Naruto - The Broken Bond arvostelussa

Naruto – The Broken Bond perustuu Naruto -nimiseen japanilaiseen animesarjaan, jonka tekeminen alkoi vuonna 1999. Animaation päähenkilö on pieni ninjapoika Naruto. Yllättäenkin sarjassa mätetään pahiksia kuonoon kaiken muun ohella. Pikainen katsaus internetin ihmeelliseen maailmaan paljastaa, että Naruto-pelejä on jo ennen The Broken Bondia julkaistu varsin monta kappaletta. Kun Naruto – The Broken Bond kolahti postiluukustani, olin aivan varma jo pelkän kansikuvan perusteella, että tiedossa olisi jälleen samaa tavaraa kuin jokin aika sitten arvostelemassani Dragonball Z – Burstlimit -pelissä, joka taasen perustui Dragonball Z animeen.

Olin oikeassa.. Ainakin osittain. Naruto – The Broken Bond pitää sisällään tarinamoodin, taistelumoodin, sekä moninpelitilan. Taistelumoodi on yksinkertainen pelitila, jossa maksimissaan neljä pelaajaa voivat mättää toisiaan turpiin, tai sitten voi pelata yksin tietokonetta vastaan valitsemallaan hahmolla ja areenalla. Uusia areenoita ja hahmoja avataan tarinamoodia pelaamalla.
Tarinamoodissa nimensä mukaisesti seurataan pelin juonipohjaista tarinaa, joka muistuttaa paljolti juuri itse sarjaa. Tarinassa seurataan Naruton ja muiden hyvishahmojen edesottamuksia Kisamen ja Orochimarun pahojen aikeiden estämiseksi. Käytännössä tarjolla on siis klassinen hyvä-paha tai valoisa ja pimeä puoli asetelma. Siinä missä esimerkiksi juuri Dragonball Z – Burstlimt -pelin tarinamoodissa pelaaja pieksi kerta toisensa perään jos jonkinnäköisiä hahmoja edistäen tarinaa, kuitenkaan ilman minkäänlaista varsinaista “seikkailemista” tai muuta pelattavuutta, on Naruto – The Broken Bond paljon vaihtelevampi tässä mielessä. Taistelua on, totta kai, paljonkin ja tuon tuosta pahiksia piestäänkin kuonoon varsin näyttävän taistelutilan muodossa. Narutoon kuitenkin mahtuu muutakin. Tarina on kerronnaltaan vahva ja hahmot jopa jossain määrin mielenkiintoisia, eikä pelkkiä ruikuttajia, kuten Dragonball Z:ssa. Kaiken sen taistelemisen välissä pelaaja pääsee hengähtämään ja seikkailemaan pelin maailmassa, suorittaen erinäisiä sivutehtäviä tai yrittäen yksinkertaisesti päästä paikasta A paikkaan B. Siinä missä kaksintaistelukohtaukset on kuvattu sivulta muiden nykyajan tappelupelien tapaan, tapahtuu rennommat seikkailuhetket hahmon selän takaa kuvattuna. Seikkailemisen aikana tulee vastaan esimerkiksi tehtäviä, joissa korjataan kalastajan vene, hankitaan tytölle helmi tai kisataan kaveria vastaan syystä tai toisesta checkpoint -tyylisesti ajan tikittäessä kohti nollaa ja niin edelleen.

Pelissä suoritettavat sivutehtävät ovat yleensä varsin yksinkertaisia sorttia, eivätkä vaadi turhan suurta aivojumppaa, ruudulla killuvan kartan vieläpä usein näyttäessä suoraan minne pitäisi mennä, mutta tämä pieni vaihtelu taistelemisen välissä vaikuttaa paljon ja saa pelin tuntumaan monipuolisemmalta. Seikkailuhetkinä voi myös käydä sieltä täältä löytyvissä kaupoissa, joista voi ostaa elinenergia- ja erikoisliikeputeleita, sekä ninja-aseita. Valuuttana pelissä toimivat kultakolikot, sekä setelit, energiaputeleita ostetaan seteleillä ja hieman arvokkaampia esineitä sitten harvinaisemmilla kultakolikoilla. Pelin edetessä opitaan uusia erikoiskykyjäkin, jonka lisäksi pelaaja pääsee välillä myös ohjastamaan kahta hahmoa kerrallaankin, eli yleensä Narutoa, sekä jotain tämän kavereista, joskaan ei samanaikaisesti tietystikään. Tällaisissa kahden hahmon tilanteissa vaaditaan yleensä jonkin sortin yhteistyötä, käytännössä tarkoittaen sitä, että esimerkiksi toisella hahmoista saattaa olla erikoiskyky muuttua vaikkapa kissaksi ja mahtua ahtaista koloista painamaan nappulaa, kun taas esimerkiksi juuri Narutolla on kyky monistaa itsensä silmänräpäyksessä ja luoda “ihmissilta” vaikkapa hajonneen oikean sillan korvaajaksi, jonka jälkeen hahmot pääsevät vesistön ylitse.

