Mafia III arvostelussa

Edesmenneen Illusion Softworksin Mafia elää muistoissani jotakuinkin ensimmäisenä Grand Theft Auto -kloonina, joka pisti toden teolla paukkuja tarinankerrontaan ja elokuvamaisiin ammuskelukohtauksiin. Pelisarjan debyytistä on vierähtänyt vuosia jo liki neljätoista ja kehittäjä muuttunut tsekkiläisestä amerikkalaiseen, mutta sama tuttu kaava kannattelee myös vastikään julkaistua Mafia III:a. Peli pärähtää käyntiin vaikuttavasti Jimi Hendrixillä, ja jos valkokankaiden rujot gangsteritarinat ovat millään tapaa lähellä sydäntä, ei Mafia III laske otettaan ennen lopputekstejä.

Mafia III:n tarina on perinteinen, mutta älyttömän vetävä. Pelaaja on tummaihoinen sotaveteraani, Lincoln Clay, joka ehtii hädin tuskin kotoutua Vietnamista, kun italialainen mafia tuikkaa kodin tuleen ja läheiset multiin. Toivuttuaan välikohtauksesta, Lincoln tekee kuten näissä tarinoissa on tapana, eli aloittaa yhden miehen sodan järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan rakennellen siinä sivussa omaa syndikaattiaan. Pääasiassa rikostutkijoiden ja Lincolnin läheisten takaumina kerrottu kostotarina on hyvin kirjoitettu ja tapahtumapaikkana toimiva 60-luvun lopun New Orleans -mukaelma tuntuu aina rakenteellista rasismiaan myöten uskottavalta. Ohjaus, ääninäyttely ja ajan henkeä tihkuva soundtrack ovat kaikki niin ensiluokkaista tavaraa, että välillä suorastaan harmittaa kun välianimaatio loppuu ja peli jatkuu.

Pelinä Mafia III on paljon parempi, kuin mitä netin vallitsevista reaktioista voisi päätellä. Italialaisten valta-asemaa syödään asuinalue kerrallaan, vahingoittamalla rikollisten pyörittämiä bisneksiä ja tappamalla tai rekrytoimalla lopuksi paikalliset pomot. Käytännön tasolla homma toimii siten, että Lincoln hiiviskelee vihollisten vartioimille alueille, niitaten vartijat yleensä viimeiseen mieheen joko avoimessa tulitaistelussa tai puukolla väijyen. Soppaan sekoitetaan toisinaan takaa-ajoja ja silloin tällöin virkavaltakin intoutuu lähtemään leikkiin, mutta ylivoimaisesti suurin osa tehtävistä on ennalta arvattavia tunkeutumiskeikkoja. Mafia III kiusoittelee myös näennäisillä managerielementeillä, sillä vallatut bisnekset ja alueet pistetään tuottamaan rahaa antamalla ne omien capojen hoitoon. On periaatteessa kai mahdollista jopa suututtaa alaisensa jakamalla valtaa epätasaisesti, joskaan yhdeksän alueen jakaminen kolmelle pomolle ei vaadi sellaista matikkapäätä, että tätä pääsisi käytännössä tapahtumaan.

Mafia III:a on kritisoitu sen kaavamaisuudesta, mutta käytännössä kehää kiertävä tehtävärakenne osoittautui pienemmäksi riesaksi kuin kuvittelinkaan. Arvostan ylipäätään tietynlaista ennakoitavuutta peleissä, joskin Mafian suurin valtti on ennen kaikkea sen pitkälle hiottu pelattavuus. Aseiden tuntuma on loistava ja tulitaisteluissa on muutenkin todella leffamainen ja brutaali ote. Piti oikein pysähtyä miettimään mistä tämä johtuu, sillä periaatteessa viholliset ovat typeriä, suurin osa ammusten vaihdosta hoituu suojan takana kyykkiessä, eikä Mafia III ylipäätään tee pelimekaanisesti mitään kovin ihmeellistä. Ansio kuuluu pitkälti eriomaiselle äänimaailmalle, näyttävästi osumiin reagoiville vihollisille sekä vaikeustasolle, joka on juuri sopivan tiukka estääkseen aivottoman ryntäilyn, mutta riittävän helppo pysyäkseen huomaamattomana. Niin tai näin, peliä tuli taitettua enemmänkin intoa puhkuen kuin kaavamaisuuden uuvuttamana.

