Miles Gonzalo Morales eli ”Miles Morales” sai oman Spider-Man -pelinsä vuonna 2020. Kuka sitten on tämä Morales? Sarjakuvien hartaimmat fanit varmasti sen jo tietävätkin, mutta vain satunnaisesti sarjakuvia joskus lukeneena minä en tiennyt. Hahmo sai alkunsa vuonna 2011 sarjakuvassa, jossa originaali hämis, Peter Parker kuoli ja valtikan peri eräällä tapaa tummaihoinen Brooklynin poika, Miles. Alkuun monet hämisfanit eivät hahmosta pitäneet ja toisaalta ymmärrettävistäkin syistä: Milesistä tehtiin hölmön ylivertainen super-supersankari originaaliin hämikseen nähden. Hahmon luoja on kuitenkin ilmeisesti korjannut asiaa ja tätä nykyä hahmo on sopusuhtaisempi.
Miles Morales sai oman animaatioelokuvansa Spider-Man: Into the Spider-Verse vuonna 2018. Ensi kertaa videopelissä ”musta hämis” esiintyi samana vuonna Sonyn ja Insomniac Gamesin ensimmäisessä, varsin loisteliaassa hämispelissä, jossa ikään kuin sivuhaarana näytettiin, miten Moralesin hämistarina sai alkunsa. Pikkuspoileri: samalla tavalla kuin Parkerinkin.
Täytyy sanoa, että en liiemmin välittänyt Milesin peluutuksesta originaalissa hämispelissä, mutta tämä osittain siksi, että MJ:n tapaan Milesille oli annettu pääasiassa pelkkiä pelin tylsempiä, joskaan ei aivan huonoja kävely-hiippailutehtäviä. Eniten kuitenkin koin, että Morales tuntui tylsästi veistetyltä pahvihahmolta ensimmäisessä pelissä, joka vei pelaajalta pois Peter-aikaa.
Onneksi Marvel’s Spider-Man: Miles Morales on kuitenkin aivan toista maata. Nyt kun hahmo pääsee loistamaan omassa valokeilassaan, on hahmosta saatu otettua irti paljon ja uskaltaisin jopa sanoa, että Miles on hahmona melkein yhtä mielenkiintoinen kuin Peter – lihaa luiden ympärille on saatu mukavasti ja Miles on varsin symppis, joka vertaa itseään jatkuvasti esikuvaansa hämis-Parkeriin.
Ei kukaan originaalia hämistä voitakaan, mutta ensimmäisistä edesottamuksistaan maltillisen superiksi hiottu Miles on hieno lisä universumiin. Sen sijaan, että Peter Parker olisi kuollut, kuten alkuperäisessä Miles Morales -sarjakuvassa, elävät molemmat hämikset nyt rinnakkaiseloa ja ovat ystäviäkin.
Marvel’s Spider-Man: Miles Morales sijoittuu ajallisesti vuoden eteenpäin originaalin pelin tapahtumista, jossa hämiksen niin ikään erinäisiin asuihin sonnustautuneet all stars -arkkiviholliset laitettiin nippuun ja rikollispomo Wilson Fisk joutui hänkin linnaan. Miles Moralesin seikkailut sijoittuvat tarkkaan ottaen joulun aikaan, joten tällä saadaan kivasti lisää pesäeroa alkuperäiseen peliin: Miles Morales omine pukuineen ja luminen New York antavat pelille aivan omanlaisen leiman, vaikka taustalla hyrrää kivasti originaalin pelin lähes täydellinen pelimekaniikka, täydelliset kontrollit ja kaikenlainen tutunoloinen puuhastelu.
Peter Parker on syystäkin uupunut kokemaansa ryöpytykseen ja haluaa muutoinkin paikkailla rakoilevia välejään MJ:n kanssa. Siispä Parker ja MJ vetäytyvät pariksi viikoksi Eurooppaan, joka jättää New Yorkin Manhattanin alueen Miles Moralesin vastuulle.
Kun Wilsonin kätyrit ovat linnassa ja DLC-lisäreiden Maggia-porukkakin on kukistettu, on aika saada vastaan uusia vihollisia. Tämäkin on elementti, joka osaltaan tekee pelistä tuoreemman tuntuisen – riehuvien sotilasjoukkojen tavoin käyttäytyvä aggressiivinen teknologiafirma Roxxon haluaa tuoda New Yorkiin uudenlaisia energianlähteitä, pienikokoisia ja epäilyttäviä Nuform-reaktoreita – aloittaen Harlemin alueesta. Hakkeriporukka Underground taas suuresti vastustaa Roxxonin tekemisiä – syystä, joka tarinan aikana selviää.
