Monster Truck Championship arvostelussa

Surkealla Rambo-pelillään debytoinut ja sittemmin juoksuaan Terminatorin parissa parantanut Teyon kokeilee jälleen uutta aluevaltausta.

Futuristisesta sodankäynnistä emme siirry Hollywoodin 80-luvun toimintasankareissa Bruce Willis -aiheiseen peliin, mutta amerikkalaisella viihteellä jatketaan, nimittäin Monster Jamin parissa.

Monster Truck Championship -pelistä ensi kerran kuultuani olin varovaisen toiveikas. Olen muutamaan otteeseen käynyt Monster Jamia katsomassa Hartwall Areenalla – kokemuksena ne olivat pettymyksiä. Kaikki se netistä nähty jenkkihohto ja showmeininki loisti kotimaassa poissaolollaan. Lopputulos oli liian pieni areena, missä kuskit eivät juuri mitään mahtuneet tekemään. Pari ilmalentoa ja U-käännös. Ei murjottavaa, ei backflippejä, ei mitään. Monstereiden ääni kuitenkin, se jäi unohtumattomasti mieleen. Aluksi hölmönä ilman korvatulppia kuunneltuani, kantautuivat moottoreiden kierrokset porautuvasti korvien sisään, vaikka hattuhyllyllä katsomossa melkeinpä istuinkin. Ilmeisesti noiden muutaman kerran jälkeen suomalainen Monster Jam on sekin parantunut edes vähän.

Mitä videopeleihin tulee, on Monster Jam ja monsteriautot aihealue, jota oikeastaan kukaan ei ole tuntunut hanskaavan vielä tänäkään päivänä ja tarkoitan monikossa. Kun peliesimerkkejä miettii, tulee ainoastaan mieleen Terminal Realityn takavuosien Monster Truck Madness 2 ja siitäkin on aikaa jo 22 vuotta! Activisionin on turha yrittääkään omalla pelillään palkintopallille.

Oikeastaan tarkalleen ottaen Monster Truck Championship ei ole Monster Jamia nähnytkään, koska virallinen lisenssi ikävä kyllä tästä budjettihintaisesta pelijulkaisusta uupuu. Niinpä esimerkiksi Max-D, Grave Drigger, Scooby-Doo! Megalodon, Zombie, El Toro Loco ja oma henkilökohtainen suosikkini, Monster Mutt, jäävät vain haaveeksi.

Teyon on kuitenkin parhaansa mukaan paikannut lisenssin puutetta kustomoitavalla monster truckilla. Pelaaja voi autotallissaan kustomoida omaa ajokkiaan erilaisten väritysten osalta myös erilaisilla urapelin aikana avautuvilla tai vaihtoehtoisesti kylmällä pelikäteisellä ostettavilla auton koreilla. Pelistä löytyy myös erilaisia teemoja ja yksittäisiäkin värejä pääsee säätämään aina vanteiden väristä jousitukseen. Kun tarpeeksi pelaa ja alkaa rahaa olla, voi melko helposti väsätä jos nyt ei täysin niin ainakin melkein kopion muun muassa Grave Digger -autosta.

Monster Muttin faneja varten sen sijaan löytyy jo valmis koirateemalla varustettu ”sinnepäin” -kori, joka tosin maksaa hieman enemmän ottaa käyttöön. Erilaisia koreja on kaiken kaikkiaan parikymmentä – tai siis eipä olekaan.

Olin jo viimeistelemässä arvosteluani pelistä, kunnes muistin, että sain arvostelukoodin mukana pari maksullista DLC-pakettia. Paketeissa tuli yhteensä neljä auton lisäkoria sekä muutama erilainen vinyyliteema. Neljänkympin peruspelistä löytyykin siis kuusitoista autoa ja pari teemaa, sekä yksi rata vähemmän. DLC:t kun ostaa, ei peli enää yllättäen olekaan budjettiluokkaa. Onneksi kustomoitavia koreja on sentään se 16, mutta silti kyseinen toimintatapa vajoaa luokkaan DLC-rahastus.

