MotoGP 21 arvostelussa

Italialaisen Milestonen MotoGP-sarja on opettanut minulle yhden asian: älä ikinä vaihda leipätyötäsi ratamoottoripyöräilyyn. En muista ajaneeni yhtäkään kierrosta, joka ei olisi päätynyt nurmikolle tai valliin, eikä oikeassa elämässä ole virheitä korjaavaa ajankelausnappia. Aiempien kokemuksien nöyrtämänä, tartuin MotoGP 21:en kuin aito ensikertalainen – automaattijarrutuksella, maksimaalisilla avusteilla sekä virtuaaliset ajolinjat asfaltissa. Tutoriaali ei ollut tyytyväinen kierrosaikoihini, mutta kisassa taktiikkani näytti toimivan; harjoitukset menivät nappiin ja voitin toiset aika-ajot yli kahden sekunnin marginaalilla. Viiden kierroksen kisa näytti hyvältä siihen saakka, kunnes moottorini alkoi yskähdellä ja sammui noin puolta kierrosta ennen maalia. Tehomoodin oletusasetus oli imaissut tankkini tyhjäksi, eikä edes varikkoinsinöörikään vaivautunut varoittelemaan. Jeps, harrastelijan tie kaksipyöräisten huippuammattilaiseksi on kivinen tänäkin vuonna.

Jos on pelannut yhtäkään MotoGP-peliä viimeiseen kymmeneen vuoteen, tietää jo aika hyvin, mitä MotoGP 21:ltä odottaa. Tarjolla on ultrarealistisen ratamoottoripyöräilypelin vuosipäivitys, joka päivittää rosterit ja iskee pöytään liudan iteratiivisia parannuksia. Valikoiden perusteella peliä voisi erehtyä luulemaan männävuoden painokseksi – ytimessä on yhä tuttu uramoodi, jossa manageroidaan omien ratasuoritusten ohella muun muassa tallihenkilöstöä sekä pyöränsä kehitystä, ja oheistoiminnaksi tarjoillaan pika-ajoja, kustomoitavia mestaruuskisoja ja pelkistettyä verkkomoninpeliä. Tarjonta on itse asiassa jopa vähän kaventunut, sillä edellisten pelien Historic Mode on sulatettu kolmeksi pikapelissä valittavaksi radaksi, plus kouralliseksi menneiden vuosien talliväreillä ajavia kuskeja. Laguna Secan tai Donington Parkin kiertäminen uraansa aloittelevalla Valentino Rossilla on siis yhä mahdollista, joskaan siihen ei tarjota enää erityisiä kannustimia.

MotoGP 21:n uudistukset tekevät pelistä paradoksaalisesti lähestyttävämmän ja pahuksen paljon vaikeamman. Peli lävähtää käyntiin pitkähköllä tutoriaalilla, jossa opetellaan ratamoottoripyöräilyn salat aina ajoavusteista sääntörikkomuksiin ja elektroniikasta oikeaoppisiin ohituksiin. Idea on kaltaiseni viikonloppukuskin näkövinkkelistä varsin tervetullut ja auttaa säätämään erilaiset ajoavut sopiviksi ennen ensimmäisen kisaviikonlopun vääjäämätöntä nöyryytystä. Säätövaraa on melkoisesti: kaasu- jarru- ja kääntymiskompensaatiot korjaavat äkillisiä virheliikkeitä ketteryyden kustannuksella ja radalle piirtyvät jarru- sekä kaasumerkit ovat omiaan helpottamaan uusien ratojen opettelua. Pahimmat mokat voi ohittaa kelaamalla aikaa taaksepäin, mikä osoittautui jälleen kultaakin kalliimmaksi opetteluvälineeksi – huonoilta ajolinjoilta kun ei pelasta edes automaattijarru. Realismifriikit arvostanevat uutta asetusta, joka pakottaa kaatuneen pelaajan juoksemaan takaisin pyörälleen ja nostamaan sen käsipelillä. Ajatus on hauska, mutta toteutus kelvoton: ylimääräinen sakkojuoksu pätee nimittäin vain ja ainoastaan ihmispelaajiin, tekoälyn teleportatessa takaisin pystyyn kuten ennenkin. Ongelma on toivottavasti vain väliaikainen, sillä Milestone on luvannut ulottaa ominaisuuden myös tekoälykuskeihin ensimmäisten isompien päivitysten myötä.

MotoGP 21:n runsaat ajoavut tulevat tarpeeseen, sillä ajomalli on ottanut uusia harppauksia kohti simulaatiota. Elektroniikan, rengaskulutuksen sekä bensatankin ohella pelaaja joutuu huomioimaan nyt myös jarrujen lämpötilan. Eri kokoiset jarrulevyt istuvat erilaisiin rataprofiileihin ja jatkuvasti epäoptimaalisille lämpötila-alueille lipsahtavat levyt syövät jarrujen tehoa. Myös jousien mallinnus on päivittynyt: pyörät myötäilevät entistäkin tarkemmin ratojen epätasaisuuksia ja tuntuvat entistä raskaammilta. Eron huomaa etenkin siinä, miten painopiste elää jarrutuksissa. Oma moottoripyörätietämykseni on sen verran vaatimatonta, että tiedän pidättäytyä väittämästä lopputulosta de facto realismiksi, mutten siltä se ainakin tuntuu. Kolikon kääntöpuolena, uudistunut ajomalli vaatii enemmän ennakointia ja tuntui ainakin henkilökohtaisesti vaikeammalta sisäistää. En muista aiempien MotoGP-pelien vaatineen menestyksen eteen aivan samassa määrin verta, hikeä, kyyneliä ja uudelleenkelauksia.

