Suurin piirtein noin neljä vuotta sitten Microsoft säväytti julkaisemalla PC:lle Midtown Madness nimisen autopelinsä. Peli keräsi mainetta sen peliympäristönä toimineella ja varsin hienosti mallinnetulla Chicagon kaupungilla, sekä myös ihan suhteellisen hyvillä ajofysiikoillaan. Pelaajat saivat kaahailla mielipuolisesti varsin vapaasti ympäsiinsä kaupungin katuja saaden lopulta sinivuokot aina peräänsä. Sai kaupunkia toki aivan rauhassa ajelemallakin tutkailla. Muilta osin pelissä ei ollutkaan sitten paljoa sisältöä ja sen jälkeen kun kaupunkia oli tarpeeksi monta päivää ympäriinsä kurvaillut niin into peliä kohtaan laantui varsin nopeasti, ellei sitten tylsät checkpoint-kilpailut innostaneet.
Ykkösosan suosion siivittämänä julkaistiin yllätyksettömästi pelille “jatko-osa” Midtown Madness 2. Pelillisesti eroa ei juurikaan ollut, mitä nyt pelistä löytyi muutamia uusia autoja, hieman parannellut grafiikat ja ykkösosan Chicagon sijaan päästiinkin kurvailemaan Lontooseen ja San Franciscoon. Sen lisäksi, että täysin vapaa kruisailu oli jo kertaalleen koettu alkuperäisessä pelissä ja kakkososan ajomallinnus yksinkertaistettu, ehti alkuperäisen pelin ja sen kakkososan välillä ulos ehtinyt tulla peli nimeltä Driver, joka tarjosi sen saman mitä Midtown Madnesskin, mutta myös kunnollisen tarinan nostaen hieman peligenren vaatimustasoa.
No, ei se kakkososa sitten ketää enää jaksanutkaan oikein kiinnostaa, eikä peli siitä syystä myynytkään kovin hyvin. Tämän jälkeen vaatimustaso ehti nousta melko lailla, sillä olemmehan tässä vuosien varrella saaneet nauttia sellaisista ensiluokkaisista peleistä kuten Grand Theft Auto III/Vice City, The Getaway, sekä Mafia. Kaikissa on ollut isoja kaupunkeja hienosti mallinnettuna, mutta jokaisessa on ollut MTM 1/2 peleistä poiketen kunnollinen tarina tukenaan. Eli mitä tästä sitten opimmekaan? Sen, että hienosti mallinnettu kaupunki yksinään ei enää tänä päivänä yksinkertaisesti pysty toimimaan minkään pelin pääporkkanana vaan pitää olla myös sitä sisältöäkin.
Ilmeisestikään Microsoftilla ei ykkös -ja kakkososan kehittäneeseen Angel Studiosiin enää uskottu kun kolmatta osaa lähdettiin suunnittelemaan, koska Microsoft päätti vaihtaa kyseisen pelitalon rajanaapurissamme asustavaan Digital Illusionsiin. Kyllähän ruotsalaisilta pojilta sitä kykyä löytyy, sillä ovathan he tässä lähiaikoina kehittäneet sellaiset hittipelit kuin Battlefield: 1942/The Road To Rome PC:lle sekä Xboxin parhaaksi rallipeliksi tituleeratun Rallisport Challengen, joka ilmestyi myöhemmin myös PC:llekin. Jos joku, niin ainoastaan he voivat puhaltaa sitä tarvittavaa henkeä pelisarjan kolmanteen osaan, eikö vain?
Pitää kuitenkin muistaa, että kyllä Dice kehitti myös flopanneen Motorhead kaahauspelinkin, eli mitään Midaksen kultaista kosketusta ei heilläkään ole. Microsoftilla varmastikin myös ajateltiin, että jos kolmas osa julkaistaan yksinoikeudella heidän Xbox-konsolilleen ja jätetään PC-pelaajat paitsioon niin jo pelkästään se tekee pelistä hyvän. Vai tekeekö sittenkään… Millä keinoilla sitten onnistuu Midtown Madness 3 erottumaan massasta, vai pystyykö se edes olemaan mitenkään varteenotettava autopeli Xboxin omistavalle?
MTM2:n perinnettä jatkaen, löytyy kolmososasta kaksi hienosti mallinnettua kaupunkia, joita saavat tällä kertaa kunnian olla ranskanmaan Pariisi, sekä jenkkilän Washington D.C. Pelimuotoina on tavallisen täysin vapaan kruisaamisen lisäksi tarjolla checkpoint ja blitz kisat. Ensinnä mainitussa kisataan aiempien pelien tapaan kanssakilpailijoita vastaan tarkoituksena olla ensimmäinen maaliviivan ylittänyt. Jälkimmäisessä ajetaan kilpaa aikaa vastaan, eli ajaessa aika kuluu koko ajan ja lisää sitä saa ajamalla checkpointeista läpi. Mikäli aika loppuu kesken on kisa ohi.