Vaikka Monster Jam -lisenssin puute harmittaa, saa omasta autostaan riittävän mielikuvituksellisen ja hyvännäköisen. Ainoa harmi on se, että pelaajan täytyy tallentaa muokkaamansa teema aina vanhan päälle – pois lukien muutamat erikoisemmat korit, jotka pitävät vinyyligrafiikan tallessa. Pääasiassa kuitenkin jos auton ulkonäköä haluaa vaihtaa, katoaa vanha viritelmä alta pois.

Hirviön ura

Pelin keskiössä ja suolana toimii varsin perinteinen uramoodi, joka on melko primitiivinen. Muita pelimuotoja ovat tekoälyä vastaan ajettava pikakisatila sekä maksimissaan kahdeksan pelaajan nettipeli, joista viimeksi mainitusta ei ikävä kyllä löydä pelaajan pelaajaa. Minkäänlaista paikallista moninpeliä ei tarjolla ole, joten käytännössä ainoaksi vaihtoehdoksi jää tekoälyn kanssa huristelu.

Urapelissä ajetaan kolme erilaista mestaruussarjaa kisoineen. Kussakin sarjassa on kymmenen turnausta ja jokaisessa turnauksessa on kahdesta neljään yksittäistä kisaa. Erilaisia kisamuotoja ovat yhteiskisa, destruction, drag race, sekä freestyle-sekoilu.

Viimeksi mainitussa pelaaja siis päästetään yksin areenalle ja tämä on luonnollisesti sitä ”Monster Jamia” parhaimmillaan, kun voi tehdä kaikkea, siinä missä destruction keskittyy pisteidenlaskussa vain tuhoamiseen. Freestylessä isorenkainen monsteri tuhoaa ja revittelee. Tarkoitus olisi runnoa kaikkea asuntovaunuista autonromuihin, tehdä donitseja, backflippejä, kahdella renkaalla ajoa, isoja hyppyjä ja sen sellaista. Aika tikittää nopeasti kohti nollaa, joten idea olisi mahdollisimman nopeasti kerryttää kertoimia ja pitää kertoimet myös elossa, jotta pisteitä kertyisi mahdollisimman paljon.

Hyvin nopeasti kertoimet kuivuvat kasaan ja pelaaja jää loppusijoituksessa helposti peräpään pitäjäksi ellei freestylessä pääse niin sanottuun ketjutustilaan, jossa kertoimet kasvaa ja uutta tekemistä tulee koko ajan sopivasti vastaan. Freestyle ei ole niin helppoa kuin voisi luulla ja useimmiten allekirjoittanut olikin sijalla seitsemän tai kahdeksan. Joskus jaksoin hinkata jotain freestyleä kymmenen kertaa putkeen ja pääsin jopa kolmanneksi. Freestylen häviäminen ei kuitenkaan sinänsä haittaa, koska turnauksessa lasketaan yhteispisteitä. Jos pärjää ainakin medium-vaikeustasolla helpohkoissa yhteiskisoissa ja voittaa myös kolmiosaiset drag race -kisat, voi turnauksen silti onnistua voittamaan.

Käytännössä kaikki paitsi useampikierroksiset yhteiskisat ovat lyhyitä muutaman minuutin pyrähdyksiä, joten kokonaisen mestaruussarjan voi pelata parissa tunnissa lävitse ja koko urapeli on kutakuinkin kuuden tunnin jälkeen taputeltu. Mikäli speedrunina aikoo pelata, menee ”turhaa” peliaikaa myös valikoissa notkumiseen ja auton koristeluun sekä päivittelyyn.

