Monster Jam arvostelussa
Amerikkalaisen punaniskaviihteen yksi oudoimmista ilmestyksistä Nascareiden ja niiden ovaaliratojen ohella on varmastikin viime vuonna 25-vuoden ikään ehtinyt Monster Jam -nimeä kantava moottoriurheilu, jossa sanaa moottori voidaan todellakin painottaa. Kyseessähän on tietysti nämä elämääkin suuremmat hirviöautot noin 1500:lla hevosvoimallaan ja rekkojen kokoisilla renkaillaan, jotka antavat näyttävästi kyytiä niin romuille henkilö -kuin asuntoautoillekin. Monster Jamin jokavuotiset mestaruuskisat kiertävät Amerikan mantereen lisäksi myös täällä Euroopassa ja jopa Suomessakin, jos joku ei ole vielä sitä huomannut. Allekirjoittanut tunnustautuukin jo tässä vaiheessa arvostelua Monster Jamin faniksi ja kisoja on tullut katsottua TV:stä kuin livenäkin Hartwall Areenalla kahteen otteeseen.
Kun tieto virallisesta Monster Jam pelistä kantautui allekirjoittaneen korviin, olin tunnelma melko jokseenkin innostunut. Mahdollisuus kurittaa autonromuja itse lähes kaikilla nimekkäimmillä Monster Jamin monsteri-autoilla, kuten Grave Diggerilla, Monster Muttilla ja Maximum Destructionilla kuulosti liian hyvältä ollakseen totta. Ja niinhän se olikin.
Tuntemattoman Toruksen kehittämä, virallista lisenssiä kantava Monster Jam -peli on varsin kaksijakoinen tapaus. Toisaalta se on ainut monster truck -peli, jota markkinoilta ylipäätänsä uusille konsoleille löytyy, mutta pelinä se on niin keskinkertainen, että sydäntä ihan vihloo. Myös Monster Jamin kohdalla on nimittäin valitettavasti kyse niin sanotusta “heikosta lisenssipelistä”, vaikka ei peli aivan täysin pelaamiskelvoton olekaan.
Aitoja monstereita pelistä löytyy toistakymmentä ja tuhoa aiheuttamaan pääsee tosiaankin jo aiemminkin mainituilla Grave Diggerilla, Monster Muttilla ja Maximum Destructionilla, kuin myös esimerkiksi El Toro Locolla, Blue Thunderilla, Predatorilla ja muilla sarjan kovimmilla ja hienoimmannäköisillä monstereilla. Tämä on tottakai iso plussa, koska näin Monster Jamin fanit varmasti löytävät valikoimasta sen oman suosikkinsa.
Mikä pelissä sitten mättää jos ainakaan autojen vähyys ei ole se syy? Ennen kuin aletaan listaamaan näitä muita hyviä ja huonoja puolia (joista jälkimmäisten lista on valitettavan pitkä) kerrottakoon hieman siitä mitä muuta kuin 20 erilaista monster truckia pelillä oikein onkaan tarjota.
Monster Jam -pelin sisältö on varsin tyypillistä autopelikamaa, on tarjolla pikapelimoodi, mestaruusmoodi ja moninpeli. Mestaruusmoodi on tottakai se, jossa kisoja ajamalla ja voittamalla avataan sitten käyttöön uusia kisoja sekä monstereita huipennuksen ollessa “world finals” -kisa. Pikapelissä voi sitten huristella yksittäisiä kisoja käyttöön saaduilla autoilla ja niin edelleen. Moninpeli mahdollistaa maksimissaan neljän yhtäaikaisen pelaajan pelikarkelot, tosin harmittavasti ainoastaan saman konsolin ääressä, sillä minkäänlaista verkkopelimoodia pelillä ei ole tarjota.
