Suuret jättiläismäiset ötökät vaanivat planeetan jokaisessa kolkassa. Ihmiset ovat jakautuneet erinäisiin kansoihin, jotka taistelevat arvokkaasta T-energiasta selviytyäkseen planeetan karuista oloista. Tervetuloa tulevaisuuteen, E.D.N. III planeetalle.
Lost Planet 2 jatkaa kutakuinkin siitä mihin ensimmäinen osa, Lost Planet: Extreme Contitions, jäi. Tällä kertaa kuitenkin on tarjolla lumimaisemien lisäksi myös viidakkoa ja hiekkaista autiomaatakin. Siinä missä ensimmäinen osa keskittyi yksinpelin juonelliseen pelaamiseen, Lost Planet 2 pyrkii luomaan useamman pelaajan yhteisiä kampanjoita, joko Liven välityksellä tai kaverin kanssa sohvaltakäsin, ja tarina onkin jätetty lähes täysin taka-alalle. Mitään varsinaista päähahmoa ei pelissä ole vaan kampanja käydään läpi erinäisissä osissa, joiden välissä hypätään myös muiden klaanien näkökulmaan.
Kampanja-pelimuoto on jaettu kuuteen episodiin ja näissä episodeissa on jokaisessa kolme tehtävää. Tehtävät ovat erittäin lyhyitä ja ne voi läpäistä jopa noin kymmenessä minuutissa. Tämäkin riippuu siitä, että kuinka taidokasta porukkaa omaan tiimiin kuuluu, sillä jos kampanjamuotoa pelaa offline-tilassa ja käytössä on pelin tekoäly ohjaamassa pelaajan tiimiläisiä, kaiken saa tappaa lähestulkoon yksin. Tekoäly vaikuttaa – niin vihollisen kuin omien sotureidenkin puolesta – hieman aivottomalta. Kaiken lisäksi keinoälyn reittivalinnat tuntuvat olevan valmiiksi skriptattuja. Hyvä esimerkki tästä on eräässä alkupään kentistä, jossa on tavallaan kaksi reittiä valittavana päämäärään, mutta AI-sotilaat automaattisesti jatkavat vasempaan, vaikka pelaaja itse menisi oikealle ja joutuu näin ollen tappamaan kaiken tällä polkuhaaralla yksin.
Kampanjaa siis voi pelata myös netin välityksellä ja itseasiassa tämä optio onkin kampanjaa aloitettaessa oletuksena päällä. Hieman tuli yllätyksenä kun pelissä pyöriikin toinen pelaaja vierellä. Tämäkin tuli huomattua vasta sen jälkeen kun peli yht’ äkkiä palasi takaisin aloitusruutuun ja huomasin, että kampanjan oletustila oli ?online?. Mikäli siis yhteys toveripelaajaan katkeaa kesken kampanjan, niin pelit tyssäävät siihen. Tuntuu myös olevan vaikeaa liittyä jo valmiina käynnissä olevaan peliin, ellei tämä jopa mahdotonta. Mikäli siis valitsee kampanjaruudukoissa jonkin pelaajan luoman pelin, jonka tiimi on jo räiskimässä vihollisia nurin, on turha mennä sellaisen ryhmän aulaan odottelemaan. Helpommalla siis pääsee kun vain itse luo pelin ja jää odottelemaan josko aasialaiset tai amerikkalaiset liittyisivät tiimiin ? eurooppalaiset ovat harvemmassa, vaikka toki täältäkinpäin näyttäisi olevan välillä porukkaa linjoilla.
Kampanjan kenttäsuunnittelu on hieman tylsänoloinen. Putkessa mennään alusta loppuun, aseet laulaen ja vihollisten vyöryessä tasaista vauhtia päälle. Välillä kentät tuntuvat jopa olevan täysin vailla minkäänlaista ideaa, aivan kuin ne olisivat hieman kiireellä sutaistu. Yksi näistä kummallisista tehtävistä sisältää liukuhihnan, jonka loppupäässä on este, ja tämän esteen läpi pääseminen näyttää olevan omille tekoälyn ohjaamille sotureille läpäisemätön ongelma. Toiseen kenttään on taasen suunniteltu rappuset, jotka johtavat takaisin alkuun, ilman mitään sen suurempaa syytä.
Lost Planet-sarjan ensimmäisestä osasta tuttu ?lämpöenergia? ei enää tässä kyseisessä jatko-osassa käyttäydy samalla tavalla, johtuen siitä, että maisemat eivät sijoitu pelkästään arktiseen ilmastoon. Pelaajan tiimiläiset voivat myös tarvittaessa antaa toisilleen lisää tätä energiaa, sillä Lost Planet 2 sisältää uudenlaisen aseen, jolla näitä energiapallukoita voi omille sotilailleen ampua.
