Mutropolis on espanjalaisen Pirita Studion ensimmäinen peli. Tarinaltaan Mutropolis onnistuu kaappaamaan mukaansa: eletään vuotta 5000 ja pelaajan ohjastama nörttiarkeologi Henry Dijon yhdessä muun tiiminsä kera lähtee tutkimusmatkalle Marsista muinaiseen Maahan – tarkoituksena olisi löytää tarunhohtoinen Mutropoliksen kaupunki.
Hauskan tarinaideansa lisäksi peli on peruspuitteiltaankin varsin toimivaa sorttia: visuaalisesti peligrafiikka ei ehkä ole sitä kaikkein kauneinta ja edistyksellisintä 2D-grafiikkaa mitä on nähty, mutta kuitenkin omasta mielestäni päästään melko lähelle esimerkiksi Double Finen varsin pelattavaa, isomman budjetin Broken Age -peliä. Ääninäyttely on sekin yhtä lailla toimivaa: hahmot ovat toimivia ja uskottavia ja jokaisella tuntuisi olevan omanlaisensa persoona – niin kuin kuuluukin. Mitä nyt muutamat hahmot tuntuvat täysin turhilta ja jopa epäkohteliailta, eivätkä pidä keskusteluista – seikkailupelissä! Muistan ikuisesti sinut, Jack Orlando.
Mutropoliksen käyttöliittymä on perinteistä point&click seikkailua ja käytettävyydeltään helppo. Spacebar-näppäimellä voidaan paljastaa nykyaikaiseen tapaan kätevästi kunkin ruudun hot spotit, mikäli meinaa jäädä jumiin pelissä (ja tässä pelissähän jää). Tavaravalikon esineet saadaan käden käänteessä esiin hiiren rullaa pyöräyttämällä ja esineitä on myös helppo käyttää kohteisiin sekä yhdistellä. Seikkailupeleille ominaiseen tapaan Henryltä löytyy vastaus jokaiseen ei-sopivaan esineenkäyttöyritykseen.
Ei Mutropolis silti mikään täydellinen debyytti ole. Noin viisituntisen pelin suurimmat ongelmat löytyvät ikävä kyllä seikkailupelien ytimestä, eli puzzlesuunnittelusta, joka on paikoin ihan toimivaa, paikoin epäloogista ja paikoin yksinkertaisesti muuten vain sekavaa ja ehkä jopa mahdotonta ratkaista ilman vilkaisua Youtubeen.
Pelin alku ei sekään ole omiaan vetämään sisäänsä – pelin tekijät haluavat opettaa kontrolleja ja sen sellaista tutoriaalimaisen ensimmäisen alkupuzzlen aikana, mutta jo se ensimmäine puzzle, jossa Henry yrittää kuumeisesti etsiä kadonnutta minilapiotansa yhden ruudun rajoitetuissa puitteissa (oman tiiminsä seisoskellessa vieressä) ei ole missään määrin mukavaa ratkottavaa. Päinvastoin, mielenkiinto peliä kohtaan meinaa lopahtaa jo ennen kuin se alkaakaan.
Allekirjoittaneella meni kyseisen puzzlen ratkaisemiseen jopa puoli tuntia peliaikaa. Puzzlen ratkonnan aikana kysellään muilta missä lapio voisi olla, kurkitaan sieltä missä porukka on sen viimeksi sanonut nähneensä ja niin edelleen. Toisin sanoen ”kuulustellaan” porukkaa, käännellään kivet, taikasienet ynnä muut ennen kuin lapio viimein löytyy. Kukaan muu ei luonnollisestikaan vaivaudu Henryä auttamaan, koska seikkailupeleissä sivuhahmot harvoin muutenkaan liikkuvat ruudulla paikasta toiseen, vaan pysyvät staattisena omalla paikallaan. Ensimmäinen väkisin väännetty puzzle ja sen ratkaisuun johtanut venytetty toteutus ei antanut hyvää vaikutelmaa ja ikävä kyllä se tunne oli pääasiassa oikea loppupelin osalta.