Monster Jamin mestaruusmoodi ja peli näin yleensäkin sisältää muutaman erilaisen kisavariaation. Tutuin näistä on varmasti kaikille Monster Jameja seuranneille “freestyle” moodi, jossa monsterit runnovat autoja, tekevät hyppyjä ja donitseja, sekä muita huikeita temppuja kerätäkseen tuomaristolta parhaat pisteet. Loput kisatyypit ovatkin hieman toisistaan poikkeavia, perinteisiä kisoja, joissa kisataan samanaikaisesti muiden monstereiden kanssa. Muun muassa Eliminator -ja Circuit-kisoja erotta toisistaan lähinnä se, että ensinnä mainitussa aina kierroksen viimeinen putoaa pois, kun taas circuitissa kisataan ihan perinteisen kaavan mukaan. Freestylen ohella myös edellä mainitut kaksi kisatyyppiä sopivat peliin ihan hyvin, toisin kuin stadium circuit- kisat, jotka ovat todella lyhyitä kaksintaistelukisoja, joissa radat ovat vielä kaiken kukkuraksi välillä ärsyttävän sekavia tehden kisaamisesta ja ylipäätänsä sen voittamisesta hieman tuuripeliä, ellei opettele muistamaan rataa ulkoa.
Peliä pelatessa – ja varsinkin Eliminator -ja Circuit-kisoja pelatessa – tulee vahvasti mieleen suomalaisen Bugbearin FlatOut -pelit, joissa kisataan kylki kyljessä ja samalla tuhotaan maisemien ympäristössä lojuvaa roinaa, kuten kaktuksia, taloja, autoja kuin aidanpätkiäkin. Ainut ero Monster Jamin ja FlatOut -pelien välillä tässä on se, että jälkimmäinen tekee asian hyvin ja Monster Jam ei. Monster Jamissa roinan tuhoaminen ja lentely tuntuu kamalan puolivillaiselta ominaisuudelta. Monster Jamissa esineistöä tuhoamalla ei käytettäväksi kerry nitroa, vaan sen sijaan pisteitä, joita taas kerätään siksi, että saataisiin se seuraava vaadittava pistetaso saavutettua ja uusi monsteri avattua. Monster Jamissakin on hieman epärealistisesti nitrot autoissa, mutta sitä ei kerry lisää tuhoamalla roinaa, vaan se täyttyy itsestään silloin kun sitä ei käytä.
Nyt voinemme puhua hieman lisää niistä asioista , mitkä pelissä oikein sitten mättävät. Lista on valitettavasti suhteellisen pitkä. Ensinnäkin monstereilla ajaminen tuntuu paikoitellen ja etenkin kisoissa todella luonnottomalta ja pelin fysiikat aiheuttavat välillä pelissä suorastaan ärsyttäviä ihmeellisyyksiä. Monsterilla kuin monsterilla saattaa kyllä ajaa jättimäisen puisen laivan aivan säpäleiksi, mutta auta armias, jos ajat väärässä kulmassa pieneen autonromukasaan, niin johan lentelee oma monsteri-auto pitkin poikin ruutua ilman kunnon syytä. Kisaaminen onkin paikoitellen pientä arpapeliä, kun ikinä ei tiedä mikä este tai palanen romua on se, jonka päälle ei kannata missään nimessä ajaa. Toinen mikä juuri kisoja pelatessa häiritsee on se, että tyystin poissaolollaan loistaa pelinaikainen minikartta, josta voisi edes hieman hahmottaa radan kulkua saatikka sitten nähdä, että missä kohdin se maaliviiva oikein häämöttää. Kartan puuttuminen tietää myös sitä, että pelaaja ei voi lainkaan tietää kuinka kaukana edessä/takana muut kilpailijat oikein ovat. Paikoitellen kartan puute aiheuttaa myös sitä, että saattaa ajautua täysin väärälle polullekin, koska radat sinänsä ovat vain tietyissä kohdissa täysin selkeitä sen suhteen minne oikein tulisi ajaa.