Roxxon ja Underground ovat sotajalalla toistensa kanssa ja samaan aikaan molemmat inhoavat myös hämiksiä – tai tässä tapauksessa Miles-hämistä. Siviilielämässään Milesillä on Parkerin tavoin omat huolensa. Isä-poliisi kuoli alkuperäisen pelin tapahtumissa ja niinpä pelin alussa Miles muuttaa Brooklynista Harlemiin mumminsa entiseen asuntoon yhdessä leskeksi jääneen äitinsä Rio Moralesin kanssa, joka pyrkii kaupunginvaltuustoon vaalikampanjallaan. Monta rautaa on siis tulessa yhtä aikaa, samalla kun New York yrittää valmistautua joulun viettoon, joka yltyy vuosisadan lumimyrskyyn, joka tätä kirjoittaessa taisi tapahtua oikeastikin New Yorkissa juuri muutama päivä sitten.
Pelikenttänä toimii jälleen kerran ykköspelistä ja hämiksen kotipaikkana tunnettu tuttu New York tuttuine alueineen Central Parkin kera. Koska tunnelma on jouluisen kylmä, on kaupungissa jälleen kerran varsin mukava sinkoilla ympäriinsä, sen tuntumatta liian tutulta, vaikka olisi vähän aikaa sitten pelannut PC:n remasteroitua hämistä. Eikä sovi unohtaa sitä, kuinka hyvin Insomniac on virtuaalisen kaupunkinsa luonut (ja Nixxes portannut) Sanoin tämän Spider-Man Remasteredin PC-arvostelussa ja sanon sen myös tässä: pelin New York tuntuu elävältä ja hengittävältä, toisin kuin esimerkiksi vaikkapa viimeisimmän Saints Row -pelin umpitylsä pelimaailma.
Pääasiallisena porkkanana toimii luonnollisesti päätehtävien kautta etenevä tarina, mutta sivupuuhasteluakin löytyy. Wilson Fiskin käyttämättä jääneet tukikohdat on vallannut Undergroundin porukka – ne voi tuttuun tapaan putsata vihollisista. Roxxonillakin on omia läpikäytäviä laboratorioitansa, minkä lisäksi kaupungista löytyy erilaisia Parkerin Milesille luomia hämishaasteita.
Sinne tänne piilotetut 16 aikakapselia ovat yhtä kuin alkuperäispelin reput – pientä kivaa löydettävää yksityiskohtaa ja Undergroundin 35 asekätköä odottavat nekin Milesin penkomista. Milesin kaveri nörttikaveri Ganke on luonut jopa kokonaan uuden appin hämispalveluksia varten: Miles voi kännykän kautta suoraan valita sivutehtäviä aina rikosten estämisestä tavallisten kansalaisten jeesaamiseen, olipa sitten kyseessä karannut kissa, varastetut lelukuljetukset tai selfie fanin kanssa. Kaikesta tekemisestä ja tehtävien ratkomisesta saadaan XP:tä, joka nostaa lopulta hahmon tasoa ja tuottaa taitopisteitä. Taitopuu jakautuu kolmeen osaan ja erilaisia hankittavia uusia liikesarjoja on sopiva määrä, joka pitää pelaajan kiinnostuneena.
Myös erilaisia poletteja on jälleen kerran jaossa, joilla sitten ostellaan hämiksen asuihin erilaisia kykyjä ja vempaimia. Erilaisia asuja omine erikoisuuksineen on tälläkin kertaa avattavissa parisenkymmentä, eivätkä ne ole mitään maksullista DLC-hömppää. Hyvä Sony. Asukyvyistä kenties mielenkiintoisin on hämiksen liike-animaation Into the Spider-Verseä muistuttavaksi, jähmeämmäksi, joka antaa hauskan visuaalisen ilmeen pelille.
Tuttuun tapaan seittisinkoilua säestää toimiva fiilistä nostattava taustamusiikki, joka sekin on hieman erilaista alkuperäispeliin nähden. Tuttu Jonah Jamesonin huuto-podcast löytyy sekin, mutta rinnalle on saatu myös toinenkin, Danicast – nämä kaksi podcastia vuorottelevat. Halutessaan podcastit saa kokonaan pois päältä tai sitten niin, että pelkkä Jameson mölyää, tai niin että vain uusi tulokas höpöttelee.
