Marble it Up! Ultra arvostelussa

Marble it Up! Ultra on alun perin vuonna 2018 ilmestyneen Marble it Up! -pelin muhkeampi, nyt uusimmille konsoleille julkaistu versio, jonka yksinpelisisältöä on muun muassa laajennettu enemmillä tasoilla, mutta lisukkeena löytyy myös nettimoninpeli.

En ole juurikaan marmorikuulapelejä pelaillut, muuta kuin klassista Marble Madnessia, mutta kyllä Marble it Up! -pelillä kuitenkin enemmän ehkä on yhtäläisyyksiä modernimpien 3D-kuulapelien, kuten 2002 ja 2003 julkaistujen Marble Blast! sekä Mojo! Kanssa.

Idea sinänsä on varsin simppeli: ohjaa marmorikuula onnistuneesti aloituspisteestä A pisteeseen B, eli maaliin. Taustalla sekuntikello juoksee ja jokainen loppuun asti viety kuulan vierittely tuottaa high score -ajan ja jos hyvin käy, tulee joku neljästä mitalistakin.

Peli tarjoaa koluttavaksi kuusi lukua erilaisine ympäristötekstuureineen. Visuaalisesti Unitylla toteutettu Marble it Up! Ultra on sinänsä ihan asiansa ajava, mutta ei tässä mistään PS5-konsolin taidonnäytteestä ole silti kyse – pelin voisi kuvitella aivan hyvin toimivan PS3-konsolillakin samoilla detaileilla ja tuskinpa grafiikkaa on liiemmin päiviteltykään viisi vuotta vanhasta originaaliversiosta. Taustalla soiva musiikki on mukaansatempaavaa ja hauskalla tavalla muistuttavat jostain syystä vanhoja Amiga-demojen jumputusmusiikkeja ja yksi raita tuntuisi ehkä ottaneen jopa vähän vaikutteita Prodigyn musiikista, mutta yleisesti ottaen erilaisia raitoja olisi saanut olla paljon enemmän.

Ensimmäistä, tutoriaalimaista lukua mukaan laskematta, pelin jokainen luku pitää sisällään 12 pelattavaa tasoa. Lisäksi ainakin kyseinen Ultra! -versio pitää sisällään myös neljä bonus-lukua, joista niistäkin löytyy kokeiltavaksi 12 tasoa kustakin. Bonusluvut aukeavat sitä mukaa, kun pelaaja hoitaa itselleen lisää ja lisää kultamitaleita perusradoista. Kaikkineen pelattavaa on kuitenkin jopa 117 tason verran.

Ensimmäisessä maailmassa opetellaan pääsemään suhteellisen yksinkertaisissa ja suorissa radoissa maaliin. Eteen tuodaan tavallista pintaa, poukkoilevampaa pintaa kuin liukkaampaa jäätäkin ja simppeleitä hyppyreitä. Kuulaa voi pompauttaa joko X-nappulaa tai vasenta liipaisinta painamalla. Toisin kuin voisi luulla, kuulan pomputtaminen antaa entistä parempaa vauhtia ja korkealta putoava kuula ei lässähdäkään raskaasti maahan vaan jatkaa matkaa kuin pinkeä tennispallo. Pelin Marble-nimi onkin ehkä jossain määrin harhaanjohtava, sillä vaikka suuressa vauhdissa kuulan ohjaaminen on raskaampaa ja hankalampaa ja vierintä-ääni kuulostaa vähän keilapallolta, käyttäytyy kuula tilanteissa kuin joustavampi pallo, tilanteissa joissa kertyy vähänkin ilmaa. Toisinaan fysiikat osaavat olla myös hieman arvaamattomat ja kuula lähteekin jonkin alastulon jälkeen aivan toiseen suuntaan, kuin mitä olisi osannut fysiikoilta odottaa. Ekstratarkkana saa siis usein olla, jotta ilmalennot, silmukat ja hyppyrit eivät tuota reissua kuiluun.