Myös ensimmäisestä osasta tutut mekaaniset robotit ovat mukana ja ne kyllä kuluttavat huikeasti tätä lämpöenergiaa. Energia kuitenkaan tuskin koskaan kerkeää kulua loppuun saakka, sillä robotit eivät kestä kovinkaan pitkää tulitusta. Tällä kertaa on kuitenkin mahdollisuus korjata kyseiset robotit hyppäämällä kyydistä pois ja alkaa naputtelemaan X-nappulaa. Harmi vain, että oman peltipurkin paikkailusta on vain harvoin hyötyä, sillä useimmissa ?mechoissa? on hyvin rajatut ammukset ja tämän takia ne tekevät itsestään käyttökelvottoman, kun ammukset ovat loppuneet. Monipuolisempi mecha-valikoima kuitenkin on verrattuna ensimmäiseen peliin, ja tällä kertaa kaveri voi hypätä mechan sivuvaunuun, mikäli sellainen jostain löytyy.
Aseita on mukana muutama erilainen perusrynnäkkökyväärin ja normaalin kranaatin lisäksi, jotka pelaajalla on aina mukanaan, kun kenttä alkaa tai kun pelaaja kuolee. Yksi erikoisemmista aseista on tarkkuuskivääri, jolla on mukava yrittää ampua vihollisia päähän. Sinko taas toimii hyvin mecha- vastuksia vastaan. Mitään erikoista tai uudistavaa ei kuitenkaan tule esiin missään vaiheessa, joten pieni mielikuvituksen puute tuntuu olleen yllä peliä kehitettäessä.
Kampanjamuodon lisäksi peli tarjoaa treenaus-pelimuodon. Itse en kyllä oikein käsitä, että miksi se on nimetty juurikin harjoitteluksi, sillä se on vain pelkkää aikaa vastaan juoksemista ja pelin kansainvälisille listoille pääsemistä. Itse kun haluaisin kontrollit mieluummin saada kunnolla haltuun.
Eikä Lost Planet 2:n kontrolleissa niinkään kehumistakaan ole. Ampuminen ja tähtääminen toimii, samoin myös kranaattien heittely, vaikka välillä saattaa helposti sekoittaa kranaatin ja lämpöenergia- panoksen keskenään, ja tämä taas tuottaa hankaluuksia omille sotilaille. Suhteellisen samanlaisena on nappulat ja niiden aseteltu, kuin ensimmäisessäkin osassa, joten vanhat pelaajat tuntevat olonsa varmasti kotoisaksi. Mukavaa kuitenkin olisi, jos hahmo osaisi takertua rappusiin suoraan niihin hyppäämällä tai ampua samalla kuin roikkuu vaijerinsa varassa. Suurimmat ongelmat tulevat esiin pelin pomotappeluissa, jotka ovat näitä suurimpia akridi-rodun edustajia. Tuntuu, että ainoa taktiikka näiden kukistamiseksi on antaa vain panosten upota vihollisen lihaan ja kuolla itse, ja sama uudestaan. Näin ainakin eräässä pomokahinassa, kun muuta vaihtoehtoa ei ollut.
Eipä kyllä muidenkaan episodien loppuvastukset häikäise. Ne ovat joko vaikeita tai helppoja. Bugeja löytyy pelistä sen verran, että ne tekevät nämä taistelut turhiksi. Ei ole hirveän nautinnollista, kun loppupomo vain juoksee ympäri ruutua jahdaten AI-pelaajia samalla kun pelaaja upottaa oman aseensa panokset jättiläistoukkaan ja panosten loputtua janoaa kuolemaa, kun ei löydä kentältä lisäpanoksia tai toista asetta.
Lost Planet 2 tarjoaa myös perinteisemmänkin moninpelin – kampanjamoninpelin lisäksi – mutta toteutuksen taso onkin sitten aivan toinen asia. On jokseenkin käsittämätöntä, että kun peli kuitenkin turvautuu juurikin tähän moninpelin nautinnon luomiseen, niin se sitten onnistutaan sössimään. Pelaaminen nettipelaajia vastaan tuntuu nimittäin erittäin hankalalta ja voi olla onnekas jos pääsee peliin asti. Odottamaan joutuu useita minuutteja ja tämä on varsin turhauttavaa. Eikä pelaajia muutenkaan tunnu oikein edes löytyvän, ainakaan täältä pohjolasta käsin. Pitkän aulassa odottelun lisäksi, kun tulee ruutuun virheraportteja, niin iskee yllättävä himo testata, että kuinka hyvin Xbox-ohjain toimii bumerangina, eikä ole suuri menetys jos ei toimisikaan… Sekään ei juuri auta asiaa, että Capcom on päätynyt rahastusratkaisuun moninpelissä. Kaikkia moninpelimuotoja ei nimittäin pääse pelaamaan, jos ei lataa Liven markkinapaikalta karttoja, jotka maksavat 400 pistettä.
On Livessä myynnissä muutakin. Kypärää, teemaa ja panssaria löytyy. Tähän kun vielä kakun päälle laittaa pelin sisältämät bugit, niin saa miettiä oikein syvään itsekseen, että mistä sen nautinnon kaivaisi esiin Lost Planet 2:n kohdalla. Pelin suunnitteluvirheiden lisäksi mukaan on päässyt lipsahtamaan graafisia virheitä ? tai ainakin pari näistä tuli huomattua. Hahmo porautui kentän läpi ja siinä jo kerkesi pelästyä, että onko alla pohjaton kuilu. Toinen on pelin tehtävissä olevat rappuset, jotka jostain kumman syystä toimivat ikään kuin liukuportaina. Koita siinä sitten ampua vihollista suojaisasta paikasta.