Taisteleminen on tuttua ja alkuperäispelin ja sen Maggia DLC:t kolunneet ovatkin kuin kotonansa. Pelasin peliä käyttämällä PS5-ohjainta. Onneksi vaikeustason kanssa on jälleen menty takaisin originaalin emopelin asteelle, eikä keinotekoisen vaikean DLC:n suuntaan. Pelasinkin Miles Moralesia jälleen vaikeimmalla vaikeustasolla. Peli tarjosi tuntuvan haasteen, joka ei ole päihittämätön, siinä missä DLC-episodit samalla asetuksella olivat jokseenkin rasittavia pelata. Poislukien aivan viimeinen astetta vaikeammaksi tehty bossitaistelu, pelasin koko pelin lävitse vaikeimmalla.
Miles osaa seitin ampumisen lisäksi tutut seitin varassa potkimiset ja väijytykset, sun muut erikoisliikkeet ja lista erilaisille liikkeille onkin jälleen pitkä. Milesin oma erikoisuus on kyky muuttua näkymättömäksi sekä biosähköenergian avulla toimivat erikoisiskut, joilla voi mukavasti täräyttää tajun kankaalle isommaltakin hepulta. Kyvyt ovat perua radioaktiivisesta myrkkyhämähäkistä, joka Milesiä puri. Pelin alussa Miles ja tämän nörttikaveri Ganke keksivät biosähkölle hauskan nimen ”Venom Blast”, joka on pelissä suomennettu tylsästi myrkkyiskuksi.
Audiovisuaalisesti Marvel’s Spider-Man: Miles Morales tarjoilee jälleen viihtyisää New Yorkin maisemaa, lumella koristeltuna. Peli pyöri kiitettävän hyvin kaikilla detaileilla 1080p -resoluutiolla testikoneella ja meno on vauhdikasta seitin varassa sinkoiltaessa ja pahiksia piestessä. Ääninäyttely pelissä on kauttaaltaan laadukasta ja tunteella tehtyä – Milesin äänityöskentelystä vastaa originaalissa Insomniacin pelissäkin äännellyt Nadji Jeter, joka on siis eri heppu kuin joka teki äänityön Miles Moralesin animaatioelokuvaan.
Pelin loppumisen ja kahden after credits -kohtauksen jälkeen läpäisyprosenttini oli noin 80%, tehtyäni aika paljon myös kaikenlaista sivupuuhasteltavaa. Pelikelloon kertyi aikaa mukavat 18 tuntia ja siitä varmasti voisi ottaa ainakin tunnin tai kaksi pois, mikäli kahlaa vain suoraan pääkampanjan lävitse.
Kokonaiskestoltaan Marvel’s Spider-Man: Miles Morales on kuitenkin hyvä ja uudelleen peluun arvoakin löytyy uusi peli+ -pelitilan myötä, joka myös samalla avaa yhden hämiksen asuista. En varsinaisesti tiedä kuitenkaan uusi peli+ tarpeellisuudesta, koska itse sain melkeinpä kaikki taitopuun taidot hankittua jo ensimmäisellä pelikerralla ja loppunäytöksenkin jälkeen pelaamista voi vielä jatkaa ja suorittaa jäljelle jääneitä sivutehtäviä ynnä muuta. Hieman keinotekoisesti uusi peli+ aloitus onkin pakollinen, vain mikäli haluaa sen puuttuvan asun ja kustakin kolmesta taitopuusta sen ketjun viimeisen taidon, koska ”avautuu uusi peli+ tilassa.” Teknisesti peli on erittäin laadukas porttaus jälleen Nixxesiltä, vaikka muutamaan otteeseen pelin aikana, lähinnä välipätkien aikana tulin kokeneeeksi äänien katoamista. Paluu päävalikkoon ja takaisin peliin korjasi aina ongelman, mutta mystiseksi se jäi – johtuiko omasta koneesta vaiko itse pelistä.
Loppusanat
Marvel’s Spider-Man: Miles Morales on laadukasta hämistoimintaa, vaikka Peter Parker ei tällä kertaa olekaan parrasvaloissa. Tarina on riittävän mielenkiintoinen ja hahmot symppiksiä, niistä jaksaa oikeasti välittääkin. Pelimekaanisesti Miles Morales on originaalia hämispeliä lumisella kuorrutteella varustettuna. Kestoakin löytyy riittävästi ja uudelleen peluun arvoakin, ainakin jossain määrin. Pelin hintakin on asetettu muutaman vuoden vanhaksi peliksi fiksummalle 50€ hintalapulle, joten pelistä on vaikea keksiä pahaa sanottavaa.