Mitä pidemmälle tasoissa ja luvuissa mennään, sitä monimutkaisemmaksi homma muuttuu. Radat ovat pidempiä ja mutkikkaampia. Mukaan tulee liikkuvia alustoja, hissejä, kuulan alustaan liimaavia painovoima-alustoja, vauhtiraitoja kuin trampoliinipintojakin. Mitä mutkikkaammaksi radat muuttuvat ja mitä enemmän kaikenlaista pujoteltavaa ja huomioitavaa mukaan työnnetään, sitä tylsemmiksi radat eräällä tapaa muuttuvat. Huonolla pelaamisella yhteen rataan saa myöhemmässä vaiheessa kulutettua jopa parista minuutista kolmeen, eikä mukaan lasketa hukattuja epäonnisia kymmeniä sekunteja aivan radan alkupuolella.

Pelaaminen alkaa monimutkaisemmissa radoissa muistuttaa enemmänkin jotain minigolfia, sillä erotuksella, että ei ohjata palloa lyövää mailaa, vaan itse palloa esteitä pujottelemalla. Jotta enemmän aikaa niillä huonoimmilla yrityskerroilla vievät myöhemmät kentät eivät turhauttaisi liikaa, on ratojen varrella tarjolla useampia checkpointeja, jotka tallentavat etenemistä, mikäli pelaaja sattuu (ja tuleekin) putoamaan reunoilta äärettömyyteen. Ärsyttävintä putoamisessa on aina se, että animaatio on ja sekuntikello hakkaa eteenpäin. Jokainen putoaminen syö helposti aikaa sen viisi sekuntia, ennen kuin pääsee jatkamaan.

Checkpointien kanssa asia on kuitenkin niin, että kun kuula putoaa radalta, kello käy koko ajan, eli useimmiten checkpointeista huolimatta yritys on jo pilalla ja vakavaa parasta huippuaikaa yrittäessä ensimmäisen mokan jälkeen tulee jo otettua valikosta suoraan restart. Käytännössä checkpointit ovat siis aika lailla hyödyttömiä. Kuulaa voi myös kelailla taaksepäin ja vetää takaisin omat mokansa, mutta ihan oikeutetusti tässä kohtaa peli laittaa tuloslistan pois päältä ja pelaaminen muuttuu treenaamiseksi, kunnes uusi kierros alkaa joko maaliin pääsyllä tai restartilla. Mikäli mieltää itsensä perfektionistiksi, on edestakaisin kelailu ja tiettyjen kohtien uudelleen pelaaminen kuitenkin mahdollista.

Kaikista tylsimpiä ratoja ovat ne, joissa pitää kerätä timantteja ennen kuin maaliin saa mennä ja jostain syystä pelintekijät ovat itse niistä tykänneet ilmeisesti eniten, koska sellaisia on mukana useampia (lue: liikaa). Aluksi kerätään ihan siedettävästi yksi timantti, sitten pitäisi noukkia kolme, mutta myöhemmissä tasoissa jo kymmenen tai kuusitoistakin kappaletta ja ne ovat kaikki hajallaan areenamaisilla radoilla, jotka haarautuu sinne ja tänne. Pelin checkpoint-tallennukset ovat oikeastaan ainoastaan hyödyllisiä näissä timantinkeräysradoissa, sillä checkpoint tallentaa jo kerätyt timantit, eikä niitä tarvitse kerätä uudelleen mikäli sattuu kesken kaiken putoamaan kuiluun.

Erilaiset power upit, kuten supervauhtia antava, pallolle hetkelliset siivet tuottava tai ihan jopa aikaa hidastava power up ovat sen sijaan kaikki hauskoja ideoita tarjota jotain muutakin, kuin pelkkää kuulan ohjailua. Mielenkiintoa pitää yllä pelin huippuajat tallentava high score -lista, josta löytyy konsolin paikalliset ennätykset, mutta myös kaverilista sekä leaderboardit. Tavallisesti kovan tuloksen tavoitteleminen muiden pelaajien kanssa leaderboardilla olisi hauskaa, mutta jostain hölmöstä syystä jokaiselle radalle tehty oma lista näyttää vain top 5 -tulokset eikä mitään muuta.

Hyvän tuloksen saaminen näitä superpelaajia vastaan muuttuukin nopeasti karvaaksi, kun huomaa, että vaikka oman ensimmäisen kokeiluyrityksen jälkeisillä parilla seuraavalla yrityskerralla on saanut höylättyä ajasta ensin parikymmentä sekuntia, sitten kymmenen ja sitten kenties vielä viisi tai kolme sekuntia, ei top-listalle olekaan silti mitään asiaa. Olenko edes kymmenen sakissa? Top 20? Eipä tiedä, kun peli ei sitä näytä.

