehtona, joten lasien puute ei ollut se este pelin mukaan sisällyttämiseksi. Kokoelman tuorein peli on viime vuonna julkaistu varsin toimiva Gridrunner Remastered.
Olen vuosikausia tiedostanut nimen Jeff Minter, mutta se on ikään kuin kulkenut ohitseni kerta toisensa jälkeen, tuulenvireen tavoin. Miehen hartaimmat fanit ovat varmasti seuranneet uraa silmä tarkkana, mutta melkeinpä menisin veikkaamaan Minteriä seuraamattomalle ”mainstream-kansalle”, kuten allekirjoittaneelle, nimikkeistä tunnetuin lienee PC:n DOS-käyttöjärjestelmällekin 1996 julkaistu arcade-ammuskelu Tempest 2000. Vaihtoehtoisesti se voisi olla myös Xbox 360 -aikakaudella julkaistu Space Giraffe.
Kun Jeffin pelejä käy lävitse Llamasoft: The Jeff Minter Storyn valikoiman kautta, tulevat teemat psykedeelinen sekä arcade-ammuskelu hyvin tutuksi, sillä näistä elementeistä suuri osa peleistä koostuu. Jeff halusi aikoinaan luoda pelejä, jotka toisivat kolikkopelihallien simppelit, mutta niin addiktoivat high score -ammunnat kotilaitteille ja siinä hän todella onnistui.
Vaikka kontrollien puolesta lähes kaikki pelit toimivat ohjaimen vasemmalla tatilla ja X-nappulan yhdistelmällä, tai joskus jopa pelkällä tatilla, ei Llamasoft: The Jeff Minter Storyn valikoimasta ihan jokainen peli ole aivan niin laatua enää tänä päivänä. Muutamat pelit tuntuvat pyörivän liian hitaasti, tai liian nopeasti (Gridrunner2 C64-versio) ja mustavalkoiset sokkelopeli 3D3D sekä matopelimäinen Centipede ovat käytännössä tasoa “nopea vilkaisu ja ruksi bucketlistiin.”
Emulaation vaikutus pelin laatuun on totta kai otettava mahdollisena tekijänä huomioon, mutta onneksi kuitenkin suuri osa kokoelman peleistä on edelleenkin uniikkeja ja toimivia – sitä high scorea haluaa yhä jahdata ja peleihin uppoaa helposti useamman koitoksen ajaksi. Hieman harmillisesti pelikokoelmaa, tai ainakin osaa peleistä tuntui vaivaavan pieni nipotuksen aihe: high scoret tallentuvat vain siksi aikaa, kun Jeff Minter Story on käynnissä.
Uudelleenkäynnistyksen myötä pelaajan tekemät ennätykset nollautuvat ja tämä syö hieman mielenkiintoa palata pelien pariin kerta toisensa jälkeen. Plussana voitaneen pitää suosioon nousseiden minikonsoleiden tapaan tarjottavia muutamia kuvafilttereitä, tallennusmahdollisuutta, sekä takaisin kelaamisen -ominaisuutta, jonka avulla pelejä voi kelailla takaisinpäin, mikäli ei jaksa aloittaa uutta yritystä aina nollasta, tai jos vaan haluaa kokeilla pelejä, ilman että haluaa nähdä joskus nykymittapuulla pitkäksikin venähtäviä game over -ruutuja. Tallentamalla pelin erikseen, high scoret luonnollisesti myös tallentuvat muistiin samalla, mutta kunpa tulokset pysyisivät tallessa muutenkin.
Peleille ideoita on keksitty laidasta laitaan. Esimerkkinä Minter pelasi 80-luvulla Star Wars Empire Strikes Back -peliä ja päätti inspiraation kautta korvata kapinallisten lumikiiturit ja Imperiumin kameleita muistuttava AT-AT -kävelijät.. kameleilla pelissään Attack of the Mutant Camels. Eli ei muuta kuin lentoaluksella ulkoavaruudesta saapuneiden alieneiden valtaamia ja geenimanipulaatiolla jättikokoisiksi muuntamia jättikameleita tuhoamaan! Mukana oleva Attack of the Mutant Camels ’89 on pelin kehittynein versio hienoine efekteineen ja äänineen. 89-versiossa voidaan jopa ostella kertyvällä rahalla aseita alukseen tasojen välissä.