Jokaisesta turnauksesta tienataan perusraha sen mukaan miten kokonaisuus sujuu, mutta turnauksiakaan ei ole pakko voittaa. Turnauksia läpäisemällä aukeaa uusia auton koreja, mutta myös muutamia uusia viritysosiakin. Monsteriin voi laittaa paremman moottorin lisäksi parempaa jousitusta, jarruja sekä esimerkiksi paremmat renkaatkin, jotka kaikki vaikuttavat kiihtyvyyteen tehoihin tai ajotuntumaan. Kaikki uusi maksaa, joten rahaa tilillä pitäisi olla ainakin jonkin verran. Myös turnauksiin osallistumisesta veloitetaan oma sisäänpääsysummansa ja oman tiimin managerointi vie sekin kakusta palasia. Ainoa kerta, kun jo pelattuja turnauksia joutuu grindaamaan uudelleen, on silloin jos rahat eivät riitä turnaukseen osallistumiseen ja ne ovat onneksi harvassa.

Tiimiläisten palkkaaminen, kuten sponsoritarrojen hommaaminenkin tarkoittaa lähinnä erilaisten lisätehojen tai bonusosien saamista, mutta sponsoreilla on omat kevyet odotuksensa sijoituksista ja jos niihin ei päästä, joutuu nopeasti etsimään uuden sponsorin, minkä lisäksi sponsorit poistuvat viimeistään turnauksen jälkeen matkasta, jolloin valitaan uusi. Myös jotkut palkatut tiimiläiset ovat kertakäyttöisiä ja sen jälkeen tiimiä pitää jälleen muistaa vahvistaa uudella jäsenellä.

Pomppien bajamajan päälle

Ajaminen Monster Truck Championship on mukavan arcademaista, mutta samaan aikaan kuitenkin ainakin sen verran realistista, että ihan miten tahansa ei voi kisoissa kuin areenoillakaan suhata, tai muuten eivät mutkat taitu eivätkä temput onnistu, koska peli ottaa hyvin huomioon auton jousitukset ja sitä kautta pomppimisen. Ajokeissa on myös kääntyvän etuakseliston ohella se kääntyvä taka-akselikin. Drag racessa tai yhteiskisoissa taka-akselia ei niinkään tarvitse, mutta freestleä varten sen käytön opettelu on aika ehdotonta, koska se nopeuttaa kääntyilyä ja muutoinkin edesauttaa esimerkiksi nopeasti kahdelle renkaalle menemistä. Donitsien tekeminen ilman molempien akselien kääntämistä yhtäaikaisesti on sekin mahdotonta. Kisojen mutkissa taka-akselista voi olla pientä apua kääntämisessä, mutta etu- ja taka-akselin samanaikainen käyttö voi myös pilata kääntymisen.

Helposti juuri freestylessä tulee turhia kaatumisia ja tempun pieleen menemistä ja aikaa valuu hukkaan. Yhteiskisoissa mennään parhaimmillaan tekoälyn kanssa kylki kyljessä. Pelistä löytyy kevyt vaurionmallinnuskin, joka tosin tuntui olevan kovin satunnainen ja koski muutenkin vain pelaajan monsteria. Joskus harvoin pelaajan ajokki voi vaurioitua ja esimerkiksi moottorin tehot alenevat. Tekoälylle ei käy mitään, vaikka pellin paloja kahakassa lenteleekin.

Joskus tekoäly kuitenkin sekin töpseksii. Etenkin ratojen mutkissa tämä tuntui joskus olevan vähän turhankin usein tapahtuva juttu. Eräällä radalla kukin tekoälykuski törmäsi jokaisella pelikerralla ja jokaisella kierroksella vuorotellen saman mutkan aitaan. Tökkääminen ei kuitenkaan tunnu tekoälyä ainakaan liikaa haittaavan ja tuntui, että joskus saivat siitä jopa boostia kisaansa. Kisaaminen oli kuitenkin silti pääpiirteittäin hauskaa ja mestaruussarjan vaihtuessa vastuskin ainakin hieman kovenee tekoälynkin pultatessa uusia osia autoihinsa. Joskus taas tuntui siltä, että voitto tuli lähdön jälkeen liiankin helpolla Lewis Hamiltonin kaltaisen massiivisen kaulan saattelemana. Mikäli peli tuntuu liian helpolta, kannattaa vaikeustasoa suosiolla nostaa hard-tasolle.

