MXGP 2019 arvostelussa
MXGP palaa pörinällä, tällä kertaa ajankohtaisen rosterin sekä rataeditorin kera.
Tätä kirjoittaessani yli parikymmentä vuotta itsenäisesti toiminut italialainen moottoriurheilupeleihin erikoistunut Milestone on viimein hakeutunut seuraan ja tullut THQ:n ostamaksi noin kuukausi sitten.
Kenties viimeiseksi itsenäisen Milestonen julkaisemaksi peliksi jääkin siis tuorein MXGP-sarjan peli, MXGP 2019. Nimettyään pelisarjaansa pitkään vain yksittäisin numeroin ja viimeksi Pro-sanan turvin, päätti Milestone viimein lopettaa teeskentelyn ja otti pelisarjalleen urheilupelien vakiokäytäntönä toimivan vuosilukunimeämisen käyttöön.
Mitä uutta on tällä kertaa horisontissa? Koska kyseessä on jopa nimenkin osalta nyt peittelemätön vuosipäivitys, on MXGP 2019 juurikin sitä, ei paljon mitään uutta.
Viime kerralla saimme aidompaan pyrkineen Pro-ajotuntuman ohella alemman MX2-sarjan mukaan tarjontaan.
MXGP 2019 on pelisarjan ensimmäinen vuosipäivitys, joka pitää sisällään kuluvan kauden radat ja tallit, sen sijaan, että päristeltäisiin vanhalla kalustolla. Kaipa se on maininnan arvoinen juttu sekin.
Muuta uutta on Milestonen toisesta erittäin samankaltaisesta ja alkuvuonna julkaistusta, Monster Energy Supercross 2 -pelistä lähes sellaisenaan nostettu rataeditori. MES 2 -pelin tapaan kyseessä onkin äärimmäisen helppokäyttöinen työkalu pienen tutoriaalitutustumisen jälkeen. Editorilla saakin nopeasti loihdittua omia ratojaan, joskaan mitään korkeuseroja tai ylämäkiä sillä ei voida tehdä – tabletop-nyppylä on ainoa ja korkein mitä editorilla voidaan luoda.
Editorilla luodut omat radat voidaan julkaista tekoälykuskin suorittaman koeajon jälkeen nettiin, josta muut voivat ladata ja pelata niitä. Editori ehdottomasti laajentaa ja pidentää pelin elinikää ainakin teoreettisesti, kun ratavalikoima kasvaa. Itsetehtyjä ratoja kun voidaan pelata myös vaihtoehtoisessa mestaruusmoodissa, joka voidaan kasata virallisen ratapaketin sijaan käyttäjien tekemistä radoista.
Missä päristellään?
Sisällön puolesta MXGP 2019 -pelin tarjonta ei juurikaan yllätyksiä tarjoile: mukana on virallisen kauden sisältävä uramoodi, jonka alussa luodaan oma kuski pärstäkertoimineen ja valitaan pärrä, sen väritys ja niin edelleen. Uramoodissa voidaan hypätä tallin leipiin tai vaihtoehtoisesti kerätä rahaa sponsoritarrojen voimin. Eroa on siinä, että tallin siipien alla ajetaan tallin varusteilla, kun taas sponsorin alaisena pärrää saa kustomoida erilaisilla osilla.
Kausimoodin lisäksi mukana ovat pikapelitilat grand prix sekä time trial. Viimeinen yksinpelailijan moodi on playground, jossa pääsee vapaasti jossain määrin avoimen luonnon helmaan harjoittelemaan vaikkapa scrubeja ja sen sellaista. Uutta ovat waypoint-kisat, joita voidaan itse luoda ja joita voidaan pelata muiden tekeminä. Käytännössä siis ajellaan ympäri playgroundia checkpointien ja parhaan ajan perässä. Playground on kuitenkin kokonaisuudessaan sellainen ominaisuus, että sen parissa ei kauaa viihdy – playground ei ole mikään Motocross Madness 2.
Toisaalta vähän sama vaivaa muutakin yksinpelisisältöä. Suurin vika löytyy – jälleen kerran ja edelleen – tekoälyn ja kisojen tylsyyden puolelta. Toki on sinänsä hienoa lähteä kaikkien niiden kuskien kanssa yhtä aikaa porteista päristelemään ensimmäiseen tiukkaan mutkaan, mudan lentäessä ja renkaiden muokatessa ajorataa yhä enemmän ja enemmän kierrosten kuluessa. Sinänsä audiovisuaalisesti peli onkin ihan passelin näköinen unreal-enginellä tehty tuotos, kuten Milestonen viimeisimmät muutkin päristelyt. Ajokuvakulmiakin on mukana jälleen se tuttu kiitettävä määrä. Uusinnoissa toimivaa tasoa oleva, ruudunpäivityksen osalta tasaisena pysyvä grafiikka pääsee erilaisista kuvakulmista loistamaan ehkä vielä vähän enemmän, toimivaa pärinä-äänien täyttämää maailmaakaan unohtamatta.