Annos dystopiaa
Mutropoliksesta haluaisi kovasti pitää ja ajoittain peliä pelaakin ihan mielellään, kuunnellen toimivaa dialogia ja ääninäyttelyä tai taustalla ajoittain soivaa ambienssimusiikkia. Kunnes tulee jälleen jäätyä jumiin, vaikka tuntuu, että on kokeillut jo aivan kaikkea. Taustalla kuitenkin lymyilee jälleen uusi epälooginen, vaikeasti ratkaistava puzzle. Joskus peli jopa rajaa kulkemiset pariin huoneeseen, eikä paikkaan X voi mennä, ”koska”, mutta siitä huolimatta puzzlen ratkaiseminen muodostuu hankalaksi.
Esimerkkejä pelin puzzleista: Henryn ID-kortti on vanhentunut ja se pitäisi vaihtaa. Vaihto onnistuu vasta, kun Henry ”tietää” kortin olevan vanha – katsomalla korttia se ei selviä. Tiedon saa vasta, kun pelaaja on yrittänyt ostaa kortilla sushia eräästä automaatista, joka ei sekään melkein näy edes ruudulla.
Työkaveri voisi antaa uuden ID-kortin, mutta tarvitsee Henryn uusimman palkkakuitin. Tarvittava lappu löytyy pomon lattialta kansiosta, jota Henry on jo aikaisemmin selannut, mutta jättänyt ottamatta mukaansa, koska ”siinä ei sillä hetkellä ollut mitään tarpeellista.” Miksi Henryn palkkakuitti ylipäätään olisi pomon hallussa?
Toisessa puzzlessa pelaajan pitäisi valmistaa kuppi teetä. Vettä ja kukka kuppiin ja johan on maukas tee valmis, mutta ennen tätä pitäisi vesi kuumentaa. Kupillinen vettä scifivempaimen sisään, mutta kas kummaa vempain ei osaa lämmittää (eikä kylmentää) ennen kuin sekaan laitetaan viittaus siihen, mitä halutaan. Totta kai ratkaisu tähän on laittaa marsilainen chili mukaan vekottimeen, jolloin kone tietää, että halutaan kuumaa (tulinen=hot=kuuma). Eräässä toisessa puzzlessa pitäisi saada lämpömittari näyttämään kylmää ja niinpä vekottimeen laitetaan mittarin lisäksi muun muassa jääpaloja sekä… raikastava suusuihke.
Henryn työpaikan kellarista löytyy ”ruumishuone”, jossa omistautunut työntekijä availee ja tutkii muumioita. Henry tarvitsisi vihreän putelin tältä henkilöltä, joka suostuu pyyntöön vain, mikäli pelaaja auttaa avaamaan muumion suun. Suu saadaan auki painelemalla muumion nenää, silmiä ja vetämällä sormista ja niin edelleen. Mistään ei kuitenkaan saa tietää oikeaa ”kassakaappiyhdistelmää”, vaan se on arvattava. Muumiota pitää tökkiä kaikkiaan yhdeksän kertaa, jotta suu aukeaa.
Siinä vaiheessa, kun kokonainen peli on varustettu enemmän tai vähemmän tämänkaltaisilla puzzleilla, alkaa peli tuottamaan nopeasti happaman maun suuhun. Pirita Studio on tehnyt pelinsä kanssa virheen, jota ei varsinkaan seikkailupeleissä pitäisi koskaan tehdä: laittaa pelaaja arvailemaan ja opettelemaan itsensä pelin tekijöiden pään sisäistä ajattelutapaa. Tämä on sinänsä harmi, koska Mutropoliksella olisi ollut potentiaalia vetävämpään seikkailuunkin.
Pisteenä i:n päälle pelin tallentaminen olisi sekin voinut olla hieman fiksummin suunniteltu systeemi: yrittäessäni tallentaa vanhan tallennukseni päälle, tulinkin pariin otteeseen vahingossa turhauttavasti ladanneeksi aiemman tallennuksen ja tämä vain siksi, että peli ei suostu tallentamaan lainkaan vanhojen päälle, ainoastaan uuteen tyhjään slottiin. Vanhat tallennukset on poistettava, mikäli haluaa vapauttaa tallennuspaikkoja.
Loppusanat
Mutropolis on indieseikkailu, jossa teknisesti katsoen kaikki olisi kunnossa, mutta koska puzzlesuunnitelu on vain hetkittäin toimivaa ja pääosan ajasta sekava ja epäloogista, vetää se mukanaan myös koko tarinan ja sen mielenkiintoisuuden.