Samaan laamapelin sarjaan kuuluu myös Revenge of Mutant Camels – tällä kertaa itse ohjataan jättikamelia ja ammuskelaan vastaan tulevia. Kameli liikkuu automaattisesti ruudulla, mutta ampuminen hoidetaan oikealla tatilla ilmansuuntaan osoittaen: ylöspäin ammuttaessa kameli myös hyppää, joten pujottelu lentävien vihollisten seassa on haastavaa.
Yksinkertaista, mutta silti yhä niin toimivaa sorttia edustaa Hover Bovver, josta voisi olla hauska nähdä jonkinlainen remake. Pelin turhan pitkän intron aikana pelaajan hahmo lainaa ruoholeikkurin naapurista ilman lupaa, kuin Homer Simpson konsanaan. Ruohoa ajaessaan pelaaja saa peräänsä kiukkuisen naapurin, mutta myös paikalle saapuva koiran, jonka korvien sietokykyä mittaa ajelun myötä täyttyvä raivo-mittari. Myös ruohonleikkurin ylikuumenemista olisi vältettävä.
Toimivia hassutteluita ovat myös Canyon Bomberista inspiraationsa vetänyt City Bomb. Pelin alkuperäinen nimi ennen julkista meteliä oli nuoren Minterin mielessä kehittynyt, jokseenkin provosoiva Bomb Buenos Aires. Nimi liittyi brittien ja Argentiinan väliseen minisotaan Falklandin saarista, joka kiistakapulana kaiketi elää edelleen, muodossa tai toisessa. Jos originaali visio (Argentiinan lipuilla varustetut pilvenpiirtäjät) on peli erittäin hauskalla idealla varustettu arcade-ammuskelu: pelaajan pommikone lentää vasemmalta oikealle ja jokaisen ympärikierroksen jälkeen kone laskeutuu hieman matalammalle. Ideana olisi pommittaa alla olevia (lipuista putsattuja) pilvenpiirtäjiä, aloittaen korkeimmista. Pommittamatta jääneet korkeat tornit ovat kuolettavia ja ennen pitkää kone osuu niihin, mikäli torneja ei ole tuhottu.
Kokoelman tönköintä kastia edustavat kenties Headbanger’s Heaven sekä jopa Minterin itsensä jo aikoinaan kontrolliensa osalta parjaama, VIC-20 -laitteelle julkaistu Ratman – sellainen peli ei emulaatiossa parane. Näissä kummassakin idea silti on hauska: Headbangerin roolissa liikutaan ruudun vasemmasta laidasta toiseen Chico Headbanged -nimisellä hahmolla. Tarkoitus olisi noutaa rahasäkki oikealta ja palata vasemmalle. Taivaalta putoilee painavia metallivasaroita. Nämä eivät saa osua kehoon, tai kuolee, mutta päällä iskuja voidaan torjua – rajallisesti.
Ratmanissa mies hakkaa taivaalta putoavia rottia vasarallaan, tarkoituksena estää rottia pääsemästä maan alle, josta ne tökkivät omilla piikeillään ylle astuvaa pelaajaa. Jos pelaaja kuolee, jumalan taivaasta laskeutuva käsi kahmaisee pelaajan mukanaan.
Sheep in Space ei ole tönkkö, mutta aika pitkälti köyhän miehen Defender-klooni. Ja kun Minter on tehnyt paremmankin kloonin, joka vieläpä löytyy kokoelmasta nimellä Andes Attack sekä aikoinaan myös ihan virallisen Defender II -pelin, jää Sheep in Space vähän paitsioon mielestäni. Onhan toki hauska nähdä lammashahmo kiitämässä avaruuden pimeydessä, mutta kokonaisuus ontuu. Andes Attackissa pelaaja lentää hävittäjällä Defenderin tapaan vihollisalieneita tuhoten vuoristomaisemassa, mutta sen sijaan, että ufot kaappaisivat pelastettavia ihmisiä, ne yrittävät sädettää mukaansa laamoja. Andes Attack on varsin mainio peli.