Audiovisuaalisesti Monster Jam on niin ikään melko pettymys. Grafiikka on vaisua, mutta näinhän lähestulkoon aina on ollutkin peleissä, jotka on kehitetty PS2:n tehot mielessä. Peligrafiikka ei vakuutakaan millään osa alueella, paitsi että ne tärkeimmät, eli itse monsterit ovat melko lailla uskollisen näköisiä esikuvilleen ja siten ihan hienonnäköisiä. Kaikki muu peligrafiikka on sitä tasoa, ettei sitä juuri pysähdy katselemaan ja jatkuva vaisuuden tunne pistääkin pahasti silmään. Vaikka peli näyttää suurimmaksi osaksi todella kököltä, ei se kuitenkaan näemmä estä ruudunpäivitystä tahmaamasta välillä niin paljoa, että tahmaaminen alkaa jo vaikeuttamaan pelaamista. Pelin optimointi Xbox 360:lla onkin aivan luokatonta tasoa ja pelin myyminen pitäisi melkein jo näillä perusteilla kieltää lailla. Haloo Activision, onko laadunvalvontanne kesälomalla?
Monsteri-autot siis sentään näyttävät hyvältä, mutta eivät aivan kuitenkaan kuulosta siltä. Kaikki jotka ovat monstereita käyneet livenä paikan päällä katsomassa, tietävät kuinka mukavasti monstereiden moottorit kutittelevat tärykalvoja, ellei pidä korvatulppia. Aivan tälle tasolle itse pelissä ei oikein päästä, eikä toisaalta sitä kannata odottaakaan, mutta kyllä sitä mielestäni olisi voinut hieman enemmän munaa saada mukaan moottorien ääniin. Suurimman osan ajasta monsterit kuulostavatkin lähinnä hieman viritellyiltä ruohonleikkureilta. Viritetyistä ruohonleikkureista huolimatta pörinä kuitenkin onnistuu kuin ihmeen kaupalla upottamaan taustalla soivan musiikin täysin alleen, aiheuttaen sen, ettei pelin ihan oikeita musiikkiraitoja kuule juuri ollenkaan, ellei käy itse säätämässä äänivalikoista ääniä haluamalleen tasolle. Pelin kommentaattori – joka ehkä saattaa jopa olla Monster Jam TV-lähetysten virallinen kommentaattori – ei juurikaan loista hänkään. Kaveri ei osaa lainkaan eläytyä kommentoimiseensa ja muutoinkin samoja letkautuksia kuulee yhden kisan aikana useammin kuin kaksi kertaa. Kommentaattorin jutut alkavatkin oikeastaan vain ärsyttämään hyvin nopeasti.
Eipä pelin kommentaattoria taikka kökköä grafiikkaakaan toisaalta tarvitse kauaa katsella, kun urapeli on pelattu jo muutamassa tunnissa lävitse. Jäljelle jääkin enää tämän jälkeen se moninpeli, jota tosin on ihan hauska kaverin kanssa pelata ainakin sen muutaman kerran.
Lopputuomio Monster Jamille on tässä vaiheessa varmasti kaikille melko selvä; ei tämä mikään pelihelmi ole, mutta on samalla ainut monster truck(ja se virallinen)peli joka uusille konsoleille olemassa on. Julkaisija on sentään tajunnut pelin “laadukkuuden” ja tajunnut pitää pelin hintalapun siinä 30 euron korvilla, joka saattaa ehkä helpottaa joitain tahoja ostopäätöksensä suhteen. Selvää kuitenkin on se, ettei tätä kannata kenenkään Monster Jamia tai monster truckeja karsastavan ostaa ja fanienkin kannattaa useampaan otteeseen asiaa miettiä.
Monster Jam on amerikkalaisen Monster Jam -nimeä kantavan moottoriurheilulajin virallinen lisenssipeli, jossa jättipyöräiset monster truck autot päästetään valloilleen runnomaan autonromuja, sekä tekemään näyttäviä temppuja. Harmi vain, että Monster Jam -peli taasen ei kovin montaa hienoa temppua pelaajalle näytä, vaan paukut loppuvat nopeasti kesken ja ne vähät mitä se yrittää, räjähtävät suoraan käsille. Vain ja ainoastaan Monster Jam-faneja varten ja heidänkin tulisi useampaan otteeseen miettiä ennenkuin pelin itselleen hankkivat.
