Metal Slug 3 arvostelussa
Metal Slug 3 on enimmäkseen retrohenkisten herkkua. Idea kaksiulotteisesta tasohyppelyräiskinnästä jo itsessään säikyttää pois varmasti ison joukon pelaajia ja ne jotka jäävät jäljelle joutuvat sopeutumaan karkeaan käännösgrafiikkaan, sekä pelin varsin lyhyeksi jäävään ikään. Mutta kun vastineeksi annetaan tiivis paketin mitä mielikuvituksellisinta arcade-toimintaa ja vieläpä midprice-hintaan, niin kannattaa ottaa Metal Slug 3 oikeasti harkintaan.
Niin suomalaisten arcade-pelihallien, kuin kaksiulotteisten konsolipelienkin edustaessa lähinnä jotain muinaista ja edesmennyttä pelikulttuuria, ei Metal Slug 3:n tekijöitä voi ainakaan turhasta populismista syyttää. SNK:n Metal Slug 3 on nimittäin varsin uskollinen käännös vuosien takaisesta, samannimisestä 2D-kolikkopeliklassikosta. Ilmeisesti julkaisuyhtiöt eri mantereilla ovat suhtautuneet kovin varovasti Metal Slugin tapaisen kummajaisen markkinointiin, koska pelin eurooppalaisen version julkaisu tapahtui karkeasti noin kaksi vuotta alkuperäistä japani-versiota myöhemmin, nelos- ja viitosversioiden kolkuttaessa jo japanilaisten pelikauppojen ovia. Mistään tosikkojen touhusta ei Metal Slug 3:ssa todellakaan ole kyse: Kyseessä on tiivis paketti kaksiulotteista tasohyppelyä ja armotonta räiskintää, joten aivot on syytä jättää sinne narikan puolelle ihan suosiolla.
Metal Slug 3 ei turhaan monimutkaisuuteen sorru: Itse pääpelissä, elikkä arcade-moodissa yksi tai kaksi pelaajaa etenevät pitkin sarjakuvamaisia maita ja mantuja vasemmalta oikealle liipaisinsormi lähestulkoon krampissa. Edetessä yritetään vältellä omaa kuolemaa ja kerätä mahdollisimman paljon pisteitä, joita ropisee niin vihollisten teilaamisesta, kuin myös erinäisistä kerättävistä bonusrojuista. Arcade-moodia kestää valitettavasti vain noin viiden tehtävän verran, mikä tarkoittaa käytännössä puolentoista tunnin pelaamista kunnes vihoviimeinen loppuvastustaja on teilattu. Kolikkopeliin moinen pituus on varmasti enemmän kuin riittävä, mutta konsolipelien keskipituus huitelee jossain tuolla 10-20 tunnin välillä, joten tällä mittapuulla kyse on siis E R I T T Ä I N lyhyestä pelistä. Tekijät ovat selvästikin havainneet tämän ongelman ja yrittäneet puuttua siihen heittämällä mukaan pari bonus-pelimuotoa, jotka aukeavat arcade-moodin läpipeluun myötä. Bonuspeleistä huolimatta Metal Slug 3:n kokonais-läpäisyaika ei juurikaan kahdesta – kolmesta tunnista pitene. Arcade-moodiin on onneksi lisätty muutamia vaihtoehtoisia etenemisreittejä, joten sen uudelleenpeluuarvo näin ollen ole ei ole täysin nollassa.
Vaikka pelin kesto on vähäinen ja idea yksinkertainen, ei se tarkoita ettäkö Metal Slug 3 olisi sisältököyhä. Päinvastoin: esim. arcade-moodin viiteen tehtävään mahtuu suorastaan hämmentävän paljon tavaraa. Jokainen pelin taso näyttää ja tuntuu uniikilta kokonaisuudeltaan jossa pelaajan eteen heitetään jatkuvalla syötöllä uusia haasteita, sekä aiemmin näkemättömiä vihollisia ja bonustavaroita. Jotain sisällön runsaudesta voi kertoa ihan vaan heittelemällä lukuja. Vihollistyyppejä on noin viisikymmentä erilaista (jos loppuvastuksia ei lasketa), perus- ja vähän erikoisempia aseita neljätoista, sekä pelaajien hyödynnettävissä olevia kulkuneuvoja löytyy yksitoista. Määrä ei tietenkään korvaa laatua, eikä sen Metal Slug 3:n tapauksessa onneksi tarvitsekaan.
Lähes kaikki vastaan tuleva sälä on toteutettu persoonallisesti, eikä villeimpiäkään ideoita ole liioin säästelty, vai mitäpä sanoisitte ukkospilvestä aseena, tai katosta vaijerein roikkuvilla lentokoneenraadoilla hyökkäävistä lentäjä-ässistä? Mielikuvitusta ei ole käytetty ainoastaan peruskaman, kuten vihollisten, varusteiden ja kulkuneuvojen suunnittelussa, vaan mukaan on heitetty myös jotain ihan oikeasti puhtaasti outoja ja hupaisia ideoita. Esimerkiksi eräs pelin varsin zombielokuva-henkinen tehtävä ei keskeydy pelaajan ensimmäiseen kuolemaan, vaan touhu jatkuu kunnes epäkuolleeksi muutettu pelaaja saatetaan lepoon uudemman kerran. Toinen ideakummajainen joka sai minut nauramaan ääneen, oli pelaajahahmon lihominen muodottomaksi palloksi seurauksena liian ahneesta pistebonusten keräilystä.
Pelin visuaalinen anti onkin sitten hieman kaksipiippuinen juttu. Grafiikat ovat nimittäin revitty suoraan alkuperäisestä kolikkopelistä mikä on tavallaan ihan hyvä juttu, koska alkuperäisen version hahmojen ja ympäristöjen kaunis, sarjakuvamainen animointi on päässyt koskemattomana mukaan. Suoran käännöksen varjopuolena grafiikan heikko tarkkuus on kääntynyt sellaisenaan mukaan. Kolikkopelissä nähty 384×224 resoluutio on tämän päivän standardeihin nähden riittämätön ja se näyttää aivan armottoman rakeiselta televisioruudulta katsottuna. Ei auta vaikka miten päin tv-ruutua tuijottaisi, kissan kokoiset pikselit syövät armotta Metal Slug 3:n persoonallisen, käsin piirretyn grafiikan viehätystä.
Jos sana ‘rosoinen’ kuvaa Metal Slug 3:n grafiikkaa, voidaan sitä vallan mainiosti käyttää myös audiopuolen kuvaamiseen. Äänimaailma koostuu grafiikan tavoin uskollisesti alkuperäisäänistä, jotka rehellisesti sanoen eivät olleet edes silloin vuosia sitten kovin laadukkaat. Eipä tällainen vanhahtava kolikkopelikäännös mitään hifi-soundeja kaipaa, mutta voisivat ne silti kuulostaa 8 bittistä kohinaa paremmilta. Musiikkipuoli, joka ei onneksi kärsi vastaavasta teknisesti heikosta laadusta, saattaa kirvoittaa eriäviä mielipiteitä, mutta ainakin itseni mielestä tarkoituksellisen huvittavat, kiihkomilitaristiset toimintamusiikit sopivat varsin mainiosti pelin “kieli poskella” -henkeen. Ei siis mitään soundtrack-kamaa, mutta vallan mainiosti tällaiseen peliin sopivaa.