Leaderboardien viisi parasta on lähes järjestäen aina kymmenen sekuntia nopeampia, olipa sitten mikä taso tahansa kyseessä ja sekös syö. Yrität ja yrität, mutta mikään ei auta. Porkkana samojen tasojen hinkkaamiseen katoaakin tämän vuoksi melko nopeasti. Toki olisi kiva saada se kirkkain platinamitali jokaisesta, tai edes kultaa ja samalla uutta skiniä, puettavaa hattua tai värikästä liitovanaa avattavaksi ja asetettavaksi omalle kuulalle, mutta high score -listalle tuskin pääsee. Totta kai pelin pelaaminen kaveriporukassa kotisohvalla parhaasta ajasta hot seat -muotoisesti toimii varsin hyvin, joskin nimimerkiksi tallentuu aina käytössä oleva PSN-profiili, eikä henkilökohtaisia nimikirjaimia pääse syöttämään. Tässäkin kohtaa on pallo (tai kuula) pudotettu.

Marble it Up! -pelin ultra-versio pitää sisällään sen lisätyn moninpelikomponentin, josta löytyy viisi erilaista moninpelimoodia. Mukana on muun muassa yksinpelin timantinmetsästyksen kaltaista pelailua, joissa kilvan kerätään timantteja areenamaisilla radoilla joko yksin tai tiiminä, mutta myös pelimoodit zombie, sumo ja soccer ovat mukana. Zombiemoodissa ideana olisi paeta zombiepelaajia ja tällä tavalla kerätä pisteitä, zombejen kerätessä pisteitä tartuttamalla muita. Sumossa pelaajien pitää päästä tiettyyn kehään ja pysytellä siinä, jotta pisteitä alkaa ropista laskuriin. Pelaajat voivat töniä toisiaan ulos kehästä. Soccer sen sijaan on häpeilemätön Rocket League -klooni, jossa omalla kuulalla yritetään puskea jättimäistä jalkapalloa vastustajan maaliin. Jopa niinkin klooni, että jokaisen tehdyn maalin jälkeen ”räjähdys” sinkoaa maalintekijän taaksepäin keskemmälle areenaa. Mukana ovat yksinpelin powerupeista se vauhtia tuottava, joka toimii ikään kuin nyrkin iskuna palloon ja oikein kohdistettuna se sinkoaakin jalkapallon mukavalla nopeudella maaliin.

Koska soccermoodi on niin suora klooni, on sen puutteet myös nopeasti nähtävissä ja vaikka moodissa olisikin mielestäni potentiaalia ja se on ehdottomasti moninpelitilan paras moodi, on se ikävä kyllä vain vähän tylsillä jalkapallofysiikoilla toteutettu. Kuulaan verrattuna kooltaan jättimäinen jalkapallo kun ei ole jalkapallomaisen pomppiva, vaan tuntuu enemmänkin järkälemäiseltä pyörivältä kiveltä, joka ei sammaloidu. Eipä sillä, että tälläkään olisi mitään merkitystä, koska arvostelun kirjoitushetkellä peli oli ollut reilun viikon ostettavissa, mutta en silti löytänyt ainoatakaan toista pelaajaa pelaamaan nettipeliä kanssani – quick match -ominaisuus kuitenkin viskaa pelaajan matsiin, vaikka seuraa ei löytyisikään. Oman privaattipelin voi pääsykoodeineen viritellä päälle, mutta kavereiltakin pitäisi kuulapeli siinä tapauksessa löytyä. Voi toki olla, että moninpeliyhteisö tästä vielä herää eloon, jolloin pelille voi ainakin antaa sen puoli tähteä lisää arvosanaan, mutta tällä hetkellä ei vahvalta sen suhteen näytä.

Loppusanat

Kaiken kaikkiaan Marble it Up! Ultra on ihan hauska marmorikuulapeli nykykonsoleille, koska näitä tällaisia harvoin tehdään, mutta samaan aikaan iso osa pelin tasoista on vähän turhaa monimutkaista pitkäksi venyvää puljaamista. Kun moninpelikin on niinkin kuollut, on vaikea löytää tekosyytä sille, miksi alun perin 2018 julkaistun pelin hieman parannellusta ja laajennetusta versiosta ja yksinpelisisällöltään melko nopeasti läpi kahlattavasta pelistä pitäisi pulittaa jopa kolmisenkymmentä euroa.