Monsteri hallinnassa

Päätoimisesti pelasin peliä Xbox One -ohjaimella ja tuntuma oli hyvä. Peli tukee myös rattiohjaimia ja testirattina käyttämälleni Logitech G29 -rattisetille löytyi jopa geneerinen ”logitech” -profiilikin, mutta en oikein missään vaiheessa saanut ajotuntumaa kohdilleen, kun sitä testasin yhteiskisaa pelaamalla.

Forcet piti ensinnäkin asetuksista säätää täysille, jotta niistä mitään sai irti. Suurin murhe oli kuitenkin jokaisen ilmalennon tai pienen nyppylän jälkeen se, että ajokki halusi väkisin kääntyä vasemmalle ja aina suoraan seinään. Tässä ei tuntunut auttavan mikään yksityiskohtien säätäminen. Harmi sinänsä, sillä peliä oli (suorilla osuuksilla) mukava ajaa ratillakin ja pelin ohjaamokuvakulmakin on jopa toimiva. Siispä sysäsin ratin syrjään ja jatkoin padilla pelaamista.

Audiovisuaalisesti peli on allekirjoittaneen mielestä tasoa toimiva. Radan vierustaa ympäröivät maisemat eivät juurikaan silmiä hivele ja areenatkin ovat juuri ja juuri asiansa ajavia, mutta sutjakka ruudunpäivitys, hienolta näyttävät ja hienosti pomppivat monsterit sekä niiden mutaantuminen tuottavat kuitenkin edes jotain silmänruokaa. Kisatapahtumien päätteeksi jäi ehdottomasti kaipaamaan uusintatyökalua, jolla olisi voinut ihastella monstereiden menoa vähän erilaisista kuvakulmista, mutta tällaisenaan pelissä ei ole lainkaan mahdollisuutta katsoa uusintoja.

Äänipuolella ei ole oikeastaan muuta mainittavaa, kuin pelin monstereiden äänet ja nehän vasta rouheat ovatkin! En missään vaiheessa kyllästynyt monstereiden pitämään ääneen – en edes silloinkaan kun freestyle ei sujunut tai roikuin huonommilla sijoituksilla yhteiskisassa. Jokainen kerta kun painoi kaasua, tuntui se niin hyvältä vatsanpohjassa ja samaan aikaan muistutti niistä ajoista kun näki autoja livenä. Äänipuolen osalta areenaselostajan lyhyet ja itseään toistavat kommentit sekä kisojen tasan kaksi erilaista väliaikamusiikkia alkavat pidemmän päälle tuntumaan turruttavilta. Pelinaikaistakin musiikkia olisi aivan hyvin voinut olla, tosin jos se olisi ollut yhden kahden musiikkiraidan laajuista valikoimaa, on parempi, että musiikkia ei ole lainkaan.

Loppusanat

Monster Truck Championship on budjettihintainen monster truck -autoilu (kunhan ei upota rahojaan kalliseen DLC-sisältöön!) joka ei ole täydellinen, mutta parasta monsteriautohuvia sitten 90-luvun.

Peli ei ikävä kyllä pidä sisällään virallista Monster Jamin lisenssiä, mutta osaa siitä huolimatta olla nautinnollinen, yksinkertainen arcadepeli monsteriautoista ja niiden äänistä pitäville. Haluaisin mielelläni antaa pelille neljä tähteä, mutta päädyin kuitenkin hieman alempaan, muun muassa moninpelin tyhjyyden sekä aidon lisenssin puutteen vuoksi. Jospa Teyon ensi kertaa varten saisi lisää budjettia ja virallisen Monster Jam -lisenssinkin – siinä vaiheessa saattaisivat kierrokset todella nousta.