Ykkös ja kakkososien tarjontahan olisi loppunut edellä mainittuun, mutta kolmonen laajentaa sisältöä hieman, joskaan ei mitenkään hirveän mieltä ylentävästi. Kolmosesta löytyy uutuutena Work Undercover pelimuoto, jossa pelaajan on suoritettava erilaisia tehtäviä vaihdellen kuriirin ja limusiinikuskin hommista poliisi -ja palomiestyöhön. Tehtävätyyppejä on kumpaakin kaupunkia varten sellaiset seitsemän ja kussakin tehtävätyypissä on neljä pelattavaa kisaa. Pariisin ja Washingtonin tehtävät eivät tosin käytännössä eroa toisistaan kuin nimiltään ja pienillä muilla, itse pelikaavaan vaikuttamattomilla variaatoillaan. Jokaisen tehtävän alussa pelaajan pomo selittää mitä pitää tehdä, vaikka ei yksinkertainen “voita kisa” mitään jonninjoutavaa selittelyä mielestäni edes kaipaisi.
Esimerkiksi kuriirina/pizzakuskina toimiessaan pelaajan täytyy ajaa kuin hullu ympäri kaupunkia kurvaten matkan varrella läpi määrätyistä checkpointeista ja olla ensimmäinen joka on “toimittanut” kaikki tavarat perille, eli tosin sanoen checkpoint-kisan tapaan ylittänyt ensimmäisenä maaliviivan. “Uramoodia” pelaamalla ja checkpoint -ja blitzkisoja voittamalla saa pelaaja käyttöönsä uusia menopelejä, joita kolmososaan on lisätty aiempiin peleihin verrattuna ihan kiitettävästi.
Omalla kohdallani uusien autojen käyttöön saaminen tosin ei oikein riittänyt innostumaan pelistä kovinkaan pitkäksi aikaa, sillä tämä kaikki on kuitenkin jo nähty moneen kertaan ja se on vieläpä nähty paremmin toteutettuna. Moninpeli kaverin kanssa jaetulla ruudulla sen sijaan on ihan hauskaa ajanvietettä, tosin moninpelimuotoja ei ole kuin kaksi; vapaa kruisailu ja checkpoint-kisa. Minne onkaan kadonnut se ykkösen hyvä poliisi ja rosvo moninpelimuoto? Jaetun ruudun moninpelin lisäksi peliä on mahdollisuus pelata maksimissaan kahdeksan pelaajan voimin Xbox-Live/System Link vaihtoehtoja käyttäen. Henkilökohtaisesti en itse päässyt jälkimmäisillä kokeilemaan, mutta kuulemani mukaan niitä on kyllä kehuttu.
Pelin 32 erilaista autoa vaihtelevat nopeista urheiluautoista pakettiautoihin, sekä rekkoihin ja busseihin. Tarjolla on useita oikeita automerkkejä ja malleja kuten esimerkiksi Opel Astra, New Beetle RSi, Cadillac Escalade ja Chrysler PT Turbo. Jokainen auto eroaa toisistaan huippunopeuden, kiihtyvyyden, massan ja kestävyyden lisäksi myös ohjattavuuden osalta. Siinä missä esimerkiksi jokin urheiluauto on nopea ja hyvin kiihtyvä, mutta heikko kestävyydeltään ja kevyt massaltaan, on joku isompikokoinen menopeli taas aivan päinvastainen ominaisuuksiltaan.
Nykyäänhän on tosin valitettavasti pelien kuin elokuvienkin kohdalla käynyt niin, että jos halajat jotain olemassa olevaa suosittua brändiä peliisi/elokuvaasi, niin ehtona on ettei tätä kyseistä merkkiä “tahrata”. Autoista puhuttaessa tämä tarkoittaa nykypäivänä pelien kohdalla sitä, että vaikka ajat autolla kahtasataa päin puuta niin autolle ei useimmiten käy kovinkaan pahasti. Valitettavasti myös Midtown Madness 3 pelin autoja vaivaa samainen seikka.