Vaikka muuta tekemistäkin löytyy ja pitää tehdä jotta pelissä etenisi, on peli kuitenkin pohjimmiltaan pääasiassa tappelupeli. Tappeleminen pelissä onkin todella mallikkaasti toteutettu. Normaalivaikeustasolla tekoälystä sai useimmiten vieläpä kelpo vastuksen, samalla kun tappeleminen on näyttävää ja nautinnollista. Jokaiselle hahmolle on tarjolla myös muutama erikoisliike, joita voi käyttää apuna taistelussaan. Esimerkkinä Narutolla on taisteluhetkinä käytössään erikoiskyky muuttua hetkelliseksi kauniinnäköiseksi tytöksi, joka hämää vihollisia ja mahdollistaa iskun jos toisenkin paikallaan hämmästelevään viholliseen. Erikoisliikkeiden toteutus on pelin muiden kontrollien tapaan erittäin onnistunut, eikä niiden toteuttaminen ole lainkaan vaikeaa. Ei muuta kuin ohjaimen vasen liipaisin pohjaan, jonka jälkeen valitaan ruudulla näkyvistä nappulayhdistelmistä se jota käytetään ja sitten toistetaan se. Erikoisliikkeiden lisäksi pelistä löytyy myös paljon erilaisia liikesarjoja ja jokaisella hahmolla on omat liikkeensä, joka pitää taistelemisen monipuolisena ja mielenkiintoisena.

Tämä on hyvä, sillä kun yksinpeli on kahlattu lävitse (ja melko nopeasti onkin lyhykäisyytensä vuoksi) ei tarjolla ole muuta kuin tappelemista, joko omalla konsolilla pelattavan fight -pelimoodin muodossa tai sitten Liven kautta. Valitettavasti ainakaan arvostelun kirjoitushetkellä pelaajia ei Livessä juurikaan ollut, joten nettipelaamista ei siksi päästy kovinkaan intensiivisesti kokeilemaan, mutta sen vähän perusteella mitä tuli kokeiltua, oli pelaaminen Livessä sujuvaa ja vastukset osaavia.

Audiovisuaalisesti Naruto – The Broken Bond on todella onnistunut peli. Ulkoisesti se muistuttaa aivan kuin katsoisi kyseistä animesarjaa. Hahmot ovat todella sarjakuvamaisen näköisiä ja muistuttavat näin muutenkin varsin paljon esikuviaan. Maisemat ovat hienonnäköisiä ja tavallisella 3D-teknikalla luodut ympäristöt luovat mukavasti kontrastia cel-shading tekniikkaa käyttäviin hahmoihin. Pelin omalla moottorilla luodut välianimaatiot ovat muun pelin tapaan todella onnistuneita ja tuntuukin kuin katsoisi ruudulta itse sarjaa, eikä niinkään välipätkää pelistä. Myös musiikki on onnistunutta. Sen sijaan, että se toistaisi itseään ja jumputtaisi samaa tavaraa tunnista toiseen on The Broken Bond -pelin musiikki vaihtelevaa. Taistelukohtauksissa soi nopeatempoisempi kitaramusiikki, kun taas seikkaillessa musiikki on parhaimmillaan hidasta ja kaunista huilumusiikkia, välillä muuttuen jopa piirretyille ominaiseksi “hassuttelumusiikiksi. Äänipuolellakaan ei ole mitään valittamista. Taistelun mättö-äänet ovat kiitettävän muhkeita ja ääninäyttely pelissä hyvää. Kerrankin voi sanoa näin jopa siitä englanninkielisestä äänityöskentelystäkin, joka on todella onnistunutta. Itse siitä huolimatta päätin kuitenkin pelata peliä sen alkuperäisillä japanilaisäänillä, joka toi pelin tunnelmaan ripauksen lisätunnelmaa.
Kokonaisuutena Naruto – The Broken Bond on varsin onnistunut, kevyellä seikkailemisella ja tappelemisella höystetty Naruto -animesarjaan perustuva peli. Tämä ei silti ole se kuuluisa viimeinen naula pelin arkkuun, sillä jo yksinpelin vuoksi peliä kannattaa harkita, etenkin sarjan fanien.