Pelitilojen, ratavalikoiman ja uramoodin osalta MotoGP 21 ei tarjoa revoluutiota tai edes kummoista evoluutiota. Ratavalikoima rajoittuu noin kahteenkymmeneen MotoGP-lisenssin suomaan rataan, joista suomalaisittain kiinnostavin on tietenkin koronaepidemien vuoksi vähälle käytölle jäänyt Kymi Ring. Uramoodi on aikalailla edellisvuoden painoksen kaltainen sarja mestaruuksia pienellä roolipelimäsellä tallimanageroinnilla. Uraa luodaan palkkaamalla manageri, solmimalla sopimus sopivan tallin kanssa ja pitäytymällä parhaansa mukaan ylhäältä asetetuissa tulostavoitteissa. Tiimiin voi palkata telemetriikka-asiantuntijan ja pääinsinöörin, jotka parantelevat runkoa, moottoria, aerodynamiikkaa sekä elektroniikkaa kisaviikkojen edetessä. Parannuksiin käytettäviä kehityspisteitä voi tienata myös suoraan, suorittamalla erilaisia kisaviikonloppuihin sisällytettyjä minitavoitteita. “Ansaitse paikkasi 2. aika-ajoista”, “paranna harjoitustulostasi kolme kierrosta putkeen”, “voita tallikaverisi kisassa” ja niin edelleen. Tavoitteet ovat varsin fiksu lisä, sillä ne motivoivat osallistumaan pakollisten aika-ajojen ohella myöskin harjoituksiin. Vähemmän fiksua pelisuunnittelua edustavat sen sijaan tallimekaanikot, joiden hommaan kuuluu insinöörikeksintöjen asentaminen. Asennustehtävien jakelu tuntuu ylimääräiseltä puhdetyöltä, joka ei tuo kokemukseen syvyyttä saati lisäarvoa. Ilmeisesti joku Milestonella on ajatellut samoin, sillä tehtäväjaon voi halutessaan myös automatisoida nappia painamalla.

Muista pelimuodoista ei ole tahdo löytää oikein mitään henkevää sanottavaa. Pikakisoja tuli harrastettua lähinnä historiallisten ratojen ja kuskien vuoksi, mutten osaisi kuollaksenikaan motivoida itseäni vääntämään esimerkiksi kokonaista kustomoitua mestaruutta. Ratojen ja kaluston harjoitteluun ne sopivat hyvin. Moninpelin 22 yhtäaikaista ihmispelaajaa luo kisailuun oman pikantin twistinsä, mutta varsinainen koukku puuttuu. Missä ovat jatkuvalla rotaatiolla pyörivät kisat, päivittäishaasteet ja muut kuratoidut tapahtumat? Aulalista sekä oman julkisen tai privaatin kisan isännöinti tuntuvat herran vuonna 2021 rehellisesti sanoen vähän turhankin niukalta sisällöltä.

Loppujen lopuksi MotoGP:n suurimmaksi kompastuskiveksi osoittautui tänäkin vuonna vaikeustaso. Uusitun ajomallin kanssa selviää jotenkuten, mutta tutoriaalien vaatimista kierrosajoista ja tekoälystä paistaa läpi tekijöiden liki täydellinen kyvyttömyys ymmärtää, millä tasolla pelisarjan tulokkaat tosiasiassa kilpailevat. Kilpakumppanit päästelevät helpommallakin vaikeustasolla aivan armotonta kyytiä ja sakottavat jokaisesta huonosta ajolinjasta. Neuroverkkokuskit osaavat kyllä mokailla siinä missä ihmisetkin (toisinaan varsin näyttävin lopputuloksin), mutta mutkat menevät ihmeen virheettä, enkä nähnyt tekoälyn kertaakaan suorittavan esimerkiksi pidennettyä sakkokierrosta. Helpotetun vaikeustason huomasi lähinnä pitkillä suorilla, joilla pelaajan vauhti kohosi selvästi pakan kovimmaksi.

Teknisenä suorituksena MotoGP 21 on aikalailla samaa tasoa kuin ennenkin. Tarkat pyörämallit ja Unreal Enginen valaistus mahdollistavat kauniita kuvakaappauksia, mutta liikkeessä peli näyttää litteältä ja jopa hieman tylsältä. Uuden konsolipolven myötä nopeutuneet latausajat sekä kuudenkymmenen kuvan sekuntinopeus 4K-resoluutiolla ovat tervetulleita parannuksia. PC-peleihin tottuneelle ne ovat myöskin itsestäänselvyyksiä. Mukaan on mahtunut häkellyttävästi myös joitain edellisvuodesta tuttuja hiomattomuuksia ja suoranaisia bugeja. Ymmärrän kyllä, ettei tallimekaanikkojen hallintaliittymän selkeytys ole mikään maailman mediaseksikkäin myyntivaltti, mutta ehkä ajan kelaus voisi silti palauttaa hukatut polttoaineet takaisin tankkiin.

MotoGP 21 on kaikkiaan varsin tavanomainen lisäys Milestone-pyöräilyjen pitkään jatkumoon. Rakkaudella koostettu ratamoottoripyörily ja tarjoaa entistäkin ehomman lajikokemuksen MotoGP:n ystäville, mutta aloituskynnys uusille tulokkaille muistuttaa graniitin murskaamista paljain nyrkein. Vaikka ajomalli on haastava ja tekoäly rankaiseva, vinkkaavat huolellinen tutoriaali ja runsaat ajoavut Milestonen kiinnostuksesta tehdä ratamoottoripyöräilystä lähestyttävämpää. Milanolaisfirma ei tiettävästi ole tavannut pitää välivuosia, joten saa nähdä mihin suuntaan tuuli taas ensi vuonna puhaltaa.