NBA Street: Homecourt arvostelussa

Uuden konsolisukupolven starttaamisen jälkeen on aina hyvä tuoda lähes uunituoreelle konsolille “uusi” peli, joka oikeasti käytännössä onkin melkeinpä pelkästään uusilla ja uljaammilla grafiikoilla päivitetty, sama vanha peli joka olikin jo aiemmin julkaistu edellisen sukupolven konsolille. Yllä mainittuun kuvaukseen sopii muun muassa Electronic Artsin loistava ja “next gen” version myötä entisestään parantunut pelisarja Fight Night, jonka uusin osa Round 3 oli aivan loistava pelitapaus Xbox 360:lla.

Samaan kastiin Fight Nightin vierelle voisi melkeinpä lisätä myös EA:n toisen urheilupelisarjan, NBA Street: Homecourt -nimeä kantavan tuotoksen. Kuten nimestä voi päätellä, on kyseinen peli EA:n kolme osaa vanhan sukupolven konsoleilla saaneen NBA Street katukorissarjan kuopus ja siis samalla neljäs osa. Peli-idea on aiemmista osistakin varsin tuttua kauraa: koripalloa pompotellaan ja donkataan koriin “katukentillä” 3 Vs. 3 pelaajan kokoisilla joukkueilla. NBA-liigan joukkueista mukana ovat kaikki oikeat jengit, tosin pienennetyin kokoonpanoin. Jokaisen NBA-joukkueen jokaista pelaajaa ei siis pelistä löydä.

Pelimuotoina yksinpelaavalle tarjolla ovat urapeli, pikapeli, sekä hieman muokatuilla säännöillä varustetut trick battle, gamebreaker ja back to basics. Kolme viimeksi mainittua ovat yksinkertaisesti pikapelistä erikoissäännöin muokattuja pelimuotoja. Kyseiset erikoispelimuodot ovat mukavaa ajantäytettä mikäli pikaista viihdettä kaipaa, joskaan näistä nimenomaan pikapelaamiseen tarkoitetuista pelimuodoista ei sen syvempää kokemusta irtoa. Urapeli onkin sitten se kaikkein “ideasisällöllisin” pelin tarjolla olevista pelivaihtoehdoista; pelaamalla ja voittamalla pelejä, saa aukaistua lukittuja joukkueita käyttöön muissa pelimuodoissa. Kyseisessä pelimuodossa ryhdytään NBA Street: V3:n vastaavan tapaan pikku hiljaa valloittamaan katukoriksen kuninkaiden statusta itse kasatulla porukalla, tosin ensitöikseen pelaajan täytyy luoda oma pelihahmonsa sekä valita ne mukaan lyöttäytyvät pelaajat.

Peli antaa oman hahmon luomisprosessia varten muutamia erilaisia vaihtoehtoja valittaviksi, kuten mitä paikkaa oma pelaaja pelaa, mutta mielenkiintoisin elementti kuitenkin on itse hahmon kasvonpiirteiden luonti, joka suoritetaan seuraavasti: pelaaja valitsee kaksi pelin valikoimasta löytyvistä “oikean elämän” korispelaajista ja valitsee sitten kuinka paljon kasvonpiireistä haluaa kummankin valitun kohteen naamavärkistä siirtyvän myös oman pelaajan naamalle. Etenkin valkoihoisia ja tummia pelaajia keskenään yhdistämällä saa aikaan varsin mielenkiintoisia ja persoonallisia tuloksia ja pelin hahmonluontitapa onkin varsin simppeli, mutta toimiva.

NBA Street: Homecourt on edellisten osien tapaan EA:n Big osaston käsialaa ja sehän tarkoittaa tietysti myös sitä, että peli poikkeaa EA:n virallisesta NBA-urheilupelisarjasta katukorismeiningillään, mutta myös sillä, että aiemmistakin osista tuttu mukana oleva ja jokseenkin keskeinen elementti on “gamebreaker”. Gamebreaker on energiamittari, joka täyttyy sitä mukaa kun pelaaja korien tekemisen ohella kikkailee pallon kanssa mahdollisimman näyttävästi. Gamebreakerista on se hyöty, että sillä saa aikaiseksi varman korin(vastapuoli ei pysty estämään)ja toiseksi se antaa tekevälle kaksi pistettä samalla kun se vähentää vastapuolelta yhden pisteen. Gamebreakeria kannattaa siis ehdottomasti hyödyntää, varsinkin tiukoissa otteluissa, joskaan mikään pakko tietystikään ei ole.