Vaurionmallinnus pelistä kyllä löytyy, mutta se ei ole kovinkaan kaksinen. Ajamalla juuri kuvailemallani tavalla esimerkiksi päin seiniä sun muita täydessä vauhdissa pistää peli pellit lommoille ainoastaan pikkuriikkisen verran. Nokkapelti ja takaluukku sentään autoista irti lähtevät ja ajovalot hajoavat kunhan tarpeeksi törmäilee, mutta siinä vaiheessa kun pelin mielestä autoa on kolhittu jo aivan tarpeeksi tulee ruudulle teksti “Damaged out” jonka jälkeen peli kuin taian omaisesti muuttaa auton taas uuteen uskoon. Muulle liikenteelle ei kolaroimisesta tapahdu mitään, mitä nyt saattavat autot hieman lennellä ja kaatua kyljelleen, mutta näkyviä vauroioita ei pelteihin tule. Poliisit sen sijaan kyllä silti tulevat tästä rankaisemaan ja kun tarpeeksi törmäilee muuhun liikenteeseen/ympäristöön, tulee virkavalta perään. Yhtä agressiivisia ovat kuin aiemminkin, eli ensin törmäillään pelaajan menopeli lunastuskuntoon ja vasta sen jälkeen kysytään olitko syyllinen. Kaiken maailman GTA-tyyppisten pelien jälkeen tuntuvat MTM3:n visusti autoissaan pysyttelevät poliisit tosin täysin tarpeettomilta pelissä, varsinkin kruisailumoodissa.
Sen lisäksi, että pelaajan auton vaurioituminen on kosmeettisesti hyvin heikkoa, on se sitä myöskin fyysiikoidensa osalta. Kolaroiminen kun ei vaikuta auton ohjattavuuteen millään lailla. Toisaalta pelin ajomallinnus on muutenkin samaa tasoa Midtown Madness kakkosen kanssa, joten ei tämän kait olisi pitänyt olla edes minkään asteinen yllätys. Ajomallinnus tosiaankin vastaa kakkosta ja varmastikin ne jotka kahta edellistä osaa ovat pelanneet tietävät, että siinä missä ykkösosa sisälsi ainakin jotenkuten realistisen tuntuman ajettavuutensa osalta, niin kakkososassa tämä kaikki oli heitetty roskikseen ja korvattu täysin arcademaisella ohjattavuudella tarkoitten pääasiassa sitä, että autot ovat kuin tiehen liimattuja ja siitä syystä harvoin jos koskaan lähtevät pelaajan käsistä. Tästä syystä myöskään jarrupolkimelle ei turhaa kannata sitä jalkaansa laittaa ainakaan kovin usein. Itse en vain voi ymmärtää miksi ykkösen suhteellisen hyvä vaurionmallinnus/ajofysiikat piti mennä muuttamaan suoraviivaiseksi arcadepelleilyksi.
Koska pelin kaupungit ovat kumpainenkin varsin valtavan kokoisia, on pieni kysymysmerkki, että miten Xbox jaksaa peliä pyörittää. Peli pyörii olosuhteisiin nähden todella hyvin, sillä hidastumisia tai muita silmäänpistäviä häiriötekijöitä ei oikeastaan pelissä ole. Toistaalta ei peli olekaan graafisesti Xboxin terävintä kärkeä, vaan itse asiassa grafiikka onkin edellisten osien tapaan hieman vaisua. Pelaajan käytössä olevat menopelit, sekä muu liikenne on kyllä varsin hienosti mallinnettu kaikki ja yksityiskohtiakin kaupungeista löytyy ja sääefektit ovat hienoja, mutta pelin yleisilme on vain jotenkin rujompi toisin kuin peliltä ennakkoon näkemiensä kuvien perusteella odotti.
Äänipuolella ei ole tarjolla mitään sen ihmeellisempää. Äänimaailma koostuukin pääasiassa kaupungissa kuultavista autojen moottoreista, sekä jalankulkijoiden muminasta silloin kun niiden päälle yrittää ajaa. Valikoissa soi yksi erittäin nopeasti hermoille käyvä ja uudelleen ja uudelleen soiva lyhyt kipale, jonka lisäksi muuta musiikkia pelistä ei sitten löydykään. Tässä on varmasti säästetty rahaa, kun on unohdettu musiikkien tekeminen kokonaan ja jätetty pelaajan omaksi tehtäväkseen ladata omia musiikkejaan peliin Xboxin kovalevyltä niin tahtoessaan. Onhan tämäkin ratkaisu, mutta silti olisivat nyt edes viitsineet vääntää jonkintasoista jumputusta taustalle.
Viimeisimpänä ja pahimpana pelin äänimaailman osalta löytyy ääninäyttely, jota ei ole paljoa mutta joka on sitäkin ärsyttävämpää. Ääninäyttelyä kuulee jokaisen pelimuodon alussa muutamien sekuntien ajan, kun typerä ja täysin tarpeeton selostaja vääntää spiikkiä siitä, mitä nyt ollaankaan tekemässä. Riippuen siitä pelaako Pariisissa vaiko Washingtonissa, kiusataan pelaajaa joko idioottimaiselta kuullostavalla ja ranskalaisaksentilla puhuvalla miesäänellä, tai sitten hyvin etäisesti Al Caponelta kuullostavalla Washington-oppaalla. Onneksi Dice on älynnyt laittaa äänivalikoihin mahdollisuuden kytkeä nämä kammotukset kokonaisuudessaan pois päältä.