Nopeasti kuitenkin käy ilmi, että Milestone ei ole jaksanut tehdä tekoälylle taaskaan mitään. Jo helpoimmillakin tasoilla kisaaminen on sellaista, että tekoäly ei juuri koskaan mokaa, eikä kaadu edes vaikka pelaaja kaatuisi keskelle ajorataa – muut ajavat surutta läpinäkyväksi muuttuvan pelaajan pärrän ja kuskin ylitse. Joskus harvoin pelaajan ja tekoälyn keskinäinen törmäily saattaa kaataa molemmat, mutta tämä on aivan liian harvinaista herkkua.
Tekoälypojat ajavatkin alusta loppuun särmikkään tylsästi, toisiaan vain ajoittain ohitellen. Easy-tasolla pelaaminen monesti on vähän liian helppoa, kunhan vain saa ajokin pidettyä radalla. Mediumilla joutuu jo ihan tosissaan vääntämään virheettömästi, jotta voisi taistella kärkisijoista tai pysyä muuten vain muiden kannassa. Kuminauhan lailla ajovirheen jälkeen ohi laumana menevän robottitekoäly kun ei armoa anna.
Stressiä lisää aiemmista peleistä tuttu kiikkerältä tuntuva ajomallinnus sekä – myös Monster Energy Supercross 2 -pelistä – tuttujen typerien ”aikaa palata radalle viisi sekuntia” -uhkauksien kanssa. Jos radalta ajautuu ulos kiivaassa temmellyksessä tai muuten vain epätarkan ”simulaatioajotuntuman” vuoksi, ei pitäisi siitä joutua lisäksi vielä kärsimään. Jos ei ehdi totella tai vaikkapa vahingossa oikoo jonkin mutkan, peli resetoi pelaajan pärrän väkisin radalle ja siinä putoaa sijoituksia, ellei sitten jopa aivan viimeiseksi. Tällä kertaa tätä varoitusaikaa sentään on ihme kyllä jopa nostettu kolmesta sekunnista viiteen, mutta lohtu on silti hyvin pieni.
Nämä ovat seikkoja, jotka tekevät kausimoodin pelaamisesta ja kauden mestaruudesta taistelemisesta tolkuttoman tylsää puurtamista. Ei tarvitse katsoa Youtubesta kuin muutamat MXGP:n parhaat palat ja jo näkee, kuinka kaikki se jännitys puuttuu Milestonen virheettömien kuskien pelistä.
Netin mutaleikeissä
Onneksi nettipeli sentään tarjoaa tähän pientä lohtua, sillä se on lähempänä sitä lähetyskoosteiden totuutta. Maksimissaan kaksitoistapäisessä porukassa päristeleminen kun on aivan erilainen kokemus yksinpeliin verrattuna. Porukka tekee ajovirheitä, kaatuvat mutkissa tai kolaroivat toistensa kanssa aiheuttaen isompia tai pienempiä kaatumisia. Läheskään aina pelisessioihin ei kuitenkaan saanut mukaan täyttä ihmislastia, joten Milestonen pelien tapaan tyhjät slotit täytetään tekoälykuskeilla. Välillä AI-kuskeja oli muutama, välillä jopa neljä tai enemmän.
Parhaimmillaan tätä ei kuitenkaan edes huomaa, kun kisafiilis on paljon autenttisempaa, koska takaraivossa tietää, että joukossa on virheitä tekeviä ihmispelaajia. Toisaalta taas se pieni ihmisjoukko, joka peliä netissä sitkeästi pelaa, on äärimmäisen kokenutta sorttia. Kisavastus on kova ja yleensä 40+ ajajatasoa olevat kuskit huristelevat alun kiivaan taistelun jälkeen omiin taisteluihinsa kärkeen.
Aina pelin nettikoodi ei tuntunut toimivan ja servereille ei saatu yhteyttä, peli katkesi kesken aloittamisen tai muuta vastaavaa. Aloitetut kisat tuntui kuitenkin saavan pelata ongelmitta lävitse, eikä lagikaan vaivannut ainakaan näkyvästi pelaamista. Onkin hyvä, että pelistä löytyy edes se nettiskabaaminen, kun mitään paikallista moninpelailua ei tarjolla ole.
Loppusanat
MXGP 2019 on hyvinkin paljon Milestonen kehittämien aiempien motocross-pelien kaltainen, niin hyvässä kuin pahassa. Periaatteessa pohjalla sykkisi hyvä yritys ja ihan nätti pelikin, mutta levoton ajotuntuma, tylsän täydellinen tekoäly sekä vähän niin ja näin onnistuva nettipelaaminen syövät kaikki pisteitä kokemukselta. Mikäli haluaa tutustua virtuaaliseen MXGP-sarjaan, kannattaa kenties etsiä käsiin jo hyvään alehintaan ehtinyt edellinen julkaisu, MXGP Pro, joka ei pelinä mitenkään kamalan paljon huonompi tai erilaisempi ole. Toivotaan, että uusi isäntä THQ antaisi Milestonelle eväät isompaan budjettiin ja sitä kautta jo seuraavalla kerralla avaimet hiotumpaan kokonaisuuteen.