Kikkaamisen osalta pelin kontrolleja on jälleen muutettu, tosin harmillisesti tällä kertaa hieman huonompaan suuntaan. Edellisestä pelistä tuttu oikealla tatilla kikkaaminen on jätetty pois ja korvattu se X -ja Y-nappulan sekä “olkapäänappien” yhtäaikaisella käytöllä. Kyllä kikata edelleen pystyy, mutta aikaisempi tattikikkaaminen tapa toimi allekirjoittaneen mielestä paljon sulavammin tatilla. Tatin tuomaa lisäsulavuutta olisikin kaivannut etenkin siksi, että vastustajan puolella pelaavat pelaajat omaavat suhteellisen hyvän ja haastavan tekoälyn jo medium-vaikeustasolla. Vielä kun tätä samaa ei voi oikein sanoa omista, poukkoilevista ja suhteellisen huonosti paikkaa hakevista pelaajistaan, on välillä vaikea päästä korille asti. Kikkakontrollien muutoksesta huolimatta pelin kontrollit toimivat kaiken kaikkiaan varsin hyvin ja ne on riittävän simppelit omaksua.

Mikäli yksinpelailu ei innosta, voi omaa virtuaalista sijoitustaan kasvattaa myös moninpelissäkin. Ensimmäistä kertaa tarjolla on nyt saman koneen moninpelin ohella myös Live-pelaaminen, jossa mittaa voi ottaa toisesta ihmispelaajasta netin välityksellä. Pelaajiakin onneksi Livessä riittää, joten moninpeli netissäkään ei pelkäksi suutariksi jää, vaikka kyllähän NBA Street parhaimmillaan on yhdessä kaverin kanssa sohvalta pelattuna. Kaiken kaikkiaan NBA Street: Home Court on erittäin tervetullut urheilupelilisä(vaikka ei aivan puhdasta olekaan)Xbox 360:lle ja mikä tärkeintä, peliä on hauska pelata rennon tunnelman sävyttäessä ilmaa.

Tunnelmaan vaikuttavat tietysti kaikista eniten pelin audiovisuaalinen toteutus. Audiovisuaalisesti NBA Street: Homecourt onkin ottanut askeleita eteenpäin vanhalle Xboxille julkaistun NBA Street V3:n ajoilta. Grafiikka on oletettavastikin parantunut. Pelaajat ovat jonkin verran tarkemman ja aidomman näköisiä, minkä lisäksi liikeanimaatio on entistä sulavampaa ja mukavampaa katsottavaa. Parantuneen liikeanimaation myötä donkkaukset ja erilaiset kikkaliikkeet ovat entistä nautittavamman näköisiä, näyttävän gamebreaker-korin tekemisestä puhumattakaan. Ehkä hitusen verran peliltä olisi toivonut sitä next-gen tason visuaalisuutta kuitenkin enemmän, sillä nyt pelillä on kuitenkin loppujen lopuksi graafisesti vain pienehkö ero Xboxillekin julkaistuun edeltäjäänsä NBA Street V3:een. Eron olisi toivonut ja luullut pystyvän olemaan samaa luokkaa kuin mitä se muun muassa EA:n Xboxille julkaiseman Fight Night Round 2 -ja Xbox 360:lle julkaistun Round 3 -pelien välilläkin oli.

Äänipuolella homma on parantunut entisestään. Pelin äänimaailma on parempi erityisesti niiltä osin, että V3:n ärsyttävä kommentaattori on jätetty tyystin pois ja korvattu kentällä palloilevien pelaajien huudoilla ja hekotteluilla toisilleen epäonnistumistilanteissa. Kyseinen muutos tuo ehdottomasti pykälän jos toisenkin lisää katufiilistä peliin, eikä suinkaan vähennä sitä, kuten edellisosan kommentaattori onnistui jossain määrin tekemään.