Kokoelman ei-pelejä edustavat Psychedelia, jonka Minter nostaa omaksi henkilökohtaiseksi suosikikseen, mutta myös Colourspace, joka on käytännössä sama julkaisu toiselle alustalle, paremmalla grafiikalla. Kyseessä on tänä päivänä niinkin yksinkertainen asia kuin visuaalinen syntetisaattori, jonka kuviot liikkuvat musiikin tahtiin. 80-luvulla sellainen kuitenkin oli jotain todella uutta ja vaikea tehdäkin. Molempien versioiden kanssa on hauska leikkiä aikansa ja mukana tulee myös muutamia musiikkijumputuksia, joiden tahdissa palikat ja kuviot liikkuvat.
Ancipital on jälleen mielenkiintoisen idean omaava peli, jossa liikutaan laaman tai lampaan sijaan vuohella ja viskellään milloin milläkin esineellä ruudulla vilistäviä objekteja. Pelin mekaniikka on kenties hieman nykygenreä, metroidvaniaa, muistuttava ajalta ennen kuin Castlevaniaa ja Metroidia oli edes olemassa. Ancipitalissa ideana olisi rikkoa seiniä labyrinttimaisessa huoneiden sokkelossa ja toisinaan esimerkiksi banaanilla rikkoa omenoita ja niin edelleen. Idea on hauska, mutta koin pelattavuuden paikoitellen jokseenkin liian nopeaksi ja sekavaksi. On vaikea sanoa, pyöriikö peli emulaationa liian lujaa vai onko se sellaiseksi alunperin suunniteltukin. Hellgate on sen sijaan vielä sekavampi ja mielestäni pelikelvottomampi. Ehkä parempi emulaatio tai kunnon remake saisi tämänkin pelin paremmin oikeuksiinsa, mutta tällaisenaan en kokenut sitä kokoelman parhaimmistoksi.
Batalyx sen sijaan on hassu kuuden minipelin kokoelma. Yhdessä niistä ideana olisi silmämunaa ohjaamalla ampua ruudulla vilistäviä marisätkiä! Keskeinen juju on se, että kontrollit ovat käänteiset, kuin GTA:ssa kärpässienen nielemisen jälkeen, joten pisteiden kerääminen on vähän vaikeampaa. Batalyxin toinen mielenkiintoinen minipeli on Cippy on the Run – nykypäivän endless runner -genren tavoin Ancipitalista tuttu vuohi juoksee ja ampuu automaattisesti, pelaajan tehtäväksi jää varoa kuiluja. Kattoonkin voidaan hypätä juoksemaan pää alaspäin, mikäli tarvetta on. Batalyxin muut neljä peliä koin jokseenkin hankaliksi hahmottaa, enkä viihtynyt niiden parissa kovinkaan kauaa.
Meta-Llamas on jälleen hauska ja toimiva peli, jossa ideana on suljetulla areenalla kimmottaa laserammuksia seinien kautta avaruudesta laskeutuvien hämähäkkien päälle. Voidrunner on Space Invadersia tai Guryss-peliä muistuttava yhä varsin toimiva kokemus. Llamatron 2112 on häpeilemätön, mutta toimiva Robotron 2084 -pelin klooni.
Loppusanat
En kaikkia pelejä lähtenyt arvostelussani käymään lävitse, mutta yleisenä seikkana mainittakoon, että suurin osa peleistä on pelikelvollisia ja jopa hyvin kestänyt ajan hammasta. Minterin elämä on kiehtova ja hänen intohimonsa pelaamista ja hauskojen pelikokemuksien rakentamista kohtaan huokuu selvästi läpi haastatteluista. Hauskoja bonuksia vanhojen valokuvien ohella ovat kaikista peleistä skannatut käyttöohjeet tarinakuvauksineen sekä paperilapuille kynäillyt idea-konseptit. Vajaan kolmen kympin julkaisuksi Llamasoft: The Jeff Minter Story on ehdoton pakko-ostos Minterin faneille, mutta jos olet kiinnostunut palasta pelialan historiaa tai ylipäätään siitä, mitä rajaton luovuus voi parhaimmillaan tuottaa, on Minterin tarina kannattavaa tsekata.