Toinen positiivinen yllätys oli Mafia III:n tarjoama ajotuntuma joka välittää pelaajalle hienosti ajalle ominaisten painavien, tehokkaiden ja pehmojousisten ajopelien massan. Suoranaisesta realismista ei voi puhua edes vitsaillen, mutta ajamisessa on samanlaista elokuvamaisten sivuluisujen juhlaa kuin Reflectionsin muinaisessa Driverissa. Mafia III onnistuu kaappaamaan samanlaisen 60- ja 70-lukujen autoelokuvien hengen – vain irtoavat pölykapselit puuttuvat. Genretovereistaan poiketen Mafia III tuntuu suosivan myös erityisen siistiä ajamista. Äänet vaimenevat ja ruutu verestyy pienistäkin peltikolhuista, eivätkä valotolpatkaan lakoonnu pienestä pintakosketuksesta.

Pienoista kritiikkiä Mafia III:lle voisi antaa sen kulissimaisesta miljööstä. Tunnelmaltaan persoonallisiin naapurustoihin pilkottu New Bordeaux on kyllä kaunis, ja sikäli kun pitäydytään ajalle tyypillisessä rasismissa, täynnä pieniä, kiehtovia yksityiskohtia, mutta hieman autio. Liikennettä ja ihmisiä tuntuu liikkuvan kaduilla verrattain vähän, eikä maailma tunnu reagoivan muihin pelaajan tekemisiin kuin ihan suoranaisiin rikoksiin. Ajoin esimerkiksi auton sillalta jokeen ja ponnahdin pintaan kuin korkki, mutta parin metrin päässä istuva kalastaja ei spektaakkelille korvaansa lotkauttanut. Poliisikin on kiinnostuneempi häätämään Lincolnia valkoisille tarkoitetuista kaupoista, kuin puuttumaan liikkuvien autojen yli kiipeilevään häirikköön. Mikään hiekkalaatikkopeli ei toki ole tässä suhteessa täydellinen, mutta Mafia III:n illuusio elävästä ja pelaajaan reagoivasta maailmasta tuntuu olevan tavallistakin heppoisemmalla pohjalla.

Tekniseltä ja audiovisuaaliselta toteutukseltaan Mafia III tuntui niin ikään toimivalta. Yksittäiset fysiikkabugit ja kummallisiin reittivalintoihin päätyvä tekoäly ovat arkipäivää, mutta suurempaa napinan aihetta en löytänyt. Jopa ruudunpäivitysnopeuskin pysyi tasaisena läpi pelin. Grafiikka vaihtelee erittäin kauniista mitäänsanomattomaan riippuen valaistusolosuhteista, mutta keskimäärin pidin siitä mitä näin. Äänipuolella erityismaininnan ansaitsevat erityisen brutaalit taisteluäänet sekä tunnettuja ja tuntemattomampia aikakauden klassikkokappaleita sekoitteleva ääniraita.

Täytyy tunnustaa, että ehdin hieman vaisun ennakkohypen perusteella jo pelätä pahinta, mutta Mafia III:n vetää pisteet kotiin vahvalla tarinalla sekä pelattavuudellaan. Kokemus on kaikkiaan aika läheistä sukua Electronic Artsin muinaiselle Godfatherille, eli toistoa löytyy kuin Teletapeissa konsanaan, mutta ei sillä niin väliä, kun peliä on ihan oikeastikin hauska pelata. Mitään uutta Grand Theft Autoa on Mafia III:n kuorista turha etsiä, mutta jos tätä tarkastelee kypsänä rikostarinana hiekkalaatikkopelin vaatteissa, on lopputulokseen vaikea olla ihastumatta.